kun mies ei tahdo naimisiin

:'( nyyh....
enkai koskaan saa olla sitten vaimo.
mieheni ei vaan "usko" avioliittoon. vähän hassua, sillä hänen vanhmpien onnellinen liitto kestänyt vuosikymmeniä.
mies sanoo "nähneensä kaveripiirissä onnettomia esimerkkejä" menty naimisiin ja heti erottu.
mutta eihän se tarkoita että meille tulisi se ero!
ollaan 5v asuttu yhdessä, ollaan kihloissa, ja siitäkös saan kuulla tämän tästä että "koskas ne teidän häät on?"
alkaa itku jo tulla, kun ei niitä häitä tule.
en voi pakottaa sitä alttarille!
yhdessä vaiheessa aioin jo erota kokonaan kun en vaimoksi kelpaakaan
mutta jos parisuhde on muutenhyvä, miksi erota tämän takia?
kuitenkin kehitin kaikkea riitaa aisiasta, tyyliin "et rakasta minua, en ole tarpeeksi hyvä" :kieh:
Nyt olen uskotellut itselleni ja yrittänyt ajatella että ei se avioliitto tätä miksikään muuta, paitsi saisin sen mitä aina olen haaveillut, koko perheellä sama sukunimi. ja olla vaimo.
ja toistaa ja toistaa että syy ei ole minussa itsessäni... :xmas:

 

Meillä oli kiivas keskustelu juuri eräänä iltana ko. aiheesta. Meillä vaan on sellainen tilanne, että mies kyllä kuulemma haluaa jossain vaiheessa , kun aika on sopiva, naimisiin, muttei vielä. Kihloissa olemme olleet vajaat kaksi vuotta.

Minä tinkasin, että mies kertoisi, mikä se "sopiva" aika sitten mahdollisesti olisi ? Hän sanoi, että kaikki aikanaan. Niin mitä...?
:st
No, tulihan se sieltä sitten. Kuulemma sitten mennään naimisiin, kun opin luottamaan häneen 100 %:sti. Höh ?

No, myönnettäköön, että minun on ollut hieman vaikea oppia luottamaan miehiin uudestaan, se on ex-mieheni ansiota. Erosimme hänen petettyä minua. Hän tuli ja meni juuri niinkuin halusi, en koskaan kysellyt perään tai kenen kanssa ja missä kulki. Olin liian luottavainen.

Mielestäni en ole sairaalloinen tai edes mitenkään tiukkapipo ko. asiassa. Mulle olikin ylläri, että toi asia jarruttaa meidän naimisiin menoa.

Sanoinkin, ettei me sitten ilmeisesti mennä koskaan naimisiin, koska mulla on sielussa niin syvä haava ko. asiasta, että tuskin pystyn 100 % luottamaan koskaan enää keneenkään.

Kyllä mun mielestä saa kysyä esim. että kuka soitti, tai mihin ja kenen kanssa mies menee. Multakin saa kysyä, en takuulla siitä suutu.

Ei avokkinikaan siitä kylläkään suutu, vaan se on hänen mielestään osoitus siitä etten luota. Aika epistä mielestäni, sillä kysyn noita kysymyksiä ehkä kerran kuussa , jos sitäkään.

Onhan meillä ollut kuuden vuoden aikana kaksi isoa riitaa luottamusasioista, mutta ei sen perusteella voi mielestäni sanoa, että meillä olisi minun puoleltani luottamuspula..

Mulla on kans ollut unelma, että kelpaisin miehelleni vaimoksi. Mulle se on todella tärkeä osoitus siitä, että tahtoo olla loppuelämän yhdessä.

Meillä menee todella hienosti, mieheni usein mainitsee kuinka onnellinen hän on kanssani. Vietämme vapaa-aikaa yhdessä ja seksielämä on erittäinkin nautinnollista.
Riitelemme harvoin. Ajattelemme ja haluamme hyvinkin samalla tavalla asioista, puhumme usein siitä mikä on elämässä tärkeää. Ja tunnumme olevan silläkin alueella samoilla aaltopituuksilla.

Olemme siis sanalla sanoen onnellisia.

"Päätin" mielessäni, että naimisiinmenoaikamme on ohi. Olin todella loukkaantunut ja mieheni oli kovin pahoillaan ja huolissaan, kun näki kuinka asia minuun koskee.

En tiedä tuntuuko enää miltään koko ajatus, koska tuntuu, (ainakin minusta ) että vain minä haluan naimisiin.

Sanoinkin hänelle, että ei hänkään sentään täydellinen ole, mutta hän kelpaa minulle kaikkine pienine puutteineen.

Uskon kyllä sydämessäni, että hän rakastaa minua aidosti, ja että hän on ihan oikeasti onnellinen kanssani.

Hän on kaikissa asioissa tosi tarkka ja säntillinen, joten tämä täydellisyyden odotus ehkä sopii hyvin hänen luonteenpiirteeseen..

 

eipä se mitään muuttanut naimisiin meno. ei se nii hianoo ollu kun nimi vaihtu. ja loppujen lopuksi tuli valittua ihan väärä mies. eikä tossa ole mitään järkeä et yrittää väkipakolla saada toisen alttarille - kun MINÄ haluan - toinen on valmis sit kun on, tai sitten ei ole koskaan valmis tai ei koskaan halua. sitä pitää kunnioittaa ja jos se ei sinulle sovi sit varmaan pitää lähteä erisuuntiin. ja sinun tapauksessa miehesi ei koskaan halua niin sinun pitää miettiä asia itsellesi sujuksi ettei sinusta morsiota saati vaimoa hänen kanssaan tule ja ettet sitä häneltä kokoajan tenttaa sen vaatiminen voi alkaa jossain vaiheessa ahdistamaan miestäsi ja mahdollisesti itse lähtee suhteesta. tai sitten lähdet itse suhteesta löytääksesi miehen joka haluaa viedä sinut alttarille. onnea matkaan.

 

Hei "vaimo" et kai tosissasi luule, että kukaan voisi / haluaisi pakottaa toista alttarille ? Et näköjään tajunnut asian ydintä. Mä ainakin tarkoitin sitä että jos toista rakastaa ja haluaa olla loppuelämänsä tämän kanssa niin kyllä naimisiinmeno on normaalia. Jos ei halua niin voi kait se tarkoittaa sitäkin, että joku takaportti pidetään avoinna. Tai sit ei.

Meillä tuskin on kyse tästä, mutta sinä kyllä selvästi käsitit aivan väärin, mä tarkoitin sitä että joillekin ihmisille se antaa sen varmuuden että tosissaan tässä ollaan. Ei se kaikille tietenkään ole niin tärkeä asia.

Samapa tuo, etpä kuulostanut kovin onnelliselta naimisissaolevalta.
En tosiaankaan luule, että naimisiinmeno itsessään tekee parisuhteen onnelliseksi. Kukahan pölvästi niin voisi ajatella..

 

\

Hei "vaimo" et kai tosissasi luule, että kukaan voisi / haluaisi pakottaa toista alttarille ? Et näköjään tajunnut asian ydintä. Mä ainakin tarkoitin sitä että jos toista rakastaa ja haluaa olla loppuelämänsä tämän kanssa niin kyllä naimisiinmeno on normaalia. Jos ei halua niin voi kait se tarkoittaa sitäkin, että joku takaportti pidetään avoinna. Tai sit ei.

Meillä tuskin on kyse tästä, mutta sinä kyllä selvästi käsitit aivan väärin, mä tarkoitin sitä että joillekin ihmisille se antaa sen varmuuden että tosissaan tässä ollaan. Ei se kaikille tietenkään ole niin tärkeä asia.

Samapa tuo, etpä kuulostanut kovin onnelliselta naimisissaolevalta.
En tosiaankaan luule, että naimisiinmeno itsessään tekee parisuhteen onnelliseksi. Kukahan pölvästi niin voisi ajatella..


sinulle "niin" en edes lukenut sinun vastaustasi...
vastasin ap.lle...
so what is your problem...

 

.. anteeksi.. no problem.. :snotty: :ashamed:

 

Meillä mies ei halunnut naimisiin (tai kuulemma halusi, mutta aika ei koskaan ollut sopiva), ei siksi, että kaverit ovat eronneet, vaan koska hänellä itsellään oli epäonnistunut avioliitto takana. Mielestäni oli kuitenkin väärin "kostaa" se minulle. Riitelimme asiasta monta kertaa (minä itkeskelin) ja mieheni sanoi suoraan pelkäävänsä naimisiinmenoa, koska piti edellistä liittoaan elämänsä suurimpana virheenä.
Sitten mieheni alkoi puhua naimisiinmenosta tyyliin kun sinä haluat, ja sanoin ainakin sata kertaa, etten minä mene naimisiin, koska minä haluan, vaan siksi, että sinäkin haluat. Itse en enää asiasta puhunut lainkaan.
Ja koitti päivä, jolloin mieheni talutti minut vihkiluvan hakuun (olimme muuten vaan asiolla, ja maistraatti sattui olemaan lähellä). Eli mitään romanttista kosintaa ei ollut, mutta sellaista en enää osannut odottaakaan. Avioiduimme salaa ulkomailla, eli suuria häitäkään ei ollut (tosin mieheni olisi siinä vaiheessa sellaisiinkin suostunut), mutta olin onnellinen siitä, että mieheni halusi minut vaimokseen. Nykyään hän hellittelee minua tuolla vaimo-sanalla, joten ymmärrän kyllä, kun ylempänä joku sellaista kaipasi.
Ehkä teillä muillakin on kuitenkin vielä toivoa!

 

Meillä oli samaa, eli ex-miehen takia on ollut vaikea luottaa tähän suhteeseen.
Mies on ollut vihainen, että hän joutuu ex-miehen toiminnan maksumieheksi, mutta ei oikeastaan minulle vaan sille exälle.

Se ei kuitenkaan ole ollut este naimisiin menolle, luottamus on kasvanut pikkuhiljaa ajan kanssa ja olen päässyt yli menneestä. Mies on vaan omalla toiminnallaan osoittanut, että häneen voi luottaa. Lisäksi olemme puhuneet asiasta aika paljon.

Olemme menossa naimisiin.

 

Onnea teille !

Kuulostaa hyvin samanlaiselta tilanteelta kuin meillä. Ei mun mieheni ole koskaan sanonut, ettei halua naimisiin..

Minä itse kärsin varmasti eniten tuosta luottamuspulasta, mutta olen kyllä päässyt eteenpäin asiassa paljon ! Se on tietysti väärin, että mies joutuu kärsimään toisen tekemistä virheistä, mutta ..

Enkä kyllä sanoisi niin vahvasti että mieheni olisi kärsinyt vaan on keskusteltu varmaan ko. asiasta enemmän kuin yleensä parit.. tai mistä minä tiedän.

Jokatapauksessa olen erittäin onnellinen suhteessamme ja niin tuntuu olevan miehenikin ! Se kai on pääasia, ehkä mekin joskus päädymme avioliittoon.

:flower:

 

Me ollaan avokin kanssa oltu yhdessä 8v, 6v asuttu yhdessä..koko ajan suku kysyy koska kihloihin, koska naimisiin..
mieheltä kun asiasta sanoo, kiertelee ja vastaa : kyl mä sit kosin ku kerkeen...

Toisaalta haluaisin kihloihin, vaikka eihän sormus meidän elämää mihinkään suuntaan muuttaisi...

Kyllä sitä päivää odottaa saan että näin tapahtuu...
mutta kaikki taplaa tyylillään..

 

mutta kannattaako muuten hyvästä suhteesta lähteä vain siksi että mies ei tahdo naimisiin?
joku on sitämieltä ehkä että mies pitää sen takaportin auki ja niin luulin pitkään itsekin, mutta olen alkanut uskoa että ei se niin ole.
en minä usko että avioliitto mitään muuttaa suhteessa enkä sitä hae.
itse sekavasta perheestä kotoisin olevana olen vaan aina haaveillut että kun itsellä on perhe, olen naimisissa ja on se sama sukunimi jne.

viimeaikoina on ollut sellainen olo etten kuulu enää edes kaveripiiriin, kaikki tutut on naimisissa ja niillä on se omakotitalo ja 2 lasta.
mulla ei ole :'(
ei se mitään, onhan mulla perhe ja koti!
mut jotenkin silti, nuo paineet...
:headwall:

 

No voi hyvänen aika! näin lievästi sanottuna.. Jos on liian hyvä parisuhde, eikä ole ongelmia, niin näköjään niitä pitää sit itse alkaa kehittelemään! Mitä sitten, vaikka ette naimisiin menekkään?? Olette kihloissa, teillä on perhe, asutte kaikki onnellisina yhdessä, eikö mikään riitä?? Meillä lähti kaikki menemään huonosti heti kun mentiin naimisiin ja vuoden päästä erottiin, vaik oltiin 7v asuttu kimpassa sitä ennen. ja olen kuullut saman tarinan monta kertaa. Voi olla teidän suhteen pelastus, että ette mene naimisiin, olisit tyytyväinen, etkä tekis tyhjästä riitaa!

 

Meillä mies ei vain halua kirkkohäitä..maistraatti taasen ei mua kiinnosta.Kihloissa oltunna nyt 6vuotta ja sekin mun pyynnöstä..ei näytä merkitsevän paljoa,sormuksia ei olla pidetty pariin vuoteen,mulla ei mahu sormeen kun sormet muuttui nakeiksi kahen raskauden myötä ja miehen sormus piti katkaista kun sormus oli katkasta sormen..hyvin meil silti menee.Tuskin naimisiin mennään,ite tahtosin saman nimen perheen kans eli maistraattiin kai sitten...

 

Tuosta toiseen luottamisesta vaan sanoisin, ettei koskaan kannata täysin luottaa toiseen oli sitten naimisissa tai ei. Kyllähän ne ukkomiehetkin pettää ja nehän ne vasta pettääkin. Itse olen naimisissa enkä luota mieheeni 100%:sesti vaikka häntä rakastankin. Luottamus tekee sokeaksi ja vaikka itseäni ei tiettävästi ole koskaan petetty en aio turhalla sinisilmäisyydellä antaa siihen helppoa mahdollisuuttakaan.

 

Suhteemme alussa mies oli kovasti avioliittoa vastaan, sanoi, ettei se paperipala asioita ainakaan paremmaksi muuta, vaan naimisiinmeno saisi pikemminkin aikaan sen, että ruvettaisiin "omistamaan" toinen ja siitä seuraisi ikävyyksiä. Minulle tuollainen asenne oli silloin kova pala, koska olin ajatellut, että menen ilman muuta naimisiin kun löydän elämäni miehen. Ensin ajattelinkin, ettei suhteemme voisi jatkua, koska mies ei koskaan halua naimisiin. Olin kuitenkin niin rakastunut, etten halunnut lopettaa suhdetta tuon asian takia, ja sopeuduin ajatukseen, etten koskaan menisi naimisiin. Sittemmin mies alkoi puhua naimisiinmenosta ja nyt olemme olleet jonkin aikaa kihloissa. Emme ole sopineet hääpäivää, eikä naimisiinmeno enää tunnu minusta tärkeälle, olenkin miettinyt, että menisikö ollenkaan naimisiin, vaikka kihloihin menimmekin.
Meillä siis asiat muuttuivat jokseenkin päälaelleen, mutta kukaan ei voi etukäteen tietää, miten omalla kohdalla käy.

 

kiitos vastauksistanne :flower:
tiedän juu että tyhmää kehittää tästä riitaa, onneksi olen oppinutkin olemaan riitelemättä siitä.
itseä vaan harmittaa välillä tuo.
kiitos teille parempi mieli taas tämän suhteen.

 

Mitä enemmän sitä naimisiinmenoa jankkaa sille miehelle, sitä kauemmaksi se avioliitto pakenee. Lopulta voi mennä koko mies.

Rakkautta, hellyyttä ja jaksamista. Unohda se avioliitto hetkeksi ja keskity siihen parisuhteeseen. Avioliitto tulee jos on tullakseen.

Olen nähnyt monta parisuhdetta joissa on naiselle tullut pakkomielle avioliittoon ja yleensä se pakkomielle on saanut parisuhteen karille. Sitä jankkaamista ei kukaan yksinkertaisesti jaksa.

 

Miten itse ajattelisit jos menisit autokauppaan katsomaan uutta menopeliä ja sitten

Myyjä: Osta tää auto
Myyjä: Osta tää auto!
Myyjä: Sun on pakko ostaa tää auto!
Myyjä: Kaikki muut ovat ostaneet tuommoisen. Osta!
Myyjä: OSTA! OSTA! OSTA!

Luulisitko silloin että autossa on jotain hämärää?

 

\

Myyjä: Osta tää auto
Myyjä: Osta tää auto!
Myyjä: Sun on pakko ostaa tää auto!
Myyjä: Kaikki muut ovat ostaneet tuommoisen. Osta!
Myyjä: OSTA! OSTA! OSTA!

Tosin yliherkkä kumppani voi käsittää tilanteen tuollaiseksi, vaikka suhteen toinen osapuoli haluaisi vilkaista kultakaupan ikkunaa vain korvakorujen ostoaikeissa...

 

sepä siinä on kun järjestys on alunperin väärä,ensin muutetaan yhteen ja sitte aletaan miettiä että mentäiskös naimisiin. Ihmiset haluaa jättää takaportin auki eikä sitoutua. Ekaks naimisiin ja sitten muutetaan yhteen, se on luonnollinen ja Luojamme järjestämä järjestys ,ja vain meidän hönttien ihmisten parhaaksi ja suojelemiseksi turhilta kivuilta ja haavoilta! Onnea ja iloa kaikille loppukesäänkin!

 

\

sepä siinä on kun järjestys on alunperin väärä,ensin muutetaan yhteen ja sitte aletaan miettiä että mentäiskös naimisiin. Ihmiset haluaa jättää takaportin auki eikä sitoutua. Ekaks naimisiin ja sitten muutetaan yhteen, se on luonnollinen ja Luojamme järjestämä järjestys ,ja vain meidän hönttien ihmisten parhaaksi ja suojelemiseksi turhilta kivuilta ja haavoilta! Onnea ja iloa kaikille loppukesäänkin!

Jaa'a. Yhteiselon yhteensopimisesta ei tiedä tuossa tuon taivaallista. Siksihän juuri ihmiset eroavat niin usein, kun mennään naimisiin liian nopeasti - ei se siitä päinvastaisesta syystä johdu.

Luonnollisin tapahan on olla kokonaan menemättä naimisiin, jos sitä alkaa oikein miettimään.

 

\

Miten itse ajattelisit jos menisit autokauppaan katsomaan uutta menopeliä ja sitten

Myyjä: Osta tää auto
Myyjä: Osta tää auto!
Myyjä: Sun on pakko ostaa tää auto!
Myyjä: Kaikki muut ovat ostaneet tuommoisen. Osta!
Myyjä: OSTA! OSTA! OSTA!

Luulisitko silloin että autossa on jotain hämärää?

anteeksi tyhmyyteni mutta en ymmärrä nyt yhtään mitä tarkoitat!?
että mussa on siis joku vika kun en kelpaa vaimoksi?
en minä siitä asiasta jokapäivä jankkaa, viimeksi siitä puhuttiin keväällä, senjälkeen kysyin "ohimennen" kerran tässä kesällä asiasta...

 

Me mieheni kanssa tapasimme. Neljä kuukautta seurustelimme. Menimme kihloihin. Vuoden olimme kihloissa ennen naimisiin menoa, asuimme eri paikkakunnilla eli näimme vain viikonloppuisin. Menimme naimisiin. Emme harrastaneet seksiä seurustelu/kihlausaikana, koska mielestämme se kuuluu avioliittoon. Naimisiin mentyämme muutimme yhteen.

Toisin sanoen seurusteluajan käytimme tutustuen toisiimme ihmistasolla. Puhuimme ja keskustelimme kaikista mahdollisesta ja vietimme aikaa yhdessä. Toki harrastimme myös 'hellyyttä', mutta 'sitä' emme koskaan tehneet.

Nyt olemme siis vähän yli vuoden olleet naimisissa ja voin vakuuttaa, että rakastamme ja haluamme toisiamme ihan hullun lailla. Olemme parhaat ystävät ja voimme puhua keskenämme ihan mistä vaan, eikä välillämme ole mitään salaisuuksia. Toki en väitä että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista, tottakai ihamiselämään ja parisuhteeseen kuuluu vaikeuksia ja erimielisyyksiä jne, mutta ne ollaan päätetty selvittää yhdessä.

Se mitä tässä nyt haluan sanoa, on tietysti minun näkökantani ja mielipiteeni, joten en halua ketään moittia tai syyttää väärin elämisestä. Mutta ihmetyttää vain, että miksi pitää alkaa leikkimään 'kotia', jos ei sitä oikeesti niin paljon halua, että vie asiat ns. loppuun asti. Jos tietää ettei halua elää toisen kanssa kuitenkaan loppuelämäänsä, niin miksi sitten ylipäätään on sen toisen kanssa. Eikö se ole hirveän loukkaavaa sitä lähimmäistä kohtaan, toisen tunteilla ja elämällä leikkimistä?

Ja se, että menee naimisiin, ei ole mikään taikatemppu, jolla saadaan parisuhde paremmaksi. Naimisiinmeno ei esim. ole mikään tunnepäätös, vaan ihan järjen päätös ja lupaus rakastaa ja tukea toista sekä myötä-että vastoinkäymisissä.

Ja sen jälkeen kun on menty naimisiin ei ole mikään itsestäänselvyys, että tässä sitä nyt ollaan ja elellään ja kaikki hyvin; ollaanhan me sentään naimisissa. Ei. Parisuhde vaatii AINA ja jatkuvasti työtä. Aina pitää muistaa, että meitä on kaksi ja ottaa toisemme huomioon. Omista ajatuksista ja tunteista puhuminen, toisin sanoen kommunikointi on kaiken a ja o. Ja se että tahtoo toiselle hyvää. Myös yhteisen harrastukset ja yhdessä vietetty aika on tärkeää. Sanotaan, että antaessaan saa. Ja tämä koskee siis molempia, sekä miestä että vaimoa. No mutta jos toinen ei halua ja välitä? No seurusteluaika oli sitä varten, että otettiin toisen motiiveista ja haluamisista selvää! Ja seurustella voi ihan niin pitkään, että on saletisti kaikki salaisuudet tulleet julki! Sitten jos tuntuu että toinen on ihan mäntti, niin kannattaa meittiä, että arvostaako itseään vai antaako "hetken huuman" viedä järjen mennessää ja hyppää tuhoon tuomittuun suhteeseen.

Tämä on edelleen vaan mun mielipide, eli ei tartte "anonyymien" ottaa hernettä nenään! Mutta eli jos edettäis asioissa järkevästi eikä hetken mielijohteesta, niin olis varmasti maailmassa vähemmän avioeroja ja onnettomia ihmisisä. Suurin syy tilastoihin on varmastikin yksittäisten ihmisten "itsekkyys", eli kyky olla ottamatta toinen ihminen huomioon.

Ja edelleen jos ei sovi jonkun ajatusmaailmaan, niin ei tarvi suuttua! Nää oli edelleenkin vain mun ajatuksia ja näiden mukaan itse elän, onellisessa avioliitossa!

 

Mun on henkilökohtaisella tasolla hyvin vaikea ymmärtää seurustelua tai suhdetta, jossa vain "leikitään yhdessäoloa". Ilman mitään pitkäaikaisia suunnitelmia toisen osapuoleen pitäisi olla saatavilla. Kuitenkin tilanteen voiden muuttua koska hyvänsä "noin vain".

 

\

Mun on henkilökohtaisella tasolla hyvin vaikea ymmärtää seurustelua tai suhdetta, jossa vain "leikitään yhdessäoloa". Ilman mitään pitkäaikaisia suunnitelmia toisen osapuoleen pitäisi olla saatavilla. Kuitenkin tilanteen voiden muuttua koska hyvänsä "noin vain".

Miksi vain "leikitään yhdessäoloa"? En ymmärrä. Voi sitä olla hyvin sitoutunut ilman naimisiinmenoakin.