Kun mies ei halua lisää lapsia/ei rakasta

[Muui]

Meillä on siis sellanen kurja tilanne, että minä toivon toista lasta. Ei nyt heti, mutta lähiaikoina. Mies ei halua lisää lapsia.

Meillä on ollyt hyvin vaikea suhde, ja ero on ollut puheissa usein. Lapsen vuoksi emme eroa ole halunneet, joskin olen aika varma ettei mieheni minua rakasta.

Nyt siis lapsemme on jo 3-vuotias ja olen huomannut haaveleivani vauvasta. Miehen kanssa suhde on edelleen haastava, enkä usko miehen rakastavan minua. Olemme silti tiivis perhe, teemme paljon asioita yhdessä, nauramme paljon, eikä meillä kotona esim. riidellä. Mies ei halua erota ja lapsella ja isällä on niin läheiset välit, että tuntuisi suurelta julmuudelta heitä erottaa. Itse välitän miehestäni todella paljon, mutta aika raastavaa tämä olo välillä on, kun ei saa rakkautta ja tietää että näissä olosuhteissa jää vauvahaave ikuiseksi ajaksi toteuttamatta.

Siinäpä se. Hautaanko omat haaveet ja elänkö rakkaudettomassa suhteessa kunnes lapsemme on iso? Onko jollakulla kenties samanlaisia ajatuksia/kokemuksia? Pitää vielä mainita, että olen jo yli 30, joten aikaa odotteluun ei enää oikein ole.

 

[Anatolia]

Lapsella on isä eron jälkeenkin, jos isä haluaa olla lapselle isä.

Me elämme vain kerran...tätä ainoaa elämää ei kannata tuhlata siihen, että on onneton, ja luopuu haaveistaan tavallaan turhan takia.

 

["vieras"]

Me elämme vain kerran...tätä ainoaa elämää ei kannata tuhlata siihen, että on onneton, ja luopuu haaveistaan tavallaan turhan takia.

Jep. Ja ihmisellä on lapsuus vain kerran. Aikuisella sitä aikuiselämää on edessä vielä vuosia/vuosikymmeniä senkin jälkeen, kun lapsi kasvanut aikuiseksi. Mutta mitäs lapsen elämästä, kunhan aikuinen ei tuhlaa omaa elämää. (ja en tarkoita, ettei erota voi, mutta vanhemman pitää laittaa lapsi etusijalle sen ajan, kun lapsi on lapsi. Joskus ero on lapsen kannalta parempi ratkaisu. Joskus ei, vaikka se olisi sitä vanhemmalle)

 

[Muui]

Lapsella on isä eron jälkeenkin, jos isä haluaa olla lapselle isä.

Me elämme vain kerran...tätä ainoaa elämää ei kannata tuhlata siihen, että on onneton, ja luopuu haaveistaan tavallaan turhan takia.

Näinhän se järjellä ajatellen tuntuis menevän. Mut sit jos en löydäkään uutta miestä eron jälkeen, tai löydän mutta se uusikaan mies ei halua lapsia, niin aiheutanko lapselleni suurta surua (=ero) turhan takia??

 

[ddd]

Meilläkin vähän sama tilanne.

Itse tiedän että jos eroan en tule löytämään uutta miestä.

Joten pitää vaan hyväksyä ettei lisää lapsia tule.

Tosin itse en ala kärsimään huonossa suhteessa vaan sen takia että lapsella olis isä, kyllä lapsella kuuluu olla se isä elämässä vaikka ei yhdessä oltaisikaan.

 

[Muui AP]

[QUOTE="vieras";25995287]Jep. Ja ihmisellä on lapsuus vain kerran. Aikuisella sitä aikuiselämää on edessä vielä vuosia/vuosikymmeniä senkin jälkeen, kun lapsi kasvanut aikuiseksi. Mutta mitäs lapsen elämästä, kunhan aikuinen ei tuhlaa omaa elämää. (ja en tarkoita, ettei erota voi, mutta vanhemman pitää laittaa lapsi etusijalle sen ajan, kun lapsi on lapsi. Joskus ero on lapsen kannalta parempi ratkaisu. Joskus ei, vaikka se olisi sitä vanhemmalle)[/QUOTE]

Juuri tätä pohdin. Meidän tapauksessa siis ero ei olisi lapsen kannalta paras ratkaisu, vaikka aikuisten kannalta sitä olisikin. Mieheni ajattelee juuri kuten sinä, eli laittaa oman onnensa syrjään lapsen vuoksi. Kauhistelee kavereitaan, jotka antavat "huuman" (eli toisen naisen) mennä lasten edelle.

MUTTA: aikuiselämää minulla toki on jäljellä lapsen aikuistuttua, mutta lisääntymisikää ei ole. Eli toista lasta en siten saisi. Ja se tässä nyt eniten harmittaa.

 

[fanap]

Meillä on ollut sama juttu meidän perheessämme. Hlusin vauvan,mutta mieheni ei,
Koska hänellä oli jo yksi lapsi entisestä avioliitostaan.
Mutta halusin silti palavasti vauvan. Mieheni mietti asiaa kauan,
Mutta ei siltikään suostunut vauvan tekoon. Oli kulunut jo kaksi
vuotta, mutta sitten rupesin miettimään, että olisiko järkevää, tehdä vayva
miehen kanssa joka ei edes halua sitä??!! Mutta sitten eräänä päivänä
mieheni suostui vauvaan minun takiani, mutta sanoin et: Sinä olet
tärkeämpu, kuin vauva jota et halua. (mutta teimme silti vauvan joka on nyt
2 vuotias poika vauva) Mutta tuo sinun tilanne... Minun mieleatäni sinunkin pitäisi
miettiä haluatko todella vauvan miehen kanssa hoka ei sitä tahdo!!

 

["vieras"]

Jos ajattelet että miehesi ei sua rakasta, niin miksi ihmeessä haluat tehdä sen kanssa lisää väen vängällä lisää lapsia? Ihme juttu.

 

[Muui AP]

[QUOTE="vieras";25995346]Jos ajattelet että miehesi ei sua rakasta, niin miksi ihmeessä haluat tehdä sen kanssa lisää väen vängällä lisää lapsia? Ihme juttu.[/QUOTE]

Luitkos minun alkuperäisen tekstin.
En halua tehdä SEN kanssa väen vängällä. Haluan toisen lapsen, ylipäätään. Koska ikää on, ei todennäköisyydet ole minun puolella uuden, lasta haluavan miehen löytymisen suhteen. Lisäksi on jo olemassa oleva lapsi, jolle en haluaisi erokokemusta tuottaa.

 

[ärrinmurrin]

pitäiskö vaan rauhoittua? olet yhden äiti jo nyt, ja se yksi tarttisi perheen. rakastaminen on taitolaji, sitä voi opiskella eikä ole keneltäkään pois. etkä nyt oikein rakastavalta vaikuta itsekään.

olet itse nyt rakastunut siihen ajatukseen toisesta lapsesta, ja rakastunut on päästään sekaisin. huomaat asian, kun pääset pakkomielteestä. tämä maa on täynnään ainoita lapsia, eikä se ole noin kamala kohtalo.

 

[Kepsis]

Vissiin minun ongelmani on se että olen mies, joten en voi käsittää sitä mitenkään päin että miksi on pakko tehdä lisää lapsia jos on edes yksi lapsi. Ainakaan sellaisessa tilanteessa missä suhde kusee ja siihen pitäisi keskittyä. Siis mikä ajaa siihen että päässä pyörii lapsen tekeminen eikä se että miten suhteen ongelmat ratkaistaisiin? Ja tarkoitan tuolla myös sitä että jos asioita ei vain saada korjattua niin sitten katsellaan eri osoitetta. Toki niin kauan kun arki ei ole riitelyä ja lapsen olo sen kautta mene huonommaksi, ei ole tarvetta jakaa omaisuutta, mutta jos toinen / molemmat ei ole halukkaita saamaan suhdetta takaisin parisuhteeksi, niin miksi siinä pitää sitten estää molempien mahdollisuutta onneen olemalla vain "lapsen takia" yhdessä?

Veikkaisin että yksi syy näissä tilanteissa toisen haluttomuuteen lisääntyä on myösse että ei ole enää sellaista tunnetta parisuhteessa kuin joskus oli. Eli parisuhde on liian pitkään ollut se mikä on kärsinyt muiden asioiden sijaan. Eihän se lisääntyminen muutenkaan ole mitenkään järkevä vaihtoehto jos todennäköisyys erolle vaan kasvaa kun on entisestään vähemmän aikaa keskenään eikä nytkään saada hommaa toimimaan.

 

[Muui AP]

pitäiskö vaan rauhoittua? olet yhden äiti jo nyt, ja se yksi tarttisi perheen. rakastaminen on taitolaji, sitä voi opiskella eikä ole keneltäkään pois. etkä nyt oikein rakastavalta vaikuta itsekään.

olet itse nyt rakastunut siihen ajatukseen toisesta lapsesta, ja rakastunut on päästään sekaisin. huomaat asian, kun pääset pakkomielteestä. tämä maa on täynnään ainoita lapsia, eikä se ole noin kamala kohtalo.

Jotakuinkin näin sanoo myös mieheni. Siis, että mulle on iskenyt pakkomielle. Ja kuulostan kyllä itsekkäältä, sen tajuan! Eikä kai mulla oikeesti kantti riittäis lähteä etsimään isää uudelle lapselle. Kunhan pyörittelen pakkomiellepäissäni kaikenlaista.

Kiitti kun joku pudotti maan pinnalle!!

 

["vieras"]

pitäiskö vaan rauhoittua? olet yhden äiti jo nyt, ja se yksi tarttisi perheen. rakastaminen on taitolaji, sitä voi opiskella eikä ole keneltäkään pois. etkä nyt oikein rakastavalta vaikuta itsekään.

olet itse nyt rakastunut siihen ajatukseen toisesta lapsesta, ja rakastunut on päästään sekaisin. huomaat asian, kun pääset pakkomielteestä. tämä maa on täynnään ainoita lapsia, eikä se ole noin kamala kohtalo.

Ärsyttävä vastaus, anteeksi vaan. Kyllä ihmisellä voi olla ihan oikea halu ja tarve saada toinen lapsi. Ei sitä voi noin vähätellä.

 

[Kepsis]

[QUOTE="vieras";25995509]Ärsyttävä vastaus, anteeksi vaan. Kyllä ihmisellä voi olla ihan oikea halu ja tarve saada toinen lapsi. Ei sitä voi noin vähätellä.[/QUOTE]

Ei tuo ollut kyllä mitään vähättelyä vaan ihan järkipuhetta.

 

[nullify]

Eihän sen miehen tarvitse LAPSESTAAN erota vaan SINUSTA.

 

[Muui AP]

Vissiin minun ongelmani on se että olen mies, joten en voi käsittää sitä mitenkään päin että miksi on pakko tehdä lisää lapsia jos on edes yksi lapsi. Ainakaan sellaisessa tilanteessa missä suhde kusee ja siihen pitäisi keskittyä. Siis mikä ajaa siihen että päässä pyörii lapsen tekeminen eikä se että miten suhteen ongelmat ratkaistaisiin? Ja tarkoitan tuolla myös sitä että jos asioita ei vain saada korjattua niin sitten katsellaan eri osoitetta. Toki niin kauan kun arki ei ole riitelyä ja lapsen olo sen kautta mene huonommaksi, ei ole tarvetta jakaa omaisuutta, mutta jos toinen / molemmat ei ole halukkaita saamaan suhdetta takaisin parisuhteeksi, niin miksi siinä pitää sitten estää molempien mahdollisuutta onneen olemalla vain "lapsen takia" yhdessä?

Veikkaisin että yksi syy näissä tilanteissa toisen haluttomuuteen lisääntyä on myösse että ei ole enää sellaista tunnetta parisuhteessa kuin joskus oli. Eli parisuhde on liian pitkään ollut se mikä on kärsinyt muiden asioiden sijaan. Eihän se lisääntyminen muutenkaan ole mitenkään järkevä vaihtoehto jos todennäköisyys erolle vaan kasvaa kun on entisestään vähemmän aikaa keskenään eikä nytkään saada hommaa toimimaan.

No, meidän perimmäisiä ongelmia ei kyllä saa korjattua millään. Keskeisin ja siten syy muihin on rakkauden puute.
Ja suhteen laatu on syynä, ettei lisälapsia hankita, sekin mulle selvää.

Enkä minä kyllä itsekään tajua miksi on sellanen tunne, että haluan toisen lapsen. Järki sanoo, ettei mitään järkee. Mutta tunne huutaa toista :/ Tässä koko aloitukseni jujukin on. Mutta kuten jo jollekin sanoin, et aio hajottaa olemassa olevan lapsen perhettä oman vauvahaaveen vuoksi.

 

[Muui AP]

Eihän sen miehen tarvitse LAPSESTAAN erota vaan SINUSTA.

Niin että jäädään eronneina asumaan saman katon alle? Ei onnistu multa.

Ja kaksi rakastavaa vanhempaa kahdessa eri kodissa ei ole ehjä, kokonainen perhe. Lapsi kärsii erosta aina, ja mies vielä vähemmän kuin minä haluaa lasta sellaiselle kokemukselle altistaa.

 

[ärrinmurrin]

Jotakuinkin näin sanoo myös mieheni. Siis, että mulle on iskenyt pakkomielle. Ja kuulostan kyllä itsekkäältä, sen tajuan! Eikä kai mulla oikeesti kantti riittäis lähteä etsimään isää uudelle lapselle. Kunhan pyörittelen pakkomiellepäissäni kaikenlaista.

Kiitti kun joku pudotti maan pinnalle!!

Luulen tietäväni taudin, ei ole niin monta vuotta siitä, kun itse rakastuin pakkomielteisesti. Siksi nuo sun jutut vaikuttaa niin tutuilta. Nyt selvinpäin iskee semmoinen puistatus kun niitä aikoja muistelee, että vilu värisee pitkin selkää.

Nyt olen ihan tyytyväinen jo siihen, että minullekin kävi kerran niin, että tolkku karkasi. Kun yleensä olen suht koht tolkun ihminen, niin tiedänpä nyt miltä sekin puoli tuntuu. Ja osaan varoa, ettei minua hassuteta noin vain toiste.

Aikas yksinäistä on varmaan miehellä nyt ja voimaton olo, kun katsoo kuinka sua viedään. Varmaan on aikas vihainenkin, jos susta kuitenkin yhtään piittaa. Ja vihainen lapsen puolesta, vaikka ei uskoisi susta välittävänsäkään. Kysy mieheltä, onko hänen rankkaa katsella sivusta. Sitä kun mieluusti arvostaisi lapsensa äitiä, mutta vaikeaa se on jos kokee, että lapsen onni on uhattuna ja toinen vain haihattelee. Siksi kuvittelen, että miehesi saattaa olla aikas hieno ihminen, kun ei ole ruvennut itse rettelöimään.

Usko tilastoja: yksilapsiset ovat onnellisempia.

 

["olli"]

Ehdottomasti kannattaa erota. Se on kaikille parempi. Luultavasti saat vielä monta lasta ja paljon rakkautta. Nykyisessä liitossasi kärsit ja hukkaat turhaan itsesi. Isän ja lasten hyvä suhde säilyy useimmiten siitä huolimatta, että asuvat eri paikassa.

 

[Kepsis]

Luulen tietäväni taudin, ei ole niin monta vuotta siitä, kun itse rakastuin pakkomielteisesti. Siksi nuo sun jutut vaikuttaa niin tutuilta. Nyt selvinpäin iskee semmoinen puistatus kun niitä aikoja muistelee, että vilu värisee pitkin selkää.

Nyt olen ihan tyytyväinen jo siihen, että minullekin kävi kerran niin, että tolkku karkasi. Kun yleensä olen suht koht tolkun ihminen, niin tiedänpä nyt miltä sekin puoli tuntuu. Ja osaan varoa, ettei minua hassuteta noin vain toiste.

Aikas yksinäistä on varmaan miehellä nyt ja voimaton olo, kun katsoo kuinka sua viedään. Varmaan on aikas vihainenkin, jos susta kuitenkin yhtään piittaa. Ja vihainen lapsen puolesta, vaikka ei uskoisi susta välittävänsäkään. Kysy mieheltä, onko hänen rankkaa katsella sivusta. Sitä kun mieluusti arvostaisi lapsensa äitiä, mutta vaikeaa se on jos kokee, että lapsen onni on uhattuna ja toinen vain haihattelee. Siksi kuvittelen, että miehesi saattaa olla aikas hieno ihminen, kun ei ole ruvennut itse rettelöimään.

Usko tilastoja: yksilapsiset ovat onnellisempia.

pistäs linkkiä samantien näihin tilastoihin

 

[Naspula]

Itse haluaisin kirjottaa tähän, koska olen eroperheestä. Meillä äitini ja isäni erosi, kun olin lapsi. Asuin hetken isäni luona, sitten muutin äidille. Minulla on molempiin erittäin hyvä suhde, soittelen molemmille vanhemmilleni ja koen ettei minun lapsuudestani ole jäänyt mitään kaihertamaan. En ymmärrä, miksi se ero on monelle se suuri peikko. En tietenkään itsekkään haluaisi erota, mutta en koe että miksi se on lapselle niin suuri ja järkyttävä trauma? Ehkä, jos vanhemmat eroavat riidoissa, ja taistelevat lapsesta, tai muuttavat niin kauas toisistaan että yhteydenpito lapseen on hankalaa, tai jopa toinen evää lasta tapaamasta toista vanhempaa tai hänen sukuaan.. Erota voi monella tapaa, ja mielestäni se ei ole lapselle niin paha paikka kuin aina luullaan..

 

[Naspula]

Lisätä haluaisin myös sen verran, ettei ole hyväksi lapselle "nähdä" sellaista elämää, jossa vanhemmat eivät rakasta toisiaan. Rakkauden puute on mielestäni erittäin hyvä syy jo itsessään erota, vaikket itsekään haluaisi lisää lapsia.

 

[idfd]

Omien vanhempien liitto on kuiva ja rakkaudeton, koskaan en kotona nähnyt läheisyyttä naisen ja miehen välillä ja harvoin edes naurua kuuli. Vasta aikuisiällä tajunnut mistä jäänyt paitsi, ja varmasti se on vaikuttanut omiin mielikuviini perheestä ja läheisyydestä. Lapsi aistii kyllä kylmyyden vaikkei riideltäisikään.

Jos teillä on mukavaa yhdessä niin kuulostaa siltä kuin toivoa vielä olisi? Odotatko liikaa rakkaudelta? Voisitteko harkita terapiaa tai yhdessä lähteä lomalle ja jutella suhteestanne? Ja jos lopputulos on ettei rakkautta tai ratkaisua ole, niin erotkaa. Hyvällä tuurilla lapsesi voi Isän ja Äidin lisäksi saada vielä hyvän isäpuolen ja sisaruksia

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";25995287]Jep. Ja ihmisellä on lapsuus vain kerran. Aikuisella sitä aikuiselämää on edessä vielä vuosia/vuosikymmeniä senkin jälkeen, kun lapsi kasvanut aikuiseksi. Mutta mitäs lapsen elämästä, kunhan aikuinen ei tuhlaa omaa elämää. (ja en tarkoita, ettei erota voi, mutta vanhemman pitää laittaa lapsi etusijalle sen ajan, kun lapsi on lapsi. Joskus ero on lapsen kannalta parempi ratkaisu. Joskus ei, vaikka se olisi sitä vanhemmalle)[/QUOTE]

Vanhempien parisuhde on lapsen koti. Millainen koti se on siis, jos vanhemmat ei rakasta toisiaan ja heidän välillään on kuilu,vaikka riitoja ei olisikaan? Ja lapsi ottaa oman parisuhteen mallinsa siitä millaisena näkee parisuhteen omassa kodissaan. Ei siis mikään loistava esimerkki. Sen takia sanotaankin, että on virhe jäädä suhteeseen lasten takia. Muitakin syitä on oltava.

 

[rete]

Itse haluaisin kirjottaa tähän, koska olen eroperheestä. Meillä äitini ja isäni erosi, kun olin lapsi. Asuin hetken isäni luona, sitten muutin äidille. Minulla on molempiin erittäin hyvä suhde, soittelen molemmille vanhemmilleni ja koen ettei minun lapsuudestani ole jäänyt mitään kaihertamaan. En ymmärrä, miksi se ero on monelle se suuri peikko. En tietenkään itsekkään haluaisi erota, mutta en koe että miksi se on lapselle niin suuri ja järkyttävä trauma? Ehkä, jos vanhemmat eroavat riidoissa, ja taistelevat lapsesta, tai muuttavat niin kauas toisistaan että yhteydenpito lapseen on hankalaa, tai jopa toinen evää lasta tapaamasta toista vanhempaa tai hänen sukuaan.. Erota voi monella tapaa, ja mielestäni se ei ole lapselle niin paha paikka kuin aina luullaan..

Samaa mieltä. Jos mietin esim ystäviäni, tuttujani niin ihme kumma vaikuttaisi että ne nykyään tasapainosemmat tulevat eroperheistä