Haluaisin puhua aiheesta joka on painanut mieltäni jonkin verran. Mieheni tutustui netin kautta naiseen, jonka kanssa hän juttelee mielellään (vain netissä). Nainen itse otti yhteyttä yksityisesti mieheeni, vaikka tiesi minutkin samoista ympyröistä.
Yhteydenpito alkoi vaivaamaan minua kovasti koska se selvisi minulle sattumalta paljon myöhemmin, eikä mieheni ollut kertonut mitään. Ystävätär piti täysin luonnollisena, että hän voi minua huomioimatta rupatella mieheni kanssa päivisin ja öisin, koska se on vain ystävyyttä. "Vapaa-ehtoisestihan mieheni sitä tekee". Meillä ei ollut mitään huolta avioliitossamme, ennen kuin aloin surra asiaa ja otin myös yhteyttä naiseen. Hän lähes raivostui kyselyistäni ja ilmaisi selvin sanoin, että hänellä ei ole minulle mitään sanottavaa, koska puolisoni on hänen ystävänsä, en minä. Sen hän suostui selittämään, että on vain ystävä puolisolleni ja minä teen väärin jos estän
yhteydenpidon. Tuollainen yleinen puolustautuminen ei minulle enää riittänyt koska olin jo säikähtänyt tiivistä kanssakäymistä. Olisin halunnut jutella asioista perinpohjin ja tutustua naiseen, niin olisi helpompi hyväksyä hänen ystävyytensä mieeheeni.
Mulla on miespuolinen ystävä, joka on suhteessa. Olen hyvin varovainen yhteydenpidossani, ettei tule vääriä käsityksiä. Olen tuntenut miehen kymmenisen vuotta, enkä todellakaan etsi hänestä miestä itselleni, ei silloinkaan kun hän oli vapaa. Tuon ystävän toiminta on kyllä outoa kieltämättä. Mutta puhu miehes kanssa asiasta.
Jos miehen ystävätär suhtautuu torjuvasti itseenne, onko silti mielestänne pakko vain hyväksyä erittäin tiheä yhteydenpito huomauttelematta? Vaikka se haittaisi arkeakin?