kun lapsi tekee oikeasti pahaa jatkuvasti..

niin millä ihmeellä saan tuosta koulittua kunnollisen?

meidän ennen niin kultainen, nyt kk aikana äänekkääksi ja oikeasti pahaa tekeväksi muuttunut kuopus 1.5v alkaa ottamaan päähän ja täysin
nyt jo noin pienenä täysi tuholainen, oikea kävelevä aikapommi. mitäs vuoden parin päästä, en halua edes ajatella.
välillä mun voimat on ihan lopussa ton kanssa..
mitä mä/me ollaan tehty väärin?

esikkokin saa osansa melkein 2v nuoremmalta kuopukselta. pitääkö ottaa kovat otteet vai mitä helv.ettiä teen?????

onko muilla samaa, miten olette ratkaisseet pulman
:ashamed: :headwall: \|O

 

meillä sama juttu poitsu 1v8kk tekee kans koko ajan pahaa... ei siinä auta muukuin kieltää ja vahtia koko ajan. vaikka se on aika rasittavaa. mut pitää vain jaksaa...

 

Anteeksi nyt vain, mutta pienoinen ajatusmallin vaihdos voisi olla paikallaan...Nimittäin tuon ikäinen ei_oikeasti tee pahaa_...Kokeilee kyllä rajojaan, varmasti välillä rankastikin...Meilläkin täystuho ja välilläepätoivoinen minä, suututtuakin tulee ja hermot menee päivittäin. Mutta kyllä se on enemmän kokeilunhalua yhdistettynä "päättömyyteen". Ei tuon ikäinen millään tasolla vielä kykene ymmärtämään syy-seuraussuhteita eikä pysty suoranaisesti muistamaan asioita. Kokeilee kyllä, uudelleen ja uudelleen, muttei siksi, että tekisi tietoisesti kiusaa.

Sitten jos aletn puhua lähemmäs kolmevuotiaasta, joka edelleen sählää ja rikkoo yms. niin voi alkaa miettiä, missä mättää. Onko jotain neurologista vaikeutta tms.

Ne ovat kuitenkin sellaisia vaiheita, jotka tulevat ja menevät... Koittakaa jaksaa ja nähdä se "vauva" siellä "pahantekijän" takana...

 

\

Anteeksi nyt vain, mutta pienoinen ajatusmallin vaihdos voisi olla paikallaan...Nimittäin tuon ikäinen ei_oikeasti tee pahaa_...Kokeilee kyllä rajojaan, varmasti välillä rankastikin...Meilläkin täystuho ja välilläepätoivoinen minä, suututtuakin tulee ja hermot menee päivittäin. Mutta kyllä se on enemmän kokeilunhalua yhdistettynä "päättömyyteen". Ei tuon ikäinen millään tasolla vielä kykene ymmärtämään syy-seuraussuhteita eikä pysty suoranaisesti muistamaan asioita. Kokeilee kyllä, uudelleen ja uudelleen, muttei siksi, että tekisi tietoisesti kiusaa.

Sitten jos aletn puhua lähemmäs kolmevuotiaasta, joka edelleen sählää ja rikkoo yms. niin voi alkaa miettiä, missä mättää. Onko jotain neurologista vaikeutta tms.

Ne ovat kuitenkin sellaisia vaiheita, jotka tulevat ja menevät... Koittakaa jaksaa ja nähdä se "vauva" siellä "pahantekijän" takana...

"neurologista vaikeutta"???? Olisko suomeksi UHMA?

 

\

Anteeksi nyt vain, mutta pienoinen ajatusmallin vaihdos voisi olla paikallaan...Nimittäin tuon ikäinen ei_oikeasti tee pahaa_...Kokeilee kyllä rajojaan, varmasti välillä rankastikin...Meilläkin täystuho ja välilläepätoivoinen minä, suututtuakin tulee ja hermot menee päivittäin. Mutta kyllä se on enemmän kokeilunhalua yhdistettynä "päättömyyteen". Ei tuon ikäinen millään tasolla vielä kykene ymmärtämään syy-seuraussuhteita eikä pysty suoranaisesti muistamaan asioita. Kokeilee kyllä, uudelleen ja uudelleen, muttei siksi, että tekisi tietoisesti kiusaa.

Sitten jos aletn puhua lähemmäs kolmevuotiaasta, joka edelleen sählää ja rikkoo yms. niin voi alkaa miettiä, missä mättää. Onko jotain neurologista vaikeutta tms.

Ne ovat kuitenkin sellaisia vaiheita, jotka tulevat ja menevät... Koittakaa jaksaa ja nähdä se "vauva" siellä "pahantekijän" takana...

Olen samaa mieltä. Mulla n. 1,5 v. ja 3,5 kk ikäset pojat. Vanhempi "tekee pahaa" usein kun olen pienemmän kanssa. Se on sitä et hän ei silloin saa äidin huomiota. Mut on hetkiä, niinku tänään, jolloin esikko viihtyy yksinään ja on ku herran enkeli.

 

Mä oon Sitsin kanssa samoilla linjoilla. Ei noin pieni lapsi vielä tee oikeasti pahaa, kunhan kokeilee ja tutkii kaikkea kivaa. Ja uhma ikä alkaa yleensä 2v:n tienoilla, joten uhmaakaan tuo ei vielä varmaan ole, joka on taas enemmänkin irtiottoa vanhemmista ja kokeilemista mitä osaa itse, mihin pystyy ja kiukkua siitä ettei kaikki asiat vielä onnistu ja kaikkea ei voi tehdä.

Kieltämisen ohella kannattaa antaa ennemminkin ohjeita mitä tehdä ja kääntää kielteinen tekeminen osaamiseksi. Esim. lapsi paiskaa oven kun siitä kuuluu kova ääni ja se on kivaa --> kannusta laittamaan ovi hiljaa kiinni ja kuunnelkaa yhdessä kuuluuko mitään ääntä jne. kyllä noita keksii kun vähän viitsii.

Meillä on lisäksi laitettu kaikki rikkoontuva tavara pois näkyviltä tai ylemmäksi, niin että poika voi aamulla touhuta yksin olkkarissa ja muualla ja itse voi vielä vähän pötköttää sängyssä.

Tsemppiä ja jaksamista! :hug:

 

kuulostaa tutulta, heti kun silmä välttä niin on tuhot mielessä, hermoja raastaa ja väsyttää kieltää joka hetki. olenkin miettinyt onko muilla samanlaista mutta näköjään ei olla ainuita

 

minulla on 1,3 vuotias likka ja on alkanut huomata samoja piirteitä. Kun en häntä tarpeeksi huomioi, hän menee sohvalle seisomaan tms, kun tietää, että äiti kohta tulee ja jne. Mutta, kun kielto ei tepsi, olen alkanut olla "huomaamatta" sivusilmällä, kun näen, että tulee kohta vaaratilanne. Esim jos likka seisoo sohvalla, menen lattialle tekemään jotain jännää (lehden lukua tms rapisteltavaa) ja likka kiltisti tulee siihen viereen ja aletaan uusi touhu. Sillä en jaksa kokoajan hokea ei, sillä kohta se ei tehoa mihinkään. Ja kamalasti kehun koko ajan, kaikkea kivaa mitä se nyt osaa tehdä ( tuo leluja,lukee tms). Nyt on siis havaittavissa jo hviä merkkejä, eikä likka ole enää koko ajan pääeellä tulossa sohvalta alas. Juuri kuten joku aikaisemmista kirjoittajista sanoi, yrittää kääntää positiivisuuteen (vaikka ei se aina ole helppoa....), sillä ei tuon ikäinen ole "paha".
Jaksamista vaan rajojen kanssa... :flower: