Kun lapsi ottaa päähän niin miksi sitä ei saa sanoa niin kuin just sillä hetkellä tuntuu?

Tuli vain mieleen tuosta Lunaticin ketjusta.
Monestihan aikuinen sanoo et tekis mieli tirvasta jotain toista aikuista, kun hermot palaa. Tosin ei sitä tee kuitenkaan. Ja se ei ole paheksuttavaa.
Mutta jos lapsi ottaa päähän ja kirjoittaa vastaavaa kuin Lunatic (sori et nyt otin sun tekstin esimerkiksi) niin kauhea haloo, kuinka äiti voi ajatella tai kirjottaa vastaavaa. Että kaikki kiukku lasta kohtaan on tuhkahdutteva ja olatva hiljaa. Eikös se ole kaikista vaarallisinta?
Ja kyllä, itselläni on ollut samanlaisia tuntemuksia.

 

et suinkaan ole ainut.

 

Saa sanoa, kunhan ei lapsen kuullen sano, on minun mielipiteeni. Parempi päästää höyryt pihalle sanallisesti...

Mutta lapsistahan on pidettävä automaattisesti vain siksi, että he ovat lapsia.

 

Niinpä.
On kumma juttu kun koskaan ei saa sanoa että on niin kurkkua myöten täynnä lasta ja tätä äitiyttä että tekee mieli kirkua.
Jos joku, esim puoliso tekisi yhtä ilkeitä temppuja, nolaisi julkisesti, kiukuttelisi yömyöhään, nakkelisi tavaroita, löisi ja potkisi, se nakattaisiin kartanolle.
Lapselta sitä joutuu pakosti kestämään, vaikka sisällä kiehuisi kuinka paljon tahansa.

Ja sitten sitä ei saa sanoa?
Jumaliste mitä tekopyhyyttä.

 

Kun tuossa toisessa ketjussa alkoi jeesustelu asiasta. Käsitykseni mukaan lapselle ei sanottu sanaakaan, vain näppis sauhusi. Mitä pahaa siinä on? Se minua kiinnostaisi kaikista eniten.
Jeesutelun ja sossumammat ymmärtäisin jos olisi kertonut et iskimpä mukulaa lekalla ku meni hermot.
Ja lapsista ei ole pidettävä sen takia kun ovat lapsia, ne ovat piruja lapsen ruumissa, kun oikealle päälle osuvat. :kieh:

 

Kyllä minusta voi sanoa, kunhan lapsen nähden ja kuullen ei tuollaista puhu.
Minä olen ollut itse muutaman kerran tunkemassa lapsiani naapurin postiluukusta sisään. Varsinkin koliikkista esikoista.

 

Meillä on niin erilaisia taustoja, että aina joku osasto järkyttyy. Minä olen sitä mieltä, että usein raaka, kova, ruma kieli on kuin murre. Jos on sellaiset taustat joissa on huudettu vit..saat...perk..huor... niin raadollisemmiksi ne puheet jää vaikka tulisikin äidiksi. Sitä ei vaan lapsille huuda sellaista, mutta menee vaatehuoneeseen suhisemaan, koska se on kieltä jolla mielestään pystyy kuvaamaan tunnetta. Kiroavalle ihmiselle passiivisagressiiviset "kivat" ihmiset voi olla yhtä pelottavia kuin toisin päin. Lunaticin taustoista en tiedä, mutta yleisemmin ajatellen.

 

joo kyllä joku paikka pittää olla missä saa käsitellä noita tunteita.

sanotaan että "ilo on surun sisko", sopisikohan se myös vihaan ja rakkautteen esim. "viha on rakkauden veli-veikkonen"

ihminen joka väittää ettei koskaan vihaa, valehtelee varmasti

nimim. vihansa tukahduttamisesta sairastunut

 

Kyllä minusta voi sanoa, kunhan lapsen nähden ja kuullen ei tuollaista puhu.
Minä olen ollut itse muutaman kerran tunkemassa lapsiani naapurin postiluukusta sisään. Varsinkin koliikkista esikoista.

Joo tuon mie ostan kans, että lapsen kuullen ei ehkä kaikkea vihaa ja raivoa ole kannata tuoda esiin.

 

suurin osa varmasti ajattelee vihoissaan kamalia ajatuksia mut jos niitä purkaa nettiin, olis parempi miettiä miten asian ilmaisee |O
oikeasti kun ei voi tietää kuka toteuttaisikin puheensa (enkä epäile nyt lunaticia). tänä päivänä maailma vaan on niin hemmetin raadollinen!

 

Saa sanoo mut mä mietin et miten voi noinkin hurjia ajatuksia tulla omaa lasta kohtaan, kyllähän monesti tulee olo et jotain kaveria tai tuttua voi tirpasta kuonoon mut ei kyllä ihan kirvellä hakkaamista sun muuta.

 

ja tuntuu pahalta lukea ilkeitä ajatuksia pienistä ihmisentaimista! älkää!

 

Tuuletus kunniaan. Kyllä tunteitaan saa tuulettaa ettei ne patoudu sisälle. Sitte ku ne sieltä pääsee jossain vaiheessa purkaantumaan, nii jälki ei varmasti ole kaunista.
Tätä vain ei kaikki tajua, ikävä kyllä.

Mä en usko siihen, että löytys yhtäkään äitiä, jolla ei olis minkäänlaisia negatiivisia tunteita koskaan.

 

mä en kyllä kehtaa edes myöntää millä nimillä nuo mun kullannuput on välillä päässä ollut :snotty:

 

ihan vain lisäyksenä en ole lukenut sitä ketjua mistä tässä osa puhuu...miekii mietin asiaa yleisellä tasolla.

 

mä en kyllä kehtaa edes myöntää millä nimillä nuo mun kullannuput on välillä päässä ollut :snotty:

josko tätä peesailisin :snotty: tosin yksikössä mun kohdalla tuo kullannuppu :xmas:

 

Mun mielestä lapset osaa olla itsekkäitä pieniä pirulaisia. Julmia, manipuloivia, valehtelevia ja ilkeitä. Tähän päivään mennessä kaikki suomut rakastavasta äitimyytistä on tipahtaneet silmiltä, ja toivon että jossain olisi peruutusnappi, että tämä epäonnistui, ei uutta yritystä kiitos.
Minua ei ole varmaan kukaan loukannut niin pahasti kuin oma lapsi, ja kukaan ei ole saanut niin epätoivoiseksi kuin oma lapsi.
Enkä tajua, miksi silti, kaiken tämän jälkeen suojelen henkeen ja vereen ja teen ihan_mitä_tahansa lapseni vuoksi.
Kai se on sitä äidinrakkautta, mutta löysin sopivamman nimityksen, ja se on pähkähulluus.

 

ja tuntuu pahalta lukea ilkeitä ajatuksia pienistä ihmisentaimista! älkää!

Millasia sun lapset mahtaa olla sitten aikuisena? Tai no, riippuu siitä mitä lässyllä tarkotit.

 

Saahan sitä sanoa,mutta mä en koskaan ollut omalle lapselleni niin raivoissani että haluaisin lekalla lyödä päähän :| Aika kamala ajatus,vielä omasta lapsesta.

 

mielenkiintoinen kannanotto sinulla.

 

Ja kyllä mä olen sanonut lapselle että "nyt kuule alkaa pinnapalamaan ja etten jaksa enää yhtään ja kohta tulee tupenrapinat"Niin olen varmaan kanssa ihan hirvee äiti vaikka lapset sanovat melkein jokapäivä rakastavansa mua.

 

suurin osa varmasti ajattelee vihoissaan kamalia ajatuksia mut jos niitä purkaa nettiin, olis parempi miettiä miten asian ilmaisee |O
oikeasti kun ei voi tietää kuka toteuttaisikin puheensa (enkä epäile nyt lunaticia). tänä päivänä maailma vaan on niin hemmetin raadollinen!

Tässä on sinällään hassu juttu. Sillon ku mulla ei ollu kanavaa mihin purkaa paskaa oloa, se oli hiuksen hienon karvan varassa etten oikeasti pahoinpidelly mun lapsia. Kun mulle tuli mahdollisuus purkaa tunteita ja huutaa ittu peekele aatanaa lasten korvien ulottumissa (tämä palsta) se rako kasvoi niin että mua tällä hetkellä kauhistuttaa se kuinka mä olen joskus ollu hyvin liki lyömässä mun lasta ja lujaa. Ja mä vihaan itteäni siltä ajalta. Mutta olen onnellinen että tää purkamiskeino tuli mun elämään siinä vaiheessa kun meinasin jo tehdä jotain.

 

Saa sanoo mut mä mietin et miten voi noinkin hurjia ajatuksia tulla omaa lasta kohtaan, kyllähän monesti tulee olo et jotain kaveria tai tuttua voi tirpasta kuonoon mut ei kyllä ihan kirvellä hakkaamista sun muuta.

Siis mä en usko että ne tulee ajatuksina, sellaisina mielikuvina kuin sinä lukiessasi näet ne. Ne tulee sanoina, jotka ei sille ihmiselle sillä hetkellä tarkoita mitään muuta kuin omaa suuttumuksen tunnetta.

 

Olen kyllä sieluni silmin nähnyt itseni puremassa pään irti pahimmalta riivaajalapselta... :saint:

Terapeuttista. Siinä herää huomaamaan oman rajallisuutensa.

 

Saa sanoo mut mä mietin et miten voi noinkin hurjia ajatuksia tulla omaa lasta kohtaan, kyllähän monesti tulee olo et jotain kaveria tai tuttua voi tirpasta kuonoon mut ei kyllä ihan kirvellä hakkaamista sun muuta.

Siis mä en usko että ne tulee ajatuksina, sellaisina mielikuvina kuin sinä lukiessasi näet ne. Ne tulee sanoina, jotka ei sille ihmiselle sillä hetkellä tarkoita mitään muuta kuin omaa suuttumuksen tunnetta.

Niin, näin se varmaan onkin. Enpäs tullut ajatelleeksi.