Kun lapsen käytöksessä olisi parannettavaa tai hänen persoona ärsyttää

[huoh]

Juu, emme kukaan ole täydellisiä ja omassakin käyttäytymisessä parannettavaa.
Mutta näin lomien aikaan lastenkansas viettää aikaa paljon.
Ja huomasin,että oman lapsen käytös ärsyttää.

Siis kun ei kerro koskaan mitä haluaa, vieraalle ihmiselle. "ihan sama" vastaavat molemmat lapset. eivät kerro mitä haluavat vaikka kysytään.

ja se, että ei osoita kenellekään mitään lämpimiä tunteita. siis ole iloinen kenestäkään tai kerro kenellekään että pitää jostain tai on iloinen nähdessään, vaikka olisi.

kai minä olen huono kasvattaja. esikoisella on sitten varmaan ollut liian tiukka kuri ja vaadittu liikaa? kun on kasvanut noin.

 

[kielletty]

Osoitatko sinä lämpimiä tunteita heitä kohtaan? Jos et, tai se ei ole luontevaa, turha odottaa sitä lapsiltakaan.

 

[Kowalski]

Ekana tuli mieleen että lapsilla on masennus.

 

[ap]

Ekana tuli mieleen että lapsilla on masennus.

Sanoin miehelle ihan samaa. Kuopuksen kohdalla.

 

[ap]

Ekana tuli mieleen että lapsilla on masennus.

Sanoin miehelle ihan samaa. Kuopuksen kohdalla.

esikoinen ei oikeastaan sano noin kuin vieraille, ja on aina ollut tuollainen, joten hänen kohdalla en ihan usko.

 

[ap]

Osoitatko sinä lämpimiä tunteita heitä kohtaan? Jos et, tai se ei ole luontevaa, turha odottaa sitä lapsiltakaan.

Tässäkin on perää. En muista koskaan istuneeni äitini sylissä eikä hän koskaan kertonut minulle tunteista jne. Eli mallia siihen, miten osoitetaan lämpimiä tunteita ei ole.

Yritän silti parhaani mukaan osoittaa lämpimiä tunteita heitä kohtaan. Se on helpompaa kuopuksen kanssa kuin esikoisen.

 

[ap]

Ekana tuli mieleen että lapsilla on masennus.

Kuopus on ollut aina erittäin tyytyväinen lapsi. Pomppii iloisesti, lauleskelee. Ennen on aina tiennyt mitä haluaa.
Nyt on alkanut tuo "ihan sama" ja on ilottomampi kuin ennen.

 

[äö]

Mietin, että eivätkö he uskalla sanoa, mitä he haluavat vai eivätkö he oikeasti tiedä, mitä haluavat (=heillä ei ole omaa tahtoa?)? Aika isoja asioita mietittäväksi. Tuo tunteiden osoittamattomuus/tunnekylmyys on varmasti vanhemmasta raskasta. Mistä asioista lapsesi iloitsevat? Mikä on heistä selvästi mieluista ja mukavaa puuhaa? Uskaltavatko lapset sanoa teille vanhemmille, mitä tahtovat/halavat? En nyt heti masennukseksi tulkitisi, jos lapset eivät vieraille uskalla ilmaista omaa tahtoaan. Voi olla arkuutta, ujouttakin.

 

[äö]

Nuorempi on todennäköisesti oppinut tuon"ihan sama" vanhemmalta. Mietin myös, mitä tu o"ihan sama"vanhemmalle tosiasiallisesti merkitsee?Onko se ihan sama tosissaan? VAi haluaako hän vain möksöttää aikuiselle ja mistä hän sitten olisi niin möksällään?

 

[Kowalski]

Kuopus on ollut aina erittäin tyytyväinen lapsi. Pomppii iloisesti, lauleskelee. Ennen on aina tiennyt mitä haluaa.
Nyt on alkanut tuo "ihan sama" ja on ilottomampi kuin ennen.

Minkäikäinen?

Millainen on kodin ilmapiiri, onko esim. vanhempien välit kunnossa?

 

[ap]

Mietin, että eivätkö he uskalla sanoa, mitä he haluavat vai eivätkö he oikeasti tiedä, mitä haluavat (=heillä ei ole omaa tahtoa?)? Aika isoja asioita mietittäväksi. Tuo tunteiden osoittamattomuus/tunnekylmyys on varmasti vanhemmasta raskasta. Mistä asioista lapsesi iloitsevat? Mikä on heistä selvästi mieluista ja mukavaa puuhaa? Uskaltavatko lapset sanoa teille vanhemmille, mitä tahtovat/halavat? En nyt heti masennukseksi tulkitisi, jos lapset eivät vieraille uskalla ilmaista omaa tahtoaan. Voi olla arkuutta, ujouttakin.

Niin, kuten sanoin, en usko että esikoinen on masentunut. ja kyllä kertoo meille vanhemmille mitä haluaa. mutta ei kehtaa kertoa vieraammille. Se, että on tosi hiljaa vieraiden ihmisten joukossa ja tuskin vastaa, tai vastaa tosi hiljaa, ärsyttää itseäni.

 

[ap]

Kuopus on ollut aina erittäin tyytyväinen lapsi. Pomppii iloisesti, lauleskelee. Ennen on aina tiennyt mitä haluaa.
Nyt on alkanut tuo "ihan sama" ja on ilottomampi kuin ennen.

Minkäikäinen?

Millainen on kodin ilmapiiri, onko esim. vanhempien välit kunnossa?

Aiemmin kuopus oli tosi reipas ja tiesi aina mitä halusi. Mutta osaa joustaa ja on empaattinen ja herkkä, eli ei mikään jästipääpäällepäsmäri.

Kun eskari alkoi, alkoi sanoa "ihan sama". Hän on eskarissa. On lähtenyt kauhean vastahakoisesti sinne jo pitempään.

 

[ap]

Kuopus on ollut aina erittäin tyytyväinen lapsi. Pomppii iloisesti, lauleskelee. Ennen on aina tiennyt mitä haluaa.
Nyt on alkanut tuo "ihan sama" ja on ilottomampi kuin ennen.

Minkäikäinen?

Millainen on kodin ilmapiiri, onko esim. vanhempien välit kunnossa?

Aiemmin kuopus oli tosi reipas ja tiesi aina mitä halusi. Mutta osaa joustaa ja on empaattinen ja herkkä, eli ei mikään jästipääpäällepäsmäri.

Kun eskari alkoi, alkoi sanoa "ihan sama". Hän on eskarissa. On lähtenyt kauhean vastahakoisesti sinne jo pitempään.

Kuopus osoittaa paremmin tunteitaan vieraammille ihmisille ja minunkin on helppo osoittaa hänelle.

 

[vieraana vieläkin]

Mietin, että eivätkö he uskalla sanoa, mitä he haluavat vai eivätkö he oikeasti tiedä, mitä haluavat (=heillä ei ole omaa tahtoa?)? Aika isoja asioita mietittäväksi. Tuo tunteiden osoittamattomuus/tunnekylmyys on varmasti vanhemmasta raskasta. Mistä asioista lapsesi iloitsevat? Mikä on heistä selvästi mieluista ja mukavaa puuhaa? Uskaltavatko lapset sanoa teille vanhemmille, mitä tahtovat/halavat? En nyt heti masennukseksi tulkitisi, jos lapset eivät vieraille uskalla ilmaista omaa tahtoaan. Voi olla arkuutta, ujouttakin.

Niin, kuten sanoin, en usko että esikoinen on masentunut. ja kyllä kertoo meille vanhemmille mitä haluaa. mutta ei kehtaa kertoa vieraammille. Se, että on tosi hiljaa vieraiden ihmisten joukossa ja tuskin vastaa, tai vastaa tosi hiljaa, ärsyttää itseäni.

Jos "puhumaton" lapsesi on vain kertakaikkiaan niin ujo? Oma 4-vuotis on vauvasta asti ollut ujo ja erittäin hitaastilämpiävä. Menee uudessa ihmisporukassa aina se ensimmäinen tunti äidin vieressä istuskellessa ja ihmetellessä. Sitten menee varovaisesti leikkiin mukaan. Viereille ihmisille ei sano sanaakaan ja hyvä jos uskaltaa edes katsoa.
Alkuun oli vaikea ymmärtää ja hyväksyä lapsen käytöstä ja edelleenkin vieraiden ihmisten on vaikea ymmärtää lapsen käytöstä. Kaikkien pitäisi olla jo lapsesta alkaen niin aktiivisia ja sosiaalisia. Mutte ei me ollaa eikä onneksi tarttekaan.

 

[Kowalski]

Kun eskari alkoi, alkoi sanoa "ihan sama". Hän on eskarissa. On lähtenyt kauhean vastahakoisesti sinne jo pitempään.

Jotenkin arvasin . Siis että on eskari-ikäinen.
Tuntuu olevan aika tyypillistä senikäisille. Ei ehkä kaikilla samassa mittakaavassa, mutta eskari-ikä on kuulemma "pieni teini-ikä ".

Meidän tyttö on eskarissa, ikinä ei oo arkaillut tms ja on ollut todella puhelias, mutta nyt on alkanut olla hiljaa jos vaikka ollaan kaupassa ja törmätään mun kaveriin. Pitää oikein muistuttaa sanomaan moi ja vastaamaan kysymyksiin. Myös "ähh, ei mua kiinnosta!" on tullut tutuksi eskarivuoden aikana.

 

[ap]

Kuopus on ollut aina erittäin tyytyväinen lapsi. Pomppii iloisesti, lauleskelee. Ennen on aina tiennyt mitä haluaa.
Nyt on alkanut tuo "ihan sama" ja on ilottomampi kuin ennen.

Minkäikäinen?

Millainen on kodin ilmapiiri, onko esim. vanhempien välit kunnossa?

Emme me vanhemmatkaan osoita toisiamme kohtaan kiintymystä arjessa.

Mutta emme tappelekaan pahemmin.
Kunnioitan miestäni lasteni isänä ja ahkerana ja hyvänä ihmisenä. Hän tekee parhaansa.
Kodin ilmapiiri ... en osaa sanoa.

 

[kielletty]

Osoitatko sinä lämpimiä tunteita heitä kohtaan? Jos et, tai se ei ole luontevaa, turha odottaa sitä lapsiltakaan.

Tässäkin on perää. En muista koskaan istuneeni äitini sylissä eikä hän koskaan kertonut minulle tunteista jne. Eli mallia siihen, miten osoitetaan lämpimiä tunteita ei ole.

Yritän silti parhaani mukaan osoittaa lämpimiä tunteita heitä kohtaan. Se on helpompaa kuopuksen kanssa kuin esikoisen.

Aika suoraa tuo miun teksti, ei ollut tarkoitus töksäyttää. Monesti se vain menee niin että jos ei kotona ole suoraa mallia, sitä on lapsen itsensäkin vaikea toteuttaa. Vielä ei ole kuitenkaan liian myöhäistä, sinun tulisi vain itse opetella halaamaan ja näyttämään tunteitasi avoimemmin. Juuri eilen kaverin kanssa keskusteltiin aiheesta, hänen lapsuudenkodissa ei juuri turhia halailtu tai tunteista puhuttu ja nyt hänellä itsellään on lapsi ja hän pelkää ettei se tule häneltä luontevasti.

Meilläkään ei turhia tunteilla tuuletettu, mutta olen ihan oikeasti opetellut sanovani lapsille alusta asti että rakastan, ja halaan paljon, nykyään se tulee ihan itsestään ja luontevasti

 

[ap]

Mietin, että eivätkö he uskalla sanoa, mitä he haluavat vai eivätkö he oikeasti tiedä, mitä haluavat (=heillä ei ole omaa tahtoa?)? Aika isoja asioita mietittäväksi. Tuo tunteiden osoittamattomuus/tunnekylmyys on varmasti vanhemmasta raskasta. Mistä asioista lapsesi iloitsevat? Mikä on heistä selvästi mieluista ja mukavaa puuhaa? Uskaltavatko lapset sanoa teille vanhemmille, mitä tahtovat/halavat? En nyt heti masennukseksi tulkitisi, jos lapset eivät vieraille uskalla ilmaista omaa tahtoaan. Voi olla arkuutta, ujouttakin.

Niin, kuten sanoin, en usko että esikoinen on masentunut. ja kyllä kertoo meille vanhemmille mitä haluaa. mutta ei kehtaa kertoa vieraammille. Se, että on tosi hiljaa vieraiden ihmisten joukossa ja tuskin vastaa, tai vastaa tosi hiljaa, ärsyttää itseäni.

Jos "puhumaton" lapsesi on vain kertakaikkiaan niin ujo? Oma 4-vuotis on vauvasta asti ollut ujo ja erittäin hitaastilämpiävä. Menee uudessa ihmisporukassa aina se ensimmäinen tunti äidin vieressä istuskellessa ja ihmetellessä. Sitten menee varovaisesti leikkiin mukaan. Viereille ihmisille ei sano sanaakaan ja hyvä jos uskaltaa edes katsoa.
Alkuun oli vaikea ymmärtää ja hyväksyä lapsen käytöstä ja edelleenkin vieraiden ihmisten on vaikea ymmärtää lapsen käytöstä. Kaikkien pitäisi olla jo lapsesta alkaen niin aktiivisia ja sosiaalisia. Mutte ei me ollaa eikä onneksi tarttekaan.

en usko, että hän on masentuntu. on tohkeissaan opetellut uuden pianokappaleen pääsiäisenä ja muutenkin keksii tohkeissaan tekemistä ja on normaali. jotenkin ajattelin, että hän alkaisi nyt isompana suuntautua ja osoittaa tunteitaan jos minäkin vain jaksan yrittää osoittaa niitä hänelle, ja kertoa pitävänäi. mutta ei, kun lähtee kouluun, lähtee vaan ja antaa minun yksin halata häntä, ei koskaan halaa takaisin. ei tee mitään yritystä.

 

[äö]

Mietin, että eivätkö he uskalla sanoa, mitä he haluavat vai eivätkö he oikeasti tiedä, mitä haluavat (=heillä ei ole omaa tahtoa?)? Aika isoja asioita mietittäväksi. Tuo tunteiden osoittamattomuus/tunnekylmyys on varmasti vanhemmasta raskasta. Mistä asioista lapsesi iloitsevat? Mikä on heistä selvästi mieluista ja mukavaa puuhaa? Uskaltavatko lapset sanoa teille vanhemmille, mitä tahtovat/halavat? En nyt heti masennukseksi tulkitisi, jos lapset eivät vieraille uskalla ilmaista omaa tahtoaan. Voi olla arkuutta, ujouttakin.

Niin, kuten sanoin, en usko että esikoinen on masentunut. ja kyllä kertoo meille vanhemmille mitä haluaa. mutta ei kehtaa kertoa vieraammille. Se, että on tosi hiljaa vieraiden ihmisten joukossa ja tuskin vastaa, tai vastaa tosi hiljaa, ärsyttää itseäni.

Voi, mä pystyn jotenkin niin hyvin samastumaan. Ensinnäkin meidän äiti oli minua kohtaan juuri samanlainen: ärsyyntyi, kun mutisin pienenä hiljaa ja ujosti. Olen siis isäni tavoin ujo. Myös lapseni on ujo ja arka vieraiden seurassa. Ja olen huomannut, että minua myös ärsyttää tyttöni käytös, kun hän mutisee hiljaa tai arastelee vieraiden seurassa. Olen oikein tietoisesti yrittänyt pohtia tätä asiaa ja teen töitä, etten tätä ärtymystä näyttäisi lapselleni. Toisaalta olen todella iloinen, että hän on ujo ja arka! Musta ne on myös hienoja ja arvostettavia luonteenpiirteitä. Nykyisin kaikkien pitäisi olla niin ulospäin suuntautuvia ja reippaita. Ärsyttävää. Luulen, että itsellääni juuri nuo piirteet on vieneet minua eteenpäin omalla uralla ja ajatusmaailmassa. Voisitko sinäkin löytää jotain positiivista siitä, että lapsesi on hiljainen ja arka tuomaan omaa mielipidettään esiin? Eräs kirjailija mainitsi, että tällaisessa arassa ihmisessä on luonteensyvyyttä, ei se heti paljasta itsestään kaikkea. Mitäs pahaa luonteensyvyydessä olisi?

 

[ap]

Kun eskari alkoi, alkoi sanoa "ihan sama". Hän on eskarissa. On lähtenyt kauhean vastahakoisesti sinne jo pitempään.

Jotenkin arvasin . Siis että on eskari-ikäinen.
Tuntuu olevan aika tyypillistä senikäisille. Ei ehkä kaikilla samassa mittakaavassa, mutta eskari-ikä on kuulemma "pieni teini-ikä ".

Meidän tyttö on eskarissa, ikinä ei oo arkaillut tms ja on ollut todella puhelias, mutta nyt on alkanut olla hiljaa jos vaikka ollaan kaupassa ja törmätään mun kaveriin. Pitää oikein muistuttaa sanomaan moi ja vastaamaan kysymyksiin. Myös "ähh, ei mua kiinnosta!" on tullut tutuksi eskarivuoden aikana.

ok. mukava kuulla että on ikäänkin liittyvää.

 

[kielletty]

Toisaalta, ei nyt niitä tunteita niin avoimesti tarvitsekaan näyttää vieraammille, mutta kotona siihen pitäisi pystyä. Huono itsetunto? Tosin lapsetkin on vielä pieniä. Ja kun kaikki lapsethan eivät vaan kertakaikkiaan ole samanlaisia, toiset on hiljaisempia ja arempia ilman sen kummempaa syytä!

Pointtina nyt se, että lasta tulisi vain rakastaa, juuri sellaisena kuin hän on ja kannustaa olemaan oma itsensä. Kyllä sitä rohkeutta varmasti kuitenkin iän myötä tulee, mutta myös siitä, että muistetaan kehua ja kannustaa.

 

[ap]

Olimme esikoisen harrastuksessa ja kun lapsi vastasi aina kysyttäessä ihan sama tai ei sano mitän, niin jotenkin minusta näyttää ja tuntuu, että kaikki ihmiset hermostuvat häneen kun on tuollainen. ja kun kuitenkin epäilen, että hänelle ei ole ihan sama, mutta ei vaan sano.