V
vieras
Vieras
Kun minä olen lasten kanssa päivät kotona, ei minun tarvitse huutaa heille juurikaan, vaan juttelemalla saan heidät tottelemaan.
Kun isi tulee kotiin, muuttuu ääni kellossa. Sanoo lapsille heippa, muttei edes hymyile (ei kuulemma jaksa tai sitten ei kuulu niihin ihmisiin jotka hymyilee kaikille), ja lähes poikkeuksetta kaikki mitä lapsille sanoo, on käskyjä tai komentoja jotka ensin sanotaan ja noin sekunnin kuluttua karjaistaan sama "ETKÖ SÄ NYT KUULLUT MÄ SANOIN ETTÄ MENE PESEMÄÄN NE KÄDET!!"
Kun minä puutun tilanteeseen ja vetoan siihen ettei mies voi vaatia 2-3vuotiaalta sellaista mihin itsekään ei pysty, ja että minäkin joudun monta kertaa muistuttamaan vaikka tiskikoneen tyhjentämisestä ennen kuin mitään tapahtuu, mies hermostuu ja huutaa minulle että "Nyt vittu hiljaa siinä!"
Ja minä siirrän sänkymme erilleen kun mies kutsuu minua vituksi. Pidän palopuheita siitä että jokaista negatiivista kommenttia kohden pitää olla vähintään yksi positiivinen kommentti, mutta sitten homma menee näin: "ETKÖ SÄ NYT KUULLUT MÄ SANOIN ETTÄ MENE PESEMÄÄN NE KÄDET!!" (lapsi kompuroi äkkiä vessaan ettei isi raahaa jäähylle) "Mikä helvetti siinä on kun ei voi uskoa, seiniin tulee hirveät tahrat jos te ette pese niitä käsiänne.. noni, vihdoinkin, olipa se vaikeeta. Hyvä."
Ja tuo lopussa oleva ärähdetty "hyvä" kuulemma kuittaa huudot ja muut mitä on sanonut. Minulla on hirmuinen homma joka ikinen päivä jutella lapsille mukavia ja korostaa että heissä on hyviä puolia, he ovat taitavia ja ihania, ja että rakastan heitä valtavasti juuri tuollaisina.
Ja kyllä, kaksivuotiaamme sanavarastoon kuuluu helvetti. Valitettavasti.
Olen jutellut perhetyöntekijälle mutta apua ei olla saatu. Viikonloput vietämme joko erillään (mies tekee koulutehtäviä sivussa ja minä hoidan kodin ja lapset) tai sitten kyläilemme mahdollisimman paljon sukulaisilla tai kutsumme meille väkeä. Muiden läsnäollessa mies ei kiroile eikä hauku ketään. Lapsillekin sanoo kahdesti että mene pesemään kädet ja sitten taluttaa ihan rauhassa pesemään kädet.
Tätä on jatkunut niin pitkään että neljävuotias välttelee isin kanssa oloa. Ja minä olen monta kertaa uhannut miestä erilleenmuutolla ja että voisi tulla meidän luoksemme aina kun pinna kestää kiroilematta. Aina lupaa kovasti yrittää ja vetoaa koulu- ja työstressiin ja univelkoihin. Parhaassa tapauksessa melkein kokonaisen päivän pärjää kivasti.
Mitä tuolle voi tehdä?
Kun isi tulee kotiin, muuttuu ääni kellossa. Sanoo lapsille heippa, muttei edes hymyile (ei kuulemma jaksa tai sitten ei kuulu niihin ihmisiin jotka hymyilee kaikille), ja lähes poikkeuksetta kaikki mitä lapsille sanoo, on käskyjä tai komentoja jotka ensin sanotaan ja noin sekunnin kuluttua karjaistaan sama "ETKÖ SÄ NYT KUULLUT MÄ SANOIN ETTÄ MENE PESEMÄÄN NE KÄDET!!"
Kun minä puutun tilanteeseen ja vetoan siihen ettei mies voi vaatia 2-3vuotiaalta sellaista mihin itsekään ei pysty, ja että minäkin joudun monta kertaa muistuttamaan vaikka tiskikoneen tyhjentämisestä ennen kuin mitään tapahtuu, mies hermostuu ja huutaa minulle että "Nyt vittu hiljaa siinä!"
Ja minä siirrän sänkymme erilleen kun mies kutsuu minua vituksi. Pidän palopuheita siitä että jokaista negatiivista kommenttia kohden pitää olla vähintään yksi positiivinen kommentti, mutta sitten homma menee näin: "ETKÖ SÄ NYT KUULLUT MÄ SANOIN ETTÄ MENE PESEMÄÄN NE KÄDET!!" (lapsi kompuroi äkkiä vessaan ettei isi raahaa jäähylle) "Mikä helvetti siinä on kun ei voi uskoa, seiniin tulee hirveät tahrat jos te ette pese niitä käsiänne.. noni, vihdoinkin, olipa se vaikeeta. Hyvä."
Ja tuo lopussa oleva ärähdetty "hyvä" kuulemma kuittaa huudot ja muut mitä on sanonut. Minulla on hirmuinen homma joka ikinen päivä jutella lapsille mukavia ja korostaa että heissä on hyviä puolia, he ovat taitavia ja ihania, ja että rakastan heitä valtavasti juuri tuollaisina.
Ja kyllä, kaksivuotiaamme sanavarastoon kuuluu helvetti. Valitettavasti.
Olen jutellut perhetyöntekijälle mutta apua ei olla saatu. Viikonloput vietämme joko erillään (mies tekee koulutehtäviä sivussa ja minä hoidan kodin ja lapset) tai sitten kyläilemme mahdollisimman paljon sukulaisilla tai kutsumme meille väkeä. Muiden läsnäollessa mies ei kiroile eikä hauku ketään. Lapsillekin sanoo kahdesti että mene pesemään kädet ja sitten taluttaa ihan rauhassa pesemään kädet.
Tätä on jatkunut niin pitkään että neljävuotias välttelee isin kanssa oloa. Ja minä olen monta kertaa uhannut miestä erilleenmuutolla ja että voisi tulla meidän luoksemme aina kun pinna kestää kiroilematta. Aina lupaa kovasti yrittää ja vetoaa koulu- ja työstressiin ja univelkoihin. Parhaassa tapauksessa melkein kokonaisen päivän pärjää kivasti.
Mitä tuolle voi tehdä?