E
epäreilua
Vieras
Tai sanon oman mielipiteen asiaan ja se ei miellytä miestä. Mies puolustaa asiaansa niin kuin saakin tehdä mutta kun minä sanon oman kantani, hermostuu ja alkaa helposti haukkumaan ja morkkaamaan. Mies sanoo ettei osaa muuten vihaansa näyttää ja haukkuminen on vain sana helinää eikä tarkoita kirjaimellisesti.
Hänen mielestä harrastan henkistä väkivaltaa kun yritän keskustella jostain asiasta vaikka hän sanoo että pitää olla hiljaa. Ja se hiljaisuus vaaditaan siinä vaiheessa kun aihe kääntyy keskusteluksi, eli siihen ei päästä. Ainakaan rauhallisesti. Hän ei anna mahdollisuuksia normaalille keskustelulle tai sitten minä puhun ja hän kuuntelee. Siitä ei saa oikein mitään irti kun sama kun seinälle puhuisi. Hänen mielestä asiat voi jutella parilla lauseella, pidempi menee jaaritteluksi. Eli minä sanon, mies sanoo joo tai ei mitään ja se on siinä.
Mies stressaantuu kun pitäisi jutella jostain ja vaatii saada sanella keston jokaiselle kommunikoinnin yritykselle. Sanoo että suurin osa mun mielipiteistä ja asioista on jonninjoutavaa paskan jauhamista...kuten viimeksi eilen kun pyysin ettei anneta pari vuotiaan tuijottaa pelikoneella pelaamista pari tuntia putkeen. Ehdotin että lapsen olisi hyvä tehdä välillä muutakin... olin kusipää ja mies sanoi etteihäntä jatkossakaan haittaa jos kaksi tuntia päivässä katsoo... varmaan pyysin liikaa. Haukkumiseen riittää tosiaan normaali juttelu, minä en saa hermostua mistään ( mies saa) ja mielipiteet jotka on miehen ajatusmaailmaa vastaan on parempi pitää sisällä tai tulen haukutuksi kun asiasta kehkeytyy juttelu/ kiista. Tai sitten mies kuuntelee hiljaa, ei vastaa mitään ja yhtäkkiä räjähtää. Olen kusipää, mulkku joka toinen päivä ja mies nakkelee tavaroita joskus ja uhkailee että pitää suu turvottaa umpeen... minä en siis huuda, hauku, puhun rauhassa ja vaikka hermostuisin niin ääni korkeintaan nopeutuu. En ole uhkaava. Toki sanallisesti osaan kritisoida ja sanoa mielipiteeni. Mutta perustelen myös asiani/ pyyntöni johonkin järkevään vedoten.
Miksi mies toimii noin ? Olenko liian herkkä? Olenko hölmö kun en toimi miehen mielen mukaan vaan yritän oikeasti keskustella... ja vaadin että opetellaan kommunikoimaan NORMAALISTI..?