Kun haaveilee erosta

[itku]

haaveilen muuttavani lasten kanssa toiseen asuntoon. Mieheni kanssa ei mitään hirmuisia ongelmia ole mutta tuntuu että kaipaisin omaa rauhaa, en tunne mitään suurta enää miestäni kohtaan ja unelmoin valtavasti elämästä lasten kanssa ilman miestäni.
Ollaan hyvissä väleissä ja jos erottaisiin niin siltikin varmasti pysyttäisiin läheisinä ja ystävinä.
Olin kovin nuori kun tavattiin, muutin suoraan kotoani miehen kanssa yhteen, saimme ensimmäisen lapsemme kun olin olin himpun vajaa 19v.
En ole siis koskaan elänyt omillani ja nyt haaveilen siitä.

Lapsia on kaksi. 4v ja 1v.
Olen kotihoidontuella kotona, miten pärjään jos muutan pois mieheni luota?
Nyt meillä jää rahaa elämiseen n. 500 ? kuussa kun vuokra ja laskut on maksettu.
Minulla ei ole koulutusta Töitä olen kyllä tehnyt tässä välissä, ennen esikoisen syntymää olin työkkärin työharjoittelussa ja esikoisen syntymän jälkeenkin olin töissä. Mutta työpaikkaa ei ole odottamassa.
Kuinka pärjään sitten?

:'( Ahdistaa.

 

[minä]

Ymmärrän täysin tunteesi. Itse erosin myös vähän reilu parikymppisenä, myös minulla oli jäänyt jokin vaihe elämättä. Sen vaiheen sitten elin ja se oli hyvin tarpeellinen minulle. Pelkäänpä kuitenkin, että sinun kohdallasi tuo elämänvaihe ei tule koskaan sellaisena kuin sen "olisi kuulunut" aikanaan tulla? Itsenäinen voi toki olla myös parisuhteessakin. Hanki itsellesi ammatti ja jotain ikiomaa, joka on vain sinua varten?

 

[itku]

En ollenkaan kadu että tein lapsia nuorena. Koskaan en ole sitä katunut ja edelleen toivon että jos vielä lapsia saan niin saan ne ennen kuin olen reilusti yli kolmekymppinen.
Mutta tämä suhde ei tunnu oikealta. Ja voi kuinka tahtoisin että tämä tuntuisi.
Tuntuu että olen väärillä perusteilla alunalkaenkin ruvennut suhteeseen nykyisen mieheni kanssa ja perustanut perheen, niin kamalalta kuin se kuullostaakin.
Hän kyllä rakastaa minua, rakastaa valtavasti. Ja minäkin rakastan häntä mutta luulen ettei rakkaus ole niin vahvaa minulta häntä kohtaan kuin häneltä minua kohtaan.
Hän on unelma mies. Kiltti, hellä, huomaavainen, tekee kotitöitä, on ihana isä.
Sitten hänessä on se puoli josta en pidä. Hän hermostuu herkästi, raivoaa, suuttuu lapsille tyhjästä, valittaa ja narisee. Siitä en pidä.
Mutta jokaisessa meissä on huonot puolensa toki.

Kaipaan sitä että saan illalla kömpiä yksin nukkumaan. Peitellä lapset ja olla hetken yksin. Sitten mennä peiton alle, yksin.

Minulle riittäisi asunnoksi ihan pieni kaksiokin. Että lapset saisivat oman huoneen ja minä voisin nukkua olohuoneessa sitten. En vaatisi paljon.

Olen näistä tunteista miehellenikin puhunut. Jo siis varmaan vuosi sitten, mutta se tunne on aina hiipunut välillä ja miehenikin sanoo jo että "ai taas on se hetki kun puhutaan tästä". Nyt kuitenkin olen tosissani, olen yrittänyt netistä etsiä tietoa että pärjäänkö lasten kanssa jos muutan pois? Voinko pärjätä? Jotain työtäkin voisin toki tehdä esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin kun lapset voisivat olla isänsä luona.

 

[minä]

No minulla meni neljä vuotta ennen kuin olin valmis tekemään sen lopullisen päätöksen. Sitä ennen en puhunut miehelle mitään koko asiasta.

Jos sinua mietityttää vain se, että pärjäätkö, niin etkö silloin ole valmis lähtemään? Sitähän se elämä yksin on, että joutuu kantamaan myös taloudellisen vastuun omasta elämästään. Toki saat elatusmaksut ja tukia, mutta töiden suhteen olisin vähän huolissani. Edessä saattaa olla sellainen tilanne, ettei töitä löydy edes koulutetuille. Alle kympin tuntipalkalla saa tehdä monta tuntia töitä ennen kuin se raha tuntuu missään? Mutta edelleenkään, eihän se ole mikään syy olla eroamatta, jos suhteessa ei ole hyvä olla. Sitä ei kukaan voi luvata, että elämä muuttuisi ihanaksi kertaheitolla, kun eroaa...

 

[itku]

Olen tehnyt perhepäivähoitajan työtä ja sitä voisin jatkaa mielelläni myös. Niin kauan että lapset ovat vähän isompia ja opiskelen itselleni, ehkä pph:n ammattitutkinnon tai sitten lähihoitaja tai muu vastaava.
Saahan siitäkin vähän rahaa.
Mutta voiko minulle käydä oikeasti niin etten saa lapsille ruokaa?

 

[minä]

No eihän sellaiset tilanteet tule yllätyksenä, että yht'äkkiä ei ole rahaa ruokaan. Sitä täytyy sitten suunnitella menot ja ruokalista tulojen mukaan tarkasti. Miten tuo pph:n työ onnistuisi kaksiossa?

 

[itku]

Niin ja en tarvitse autoa, en tupakoi, en käy juuri koskaan ulkona. Enkä osta itselleni edes vaatteita juuri koskaan nytkään, eli niistä on helppo säästää verrattuna ehkä johonkin toiseen.

 

[itku]

eiköhän se onnistu kaksiossa ihan ok. Ei nyt tietysti sitten mikään pikkuriikkinen kaksio riitä. Mutta vähän tilavampi varmaan ihan hyvin. Lapsille on kuitenkin aina ollut mahdollista käyttää kaikkia tiloja Tähänkin asti, eli ei ole ollut niin ettei olohuoneessa ole saanut leikkiä tms.
En tiedä. Tuntuu että olen ihan hukassa, itkettää mutta en osaa edes itkeä.
Hävettää!!

 

[minä]

Uskon siihen, että tiedät kyllä milloin sinä olet valmis tuohon päätökseen ja et ihan vielä taida olla? Minulle asia (lopulta) valkeni täysin kirkkaana ja tiesin, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin lähteä. Sen jälkeen en ole taakseni vilkaissut eikä ole tarvinnut päätöstäni katua, vaikka asiat eivät aina eronkaan jälkeen ole menneet ihan putkeen.

Minulla tilanne oli vaan toinen, ei lapsia ja vakituinen hyväpalkkainen työ.


Tiedät kyllä sitten, kun olet valmis...

 

[itku]

Minusta tuntuu että olen siinä tilanteessa että se on ainoa vaihtoehto. Kuitenkin sitä, lastenkin vuoksi miettii asioita paljon. Riittääkö minulla rahat ja olen kovasti yrittänyt lastenkin takia saada tätä suhdetta onnistumaan.
Silti sattuu kun haaveilee muusta, ei tunne onnea, en pysty oikeastaan enää sanomaan miehelleni että rakastan, seksi ei ole maittanut kuukausiin, pusutkaan ei enää tunnu hyvältä...

 

[minä]

Kuulosta tutulta nuo tunteet tai paremminkin tunteettomuus miestä kohtaan. Lapset taitavat helposti vaistota sen, että äiti on ahdistunut, eikä sekään hyväksi ole. Kyllä ne rahat riittävät, kun ne laittaa riittämään.

 

[masennus]

eiköhän se onnistu kaksiossa ihan ok. Ei nyt tietysti sitten mikään pikkuriikkinen kaksio riitä. Mutta vähän tilavampi varmaan ihan hyvin. Lapsille on kuitenkin aina ollut mahdollista käyttää kaikkia tiloja Tähänkin asti, eli ei ole ollut niin ettei olohuoneessa ole saanut leikkiä tms.
En tiedä. Tuntuu että olen ihan hukassa, itkettää mutta en osaa edes itkeä.
Hävettää!!

Hei nainen ryhdistäydy ja mene ammattiauttajan luokse. Käsit todennäköisesti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Vaikka nuorin lapsesi on 1 v. niin se voi jatkua pitkään ja "kova" ihminen ei sitä edes täysin huomaa. Mene nyt ekana puhumaan tilanteesta jonkun ammattilaisen kanssa ennenkuin hankit sen kaksion ja teet miehestäsi onnettoman ja lastesi elämästä huonomman vai ITSESI tähden!

 

[minä]

Siinähän sinä saat varmasti onnistumisen elämyksiä itsenäisenä aikuisena, kun onnistut suunnittelemaan budjetin niin, että pärjäät sillä mitä on. Se on hyvä tunne se.

 

[itku]

Täytyy vielä huomenna jutella miehen kanssa kaikessa rauhassa ja miettiä yhdessä. Mies vaan hermostuu kamalasti, huutaa, tiuskii, ei puhu ja häipyy tilanteesta. Tulee syyllinen olo.

 

[vieras]

miestä käy sääliksi , mistä tiedät mitä ajattelee =(
yhtähyvin lapset voisi jäädä miehellesi !

 

[minä]

Täytyy vielä huomenna jutella miehen kanssa kaikessa rauhassa ja miettiä yhdessä. Mies vaan hermostuu kamalasti, huutaa, tiuskii, ei puhu ja häipyy tilanteesta. Tulee syyllinen olo.

Parastahan se olisi kaikkien kannalta, jos löytyisi sellainen ratkaisu, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Mieti oikeasti sitä ammatin hankkimista, siinä saisit jotain omaa itsellesi, itsetunto ja itsenäisyys kehittyy...

 

[minä]

miestä käy sääliksi , mistä tiedät mitä ajattelee =(
yhtähyvin lapset voisi jäädä miehellesi !

Ei sitä säälistä ketään kannata alkaa rakastamaan eikä rakkauden loppuminen ole mikään sellainen asia, josta pitäisi rankaista ottamalla lapset pois. (älykääpiö)

 

[itku]

tahtoisin sen tunteet että oikeasti rakastan. Tahtoisin kaivata toista kun hän on poissa, tahtoisin kaivata hänen kosketustaan, nauttia hänestä ja hänen läheisyydestään.
Mutta se ei tunnu miltään. Tunnen itseni ihan kamalaksi ihmiseksi.

 

[minä]

tahtoisin sen tunteet että oikeasti rakastan. Tahtoisin kaivata toista kun hän on poissa, tahtoisin kaivata hänen kosketustaan, nauttia hänestä ja hänen läheisyydestään.
Mutta se ei tunnu miltään. Tunnen itseni ihan kamalaksi ihmiseksi.

Nuokin on ihan normaaleja tunteita siinä tilanteessa, kun on sitoutunut suhteeseen. Kyllähän sitä pelkästään sitoutumisella jaksaa pidemmänkin pätkän, mutta ei loputtomiin, jos tunteet rajoittuvat vain velvollisuudentuntoon...

 

[itku]

Olen epäonnistunut vaimona ja vielä äitinäkin :'(

 

[ei]

ei saa luovuttaa noin helpolla, jos ei suhteessa ole väkivaltaa tai muuta pelkoa niin jaksa nyt lasten vuoksi edes hetke aikaa ja katso muuttuuko tunteet paremmiksi vai pahemmiksi

 

[vieras]

miestä käy sääliksi , mistä tiedät mitä ajattelee =(
yhtähyvin lapset voisi jäädä miehellesi !

Ei sitä säälistä ketään kannata alkaa rakastamaan eikä rakkauden loppuminen ole mikään sellainen asia, josta pitäisi rankaista ottamalla lapset pois. (älykääpiö)

eikös täsä miestä #rangaista#

 

[minä]

Olen epäonnistunut vaimona ja vielä äitinäkin :'(

Suhteessa on aina kaksi osapuolta. On tilanteita, joissa molemmat voivat korjata ja parantaa suhdetta ja on tilanteita, joissa mikään ei auta. Kuulostaisi siltä, että haluat todella pelastaa perheenne. Sano nyt sille miehellesi, että on tosi kyseessä ja hakekaa apua kodin ulkopuolelta. Jos ei muuta, niin olet ainakin tehnyt työtä suhteen pelastamisen eteen ja jos päädyttekin eroon, sekin on terapian jälkeen helpompi hyväksyä.

 

[vieras]

miestä käy sääliksi , mistä tiedät mitä ajattelee =(
yhtähyvin lapset voisi jäädä miehellesi !

Ei sitä säälistä ketään kannata alkaa rakastamaan eikä rakkauden loppuminen ole mikään sellainen asia, josta pitäisi rankaista ottamalla lapset pois. (älykääpiö)

eikös täsä miestä #rangaista#

yhtälailla mies voi lapsiaan rakastaa

 

[minä]

miestä käy sääliksi , mistä tiedät mitä ajattelee =(
yhtähyvin lapset voisi jäädä miehellesi !

Ei sitä säälistä ketään kannata alkaa rakastamaan eikä rakkauden loppuminen ole mikään sellainen asia, josta pitäisi rankaista ottamalla lapset pois. (älykääpiö)

eikös täsä miestä #rangaista#

yhtälailla mies voi lapsiaan rakastaa

Ei kai kukaan nyt siksi ole eroamassa, että saisi satuttaa toista. Kuulostaako ap jotenkin siltä, että haluaisi tarkoituksella loukata miestään?