vierailija
Miksi varhaiskeski-ikäisen kannattaa edes nousta aamuisin sängystä, jos huomaa elämän olevan vailla sisältöä, saavutuksia tai tulevaisuutta? Kun itse on kaiken pilannut ja pyörinyt omassa tuskassa ja epäonnistumisessaan niin kauan, että tilanteen muuttaminen on käytännössä mahdotonta. Mistä voimaa, kun joka suunnassa on vastassa armoton ja kova tiiliseinä?
Olen etsinyt ja etsinyt edes yhtä ihmistä samassa tilanteessa. Ei välttämättä vertaistukeen, mutta todistamaan etten ole pahin mahdollinen epäonnistuja, ihmiselon kuonakasa. Ainuttakaan en ole löytänyt, en edes lähelle. Epäonnistuminen pistää ihmisen sulkeutumaan, joten etsintä ei ole helppoa.
Helppoa ei ole, kun aamuinen aurinko näyttäytyy silmiisi mustalta ja jokainen hymyilevä ihminen on kuin puukonisku sielusi syvimpään.
Olen etsinyt ja etsinyt edes yhtä ihmistä samassa tilanteessa. Ei välttämättä vertaistukeen, mutta todistamaan etten ole pahin mahdollinen epäonnistuja, ihmiselon kuonakasa. Ainuttakaan en ole löytänyt, en edes lähelle. Epäonnistuminen pistää ihmisen sulkeutumaan, joten etsintä ei ole helppoa.
Helppoa ei ole, kun aamuinen aurinko näyttäytyy silmiisi mustalta ja jokainen hymyilevä ihminen on kuin puukonisku sielusi syvimpään.