Kun ei enää jaksa,eikä kestä mitään...

Hei!

Asiani koskee masennusta / masennuslääkkeitä.
Olen ollut jo pidemmän aikaa aika voimaton... minulla on yksi lapsi,muutaman vuoden ikäinen. Lapsella on meneillään aika paha uhma,mikä vielä vaikeuttaa entisestään tilannettani.
Hermot on ihan loppu,tuntuu etten kesäisi mitään vastoinkäymisiä,en pienintäkään... välillä riittää että kahvikuppi kaatuu lattialle ja tuntuu että maailma kaatuu.. :/ Puistoon vien lapsen koska on "pakko",eli en siis niinkään omasta halusta sine enää lähtisi,välillä tuntuu että mikään ei vaan enää kiinnosta! Pitäisi jo alkaa miettimään lapsen päiväkotiin laittamista ja työelämään/kouluun palaamista,mutta kun tuntuu että mikään ei kiinnosta ja ahdistaa...
Tosin hyviä hetkiäkin on,mutta pahaa olo enemmän...

Äsken soitin lääkärilleni ja varasin ajan,mutta en vielä puhelimessa kertonut mitä asiani koskee,lääkärillekin sitin koska lapseni isä "pisti" minut soittamaan.
Lapsen isän kanssa asumme nykyään erillään (kuitenkin aika lähekkäin) mutta näemme todella usein ja nyt välimme ovat hyvät,koska emme asua saman katon alla.

Haluisinkin nyt kuulla muilta äideltä kokemuksia masennuslääkkeistä.
Luulen että joudun nyt itsekkin aloittaa jonkin lääkityksen.
Tätä on jo jatkutnut aika kauan,nyt vasta rohkaistuin ottaa lääkäriin yhteyttä (+miehen painostuksesta)
Onko lääkkeistä löytynbyt apua masennukseen,ja voiko lääkkeet auttaa siihen että pinna on niin tiukalla ettei yksinkertaisesti kestä mitään pikku vastoinkäymisiä,ja niitähän riittää parivuotiaan lapsen äidillä..
Enkä todellakaan haluaisi mitään rauhoittavia masennuslääkkeitä,koska aamuisin ylösnouseminen tuntuu jo nyt vaikealta.

Anteeksi tämä pitkä ja ehkä epämääräinen sepostukseni,mutta olisin niin KIITOLLINEN jos joku asiasta tietävä vois kertoa onko lääkkeitä ollut hyötyä.
Suuri kiitos & kummarrus etukäteen jos joku ehtisi vastailla. :flower:

 

Olen käyttänyt kolmea erinimistä lääkettä ja auttanut on, olo on helpottunut huomattavasti ja kun olen lopettanut lääkkeiden käytön, ei ole jäänyt mitään riippuvuutta ja hyvä olo on jatkunut. Lopetin viime lääkityksen vuosi sitten ja kaikki on hyvin, ehdin syödä lääkettä 8kk. Suosittelen lääkitystä, kun mikään muu ei auta. :flower:

 

minun oloni helpottui huomattavasti kun lopetin hormonaalisen ehkäisyn. se ei enää sopinutkaan minulle ja kun merkin vaihto ei tuonut apua niin lopetin vallan, enkä aloita enää ikinä uudestaan. niin hirveitä olot ajoittain olivat.
voisiko sinun olosi selittyä tällä?

 

Mäkin nyt vastaan,vaikken lääktystä ole käyttänytkään. Ise palasin just parin viikon sairaslomalta töihin,diagnoosina oli lievä masennus. mun oloa helpotti pelkästään se,että pääsin lääkärille itkemään ja sai hyväksynnän omalle asioiden märehtimiselleni...Meillä poika jo yli 3vee,mutta muistan kun itsekin olin välillä niin kypsä ja halusin vain maata,enkä todellakaan olisi lähtenyt puistoon yms. jos ei olisi ollut pakko vaan,kun kotonakaan en jaksanut järkätä. ( Tätä oli vain aika ajoin).

Suosittelen lämpimästi lääkärille menoa,autaa varmasti kun saat edes puhua jollekin,joka ei rasitu tai syyllisty sinun väsymisestäsi.

Voimia ja pidä puolesi maailmaa vastaan


:hug:

 

Ihankuin minun näppikseltä! Mulla on 3,5-vuotias poika ja 6kk poika.
Mä hain apua neuvolasta kun en enää kestänyt yhtään vastoinkäymistä enää. Huusin jatkuvasti pojalle pienestäkin asiasta ja kävin fyysisesti rajusti kiinni. Otin siis kädestä mielestäni liian rajusti kun kiikutin omaan huoneeseen jäähylle. PImahtelin ihan liian pienistä asioista, itkeskelin pienistä asioista ja syytin kaikesta poikaa. Raukka..sanoin ilkeästi.
Maanantaina sain lääkkeet psykiatrilta. Sitä ennen kävin juttelemassa psykiatrian hoitajan kanssa. Syön nyt 10mg/pvä Sepramia(Cipramil) ja ensimmäisen napin oton jälkeen pinna kasvoi kilometritolkulla! Hae ihmeessä apua. Mulla on vielä ilmeisesti alkuoireita, koska olo on vähän tyhmä ja pönttö, toivottavasti nää oireet lähtee ajan kanssa.
Ihan varmasti ne lääkkeet auttaa. Anna lapsellesi parempi elämänlaatu, huomaat eron kun lääkkeet alkavat vaikuttaa.
Saanko udella miksi erosit miehesi kanssa? Mua mietityttää kovasti parisuhde tällä hetkellä.

 

\

Ihankuin minun näppikseltä! Mulla on 3,5-vuotias poika ja 6kk poika.
Mä hain apua neuvolasta kun en enää kestänyt yhtään vastoinkäymistä enää. Huusin jatkuvasti pojalle pienestäkin asiasta ja kävin fyysisesti rajusti kiinni. Otin siis kädestä mielestäni liian rajusti kun kiikutin omaan huoneeseen jäähylle. PImahtelin ihan liian pienistä asioista, itkeskelin pienistä asioista ja syytin kaikesta poikaa. Raukka..sanoin ilkeästi.
Maanantaina sain lääkkeet psykiatrilta. Sitä ennen kävin juttelemassa psykiatrian hoitajan kanssa. Syön nyt 10mg/pvä Sepramia(Cipramil) ja ensimmäisen napin oton jälkeen pinna kasvoi kilometritolkulla! Hae ihmeessä apua. Mulla on vielä ilmeisesti alkuoireita, koska olo on vähän tyhmä ja pönttö, toivottavasti nää oireet lähtee ajan kanssa.
Ihan varmasti ne lääkkeet auttaa. Anna lapsellesi parempi elämänlaatu, huomaat eron kun lääkkeet alkavat vaikuttaa.
Saanko udella miksi erosit miehesi kanssa? Mua mietityttää kovasti parisuhde tällä hetkellä.

haluan "lohduttaa" sinua masennuksen joskuskokeneena et se on rankinaikaa parisuhteelle mitä ite tiiän!ei etes rakennnusaika sitä "voita"!mutta meillä on ollut masennukseni jälkeen entistä ihanampaa liitossa!nyt olemme kuin kukoistaneet parina!elä ihmeessä ainakaan eroa mieti masennuksesi takia!meillä oli suhde TODELLA tiukilla minun masennuksena aikana.tiuskittiin toisille mitä ei nyt tulis mieleenkään ja mieheltä en saanut MITÄÄN tukea masennukseen(mutta sen oon kuullut monelta monelta muultakin)se on ihan ymmärrettävääkin, toisaalta.mies on siinä tilanteessa kokoajna mukana niin tilanne väsyttää häntäkin ja voi olla/on raskasta hänellekkin kun näkee toisen hädän ja olon!mutta IHANAA kun olet saanut lääkityksen ja aurinko alkanut paistaan!!!!!

 

ap:lle sanon et ite oon käyttäny 3v sitten remeron 10mg.mut ei ollu minusta hyvä.mut sitte kokeilin efexor depot ja sitä on moni kehunut!käy jos ei ole raskaana tai imetä!mut ootusaikana voi käyttää cipramiliä josta oon kuullut hyviä kokemuksia!!!!!!!
oikein ISO voima :hug: sinulle!kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa! :hug:

 

Hei 4xäiti!
Kiitos kannustuksesta. Mä en vaan tiedä onko tää mun masennus lähtöisin parisuhteesta, koska näitä "rakastanko, enkö rakasta" ajatuksia on ollut jo ennen raskausaikaa. Ne mä koen erittäin ahdistavina ja vaikka tiedän että en ole mihinkään lähdössä, enkä halua menettää toista mä en pääse niistä ajatuksista eroon. Toisaalta mä voin olla masentunu ihan vaan näistä pakkoajatuksista. Jokatapauksessa mua pelottaa eron mahdollisuus ja silti mietin olisiko mun olo parempi ilman toista. Tiedän että olisin ihan hukassa ilman miestäni..
Me muuten rakennettiin omakotitalo tässä vuosi sitten. Maaliskuussa tuli vuosi täyteen asumista. Heti kun talo valmistui, aloin odottamaan kakkosta.
Nyt näiden lääkkeiden kanssa tuntuu, että olisin vieläkin tunteettomampi. Millään ei oikeastaan tunnu olevan kamalasti väliä, vaikka pinna on tosi pitkä lasten kanssa. Toivottavasti mä alkaisin tuntemaan jotain.
Meillä oikeastaan ei ole mitään muuta vikana parisuhteessa kuin puhumisen puute. En halua satuttaa toista negatiivisilla ajatuksilla..

 

heitti kone mut "pihalle" mutta jospa muistaisn ajatukset uuestaan
riukalle: pystysitkö puhumaan miehesi kans myös niistä negatiivisista ja ehkä loukkaavistakin asioista?jos miehesi osaisi valottaa sinulle asioita tai jos onkin "väärinkäsityksiä"......... monesti niistä negatiivisista asioista puhuminen kasvattaa yhteen vaikkei se välttämättä just sillon juttelun aikana siltä tunnu!jos sulla asioita mitkä miehessä tympäsee ja jotka pyörii jatkuvana mielessä niistäkin kantsii puhua kun on kyse kuiteski ni ympärivuorokautisesta suhteesta kyse et ne "jarruttaa" sitten koko ajan muuten!en tarkota että ettisi tahaallaan asioita etkä varmaan sinäkään niin aattele mut ois sullakin sitte helpompi olo ehkä kun olisit saanut purkaa sitä huonoo oloa!
voi olla kun teillä vasta ollut raksa-aika ja ootus alkanut siihen perään yms. et teillä ollut rankkaa aikaa nyt niin voi se hälläväliä olo olla ihan vaan siittäkin!entä jos lähtisittä esim.jonnekki yhteiselle lomalle jossa miehesi saisi antaa sinulle aikaa!!!!ite ainaki kaipaa NIIN SUUNNATTOMASTI toista ootusaikoina :ashamed:
mutta oikein ISO voima :hug: täältä ja toivotaan että saisitta suhteen kuntoon että löytäsit vielä niitä rakkauden tunteita miestäsi kohtaan!ehkä miehesiki on vielä väsynyt rakennusajasta niin ei välttämättä huomaa mitä toinen haluaisi.?

 

riukalle vielä:ite oon käyttäny nyt vauvan syntymän jälkeen pari kuukautta cipramilia 10mg, kun vlillä tuntui että masennus iskee uudestaan mut nyt oon ollu 2kk:tta syömättä.poika nyt 4kk :heart:saatto olla että itelläki oli cipramilin aikana alussa hälä väliä olo! että voisko olla tunteet niistäki syistä ulapoilla.? ootko ollu koko ajan kotona kun lapsetstyntyneet?saisitko työelämästä potkua parisuhteeseen kun kävisit töissä vaikka hetkenaikaa kun kuopus vähän kasvaa?

 

Tuo mikään ei tunnu miltään -olo on tullut näiden lääkkeiden myötä, ei ennen lääkitystä.
Mulla ennen lääkitystä vaihteli olo tosi paljon, yhte´nä päivänä saatoin rakastaa kaikkia ja mies tuntui niin ihanalta ja oli hienoa. Sitten toisena päivänä aloin liikaa pohtia rakastanko yms.
Pari viikkoa sitten tilanne repesi siihen kun aamulla edellisen illan juhlien jälkeen oli kamalan ahdistava. Mies kosketti rintojani ja tuiskahdin "älä koske". Mies suuttui ihan kamalasti ja sanoi, ettei jaksa enää tätä. Ihan eron partaalla oltiin ja mä meinasin tulla hulluksi ajatuksestakin. Mä olisin ihan hukassa tuota miestä! Kuitenkin mies rauhottui ja siitä asti ollaan pystytty keskustelemaan asioista ja mies sanoi, että asiat tulevat muuttumaan. Käytiin lauantaina syömässäkin ulkona ja lapset olivat mummolassa yötä. Vauva ekaa kertaa. Yhteistä aikaahan me tarvitaan ja paljon, sekä mä tarviin omaa aikaa. En oo käyny ku kaupassa äkkiä ja kampaajalla kerran yksin.
Mua ahdistaa vaan kamalasti se, että kun ajattelin eroa ilman lääkkeitä ja panikoiduin, nyt lääkkeiden kanssa ajattelen eroa, se ei tunnu oikeastaan kovin kummoiselta. En halua erota, mutta en säikähdä ajatusta niin kovin ja heti tulen siihen johtopäätökseen, että en varmaan rakastakaan tarpeeksi.
Kiitos halauksista..jospa tää helpottas ku tasottuu lääkitys.
Psykiatri sano että ihan tavallista tarinaa tässä elämäntilanteessa olevan suusta..

 

Yksi isä / puoliso vastaa...

Masennus / mikä tahansa psyykkinen sairauas (ikävä sana, mutta sehän se on) on kaikille perheenjäsenille uskomattoman rankkaa. Ja uskokaa myös se, että meis ei välttämättä ole välinpitämätön, vaan hän ei kertakaikkiaan ymmärrä toisen hätää. Ajatelkaa vaikka itse jos joku sanoo teille, että: "musta ei oikein tunnu miltään." Sitä ihmettelee et kuinka niin ei tunnu miltään. Et tämä vaan tähän puolison näkökulmasta.

Mutta itse asiaan.

Noiden lääkkeiden aloittamista ei kannata millään muotoa pelätä. Erittäin suurella todennäköisyydellä niistä on apua, mutta jos apu tulee yhden päivän jälken, niin silloin kyse on lume-vaikutuksesta Mutta sama se, hyvä niinkin. Mutta viikossa-kahdessa ne yleensä jo auttavatkin, tai sitten kolmessa - ei kannata hötkytä sen vaikutuksen kanssa Näpä Cipramilit ja sen rinnakkaislääkkeet ovat meillä auttaneet tosi hyvin, paitsi nyt synnytyksen jälkeen ei ihan niin helppoa ole ollutkaan... Niin, ja vielä noista Cipramileistä, niitä voi käyttää oikein hyvin imetyksenkin aikana, raskauden aikana kait vähän harkitummin.

Sitten vielä, nuo terveyskeskuslääkärit ei välttämättä noista mielen ongelmista tiedä oikeasti mitään... jos sanot et sulla on masennus, ne toteaa et sulla on masennus. Eli se tahtoo mennä niin et laittaa diagnoosiksi sen minkä sä sanot! Ja asiahan ei aina ole suinkaan niin!!! Eli kannattaa todella harkita menoa asiantuntijalle, eli ihan psykiatrille. Ja niitäkin on toki monenlaisia, ja yksi tärkeä juttu on se, että lääkärin kanssa myös "synkkaa".

Aina ei meinaan tuo masennus ole masennusta... saattaa olla myös esimerkiksi kaksisuuntainen mielenhäiriö.. maanis-depressiivisyys (erittäin periytyvä sairaus)..

Mutta tsemppiä!! ja rohkeutta mennä lääkärille, ei se ole sen kummoisempaa kuin polven valituskaan! Ja kannattaa sanoa oikeasti ne asiat mitä päässä pyörittelee, ei kaunistella asioita yms.

 

\

riukalle vielä:ite oon käyttäny nyt vauvan syntymän jälkeen pari kuukautta cipramilia 10mg, kun vlillä tuntui että masennus iskee uudestaan mut nyt oon ollu 2kk:tta syömättä.poika nyt 4kk :heart:saatto olla että itelläki oli cipramilin aikana alussa hälä väliä olo! että voisko olla tunteet niistäki syistä ulapoilla.? ootko ollu koko ajan kotona kun lapsetstyntyneet?saisitko työelämästä potkua parisuhteeseen kun kävisit töissä vaikka hetkenaikaa kun kuopus vähän kasvaa?

Oon ollu töissä vähän yli vuoden ja kyllä ajoittain näit negatiivisia tunteita on ollut siinäkin aikana. Noh, se oli sitten rakennusaikaa. Erittäin stressaavaa tietysti. Mies on tietoinen näistä tunteista ja musta tuntuu tosi pahalta. Ymmärrän ihan hyvin; olisin mäkin huolissani, jos toinen sanoisi mulle, "mä en tiedä mitä mä tunnen sua kohtaan".
Mulla itseasiassa pyörii päässä nyt: en rakasta, en rakasta. Ja silti mä hetkittäin rakastan. Tai mitä tunteita ne sitten onkaan. ainakin mä haluaisin rakastaa, enkä mä tästä parisuhteesta mihinkään ole lähdössä.
Me käytiin viikonloppuna syömässä kahdestaan ekaa kertaa pitkään aikaan. Ja työt aloitan syyskuussa, ihan rahatilanteen takia ja kyllä mun on kotookin päästävä pois, rehellisyyden nimissä.
Eikä mulla siis mitään vihantunteita, eikä varsinaisia syyttelyjä oo sitä kohtaan, nää samat sanat vaan jauhaa..
Kiitos sulle kun jaksat vastata!

 

=)

heips!

Täällä kans yks masentunut, kohta tulossa äidiksi.laskettuaikani 29.6 ja mulle tehdään sektio nyt 22.6 koska vauva perätilassa.olen sairastanut masennuksen vuonna 2004 silloin söin Paroxeting mielialalääkettä..nyt helmikuussa puhkesi paha masennus..itkin jokapäivä aamusta iltaan, iltalehtien lööpit peloittivat(ei enää)mutta en uskaltanut lukea otsikoita, koska otsikot jäi päähän pyörimään viikoiksi..esim: äiti tappoi vauvansa yms.. pelkäsin jos oma pinnani ei kestäisi tms.. aloin pelkäämään hysteerisesti kaikkea vauvaan liittyvää, josta seurasi juuri pahat pakkoajatukset..paniikkikohtaukset tulivat myös kuvaan! pakkoajatukset liittyivät oman lapsen satuttamiseen, ja hirveä pelko omasta äitiydestä..alkuraskausaika oli ihan stressitöntä, mutta lehtien lööpit taisivat laukaista koko tän masennuksen. Rakastan tulevaa vauvaamme ylikaiken, enkä koskaan vahingoittaisi häntä millään tavalla.Varasin ajan psykologille jonka luona olen 2viikon välein käynyt..ekan keskustelukerran jälkeen varasin terveyskeskukseen ajan, kun psykologi oli kirjoiottanut minusta sinne etukäteen..sain lääkkeet heti . (siis masennus alkoi helmikuussa, apua hain huhtikuun alussa, kun tajusin ettei olo menekään itsestään ohi) Mulla on nyt Sepram mielialalääke 20mg, olen n 7vkoa syönyt lääkettä...

lääke on auttanut, pakkoajatuksia ei enää oikeastaan ole, joskus saattaa käydä mielessä mutta eivät jää päähän pyörimään enää..paniikkikohtausket ovat loppuneet kokonaan..välillä on hyviä päiviä, välillä huonompia.Nykyään olo ollut sellainen "ei kiinnostava" tuntuu ettei kiinnosta mikään, eikä jaksa innostua asioista..sektiokin jännittää ja vauvan tulo yleensä.meillä siis ensimmäinen lapsi tulossa.

mies ollut ihana tuki, parempaa ei voisi ollakaan..hän on itse sairastanut masennuksen montavuotta sitten, joten tietää kyllä mistä puhun...ilman hänen rakkauttaan ja tukeaan, en olisi varmaan näinkään hyvässä kunnossa. masennus on inhottava sairaus, joka ei parilla pillerillä mene ohi, vaan voi vaatia jopa vuosienkin parantumiseen, täytyy vaan jaksaa odottaa parempia aikoja.

kyllä tästä selvitään, ei anneta masennuksen nujertaa meitä äitejä!
Voimia kaikille, ja mukavaa kesää. :hug:

 

Hei henuli!

Millaisia sivuoireita Sepramin aloituksessa sulle tuli? Muistatko? Mulla on katseen tarkentamisessa ongelmia, katse jotenkin laahaa perässä.
Mulla olo pahenee vaan, nyt on 5. päivä menossa ja äsken sanoin miehelle, etten tiedä rakastanko häntä enää! Mä en kestä jos menetän hänet ja musta tuntuu, etten ansaitsekaan häntä. Enhän mä voi odottaa, että toinen jaksaisi jos kuulee, ettei toinen edes rakasta. Vaikka mä haluaisin rakastaa. Tai mistä tiedän rakastanko, en vain tunne sitä nyt.
Kamalan paha olla nyt..olo oikeastaan paheni kun aloin ottamaan 20mg 10mg aloitusannoksen sijaan.

 

Mulla lääkityksenä cipralex...olen siis vasta aloitellut. Muutama päivä sitten. Ja täytyy sano että olo aika kamala.
silmissä tuntuu sikäli oudolta, että olo on kaiken aikaa jotenkin epätodellinen...ikäänkuin en olisikaan tässä maailmassa...Vaan katselisin kaikkea unen läpi... silmissä näyttää kaikki jotenkin kaukaiselta. Ja muutenkin on pää pöhnäinen...olen ihan sekaisin mikä viikonpäivä ja organisointi kyky on ihan "levällään". Tämä aiheuttaa kovasti pelkoa..
sit olen jotenkin kamalan lamaantunut..Sellainen lukkiutunut olo sisältä. Isäntä kun ehdottaa että lähdetäänkö kauppaan, mä vastaan että vaikka, ihan sama. sit kun pitäis ruveta vaatteita vaihtamaan, niin istun vaan sängyn reunalla ja tuijotan. en väsymyksestä niinkään..vaan jotenkin tuntuu etten uskalla liikkua...Kaikki jotenkin niin pelottaa, ja sisällä on jokinasteinen "pysähdys". Tosi pelottavaa. en ole oma itseni siis yhtään. Kunpa nyt kestäisin kasassa, enkä vallan sekoaisi!
Minäkin huomaan että tunteet on jotenkin menneet lukkoon nyt lääkkeen myötä... Pikemminkin kaikki tuntuu kumppanissa ärsyttävän...ulkoiset seikat. Ja tietenkin mietin että miksi tunnen yhtäkkiä inhoa häntä kohtaan...Mutta sit ajattelen että se on masennus + lääkitys, koko tää soppa yhdessä.. Ja kyllä ne tunteet sieltä palaa, kun olo kohenee!Toivottavasti!

Voimia jokaiselle, ketkä näiden asioiden kanssa kamppailee :hug:

Olis kiva kuulla jos jollain on ollut samantyylisiä aloitusoireita...Ja menneet ohikin vielä

 

Up, up :wave:

 

hansvili miten sulla on mennyt mulla on juuri samanlaista ku sullaki

 

Mullakin oli alkuoireet kuten hansvilillä, mutta vasta siinä vaiheessa kun aloitin uudelleen lääkityksen toisella lääkkeellä. Syy löytyi pian: lääkemäärä oli 1½kertainen aiempaan verrattuna, asia korjaantui heti kun saimme annostuksen kohdalleen.
Jos vastaavia pöhnä-oireita on muillakin niin suosittelen kysymään lääkäriltä, josko pienempikin määrä lääkettä riittäisi.

 

Jaksaisitko Päivänsäde kertoa enemmän lääkityksistäsi?? Mikä oli sinulle "oikea" lääke?!Ja mitä lääkkeitä kokeilit, ennenkuin oikea löytyi?

 

Hei, hyvä ystävä!
Oletko ajatellut sellaista,jotta menisit mielenterveysosastolle, muutamiksi viikoiksi lepäämään. Lapsestasi sillä aikaa huolehditaan varmasti. Siellä olisi viihtyisät tilat aivan varmasti. Ja asiantuntevia ihmisiä, jotka perehtyvät ongelmiin, sillä se on heidän työ. Saisit tavata toisia nuoria, joklla voi olla samanlaisia ongelmia. Sinun ei tarvitsisi huolehtia ruuan valmistuksesta, vaan saisit vähän lomaa kaikesta, saisit astua vain hyvälle aterialle, saisit erkaantua vähäksi ajaksi, ja olmistautua vain itsellesi. Kunnon hyvä rauhallinen uni, virkistys yleensä voisi tehdä sinulle hyvää, jo perlkästään se jotta sinun "täytyy" koko ajan huolehtia kotona kaikesta, voi saada masentuneisuuden aikaan. Pieni turvallinen loma sairaalassa tekisi sinulle varmasti hyvää, ja lääkäri voisi asiantuntevasti katsoa ja kokeilla mikä lääke sinulle sopisi.Mene mielenterveystoimistoon ja vaadi saada psykiatrilta aika. Älä pelkää asiaa turhaan, siitä on monet avun saaneet, se voisi olla ihan mukavaakin siellä saa harrastaakin jos haluaa ja jaksaa, saa vaikka illmaisia elokuvalippuja , pääsee yhdessä keilaaman, uimaan , ihan mitä vaan. Näe tämä asia nyt oikein hyvin. Lääke ei aina ole ainut mikä auttaa ja kaikki ei sovi kaikille. Hyvää Kevättä !