kun ei enää voi sietää avopuolisoaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt tähän
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt tähän

Vieras
Mistä moinen voi johtua? Yhtäkkiä vaan olen alkanut tavallaan inhota miestäni. En halua olla hänen seurassaan tai yleensäkään tekemisissä hänen kanssaan. Oksettaa koko mies ja haluaisin erota.

Tuntuu siltä ettei hän arvosta minua ja kaikki mitä teen on väärin tai ei tarpeeksi hyvin. Eli en kelpaa hänelle omana itsenäni.

Ollaan yritetty keskustella asiasta mutta ei se johda mihinkään. Muuta kun että mies vaan yrittää saada kännettyä asiat aina omaksi voitokseen ja aina se toteutuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mietittävää;25946067:
Yhtäkkiä? Kuinka kauan olette olleet yhdessä? Minkälainen mies oli ennen? Minkälainen suhteenne oli ennen?

Onko lapsia?

Tai no tää tunne on alkanut ehkä noin vuosi sitten voimistui sen jälkeen kun muutettiin yhteen.. Ollaan oltu reilu 6v yhdessä ja meillä on yksi 2v lapsi. No ainakin ennen se tuntui arvostavan ja kunnioittavan mua, oli paljon kiltimpi ja rennompikin. Meidän suhde oli parempi sillon kun ei asuttu yhdessä. Meillä ei arki toimi ei kun asutaan saman katon alla.
 
[QUOTE="Zach";25946096]Vai onko käynyt niin että olet itse muuttunut? Minkä ikäisiä olette?[/QUOTE]

Voihan se olla että minäkin olen muuttunut. En ole enää se liian kiltti hiljainen nössö. itse olen 28v ja mies 35v.
 
[QUOTE="a.p";25946125]Tai no tää tunne on alkanut ehkä noin vuosi sitten voimistui sen jälkeen kun muutettiin yhteen.. Ollaan oltu reilu 6v yhdessä ja meillä on yksi 2v lapsi. No ainakin ennen se tuntui arvostavan ja kunnioittavan mua, oli paljon kiltimpi ja rennompikin. Meidän suhde oli parempi sillon kun ei asuttu yhdessä. Meillä ei arki toimi ei kun asutaan saman katon alla.[/QUOTE]

Minkälainen se mies oli kun se oli kiltti ja rennompi? Minkälainen se mies on nyt? Miten mies kohtelee sua? Entä miten sä kohtelet miestä?

Millä tavalla arki ei toimi nyt? Miksi muutitte yhteen?

Entä mitä tarkoitat sillä, että et enää ole kiltti hiljainen nössö? Käyttikö mies tätä ominaisuutta jotenkin hyväkseen ennen ja enää ei voi?

Mitkä on ennen tätä ollut teidän suurimmat kriisit?

Harmillinen tilanne kyllä. Aika voimakkaita tunteita, oma mies suorastaan oksettaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lisää mietittävää :);25946173:
Minkälainen se mies oli kun se oli kiltti ja rennompi? Minkälainen se mies on nyt? Miten mies kohtelee sua? Entä miten sä kohtelet miestä?

Millä tavalla arki ei toimi nyt? Miksi muutitte yhteen?

Entä mitä tarkoitat sillä, että et enää ole kiltti hiljainen nössö? Käyttikö mies tätä ominaisuutta jotenkin hyväkseen ennen ja enää ei voi?

Mitkä on ennen tätä ollut teidän suurimmat kriisit?

Harmillinen tilanne kyllä. Aika voimakkaita tunteita, oma mies suorastaan oksettaa.

Meillä oli mukavaa yhdessä, se kehui enemmän ja tuntu että mä kelpaan sille sellaisena kuin olen. Nyt hän vain huutaa minulle jopa lapsellekin, kritisoi, hermostuu kaikesta, olen kuulemma itsekäs vaikka en tee koskaan itseni takia mitään enkä valita koskaan mistään.

En mä mitenkään tässä tilanteessa enää pysty kohtelemaan miestä mukavasti kun hän käyttäytyy noin. tosin en mä mitään ilkeyksiä ala. olen vaan ehkä hieman kierämpi kuin normaalisti.

tarkoitan sillä sitä että mä uskallan sanoa oman mielipiteeni ääneen ja pitää puoliani.

En mä usko että se sitä hyväkseen käyttänyt on.

ehkä tämä on meidän suurin kriisi?
 
Eli aikaisemmin mukavan miehen käytös on muuttunut ihan erilaiseksi. Aiemmin sun ei ole tarvinnut puolustautua vaan mies on ennemminkin ollut tukena ja turvana, nyt päin vastoin.

Olette siis yrittäneet jutella. Siitä ei siis tuu mitään ja mies kääntää asiat omaksi voitokseen. Miten se ne asiat silleen kääntää? Tunnistaako itse, että käytöksensä on muuttunut? Onko sillä stressiä tms., minkä myöntäisi tai että olisit itse selvästi huomannut?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ja vielä mietittävää;25946318:
Eli aikaisemmin mukavan miehen käytös on muuttunut ihan erilaiseksi. Aiemmin sun ei ole tarvinnut puolustautua vaan mies on ennemminkin ollut tukena ja turvana, nyt päin vastoin.

Olette siis yrittäneet jutella. Siitä ei siis tuu mitään ja mies kääntää asiat omaksi voitokseen. Miten se ne asiat silleen kääntää? Tunnistaako itse, että käytöksensä on muuttunut? Onko sillä stressiä tms., minkä myöntäisi tai että olisit itse selvästi huomannut?

En tiedä miten se saa käännettyä asiat niin että kaikki on sitten loppujen lopuksi mun syytä. Tunnista kuulemma että on hermostunut ja se on mun syytä. Mutta ei sanonut miksi se olisi mun syytä. Kun ajattelen niin ei sillä ainakaan kotona ole paljon mitä sen pitäisi tehdä. ruuan laitto, siivous, lapsen hoito kaikki sen sellaiset on mun tehtävänä. Mies käy vaan töissä ja harrastuksissa. Kerran viikossa me käydään kaupassa yhdessä ja se kuulemma on kauheen suuri vaiva ja hänen ajastaan pois.
 
no voisitko ajatella haluavasi ymmärtää, mikä miestä vaivaa? yleensähän tuo on joku stressireaktio, että alkaa nälviä lähimmäistä. ei sitä sietää tartte, mutta ei sen takia pois kuulu muuttaa, että toinen on rasittava. vaan pitää puolustautua ja näyttää sille, mikä on kohtuutonta ja mikä kohtuullista kohtelua.
 
no voisitko ajatella haluavasi ymmärtää, mikä miestä vaivaa? yleensähän tuo on joku stressireaktio, että alkaa nälviä lähimmäistä. ei sitä sietää tartte, mutta ei sen takia pois kuulu muuttaa, että toinen on rasittava. vaan pitää puolustautua ja näyttää sille, mikä on kohtuutonta ja mikä kohtuullista kohtelua.

Olishan se kiva jos se mies sitten kertois mulle mikä sitä vaivaa että vois yrittää edes jotenkin auttaa mutta kun ei osaa sanoa muutaku että on mun vika/syy. Pois haluan muuttaa koska mä kärsin jo tästä niin paljon että itken joka päivä ja enkä yhtään ihmettele jos multa menee mielenterveys, sairastun masennukseen tms. Itsetuntokin tässä menee kun kokoajan nälvitään.
 
[QUOTE="a.p";25946413]Olishan se kiva jos se mies sitten kertois mulle mikä sitä vaivaa että vois yrittää edes jotenkin auttaa mutta kun ei osaa sanoa muutaku että on mun vika/syy. Pois haluan muuttaa koska mä kärsin jo tästä niin paljon että itken joka päivä ja enkä yhtään ihmettele jos multa menee mielenterveys, sairastun masennukseen tms. Itsetuntokin tässä menee kun kokoajan nälvitään.[/QUOTE]

Joo, toi sun tilanne on kyllä tosi ikävä. Mitenhän sä saisit sen miehenkin osallistumaan tilanteen korjaamiseen? Siis onko se kääntänyt kelkkansa niin kokonaan että ennen mukava mies ei nyt tee muuta kuin syyttää ja mitään kunnon keskustelua ei synny? Erolla uhkailu ei tietenkään kannata, mutta tajuaako mies että nyt on tosi kyseessä?

Toi sun syyttäminen on outoa, varsinkin siis kun ei sitä perustele. Onko sillä sun mielestä jotain syytä syyttää sua?

Miksi muuten muutitte vasta niin myöhään yhteen, olitte aika kauan yhdessä ennen yhteenmuuttoa, jos ymmärsin oikein? Ja kun tuo yhteenmuutto muutti suhdetta lopulta.

Ihan varmasti syö omaa jaksamista ja elämäniloa, jos toinen syyttää ja haukkuu jatkuvasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Taas mietittävää;25946442:
Joo, toi sun tilanne on kyllä tosi ikävä. Mitenhän sä saisit sen miehenkin osallistumaan tilanteen korjaamiseen? Siis onko se kääntänyt kelkkansa niin kokonaan että ennen mukava mies ei nyt tee muuta kuin syyttää ja mitään kunnon keskustelua ei synny? Erolla uhkailu ei tietenkään kannata, mutta tajuaako mies että nyt on tosi kyseessä?

Toi sun syyttäminen on outoa, varsinkin siis kun ei sitä perustele. Onko sillä sun mielestä jotain syytä syyttää sua?

Miksi muuten muutitte vasta niin myöhään yhteen, olitte aika kauan yhdessä ennen yhteenmuuttoa, jos ymmärsin oikein? Ja kun tuo yhteenmuutto muutti suhdetta lopulta.

Ihan varmasti syö omaa jaksamista ja elämäniloa, jos toinen syyttää ja haukkuu jatkuvasti.

Jos keskustelun saa aikaan se on sitten vaan sitä mun syyttämistä muttei tuu mitään kunnon perustelua siitä että miksi kaikki on mun syytä. On jotenkin tosi ylimielinen vain hän on aina oikeassa.

Ei varmaan tajua että on tosi kyseessä ennen kun mä pakkaan laukut ja häivyn.

Itse en ymmärrä yhtään mitä väärin mä olisinkaan voinut tehdä. Siksi mä haluaisinkin kuulla tarkan selityksen että mitä ihmettä mä olenkaan voinut tehdä väärin.

Muutimme niin myöhään yhteen koska asuimme eri paikkakunnilla ja kumpikaan ei olisi halunnut muuttaa pois omalta kotipaikkakunnaltaan. Minä sitten lopulta olin se joka "joutui" muuttamaan. Mitä kyllä tällä hetkellä pidän virheenä. Ei olisi pitänyt muuttaa.
 
Tää kuulostaa niin kummalliselta, että miehessä on tapahtunut noin iso muutos. Oliko noi merkit nähtävissä jo aikaisemmin? Eli jos nyt mietit teidän historiaa niin onko se ennenkin ollut jossain määrin tuollainen ja on vain pahentunut yhteenmuuton jälkeen? Tuon muuttokamppailun perusteella ainakin kuulostais vähän siltä. Väkisin tulee kyllä mieleen myös tuo teoria toisesta naisesta, vaikka voi ihan hyvin olla ettei kyse ole sellaisesta.

Onko teillä yhteisiä ystäviä, joiden avulla asiaa vois yrittää selvitellä miehen kanssa? Tai vaikka miehen vanhemmat, pystyykö niiden kanssa jutella? Haluaisitko sä vielä korjata tilanteen miehen kanssa? Mitä oot vielä valmis tekemään?

Joku ratkaisuhan tuohon tilanteeseen olis löydyttävä, uskon sen. Mitkä sun vaihtoehdot on?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mietittävää taas;25946513:
Tää kuulostaa niin kummalliselta, että miehessä on tapahtunut noin iso muutos. Oliko noi merkit nähtävissä jo aikaisemmin? Eli jos nyt mietit teidän historiaa niin onko se ennenkin ollut jossain määrin tuollainen ja on vain pahentunut yhteenmuuton jälkeen? Tuon muuttokamppailun perusteella ainakin kuulostais vähän siltä. Väkisin tulee kyllä mieleen myös tuo teoria toisesta naisesta, vaikka voi ihan hyvin olla ettei kyse ole sellaisesta.

Onko teillä yhteisiä ystäviä, joiden avulla asiaa vois yrittää selvitellä miehen kanssa? Tai vaikka miehen vanhemmat, pystyykö niiden kanssa jutella? Haluaisitko sä vielä korjata tilanteen miehen kanssa? Mitä oot vielä valmis tekemään?

Joku ratkaisuhan tuohon tilanteeseen olis löydyttävä, uskon sen. Mitkä sun vaihtoehdot on?

No jos oikein tarkkaan mietitään niin ehkä jotain viitteitä tähän käytökseen alkoi olemaan jo sen jälkeen kun lapsi syntyi...

Meillä ei ole yhteisiä ystäviä. Miehen vanhempien kanssa en ole ehkä mielestäni vielä niin läheinen että tällaisesta asiasta uskaltais puhua. Jotenkin itse ainakin kokisin sen epämiellyttävänä jos mies alkais puhumaan tietämättäni meidän ongelmista muille. Niin en sitten viitsi itsekään tehdä niin.

Mä käyn nykyään yksin pariterapiassa keskustelemassa. Mutta miestä en saa sinne tulemaan.

Mä alan periaatteessa olemaan aika kyllästynyt tilanteeseen ja vaikka miehen käytös muuttuisi parempaan en tiedä pystyisinkö mä sittenkään olemaan hänen kanssaan.

Jotenkin mun tunteetkin on tässä päässy viilenemäänkin kun se on tuollainen.
 
[QUOTE="a.p";25946574]No jos oikein tarkkaan mietitään niin ehkä jotain viitteitä tähän käytökseen alkoi olemaan jo sen jälkeen kun lapsi syntyi...

Meillä ei ole yhteisiä ystäviä. Miehen vanhempien kanssa en ole ehkä mielestäni vielä niin läheinen että tällaisesta asiasta uskaltais puhua. Jotenkin itse ainakin kokisin sen epämiellyttävänä jos mies alkais puhumaan tietämättäni meidän ongelmista muille. Niin en sitten viitsi itsekään tehdä niin.

Mä käyn nykyään yksin pariterapiassa keskustelemassa. Mutta miestä en saa sinne tulemaan.

Mä alan periaatteessa olemaan aika kyllästynyt tilanteeseen ja vaikka miehen käytös muuttuisi parempaan en tiedä pystyisinkö mä sittenkään olemaan hänen kanssaan.

Jotenkin mun tunteetkin on tässä päässy viilenemäänkin kun se on tuollainen.[/QUOTE]

Tuntuu että oot paljon yrittänyt ja hyvä niin. Se vain on se vaikea päätös, että milloin pitää luovuttaa. Kuulostaa hyvältä, että oot käynyt siellä pariterapiassakin, uskon et siitä on hyötyä vaikket miestä mukaan saakaan. Pääseepähän selvittelemään omia ajatuksiaan.

Oon samaa mieltä siitä, että tavallaan on inhottavaa puhua ulkopuoliselle asiasta, siis vaikka niille vanhemmille. Sitten toisaalta itse saattaisin vastaavassa tilanteessa todeta miehelle, että nyt alkaa olla niin lähellä ero, että oon valmis yrittämään jotain sellaista mitä en normaalisti tekisi, ja aion puhua sun vanhemmillesi. Jos on ehdottomasti sitä mieltä, että ei käy, eikä edelleenkään itse oo valmis yrittämään tai keskustelemaan

Voihan olla, että miehelläsi on jokin hätänä ja siksi käyttäytyy noin. Siis tuskin se hyvin voi, kun käyttäytyy noin inhottavasti. Mutta vaikka kyse olisi siitä, niin sä voit yrittää vain sen mitä pystyt. Jos se ei riitä eikä mikään tunnu auttavan, niin joskus on kai luovutettava. En tiedä onko teillä se aika tullut nyt vai onko vielä jotain mitä kokeilla.

Miltä se eroamisen vaihtoehto näyttää? Onko jotakin, mikä vaikeuttaa sitä tai tuntuu esteeltä erolle?

Tsemppiä joka tapauksessa.
 
Eroaminen on varteen otettava vaihtoehto mikäli tää asia ei ratkea. Lähinnä tietty vaikea tietää miten paljon pitää/kannattaa yrittää ennen kun lyö hanskat tiskiin.
 
miten miehen mielenterveyden laita? jotenkin hauraalta vaikuttaa, jos joustokykyä on noin vähän. miten hänen isänsä kohtelee äitiä - onko kotoa otettu mallia? onko mustasukkainen lapselle?

mistä asioista sinua sitten tosiaan moititaan, ja onko se aina sama aihe vai onko aiheet laajoja?

onko siitä pariterapiasta sulle iloa?
 
miten miehen mielenterveyden laita? jotenkin hauraalta vaikuttaa, jos joustokykyä on noin vähän. miten hänen isänsä kohtelee äitiä - onko kotoa otettu mallia? onko mustasukkainen lapselle?

mistä asioista sinua sitten tosiaan moititaan, ja onko se aina sama aihe vai onko aiheet laajoja?

onko siitä pariterapiasta sulle iloa?

No ei mun tietääkseni miehellä oo koskaan ollu mitään ongelmia mielenterveyden kanssa. Itse en osaa mitään diagnooseja tehdä suuntaan tai toiseen kun en mikään psykologi ole.

Mä olen ollut niin vähän tekemisissä miehen vanhempien kanssa etten tiedä miten he toisiaan kohtelevat. Voihan se olla että on osittain jotain kotoa opittua kun mies huutaa äidillensäkin yhtä rumasti kuin minulle.

Tuota mustasukkaisuutta en ole ajatellutkaan että asia vois olla niin.

Moittii mua siitä etten siivoa tarpeeksi vaikka siivoan päivittäin, en ole nähnyt missään muualla niin siistiä kotia missä on lapsi.

Moittii mua kasvatuksessa kun en anna lapselle piiskaa kun se on tottelematon. Lapsi on kuulemma huonosti ravittu ja sillä on vitamiinin puutos kun on niin kalpea. Lapsella ei mitään puutoksia ole.

Neuvolan mukaan kasvaa aivan normaalisti ollaan jopa hieman käyrien yläpuolellakin. Lapsi syö kaikkea reippaasti ja me ulkoillaan päivittäin. Kalpeus johtuu vaan ihon vaaleudesta. itsekin ole kalkkilaivan kapteeni ja aina ollut kun on vaalea ihoinen ja punertava vaalea tukka niin on myös lapsellamme.

Mies on ihan neuroottinen tuollaisten asioitten suhteen. Silti mies ei kuitenkaan piittaa laittaa lasta autossa turvaistuimeen ei edes vyötä päälle, ei kypärää pyörän kyydissä, tiellekin saa juosta tuosta noin vaan.

ja en saisi käydä entisellä kotipaikkakunnallani se on kauhea ongelma aina jos menen käymään siellä viikonloppuisin välimatka ei kuitenkaan mikään kauhean iso (100km). hän ei koskaan halua tulla mukaan.

Pariterapiasta ei juurikaan ole iloa mulle. Ainoa hyöty mitä siitä on ollut on se etten oo tehnhyt eroamisen suhteen mitään äkkinäisiä päätöksiä.
 
Joskus se vaan on niin, ettei kaksi ihmistä sovi samaan arkeen. Eli sen toisen kanssa voisi olla, mutta ei asua eikä pyörittää yhteistä arkea. Itsekin aikoinaan tapasin ihanan ihmisen, jonka kanssa ei pystynyt elämään hetkeäkään harmoniassa saati yhteisymmärryksessä. Musta, ihanasta naisesta, tuli muutamassa viikossa hänen kävelevä sylkykuppinsa. Ja tämä onneton sylkykuppi jaksoi kantaa rooliaan kokonaiset kuusi vuotta, kunnen sai tarpeeksi voimia lähteä.
 
[QUOTE="a.p";25948578]No ei mun tietääkseni miehellä oo koskaan ollu mitään ongelmia mielenterveyden kanssa. Itse en osaa mitään diagnooseja tehdä suuntaan tai toiseen kun en mikään psykologi ole.

Mä olen ollut niin vähän tekemisissä miehen vanhempien kanssa etten tiedä miten he toisiaan kohtelevat. Voihan se olla että on osittain jotain kotoa opittua kun mies huutaa äidillensäkin yhtä rumasti kuin minulle.

Tuota mustasukkaisuutta en ole ajatellutkaan että asia vois olla niin.

Moittii mua siitä etten siivoa tarpeeksi vaikka siivoan päivittäin, en ole nähnyt missään muualla niin siistiä kotia missä on lapsi.

Moittii mua kasvatuksessa kun en anna lapselle piiskaa kun se on tottelematon. Lapsi on kuulemma huonosti ravittu ja sillä on vitamiinin puutos kun on niin kalpea. Lapsella ei mitään puutoksia ole.

Neuvolan mukaan kasvaa aivan normaalisti ollaan jopa hieman käyrien yläpuolellakin. Lapsi syö kaikkea reippaasti ja me ulkoillaan päivittäin. Kalpeus johtuu vaan ihon vaaleudesta. itsekin ole kalkkilaivan kapteeni ja aina ollut kun on vaalea ihoinen ja punertava vaalea tukka niin on myös lapsellamme.

Mies on ihan neuroottinen tuollaisten asioitten suhteen. Silti mies ei kuitenkaan piittaa laittaa lasta autossa turvaistuimeen ei edes vyötä päälle, ei kypärää pyörän kyydissä, tiellekin saa juosta tuosta noin vaan.

ja en saisi käydä entisellä kotipaikkakunnallani se on kauhea ongelma aina jos menen käymään siellä viikonloppuisin välimatka ei kuitenkaan mikään kauhean iso (100km). hän ei koskaan halua tulla mukaan.

Pariterapiasta ei juurikaan ole iloa mulle. Ainoa hyöty mitä siitä on ollut on se etten oo tehnhyt eroamisen suhteen mitään äkkinäisiä päätöksiä.[/QUOTE]


Jaahas, pitääpä perua tuo nimimerkkini. Ei ole toinen nyt ihan ihminen.
No, näyttää siltä, että sun ei ainakaan tartte ottaa sitä huutamista ja valittamista henkilökohtaisesti osoittamassa että olet huudon ja valituksen arvoinen, vaan todisteena siitä että mies pitää sinua äitinään.

Vastaavasti hänen tekemisensä eivät voi vaarantaa lasta, koska hänhän on vain viaton poika, eikä semmoiset voi tehdä pahaa tai edes väärin.

Olet joutunut yhteen kahden lapsen kanssa.

Eli nyt ongelmaksi nousee se, että kun mies on oikeasti noin kohtuuton ja irti reaalimaailmasta, niin sinä kun ymmärrät asian niin pystyt nostamaan itsetuntosi takaisin ylös ja muutut immuuniksi hänen ruikutukselleen, ja lisäksi voit vähitellen opettaa hänelle miten naista kohdellaan. Äitinsä ei ole onnistunut kasvatuksessa, ja sun täytyy nyt jatkaa siitä mihin hän on jäänyt.

Mutta sitten tulee tuo toinen ongelma. Jos haluat eron, niin se pitäisi hoitaa sitten niin, että lapsi ei vietä viikonloppuja saati viikkoja isän luona. Se voi olla vaikea saada järjestymään, ellei isän keskenkasvuisuus ilmene niin ettei häntä sitten enää näy. Vai uskallatko antaa lapsesi piiskattavaksi ja välinpitämättömään hoitoon? Eli jos haluat eron ottaa, niin asia pitäisi aloittaa neuvottelemalla lastenvalvojan kanssa, että mitäs sitten tehdään että lapsi on turvassa?

Miksi olet päästänyt asiat siihen, ettei mies osallistu siihen siivoamiseen yms? Vaikeampi hänen olisi sitten valittaa tyhjästä, kun kerran on itsekin syypää jos oma standardi ei toteudu.
 

Yhteistyössä