Erotako vai ei?

[vieras]

Vaikka rakastankin miestäni, mietin nykyään päivittäin sitä, että haluanko jatkaa parisuhdetta hänen kanssaan vai en. En voi oikein edes puhua asiasta kenenkään kanssa, sillä kaikki ystäväni ovat myös mieheni ystäviä, joten avaudun nyt sitten teille.

Katselen kateellisena onnellisia ja rakastuneita pariskuntia ja mietin, miksi meillä ei milloinkaan ole samanlaista. Meillä ei kai koskaan ole ollutkaan. Olemme yhdessä niiden pienien hyvien hetkien vuoksi, jotka kompensoivat aina hetkellisesti kaikki huonot hetket (joita sitten riittääkin). Meillä ei ole oikein mitään yhteistä mieheni kanssa. Emme harrasta samoja asioita, emme halua samoja asioita tulevaisuudelta, emme voi edes jutella mistään toista kiinnostavasta aiheesta, sillä emme ole mistään samaa mieltä. Suurimmaksi osaksi taidan oikeastaan inhota miestäni.

Sitten kuitenkin, juuri kun olen ajatellut, että olisi parempi erota, mies tekee jotain sellaista, että moitin itseäni eroajatuksista. Hetkessä saatan olla taas umpirakastunut ja unohtaa kaikki ikävyydet. Tällainen elämä on tosi kuluttavaa. Tuntuu, että elämä junnaa samaa kaavaa päivä ja vuosi toisensa jälkeen, emmekä pääse eteenpäin.

En voi yrittää muuttaa miestäni, koska hänessä ei ole mitään vikaa. Me vaan olemme niin erilaisia. Enkä halua muuttaa omia tulevaisuuden haaveitanikaan. En haluaisi erota, mutta en haluaisi jatkaa näinkään. En tiedä ollenkaan, mitä pitäisi tehdä.

 

[V]

Vähän samat fiilikset ja olen raskaana miehelleni... viimeisilläni. Et voisin sanoa olevani jopa hieman vaikeammasakin tilanteessa..

 

[tyty]

meilläkin tuo sama kaava on jo 3- vuotta rullannut itseäni saan siitä vain syyttää mutta miten se voikaan olla näin vaikeaa voihan se olla että joku kaunis päivä tähän tulee stoppi ja muutan lasten kanssa pois.

 

[Surullinen]

Joo et ole ainoa! Tuntuu että saa vain haaveilla kaikesta, ihan kaikesta. Pystyttekö keskustelemaan miehesi kanssa avoimesti? Onko teillä lapsia?

 

[se muija]

tuo on taatusti kuluttaavaa. Itse sen kokeneena voin myös näin sanoa. Aikansa ku junnaa niin sitten siihen jo kypsyy. Pitää osata tehdä päätös ja elää sitten myös sen kanssa. Kuullostaisi, että teillä ei kuitenkaan mitään "maata kaatavaa" ole tapahtunut. Parisuhteessa vain on välillä näitäkin aikoja. Kun vaan tekee päätöksen esim. siitä, että yhdessä ollaan, niin sekin helpottaa ja sitten voikin alkaa työstämään asioita siten, että ne yhdistää eikä erota. Tsemppiä!

 

[lilja]

Meillä myös tuo tilanne. Ollaan muutaman kerran riidelleet tosi kovaa ja ollaan jo oltu eroamassa, mutta se yksin jääminen pelottaa sen verran että ero on aina jäänyt riita puheeksi. Mieheni on jopa sanonut mulle ettei ole varma rakastaako mua enää! Mut ei se ole tavaroitaan pakannut.

Eniten erossa pelottaa se selviänkö yksin ja jos mieheni haluaakin lapsemme. Lasta en anna, saa pistää mut arkussa mullan alle jos lapsen haluais itselleen..

Meillä menee ihan hyvin ainakin ulospäin, kaikki pitää varmaan jonain malliparina!
Mut se jokin puuttuu..

 

[tytys]

varmasti jokainen on tuota miettinyt tahollaan aj päättänyt että okei ollaan näin. mutta sillon kun tulee paskaa niskaan oikeen urakalla ei siitä päätösestä ole juurikaan hyötyä. jotkut on vaan niin heikkoja eivätkä pysty lähtemään niin vain.

 

[vieras]

Sanoisin että jollei oo lapsia, niin ei muuta kuin kantapäät vastakkain vaan. Vastoin yleistä ennakkoluuloa, ukko monesti paranee vaihtamalla

Itselläni on jo 1 lapsi ja toinen tulossa, ja nyt ei oikein uskalla edes ajatella näitä "olemmeko onnellisia"-ajatuksia...

 

[vieras myös]

Täällä myös aivan samoja mietteitä!!
Ihana (tai kamala) huomata, että muutkin miettii samoja juttuja.
Mitään vikaa ei ole meilläkään, mutta kun se jokin puuttuu.. Mutta löytyisikö se sitten jonkun toisenkaan kanssa?? Tällähetkellä, kun lapsen on pieniä, tuntuu helpommalta olla yhdessä kuin yksin. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo...
Yhtään en siis sua osaa auttaa, mutta lohdutan, että samoissa mietteissä mennään!!

 

[vieras]

Täällä myös aivan samoja mietteitä!!
Ihana (tai kamala) huomata, että muutkin miettii samoja juttuja.
Mitään vikaa ei ole meilläkään, mutta kun se jokin puuttuu.. Mutta löytyisikö se sitten jonkun toisenkaan kanssa?? Tällähetkellä, kun lapsen on pieniä, tuntuu helpommalta olla yhdessä kuin yksin. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo...
Yhtään en siis sua osaa auttaa, mutta lohdutan, että samoissa mietteissä mennään!!

Mä taas olen tässä mietiskelly, että yksin (siis lasten kanssa) ois varmaan helpompaa kuin näin :-O Minä täällä kuitenkin suurimman osan hommista teen, ja jos oisin "sinkkuäiti" niin ei ainakaan ottaisi ukonturjake pattiin koko aika...

 

[ap]

Minulla on yksi lapsi, ja mies on tullut kuvioihin myöhemmin. Eli kokemusta on sekä yksinhuoltajuudesta että ns. ydinperheestä. En sanoisi, että yksin on helpompaa, mutta murheet ovat erilaisia. Jos nyt harmittelen sitä, että kuinka ihmeessä jaksan katsella sohvalla murjottavaa ukon turjaketta vielä seuraavanakin päivänä, niin yksinhuoltajana murehdin sitä, että olisipa ihanaa nukkua jonkun lämpimässä kainalossa. Yksin ollessa ei myöskään saa jakaa lasten kasvamiseen liittyviä iloja ja suruja toisen kanssa, eikä puhua omista murheistaan kenellekään.

En tiedä. Ehkä eniten koko asiassa mietin sitä, että onko nämä tällaiset tunteet ns normaaleja, kuuluvatko ne jokaiseen parisuhteeseen? Onko kyseessä vain joku kriisi, joka menee ohi ja vahvistaa suhdettamme, vai onko erilaisuutemme syy erota.

 

[kukkis]

Täällä kans sama tilanne!!Oon tätä asiaa pohtinut tosissani jo vuoden, jos en olis ollu raskaana olisin lähtenyt jo vuos sitten.. Kyllä mä uskon hartaasti, että parempia miehiä on jalöydän uuden rakkauden.. Oman miehen kanssa olo on kokoajan kireä ja ärtysä ja se vaikuttaa kaikkeen. kokoajan mietin mitä teen tilanteen kanssa ja se saa olon ärtysäks..en usko että asiat tästä paranee, kun toisella ei oikeen ole halua tehdä mitään suhteen hyväksi..
hieman sinkkuäitiys pelottaa, mutta toisaalt aonhan se helpompaa kun ei tartte äijän vaatteita pyykätä

 

[minä kans]

Aivan kuin minun elämäni. Me pystytään puhumaan tilanteesta, mutta ei se mitään helpota, että kumpikin analysoi tilanteen tällaiseksi.

Se jokin puuttuu, jalat alta vievä huuma.Sitä ei ollut koskaan enka tajunnut että sellaista on edes olemassa. Nyt kaduttaa, kun järjellä järjestin elämäni tällaiseksi. Kaksi lasta ja talovelka.

Kaduttaakohan 20 vuoden päästä, ettei tullut lähdettyä?

 

[minä kans]

meillä lapset jo 5 ja 6 joten ei ole enää syynä mitään vaikeaa vauva-aikaa tai tappavaa taaperoaikaa. minä olen miettinyt tätä vuosia.

 

[Surullinen]

Voihan kyseessä olla jokin ohimenevä kriisikin ja käykin niin että "löydätte" toisenne taas. Mutta riippuu varmaan siitäkin onko ajatuksenne tulevaisuudesta ym ratkaisevasti erilaisia?

Kyllä tuo itselläkin tuntuu aina että ei jaksais katella tuota miestä joka sohvalla makaa, juo kaljaa ja röyhtäilee. Ja näiden useamman vuoden aikana olen ottanut niin monet kerrat puheeksi kuinka kaipaisin välillemme rakkautta ja hellimistä mutta mikään ei muutu... Ei meidän välillä rakkautta näy tekoina eikä kuulu sanoina.

 

[OmaTunto]

Jos olet joskus rkastunut ja teillä on ollut ihanaa, niin kyllä ne tunteet siellä piilossa on, ne täytyy vain kaivaa esiin. Itse olet joskus hänet valinnut, joten luota itseesi.mut toki ryyppääminen on aika peppuysta Mihin hänessä rakastuit???
mut toki ryyppääminen on aika peppusta

 

[vieras]

Kun pitkään onnellisessa parisuhteessa eläviltä kysytään, miten suhteen saa pysymään onnellisena, on vastaus että pitää olla omakin elämä. Myös terapeutit sanovat, että jos on onnellinen yksilönä, voi olla onnellinen myös parisuhteessa. Parisuhteen niskaan siis kaadetaan onnellisuuden paineita, mutta ei ymmärretä, että pitää tehdä myös itse töitä sekä oman onnellisuuden että parisuhteen onnellisuuden eteen. Tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

 

[minä kans]

mulla on oma elämä ja olen muuten onnellinen. haluaisin vaan miehen, jonka kanssa olisi seksiä ja huumaa.

me ollaa kämppikset. hyvin menee, mutta ei me olla mies ja vaimo.