Kumpi sattui enemmän avautumisvaihe vai ponnistusvaihe? Eilen illalla pelotti koko synnytys niin että ihan itkin...

Avautumisvaiheen lopussa 12 tunnin päästä sattu eniten kurkkuun koska oksensin joka supparilla eli siitä en paljoa edes muista kun vessanlattian. Ponnistusvaihe meni kirjaimellisesti perseelleen mutta ei siitä sen enempää. Vauva oli terve ja tervetullut

 

Tämä on kyllä suurimman luokan vale! Mua vitutti ainakin oman synnytykseni jälkeen ihmiset, jotka selittivät että synnytys ei satu tai sattuu hetken! Sattui perkeleesti, taukoamatta, kaksi vuorokautta! Mutta ihmeellisesti siitä vain selvitään... Itselle ainakin sektio oli synnyttämiseen nähden piece of cake.

IHAN samat tuntemukset mulla! Voi että ärsytti ekan synnytyksen jälkeen ne valmennuksen "lässyn lässyn lää" -kyllä nykyään kaikki saa kivunlievitystä-puheet ja ei se niin kamalasti satu, kyllä sen kestää. Kun sit oma synnytys oli niin hirvee, ettei voinu muuta ku huutaa tuskasta
ja rukoilla sitä kipulääkettä ja viimein kun lääkäri suvaitsi saapua, kuuluukin et hei sähän oot jo auki, ei muuta kuin ponnistaan. Tuli semmonen olo, et vitsi mua on kusetettu ja rankasti.

Miks musta nytkin tän keskustelun perusteella tuntuu, et tää aihe on edelleen tabu, ei sais täälläkään ääneen sanoo jos on ollu kamalat synnytykset, vaan pitäis hissutella, et joo ei se oo mitään. Heti on nää syyllistämässä, jotka on kymmenen epiduraalin kans synnyttäneet, et hys nyt, ei saa pelotella.

 

Molemmat olen synnyttänyt ilman kivunlievitystä ja kivuliain vaihe on ollut se avautumisvaiheen loppu. Ponnistaessa saa olla itse aktiivinen ja se auttaa tuohon kipuun. Avautummisvaihe on sellasta kärvistelyä vaan. Ja kun pääsee ponnistamaan niin tietää, että tää on kohta ohi.

Kuopuksen synnytys oli nopea syöksysynnytys eikä siinä paljoa ehtinyt kipua tuntemaan

 

[QUOTE="mette";27206181]IHAN samat tuntemukset mulla! Voi että ärsytti ekan synnytyksen jälkeen ne valmennuksen "lässyn lässyn lää" -kyllä nykyään kaikki saa kivunlievitystä-puheet ja ei se niin kamalasti satu, kyllä sen kestää. Kun sit oma synnytys oli niin hirvee, ettei voinu muuta ku huutaa tuskasta
ja rukoilla sitä kipulääkettä ja viimein kun lääkäri suvaitsi saapua, kuuluukin et hei sähän oot jo auki, ei muuta kuin ponnistaan. Tuli semmonen olo, et vitsi mua on kusetettu ja rankasti.

Miks musta nytkin tän keskustelun perusteella tuntuu, et tää aihe on edelleen tabu, ei sais täälläkään ääneen sanoo jos on ollu kamalat synnytykset, vaan pitäis hissutella, et joo ei se oo mitään. Heti on nää syyllistämässä, jotka on kymmenen epiduraalin kans synnyttäneet, et hys nyt, ei saa pelotella.[/QUOTE]

Ihanaa löytää kohtalotoveri! Mulla oli taas tilanne, että epiduraali ei auttanut ja sitten ei olevinaan löytynyt mitään muuta. Kun synnytys oli kestänyt yli vuorokauden olisin tappanut itseni, jos olisi ollut voimaa ees liikahtaa... Sitten alkoikin se oksitosiinihelvetti, kun kohtu ei enää jaksanut. Mun mielestä se ei auta ketään ensisynnyttäjää, että hyssyttelee synnyttämisen olevan täysin kivutonta hommaa. Siinä aiheuttaa vaan suuremman paniikin synnyttäjälle, kun h-hetki koittaa. Sattuu - saatanasti- ja ponnistaminen oli sen konkurssin päälle enää samantekevää. Mutta hengissä ollaan!

 

[QUOTE="mette";27206181]

Miks musta nytkin tän keskustelun perusteella tuntuu, et tää aihe on edelleen tabu, ei sais täälläkään ääneen sanoo jos on ollu kamalat synnytykset, vaan pitäis hissutella, et joo ei se oo mitään. Heti on nää syyllistämässä, jotka on kymmenen epiduraalin kans synnyttäneet, et hys nyt, ei saa pelotella.[/QUOTE]

Ei ole tabu, mutta näitä ns. rankempien synnytyksen omaavat, mielestäni kertovat tarinansa kuin se olisi aina näin.
Se kun vaan on niin, että synnytykset on erilaisia. Kipukynnykset on erilaisia. Toiset tuntevat eri vaiheet kivuliaampina kuin toiset.
Ja kun joku kertoo, että ei se synnytys ITSELLÄÄN sattunut, niin sitten siihen tullaan huuta "tuo on vale! kyllä se sattuu ja saatanasti!"
Kyseessä kun on vaan edelleen ne omat kokemukset. Miksi niihin pitää tulla huutamaan vastaväitteitä? Kumoamaan puheet oman kokemuksen perusteella.

 

Muistan, että esikoista odottaessani mietin kovasti synnytystä. Kaikki meni hyvin vaikka vauva oli iso ja synnytys nopea. Hyvällä kätilöllä on paljon osuutta asiaan. Muista, että jos ei synkkaa niin ei synkkaa ja kätilöä voi vaihtaa, mutta olen synnyttänyt viisi kertaa ja vain kerran oli sellainen vähän "turha " kätilö. JA mistään muusta kivusta et saa palkaksi maailman ihaninta kääröä!!!!! Sujuvaa synnytystä.

 

Ponnistamisen tarve on kamalin. Mua alkoi ponnistuttaa keskimmäisen kohdalla ihan hirveesti ennen kun sain ponnistaa, se oli jotain ihan järkyttävää. En pystynyt hengittää, olin ihan varma että kuolen! Ekassa eti kun ponnistutti sain ponnistaa.

Kaksi synnytystä takana ilman kivunlieityksiä. Kolmas marraskuun alussa, saattaa olla sektio edessä.

 

Molemmilla kerroilla kivuliainta oli avautumisvaiheet. Toisella kerralla en saanut kivunlievitystä ollenkaan, en edes ilokaasua ponnistaessa, mutta silti se avautumisvaiheen loppu oli pahinta toisella kerralla. Vaikka ei se ponnistaminenkaan kivaa ollut.

Ja ne jälkisupparit :x

 

No jäi tarkentamatta se, että en pidä, että yleistetään, "eetä ei se satu". Toki tiedän henkilöitä, joilla todella helppoja synnytyksiä. Mutta jos yleisesti väitetään, että älä huoli, ei se satu, niin minulla ainakin varenpaine nousee... Aivan kuin me, joilla sattunut sattumaan olisimme vain jotenkin kipuherkempiä...

Tämä just muakin ottaa päähän, et ikään kuin kerrotaan ainoana totuutena sitä eisesatu niin hirveesti-mantraa. Entä jos sattuuki? Miks siitä ei sais puhua ääneen, vaan se on heti jotain kauheeta pelottelua?

 

[QUOTE="mette";27206181]IHAN samat tuntemukset mulla! Voi että ärsytti ekan synnytyksen jälkeen ne valmennuksen "lässyn lässyn lää" -kyllä nykyään kaikki saa kivunlievitystä-puheet ja ei se niin kamalasti satu, kyllä sen kestää. Kun sit oma synnytys oli niin hirvee, ettei voinu muuta ku huutaa tuskasta
ja rukoilla sitä kipulääkettä ja viimein kun lääkäri suvaitsi saapua, kuuluukin et hei sähän oot jo auki, ei muuta kuin ponnistaan. Tuli semmonen olo, et vitsi mua on kusetettu ja rankasti.

Miks musta nytkin tän keskustelun perusteella tuntuu, et tää aihe on edelleen tabu, ei sais täälläkään ääneen sanoo jos on ollu kamalat synnytykset, vaan pitäis hissutella, et joo ei se oo mitään. Heti on nää syyllistämässä, jotka on kymmenen epiduraalin kans synnyttäneet, et hys nyt, ei saa pelotella.[/QUOTE]

En usko sen kivusta puhumisen olevan kiellettyä, vaan kyse osin siitä, että monet yllättyvät siitä, miten paljon vähemmän tuskaista se synnytys on. Itse, samoin kun lukuisat äiti-ystävät ovat luulleet elokuvissa näytettyjen synnytysten tähden, että synnytys on ensimmäisestä supistuksesta saakka yhtä tuskaista huutoa, mutta sitten todellisuudessa ei olekkaan ollut niin kamalaa.

 

Mulla avautumisvaihe oli kivuliain. Ponnistusvaihe ei sattunut yhtään, kiitos epiduraalin, joka ilmeisesti vaikutti vielä aika hyvin.. Tunsin kyllä ponnistuksen tarpeen, mutta en kipua.

 

Ei ole tabu, mutta näitä ns. rankempien synnytyksen omaavat, mielestäni kertovat tarinansa kuin se olisi aina näin.
Se kun vaan on niin, että synnytykset on erilaisia. Kipukynnykset on erilaisia. Toiset tuntevat eri vaiheet kivuliaampina kuin toiset.
Ja kun joku kertoo, että ei se synnytys ITSELLÄÄN sattunut, niin sitten siihen tullaan huuta "tuo on vale! kyllä se sattuu ja saatanasti!"
Kyseessä kun on vaan edelleen ne omat kokemukset. Miksi niihin pitää tulla huutamaan vastaväitteitä? Kumoamaan puheet oman kokemuksen perusteella.

En ole tullut huutamaan mitään vastaväitteitä, vaan kertomaan, et toisinkin voi mennä Ettei se kaikilla mene niin, et hohhoijaa ei tuntunu missään.
Onko meidän kokemukset, joilla ollut vaikeeta, jotenki vähempi arvoisia, joita ei saa tuoda esiin?

 

[QUOTE="mette";27206273]En ole tullut huutamaan mitään vastaväitteitä, vaan kertomaan, et toisinkin voi mennä Ettei se kaikilla mene niin, et hohhoijaa ei tuntunu missään.
Onko meidän kokemukset, joilla ollut vaikeeta, jotenki vähempi arvoisia, joita ei saa tuoda esiin?[/QUOTE]

Ei tietenkään.
Edelleenkin minun mielestäni vaan rankemmat kokemukset tuodaan esiin enemmän päällekäyvämmin.

Otetaan nyt pikasilmäyksellä esimerkkine viesti #21. Koin viestin hieman 'loukkaavanakin'. Kerroin oman kokemuksen, ja siihen kommentoitiin ajatuksella "no eihän se alku kipeää olekkaan, olet päässyt helpommalla kuin minä, oma kokemuksesi ei ole mitään verrattuna minun kokemukseeni". Näinhän ei siis tekstissä suoraan sanottu, itselleni vain välittyi sellainen kuva.

Jos nyt ymmärrät mitä haen takaa, miksi rankemmat kokemukset pusketaan helpompien päälle, ikäänkuin ne helpommat kokemukset olisi nyt jotenkin vähempi arvoisia?

 

Ei tietenkään.
Edelleenkin minun mielestäni vaan rankemmat kokemukset tuodaan esiin enemmän päällekäyvämmin.

Itselläni on ollut sekä helvetillinen synnytys, että myös nk. helppo synnytys. Oma kokemukseni on, että vaikeasta synnytyksestä ei saa puhua - missään. Olisiko tämä ehkä syynä siihen, että tällaisen synnytyksen kokeneet ovat hyssytelty niin, että ovat jopa traumatisoituneet ja mielipide uskalletaan tuoda esiin vai kasvottomana ja hyvin poleemisena. Tiedä tuota. Molemmat kokemukset on sinänsä arvokkaita - ja totuuttahan tässä asiassa ei ole.

Ja ketjun aloittajalle. Itse opin, että jos vähääkään liikaa mietityttää niin sitten vaan uudestaan pelkopolille - ja taas uudestaan! Jos olet jo valmiiksi paniikissa, siihen ei auta täällä kokemusten kysely.

 

Juu jälkisupistukset! Ne oli pahinta!

 

Tuli näistä synnytysjutuista mieleen, että itse olen huomaavinani, että mitä pidempi synnytys/rankempi synnytys, sitä enemmän siitä nimenomaan puhutaan ja saa puhua. Ja synnytyksiä vertaillaan ja toisten synnytyksiä vähätellään. Minäkään en kuulemma tiedä synnyttämisestä mitään, koska molemmat omani ovat olleet kestoiltaan 3h

Se onkin sitten eri juttu, kun puhutaan naiselle joka ei ole vielä synnyttänyt. Silloin ne "veri lentää ja kakkasin synnytyspöydälle ja olin tajuton ja jouduin leikkuriin" - jutut nyt vaan ei ihan sovi tilanteeseen. Voidaan kertoa, että aina kaikki ei mene hyvin ja se sattuu ja voit joutua hätäsektioonkin, mutta se sävy. Se on tärkeää.

 

Avautumisessa viimeinen supistus joka tuli pisti meikäläisen anomaan äkillistä nuijanukutusta. En sitä saanut, enkä mitään muutakaan kun piti sitten vaan puskea vauva ulos. Mulla siis takana neljä synnytystä eikä mikään oikeastaan kovin suurta tuskaa ole tuottanut. Oon pärjännyt sillä ajatuksella, että "tää vielä ja sitten helpottaa". Tota olen siis hokenut jokasen supistuksen kohdalla ts. valehdellut itselleni. Ponnistusvaiheessa sitten vaihdoin, että "rykäse yks vielä ja sit se on ulkona"-mantraan. Mä myös pelkäsin kipua ihan suunnattomasti ennen synnytystä. Ennen jokasta synnytystä siis.

Se mikä tossa hommassa on hyvää, niin heti kun susta tuntuu, että nyt ei kestä enää, niin sanot henkilökunnalle ja saat apuja. Yksin ei tartte kärvistellä ja esittää rohkeeta. Toivottavasti synnytys menee hyvin! Tsemppiä!

 

[QUOTE="kolmen äiti";27206311]Itselläni on ollut sekä helvetillinen synnytys, että myös nk. helppo synnytys. Oma kokemukseni on, että vaikeasta synnytyksestä ei saa puhua - missään. Olisiko tämä ehkä syynä siihen, että tällaisen synnytyksen kokeneet ovat hyssytelty niin, että ovat jopa traumatisoituneet ja mielipide uskalletaan tuoda esiin vai kasvottomana ja hyvin poleemisena. Tiedä tuota. Molemmat kokemukset on sinänsä arvokkaita - ja totuuttahan tässä asiassa ei ole.
[/QUOTE]

Luin ennen synnytystä paljon mm. keskustelupalstoja, ja kyllä suurempaa osaa näyttelivät juurikin kauhukertomukset. Vähän samaa on ollut havaittavissa lähipiirissä... "helvetillistä se oli mut jotenkin sen kesti..". Ainoa jolla oli positiivinen kokemus, oli oma äitini.

Ja oudolta omaan korvaan kuulostaa myös se ettei vaikeasta synnytyksestä saa puhua _missään_? Mulla meinas jo tulla korvista kun synnytystä haluttiin käydä läpi heti synnytyksen jälkeen kätilön kanssa, osastolle saapumisen yhteydessä, osastolla ollessa ja sieltä lähtiessä, ja sit vielä neuvolassa vauvan tarkastuksen yhteydessä ja vielä jälkitarkastuksessakin. Että olisin kyllä saanut synnytystäni käydä läpi kyllästymiseen saakka halutessani.

Mutta tästä keskustelusta juolahtaa mieleen että resurssit ilmeisesti on erilaiset eri paikoissa, ja se vaikuttaa paljon kokemuksiin. Jos ei resurssit riitä esim. kivunlievityksen antamiseen ja synnytyksen läpikäymiseen, niin ei ihme että siitä tulee ahdistava ja huono kokemus.

 

Mulla oli jumalattomat kivut avautumis vaiheessa kunnes sain kohdunkaulan puudutteen ja kaikki kipu hävisi. Ponnistus vaiheessa pahin oli kun pää tuli ulos. Mutta siitäkin selvittiin. Muutama sisäinen repeymä vain. Ja elossa ollaan.

 

Ei tietenkään.
Edelleenkin minun mielestäni vaan rankemmat kokemukset tuodaan esiin enemmän päällekäyvämmin.

Otetaan nyt pikasilmäyksellä esimerkkine viesti #21. Koin viestin hieman 'loukkaavanakin'. Kerroin oman kokemuksen, ja siihen kommentoitiin ajatuksella "no eihän se alku kipeää olekkaan, olet päässyt helpommalla kuin minä, oma kokemuksesi ei ole mitään verrattuna minun kokemukseeni". Näinhän ei siis tekstissä suoraan sanottu, itselleni vain välittyi sellainen kuva.

Jos nyt ymmärrät mitä haen takaa, miksi rankemmat kokemukset pusketaan helpompien päälle, ikäänkuin ne helpommat kokemukset olisi nyt jotenkin vähempi arvoisia?

Anteeksi, jos olen loukannut sinua, se ei todellakaan ole ollut tarkoitukseni Tämän keskustelun tarkoitus ei myöskään ole ollut vähätellä sinun tai kenenkään muunkaan kokemuksia.
Olen tuonut esiin omaa kantaani, kuten jo aiemmin sanoin, tuntuu, ettei vaikeasta synnytyksestä ole soveliasta puhua ja joka paikassa on synnytysvalmennusta myöten tämä hyssyttely asenne.
En tiedä miten sen toisin esille, että tulisin ymmärretyksi, mutta ainakin omien kokemusten perusteella toivoisin enemmän realistisia puheita synnytyksestä sinne valmennukseen, eikä mitään lirputi lärpyti liirum laarumia. Pitää siellä siitä kivusta uskaltaa kertoa ja puhua, sehän on sit vaan pelkkää plussaa, jos ei olekkaan niin kivuliasta.

 

Avautumisvaihe sattui minulla todella paljon. Mutta ponnistus ei sitten ollekaan Eikä kivunlievitystä ollut. Näin minulla, etukäteen ei todellakaan voi tietää miten käy, sen näkee sitten

 

[QUOTE="kolmen äiti";27206311]Itselläni on ollut sekä helvetillinen synnytys, että myös nk. helppo synnytys. Oma kokemukseni on, että vaikeasta synnytyksestä ei saa puhua - missään. Olisiko tämä ehkä syynä siihen, että tällaisen synnytyksen kokeneet ovat hyssytelty niin, että ovat jopa traumatisoituneet ja mielipide uskalletaan tuoda esiin vai kasvottomana ja hyvin poleemisena. Tiedä tuota. Molemmat kokemukset on sinänsä arvokkaita - ja totuuttahan tässä asiassa ei ole.

Ja ketjun aloittajalle. Itse opin, että jos vähääkään liikaa mietityttää niin sitten vaan uudestaan pelkopolille - ja taas uudestaan! Jos olet jo valmiiksi paniikissa, siihen ei auta täällä kokemusten kysely.[/QUOTE]

Itse taas luulisin juuri päinvastoin. Etenkin näin netissä, ne järkyttävän kamalan kivuliaat synnytykset ovat ylikorostuneena esillä. Kun taas tuttujen kanssa puhuu, niin valtaosalla synnytys on mennyt "normaaliin tyyliin", eli kyllähän se sattuu, mutta ei mikään maailmanlopun meinki kuitenkaan siellä synnärillä ole.

Ehkä se on niin, että kun on sellainen normi-kivulias synnytys, niin ei siinä ole paljon kertomista, mutta sitten niillä, joilla on ollut poikkeuksellisen kivuliasta, niin tottakai niitä juttuja kerrotaan sitten enemmän, kun ne ovat itselle olleet niin kamalia.

 

Ei tosiaan kannata lukea liikaa keskustelupalstojen synnytyskokemuksia

Mulla tuli puolivahingossa luomusynnytys, jossa ponnistusvaihe venyi tunnin mittaiseksi. Avausvaihe meni suurimmaksi osaksi kotona, ja siellä mm. lämpimässä kylvyssä lilluen. Tosin sillä ei ollut supistuksiin juuri mitään vaikutusta. Kuten moni on sanonut, niin kipu on sellainen jonka jokainen kokee ihan eri tavalla. Mulle oli yllätys, kuinka rauhallisesti suhtauduin koko synnytykseen, ja kuinka mun mielestä oli tavallaan "kivaa" huomata että homma etenee, vaikkakin se tarkoitti kivuuliampia supistuksia. Se oli jotenkin tervettä kipua, ja mulla auttoi se että ajattelin kuinka minun ja vauvan kropat siinä nyt tekee yhteistyötä jotta saadaa se nyytti pihalle.

Helppo täältä huudella että pelko pois, mutta koita ajatella positiivisesti Se kipu mikä tulee johtuu siitä että vauva raivaa tietään ulos ja sinun kohtusi avittaa supistelemalla. Synnärillä henkilökunta on ammattitaitoista, ovat nähneet ja kokeneet monenmoista, ja osaavat auttaa sinua ja vauvaa tarvittaessa. Tsemppiä synnytykseen, hyvin se menee!

 

Mun mielestä avautumisvaihe kivuliain osa synnytyksessä oli kun supistukset tuli tosi tiheään loppuvaiheessa. Mutta sitten kun sain epuduraalin niin ei sattunut enää yhtään, ja ponnistusvaihekin oli sen ansiosta kivuton.

Mutta ei ne viimeset supistuksetkaan ylitsepääsemättömän kivulaita ollut, olin varautunut paljon pahempiin kipuihin niin lopulta ajattelin että helpolla pääsi.

 

Avautumisvaihe sattui enemmän, ponnistaminen vaan helpotti. Ja kipu loppui heti kun sai vauvan syliin. Siitä synnytyskipu onkin ihan erilaista kun muu kipu, että se on hyvää kipua. Siitä seuraa jotain aivan ihanaa. Tsemppiä!