Kummiudesta kieltäytyminen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "sad"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"sad"

Vieras
Olen tosi surullinen, kun lähisukulainen ei halunnut tulla lapsemme kummiksi. Olemme päivittäin tekemisissä ja hän on ollut (mielestäni) iloinen tästä perhetapahtumasta ja haikaillut pikkulapsiaikoja jne. Kun sitten kohteliaimmin kysyimme puolisonsa kanssa kummeiksi, niin vastaukseksi tulikin yhtäkkiä kalsea ei ja hyvät kevään ja kesän toivotukset. No enhän minä pakottaa voi enkä tahdo, mutta silti hämmästyin, kun jotenkin itselleni ei tulisi mieleenikään kieltäytyä, se olisi kunniatehtävä mulle - ja toisaalta kesätoivotukset perässä, meinaako se ettei enää pidetä siis yhteyttä ollenkaan (ennen syksyä? what?).

Jotenkin hassulla tavalla olen vauvan puolesta loukkaantunut, että hän ei kelvannut kummilapseksi. Joo, ei nyt ehkä ole ihan näin, mutta sekin on käynyt mielessä...

Nyt sitten ihmetellään mistä saadaan kummit...
 
olisin hiljaa onnellinen että kieltäytyivät kohteliaasti etukäteen kuin että olisivat suostuneet ja myöhemmin selvinnyt että eivät oikeasta tahtoneetkaan (kuten meidän esikoisen kummelle kävi =( ) .. Ottakaa sellaiset henkilöt jotka oikeasti ovat lapsesta kiinnostuneet, toiv niitä on muitakin.. ;)
 
Onko sillä paljon kummilapsia? Heikko rahatilanne (vaikka kummius ei saisikaan olla mitään rahasampona toimimista)? Yhdellä tutulla on iso liuta kummilapsia ja sanoi kieltäytyvänsä, jos joku häntä vielä kysyy kummiksi.
 
Kummius on ihan suolesta. Sen vois poistaa kokonaan. Täysin typerä muinaisjäänne. Lahja-automaatti ja rahantuoja. Niin se monesti menee toki POIKKEUKSIN. Tuo niille pimeille, jotka hyökkää kertomaan, kuinka he osaa olla eteviä ja mahtavia kummeja antamalla perheelle aikaa jne...

Joo, hieno, hienoa, hienoa. Mulla vaan on tämä omakin nelikkö pelastettavana, viisi kummilasta (enempää en ota) ja paljon tekemistä. Erosin kirkosta parin vuoden pohdinnan tuloksena, se oli helppo päätös ja se on tavallaan myös hyvä syy olla hankkiutumatta kummiksi...

Että näin.
 
Mä pelkäsin tässä joku aika sitten että veli pyytää meitä esikoisensa kummeiksi. Ollaan läheisiä ja olen todella iloinen lapsesta, osteskellut tälle yhtä ja toista ja lahjoittanut meidän vauvojen tavaroita. Musta on ihanaa olla tuon pikkutytön täti ja kuulla hänestä vaikka päivittäin, kuitenkaan ei haluta lisää kummilapsia.

Meillä on ennestään jo viisi kummilasta ja neljä omaa lasta. Asutaan kaukana toisistamme ja meillä on jo ennestään näitä kummilapsia joita nähdään ehkä kerran vuodessa ja lähetetään synttäri- ja joululahjat. Huono omatunto jo noista enkä halua sellaista tunnetta häiritsemään meidän ja veljenlapsen välejä. Onneksi eivät pyytäneet kummeiksi ja nyt voidaan nauttia tästä pikkuisesta kaikessa rauhassa.
 
[QUOTE="vieras";28434568]Kummius on ihan suolesta. Sen vois poistaa kokonaan. Täysin typerä muinaisjäänne. Lahja-automaatti ja rahantuoja. Niin se monesti menee toki POIKKEUKSIN. Tuo niille pimeille, jotka hyökkää kertomaan, kuinka he osaa olla eteviä ja mahtavia kummeja antamalla perheelle aikaa jne...

Joo, hieno, hienoa, hienoa. Mulla vaan on tämä omakin nelikkö pelastettavana, viisi kummilasta (enempää en ota) ja paljon tekemistä. Erosin kirkosta parin vuoden pohdinnan tuloksena, se oli helppo päätös ja se on tavallaan myös hyvä syy olla hankkiutumatta kummiksi...

Että näin.[/QUOTE]

Olen samaa mieltä. Tai jos sanoisin nätimmin eli että ei se ihan suolesta se kummiajatus ole, mutta ei-raamatullinen, ihmisten keksimä.
 
Viimeksi muokattu:
En mä tiedä haluaisinko itsekään lähisukulaiseni lapsen kummiksi. Niin paljon kun lasta varmasti rakastaisinkin, on silti eri asia olla kummi. Silloin siitä yhdessäolosta tulee velvollisuus, mitä se ei muuten välttämättä olisi. Kaikille kummius ei ole kunniatehtävä eikä kaikilla ole halua siihen. Itsellä on muutenkin jo tosi monta kummilasta eikä aika riitä heillekään. Myös rahanmeno surettaa. Nytkin meitä pyydettiin sylikummiksi ja toivottiin kummilusikkaa lahjaksi - hups vaan ja sinne meni 120 euroa. Eikä vanhemmat ole meille edes erityisen läheisiä.
 
Mua taas hintsun verran loukkaa se, että kukaan ei pyydä meitä kummeiksi, vaikka meillä on neljä lasta ja ystäviä omien lastemme kummeina. Meillä on siis läheisiä ystäviä, mutta emme ole kenenkään lapselle kummeiksi kelvanneet. Se tuntuu surulliselta.
 
Älä vaan liikaa jää miettimään asiaa. Kummius ei ole mikään erityisen kiva juttu enää, koska siitä puuttuu vuorovaikutus kummilapsen ja kummin väliltä pl synttärit ja joulut eli kummi saa ostaa lahjoja. Joten varmasti asenneongelmaa riittää itse kullakin ja kysyt vain joltakin muulta suostuuko. KUten tiedät kummius ei merkitse lapsille mitään, sillä vanhemmat eivät enää ohjaa lastaan vaikkapa muistamaan kummia joulukirjeellä tai ylipäätään kiittämään muistamisesta. KUmmi ei käsitteenä tule ymmärretyksi.

En kuulu kirkkoon, mutta jos jokainen kuuntelisi ajatuksen kanssa kastetilaisuudessa papin puheen kummiudesta ja kaikki lukisivat kastetodistuksenkin, niin aika selvästi siinä selitetään kummiuden merkitys puolin ja toisin. Ja siltä pohjalta saattaisi syntyä innokkaampia kummejakin....
 
[QUOTE="vieras";28434527]Jos he ei kuulu kirkkoon? Jos on muutenkin jo paljon kummilapsia? Minä en ikinä haluaisi kummiksi jotakuta, joka ajattelee, että on pakko suostua![/QUOTE]

No mulla on kolme kummilasta, enkä kuulu kirkkoon. Neljännestä kieltäytyisin, koska haluan olla lasten elämässä mukana, ja antaa heille aikaani. Kahden oman lapsen lisäksi kolme kummilasta riittävät minulle. Siinä olisi peruste kieltäytyä, jos joku vielä kysyy.

Siis tämä kolmas syntyy vasta ihan näinä päivinä:heart:
 
Viimeksi muokattu:
No kuuluu kyllä kirkkoon, eikä ole kuin yksi kummilapsi (jo aikuinen) ennestään. Me ollaan kyllä paljonkin puhuttu kummiudesta ja yleensä lapsien elämässä olevista aikuisista ja molemmat (mielestäni) ollaan kannatettu tätä kaikkea muuta kuin materiaan liittyvää olemista. Siis sellaista että edes joskus on kiinnostunut aikuisena juuri tästä lapsesta (siis kun lapsi itsekin osaa itseään ilmaista) jne. Näin muidenkin lapsieni kummien kans mennään ja se ei siis tarkoita mitään velvollisuuskäyntejä tms. Itsekin olen nyt, kun kummilapseni on jo 15, oikein innolla sisällä tässä kummiudessa, syvälliiäkin kekusteluja käydään.

Meillä ei ole oikein ketään muuta ketä kysyisi.
 
[QUOTE="sad";28435991]No kuuluu kyllä kirkkoon, eikä ole kuin yksi kummilapsi (jo aikuinen) ennestään. Me ollaan kyllä paljonkin puhuttu kummiudesta ja yleensä lapsien elämässä olevista aikuisista ja molemmat (mielestäni) ollaan kannatettu tätä kaikkea muuta kuin materiaan liittyvää olemista. Siis sellaista että edes joskus on kiinnostunut aikuisena juuri tästä lapsesta (siis kun lapsi itsekin osaa itseään ilmaista) jne. Näin muidenkin lapsieni kummien kans mennään ja se ei siis tarkoita mitään velvollisuuskäyntejä tms. Itsekin olen nyt, kun kummilapseni on jo 15, oikein innolla sisällä tässä kummiudessa, syvälliiäkin kekusteluja käydään.

Meillä ei ole oikein ketään muuta ketä kysyisi.[/QUOTE]

Jospa kysyisit 15-vuotiasta kummilastasi kummiksi? Siinä vaiheessa kun mulla oli liuta kummilapsia, niin kerroin kyllä ääneen et enää en rupee kummiksi kuin siskoni lapsille, jos pyydetään siihen tehtävään. Tosin eipä kukaan tuttu ollut silloin pieniin päin. Toisille kummius voi olla ahdistavaa. Nuorena likkana sitä oli innoissaan kun pääsi kummiksi, nyt kun ikää niin toivoo, että saa huolehdittua kumminhommansa kunnolla.
 
No mun mielestä kummiudesta voi kieltäytyä. Mutta kaipaisin perusteluja! Pelkkä "ei" tuntuu tosi kurjalta ja jäisin itsekkin miettimään syitä.

Kysy ihmeessä omaa kummilastasi kummiksi! Niin aattelin ite tehdä, kunhan tämän maha-asukin saisin ensin pihalle. :)
 
[QUOTE="Sammeli";28436469]No mun mielestä kummiudesta voi kieltäytyä. Mutta kaipaisin perusteluja! Pelkkä "ei" tuntuu tosi kurjalta ja jäisin itsekkin miettimään syitä.

Kysy ihmeessä omaa kummilastasi kummiksi! Niin aattelin ite tehdä, kunhan tämän maha-asukin saisin ensin pihalle. :)[/QUOTE]

Näin minäkin tein, ja tyttö oli otettu ja onnellinen. Toiseksi kummiksi tuli vanhin tyttömme. Eipä se kummeus juuri mitään tarkoita. Uskonnollista kasvatusta periaatteessa, mutta me ei olla edes juurikaan uskonnollisia, joten se siitäkin.
 
Voisko olla, että he ajattelivat olevansa liian vanhoja kummeiksi? Siis jos omat kummilapset on jo täysi-ikäisiä niin varmasti on ikää jo jonkin verran? Minkä ikäisiä olisivat kun lapsesi pääsee ripille (jos menee riparille)?
 
Ja mikä sukulaisuussuhde teillä on? Esim. isovanhempaa en voisi ajatella kysyväni lapselle kummiksi enkä oikein tätiäni/setiänikään koska ovat jo minun ja sisarusteni kummeja. Mun mielestä kummi ei saa olla kamalan vanha, siis max samaa ikäluokkaa lapsen vanhempien kanssa.
 
[QUOTE="vieras";28436525]Voisko olla, että he ajattelivat olevansa liian vanhoja kummeiksi? Siis jos omat kummilapset on jo täysi-ikäisiä niin varmasti on ikää jo jonkin verran? Minkä ikäisiä olisivat kun lapsesi pääsee ripille (jos menee riparille)?[/QUOTE]

:O Jos kummilapsi on täysi-ikäinen, miten se tarkoittaa että kummi olisi vanha? Jos kummi on 16, kun lapsi kastetaan, hän on 34 kun lapsi on täysi-ikäinen!!
 
[QUOTE="Sammeli";28436469]No mun mielestä kummiudesta voi kieltäytyä. Mutta kaipaisin perusteluja! [/QUOTE]Miksei se, ettei halua kummiksi, riitä? Voimme täällä kaikki kilpaa arvailla, miksi he eivät halua, mutta kukaan meistä ei voi sitä tietoa antaa. Selvää on vain, että he kyllä ryhtyisivät kummeiksi, jos he sitä haluaisivat. Mutta eivät halua, ja sille eivät muut mahda mitään.
 
No kyseessä on sisko(puoleni) miehensä kanssa ja olisivat lapsen 15v:nä noin viisvitosia... (en ole ihan varma miehensä tarkasta iästä :))

Ehkä mä tosiaan kysyn kummilastani sitten yhdeksi kummiksi.
 
Pitää vielä vähän avautua, että hiukan pelästyin että onko tässä kyseessä tämä ettemme ole täyssisaruksia, kun olemme löytäneet toisemme vasta muutama vuosi sitten ja hän on kovasti halunnut olla samaa "verta" ja mielestäni olen ottanut hänet kuin omaksi perheenjäseneksi ja jotenkin järkytyin kun hän veti rajan näin tähän.
 

Yhteistyössä