yksinäisyyttä vaan
En lakkaa ihmettelemästä tätä yksinäisyyttä, sen määrää, ja sitä, ettei ihmiset sitten millään kohtaa toista.
Oma lukunsa tietty on välimatka, eli asutaan liian kaukana toisesta samanlaisessa elämäntilanteessa olevasta.
Mutta mikä on pitkä matka? Onko se eri paikkakunta? Vai kilometrimäärä? Julkisilla kulkemisen vaikeus? Pitääkö sen käsikynkkä-kyläkaverin asua samalla alueella tai max 5 km säteellä?
Minä asun pääkaupunkiseudulla. Aiemmin asuin kerrostalossa. Vauva-aikana en kokenut järkeväksi mennä seisomaan vaunujen kanssa keskelle pihaa, ajattelin että tutustun ja saamme kavereita kun lapsi on hiekkalaatikkoikäinen. Talossa asui tosi paljon pikkulapsiperheitä.
Ei onnistunut. En tiedä mikä minussa oli vikana, mutta eivät sallineet lastensakaan leikkiä minun lapsen kanssa. Kun muiden lelut pihalla ja hiekkalaatikolla olivat ns. yhteisiä, meidän kohdalla sanottiin omalle lapselle: älä ota sitä, se on Mussukan.
Minä hoen vieressä: anna ottaa... turhaan.
Mammapiireissä oli valmiit kaverit kaikilla. Tunsin itseni hyvin ulkopuoliseksi.
Koulutus/sosioekonominen tilanne tuntuu olevan yksi tekijä, millä erotellaan tai hyväksytään seuraan. Me asumme "itseämme parempien" keskellä, joten olen yksin.
Entinen mammakerholainen kiirehti tyylikkäänä töihin, tervehdys sisälsi halveksuvan vilkaisun habitukseeni, kun lykin sohjossa rattaita. Lapsemme olisi kyllä saman ikäisiä.
Naapurissa asuu samanikäinen lapsi mutta jostain syystä en ole onnistunut luomaan mitään tuttavuus- tai kaverisuhdetta tähän äitiin enkä isäänkään heillä tuntuu olevan kavereita, kait tälle lapsellekin, mutta...
Kunnan /kaupungin raja tuntuu olevan yksi mahdoton ylitettävä. Samoin, jos samassa kaupungissa asuu täysin eri puolella.
Ikä on toinen tekijä. 2-kymmpinen, eikä edes 3-kymppinen, viitsi olla 40 v täyttäneen kaveri - siis lapsetkaan eivät ole kavereita.
Tuli vaan mieleen kun eilen illalla ainokainen yritti tehdä kivaa leikkiä - jospa hänellä olisi kaveri, saisi varmasti hienoja leikkejä.. Päiväkodissa hän on ja minä töissä, silti minä joskus kaipaisin kaveita meille kylään, meille kyläpaikkoja... ja kahdenkeskistä aikaa "tyttö"kaverin kanssa..
Tänne ketjuihin olen ilmottautunut, ei onnaa. :\|
Oma lukunsa tietty on välimatka, eli asutaan liian kaukana toisesta samanlaisessa elämäntilanteessa olevasta.
Mutta mikä on pitkä matka? Onko se eri paikkakunta? Vai kilometrimäärä? Julkisilla kulkemisen vaikeus? Pitääkö sen käsikynkkä-kyläkaverin asua samalla alueella tai max 5 km säteellä?
Minä asun pääkaupunkiseudulla. Aiemmin asuin kerrostalossa. Vauva-aikana en kokenut järkeväksi mennä seisomaan vaunujen kanssa keskelle pihaa, ajattelin että tutustun ja saamme kavereita kun lapsi on hiekkalaatikkoikäinen. Talossa asui tosi paljon pikkulapsiperheitä.
Ei onnistunut. En tiedä mikä minussa oli vikana, mutta eivät sallineet lastensakaan leikkiä minun lapsen kanssa. Kun muiden lelut pihalla ja hiekkalaatikolla olivat ns. yhteisiä, meidän kohdalla sanottiin omalle lapselle: älä ota sitä, se on Mussukan.
Minä hoen vieressä: anna ottaa... turhaan.
Mammapiireissä oli valmiit kaverit kaikilla. Tunsin itseni hyvin ulkopuoliseksi.
Koulutus/sosioekonominen tilanne tuntuu olevan yksi tekijä, millä erotellaan tai hyväksytään seuraan. Me asumme "itseämme parempien" keskellä, joten olen yksin.
Entinen mammakerholainen kiirehti tyylikkäänä töihin, tervehdys sisälsi halveksuvan vilkaisun habitukseeni, kun lykin sohjossa rattaita. Lapsemme olisi kyllä saman ikäisiä.
Naapurissa asuu samanikäinen lapsi mutta jostain syystä en ole onnistunut luomaan mitään tuttavuus- tai kaverisuhdetta tähän äitiin enkä isäänkään heillä tuntuu olevan kavereita, kait tälle lapsellekin, mutta...
Kunnan /kaupungin raja tuntuu olevan yksi mahdoton ylitettävä. Samoin, jos samassa kaupungissa asuu täysin eri puolella.
Ikä on toinen tekijä. 2-kymmpinen, eikä edes 3-kymppinen, viitsi olla 40 v täyttäneen kaveri - siis lapsetkaan eivät ole kavereita.
Tuli vaan mieleen kun eilen illalla ainokainen yritti tehdä kivaa leikkiä - jospa hänellä olisi kaveri, saisi varmasti hienoja leikkejä.. Päiväkodissa hän on ja minä töissä, silti minä joskus kaipaisin kaveita meille kylään, meille kyläpaikkoja... ja kahdenkeskistä aikaa "tyttö"kaverin kanssa..
Tänne ketjuihin olen ilmottautunut, ei onnaa. :\|