Aaaa.. Luulin teitä samaksi
Jaksuja teille
emme todellakaan ole. Mutta pakko oli tähänkin kirjoittaa, koska tämä koskee minua, ja paljon paskaa niskaan täältä saa, ilman että kukaan tietää mikä todellinen tilanne on. Tässä mun blogini tekstiä, kenties ymmärrätte...kenties ette...
Eli vakavasti sairaanlapsen mietintää
perjantai 23.12.2011
23.12.2011 - 22:08
Joulumieli huhuu missä olet???
Ensinnäkin, kohta 3 viikkoa tulee täyteen osastolla ravaamista ja sitä että väistämättä on niin huolissaan lapsesta , huoli joka välillä tuntuu siltä että se räjäyttää pään ja tekee ihan sekopäiseksi. Tunne siitä että elämä on epäreilua vaikka me olemmekin voiton puolella niin sanoakseni.
Tunne joka valtaa minut nähdessäni onnellisia ihmisiä. Tänään poikieni kanssa citymarketissa oli iltalehden vai oliko iltasanomien myyjä joka koitti myydä lehteä minulle, kannessa luki Janinan ihana perhejoulu. Tokaisin vain myyjälle, en osta koska kannessa lukee Janinan ihana perhejoulu ja meidän joulu ei ole ihana. Ihmiset tsemppaavat...se on vain yksi joulu muiden joukossa. Saamme viettää monta tulevaa joulua yhdessä perheenä.
Silti, kaikki tämä kulunut aika, se vain on tehnyt tekonsa, peruuttamattomasti. Vaikka kuinka lähden purkamaan jotta pääsen tästä yli. Silti olen muuttunut, erilainen. Osaanko olla onnellinen? Vai mietinkö koko ajan pahinta? Tuleva pelottaa minua, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. #### ja moni muu joiden taistelua tässä on samaan aikaan seurannut , saa vain minut toteamaan että mihinkään en voi enää luottaa. Mitä jos se ei ole #### enää? Mitä jos tämä tulee tai joku muu ####lle tai ####selle? Elämä ei ole itsestäänselvyys, ei voi elää enää pää pilvessä ja mennä vain. Kokemus opettaa ja vannon sen että kun tämä kokemus on ohi niin se viisaus on se mikä näistä asioista pääni sisällä voittaa. En tietenkään voi vannoa sitä että eikö se pelko tule minussa elämään, huoli tulevaisuudesta. Mutta vannon sen että se ei pääse syövän lailla leviämään ja täytä jokaikistä soluani
Miksen voi antautua joulumielelle? Mikä sen estää? Odotan innolla kyllä huomista päivää tyttäreni kanssa sairaalassa, mutta ikävä piilee sydämmessäni. Ikävä niitä kohta muuta jotka tekevät minusta sen kokonaisen ihmisen. Ilman näitä kolmea, en olisi minä. He määritävät sen mikä olen, heidän myötä kasvan itse, kehityn, koen.##"""n kanssa koen kaiken aina ensimmäistä kertaa, ####n kanssa opin uusia menetelmiä kasvatus asioihin liittyvissä jutuissa, onhan hänellä hieman monimutkaisempi diagnoosi mitä ####llä. ####n kanssa olen ensimmäistä kertaa kokenut kuolemanpelon. Ja tämän käsittely tekee pahaa. Tekee pahaa lukea muiden lasten poisnukkumisesta ja elää, yrittää elää taistelun jälkeen, kuitenkin kaikki nämä tunteet eivät koskaan lähde pois. Kenties haalistuvat mutta eivät koskaan lähde pois.
Osaltaan jouluilon puuttumiseen on se etten ole rakentanut joulua kotiin, en ole paistanut kinkkua, ei ole lapsia pyörimässä ympärillä, kotona ei tuoksu joulu.
Tiedostan sen ettei minun tarvitse, minun ei tarvitse jaksaa häärätä nyt. Olen lujilla. Tiedän. Ainoa mikä motivoi on se että kenties ensi viikolla pääsemme kotiin tai tammikuun puolella. Ainoa mikä motivoi on se että pitää lapseni luokse mennä, se on minun kiintopisteeni tällä hetkellä.
Anteeksi purkaukseni näin joulun alla mutta kaikesta huolimatta toivotan kaikille oikein hyvää joulua ja tulevaa uutta vuotta!
#### on voinut tänään hyvin, limaa kyllä oksensi hampaiden pesun yhteydessä, 3 tuntia oli tänään pois letkuista ja nesteytyksestä siis, on juonut mehua ja 2 palaa, pientä sellaista metwurstia...kyllä tämä tästä. Pienen tytön ilme kirkastui kun mummi kertoi että isi ja äiti tulevat samaa aikaa sairaalaan. Se on iso juttu tytölle ja me vanhemmat jätämme erimielisyytemme huoneen ulkopuolelle. Nyt on joulu ja ainoa josta välitän on se että lapsellani joka joutuu sairaalassa viettämään joulun, saa parhaimman mahdollisen siitä huolimatta. Ainoa mitä en ymmärrä on se että verihiutale arvo laskee koko ajan tankkauksesta huolimatta.