Jaahas, löytyipä tällainen viesti. On muuten mieheni kirjoittama. Kukaan ei varmasti halua kuulla toista puolta tarinasta?
Vaikea masennus. Kahdeksan vuotta olen nyt kuunnellut ilkeilyä, enimmäkseen ulkonäöstäni. Siitä, kuinka on niin pirun läski, ettei kehtaa edes kavereille näyttää. Joo-o, läskihän on kun on painoindeksi luokkaa 22.. Miehellä ei minkäänlaista empatiakykyä, ja koskaan en tuntenut että riittäisin. Aina piti olla laihempi, reippaampi, parempi. Ja se ilkeys, pienissä asioissa.
Kiltin tytön syndrooma. Kaiken olen niellyt, jossain vaiheessa meni kuppi nurin ja tein jotain mitä ei olisi pitänyt. En silti puolustele, minussahan se vika on, mutta peiliin katsomisen paikka olisi myös jollain muulla. Ehkä sain sitä, mitä koskaan en mieheltä saanut, hyväksynnän, tunteen siitä, että kelpaan tasan sellaisena kuin olen!
""Vaimolla ei tuloja"". Juu ei, tänä vuonna tienattu kesätöistä n. 10te. Ne vain menivät kaikki talon remonttiin ja yhteiseen elämiseen, nyt tilillä 3e ja mieheltä saan itkemällä pyytää rahaa mm. masennuslääkkeisiin.
En todellakaan jaksa. En jaksa kuunnella sitä, millainen huora olen, ja kuinka minun nyt vaan sitten pitää mennä panemaan niitä muita miehiä. Kun sanon, että huora ottaa rahaa, saan vastaukseksi vain että olisit sitten ottanut, että olisit edes vähän tähän talouteen tuonut, etkä vain ilmaiseksi jakanut. En jaksa kuunnella, kuinka miehiä on varmasti ollut kymmeniä, no ei todellakaan ole kuin tämä yksi.
En jaksa, että kaikki kytätään. Tekstiviestit, soitetut puhelut, sähköpostit, keskustelupalstat, selaimen välimuistit, kenelle olen soittanut, kuka on soittanut, kenen kanssa muuten puhunut/ollut yhteyksissä, mitä on puhuttu jne. Kuinka en saa pitää yhteyttä esimerkiksi hyvään ystävääni. Ihmiseen, jonka seurassa minulle tulee hyvä olo. Ja vain sen takia, että tästä ystävästä miehelleni tulee vain pettäminen mieleen?! Kyseessä siis naispuolinen ystävä.
Mies tilasi avioeropaperit minulle kertomatta. ""Pakotti"" allekirjoittamaan, henkisellä väkivallalla. Kiusasi niin kauan, että en enää jaksanut vaan laitoin nimeni alle. Nyt sitten sanoo, ettei ehkä laitakaan papereita postiin, jos luovun ystävästäni (huomenna sovittu kaupunkireissu). Että huomenna katsotaan mitä olet päivän tehnyt, oletko pilannut lopullisesti kaiken.
Miten ystävän seurassa olemalla voi pilata kaiken? Onko miehellä oikeus valita minun ystäväni?
Miksi haluaisin yrittää? Koska tiedän, mihin mieheni pystyy, millainen voisi olla jos edes vähän haluaisi. Vaan ilmeisesti vaimoa saa kohdella miten haluaa.
Olen niin pohjalla. Väsynyt. Lopussa. Tiedän jo, miten tämän elämäni päätän, vielä ei ole kanttia vain ollut. Sekin päivä kyllä tulee tätä menoa, kestävyyteni rajat ovat aivan äärimmillään. Ja vittuilu senkun jatkuu, päivästä toiseen. Neljä kuukautta jo. Kohta vain hiivun pois.
