Kukaan ei halua tulla meille kylään?

[niinjoo]

Ollaan lapsettomia (ja kärsitään siitä kyllä).

Meille muutti naapuriin tosi kivoja ihmisiä: nuorehko aviopari ja parivuotias lapsi
Olin älyttömän iloinen, että naapurin nainen vaikutti juuri sellaiselta, johon haluan ystävystyä. Ajattelin saavani hänestä hyvän lenkkikaverin.
No.. tuli se hetki, että juteltiin pidemmän aikaa pelkkien tervehdysten lisäksi. Tämä rouva kysyi melkein heti alkuunsa, että onko meillä lapsia - sanoin, että ei ole (kun ajattelin, että rouva etsii leikkikaveria lapselleen). Tyhmyyksissäni kerroin, että toisella puolella katua on samanikäinen lapsi... Rouva vastasi siihen, että pitääkin sitten tutustua niihin naapureihin paremmin. - Ei ole sen jälkeen sanonut minulle sanaakaan... Jäin ihan kuin nalli kalliolle haaveilemaan lenkkikaverista --- koska meillä ei sitä lasta ole.

 

[niinjoo]

^ viesti ei nyt liittynyt kyläilyyn mitenkään - vaan sosiaalisiin suhteisiin noin yleensä

 

[Mariska*]

Kyllä me kyläillään edelleen myös lapsettomien kaverien luona - mutta harvemmin.

Just jo mainituista syistä: arkisin ei ehdi, kun ipana menee nukkumaan viimeistään 19.30-20 (ja ajoissa tultava kotiin tai nukahtaa matkalla autoon...)

Ja koska on stressaavaa olla kylässä jossain, missä itse saa koko ajan mennä vaan vauvan perässä kieltämässä ja nostamassa pois, kun avaa kaikki kaapit ja laatikot, kiskoo johtoja, räplää elektroniikkaa, repii huonekasveja tai verhoja jne... Ei siinä paljon kahvilla istuta.

Lapsiperheissä on vähemmän arvotavaraa tai muuta sälää pienimpien ulottuvilla ja toisekseen siellä on yleensä myös uusia, muiden lasten leluja joihin se huomio kiinnittyy Ja niitä muita muksuja, joiden touhuja vauvakin tykkää seurailla.