Kuka voi rehellisesti myöntää ajattelevansa, että lapset kuuluu enemmän äidille kuin isälle?

[QUOTE="tyyne";22362923]No voihan isä olla rakas perheenjäsen, mutta ei se ole lapsen silmissä samanlainen maailman keskipiste kuin äiti. Se nyt vaan menee niin, luonto on tehnyt äidistä tärkeämmän ja rakkaamman. (vaikka äiti ois millanen paska, äiti on äiti vaikka voissa paistais)[/QUOTE]

Ikikuuna en tuota omasta lapsuuden perheestä allekirjoittas vaikkei mulla oo paska äiti yhtään, vallan hyvä niin silti ei kyllä minkään ikäisenä oo ollut tärkeämpi tai rakkaampi kuin isä.
Ja en kyllä sellaista miestä lasteni isäksi huolisi joka äidin varjoon jäisi. Voi teitä reppanoita jotka tässä ketjussa ap:ta komppaatte.

 

Mun mielestä aika törkeästi ajateltu, pelkästään sen takia, että naisella on kyky synnyttää. Vaikka moni nainen joutuu kasvattamaan lapsen yksin, niin se ei mitenkään tarkoita, etteikö lapsi kipeästi tarvitsisi isää. Äiti ei tule aina olemaan todellakaan mikään ykkönen.

Jos luonnonjärjestelmä on susta "törkeä" niin sille me ei voitane mitään. Sun pitää vaan elää sen kanssa.

 

Kyllä. Vaikka meidän perheessä onkin isi tosi tärkeä ja hyvä isä onkin. Silti minä olen se, joka lohduttaa, vie nukkumaan, ruokkii ja pesee. Hoitaa sairaana ja kuskaa harrastuksiin jne.. Lasten kasvaessa mies on alkanut ottamaan enemmän vastuulleen, mikä on ihanaa, mutta kyllä minä hoisin lapset 0-4 v aika lailla yksin.

 

Ihminen on eläinlaji siinä missä muutkin, ja luonto on luonut että äiti/emo on se, joka jälkeläisilleen on se ykkönen. Jos isähahmo on olemassa on siitä hyötyä ruoanhankkijana tai muuten mutta ilmankin pärjää. Se on luonnon järjestyksen mukaista. Oikeastaan, kun eläinlajeja tarkkailee, on urospuoliset olemassa vain siittämistä varten.

 

Kyllähän se näin on. Äiti kantaa lasta vatsassaan, synnyttää tämän ja ruokkii (toivottavasti) ainoana ekan puolisen vuotta.
Äiti se on joka rakastaa ja asettaa rajat. Äidin syliin tullaan hakemaan turvaa.
Isä on hyvä leikittäjä

Juuri näin.
Minustakin isälle hyvä sana on tuo leikittäjä.
Todellinen turva lapselle on aina äiti.

 

Ehdottomasti olen sitä mieltä, että lapset ovat "enemmän" äidin Huonoja äitejäkin tietysti on, minulla itselläni on sellainen, ja silloin niissä tilanteissa pitää vaan toivoa, että isä pystyy antamaan sen mahdollisen puuttuvan rakkauden.

 

:O En koe että lasta kumpikaan omistaa. Ennemmin lapselle kuuluu vanhemmat kuin vanhemmille lapsi.

 

[QUOTE="jep";22362894]ennen lapsia ajattelin et fixty-fixty, erotessakin saisivat jäädä isille. MUTTA nyt kun kattelen tilannetta ihan meidän perheen lasten kannalta, niin jos mä lähtisin, lasten elämä menis raiteiltaan ja jos isi lähtis, eivät lapset olis juur moksiskaan.[/QUOTE]

Silloin se vika on miehessäsi ja perheessänne, yhtä hyvin voisi olla tilanne toisinkinpäin.
Sukupuolesta riippumatta.
Parashan olisi jos kummankin vanhemman lähtö olisi yhtä vaikea paikka ja molemmat, sekä isä että äiti olisivat lapsille rakkaita ja arvostettuja.

 

Järkyttävä ketju...millaisten miesten kanssa olette lapsenne tehneet, jos teidän mielestänne isällä ei ole mitään merkitystä lapsen elämässä?? Leukistinen aksoloti puhuu asiaa, ja hän onkin tainnut valita puolisokseen ja lapsiensa isäksi hienon yksilön

Ja minulla oli hyvä äiti ja isä, ja molemmat ovat minulle olleet aina yhtä tärkeitä. Isälle on silti ollut aina helpompi kertoa huolensa.

 

Ennen eroa meidän perheessä vanhemmuus oli harvinaisen jaettua, jo ihan pikkuvauva-vaiheesta. Myöhemmin olen kyllä tajunnut, että SILTIKIN se tuntui olevan isän oikeus ottaa enemmän etäisyyttä perhe-elämään. Erotessa heräsi naarasleijonan vaistot. Hoitovuoroja jaettaessa tuntui hyvin vahvasti siltä, että "kuka sinä olet ryöstämään multa mun pennun, minähän sen olen kantanut, synnyttänyt ja ruokkinut!" Usein isi-viikoilla kiersinkin vaan kotona sellaista levotonta kehää ja masentelin. ...Nyt lapsi on jo vähän vanhempi, ja tuo olo helpottuu kokoajan.

 

Mieheni aina sanoo, että minä olen se viime kädessä jota ilman lapsemme eivät pärjää. Mieheni hoitaa osan askareistamme, mutta, jos minulle sattuisi jotakin, hänen olisi otettava se vastuu. En epäile yhtään, ettei pärjäisi siinä missä minäkin.

Mutta siltikin olen sitä mieltä, että lapsemme ovat enemmän minun. Ihan tuon vuoksi, koska synnytin ja imetin, mihin mieheni ei pysty ja side syntyi jo silloin.

 

[QUOTE="vieras";22362733]Raakaa ehkä, mutta näin ajattelen.

Mies antaa (tärkeimmän) mutta loppujen lopuksi kuitenkin niin pienen panoksen.[/QUOTE]

Miten niin mies antaa tärkeimmän panoksen? Siittiö- ja munasolut on yhtä tärkeitä.

 

Jos isi olisi vaikka kuukauden poissa, niin huusholli ja lapset olis samassa jamassa kun isi tulisi takasin, mutta jos minä lähtisin vain viikoksi, niin eivät tulis toimeen. Mies se ei pystyis pyörittää toimivaa arkea kolmen lapsen kanssa.

 

Minkälaisia miehiä teillä oikein on lastenne isinä?! Olette vaan valinneet hunsvotteja miehiä ja siksi ajattelette noin.

Minun mieheni on aivan yhtä lailla tuki, turva ja syli lapsille kuin minäkin äitinä. Ei meitä voi laittaa tärkeysjärjestykseen lasten silmissä!

 

Kyllä voin rehellisesti myöntää, että lapset on aina ensisijasesti äidin.
Koska äiti nyt vaan on lapselle se maailmannapa ja tarunhohtonen sankari, muut ei voi koskaan yltää samalle tasolle niissä silmissä.

 

[QUOTE="vieras";22362733]Raakaa ehkä, mutta näin ajattelen.

Mies antaa (tärkeimmän) mutta loppujen lopuksi kuitenkin niin pienen panoksen.[/QUOTE]

Pötyä. Mies voi kokea odotusajankin aika lailla samalla tavalla kuin nainen. Samoin mies voi osallistua lapsen kasvatukseen yhtä suurella tai suuremmalla panostuksella kuin nainen. Mies rakastaa lapsiaan useimmiten aivan samalla tavoin.

 

[QUOTE="tyyne";22362923]No voihan isä olla rakas perheenjäsen, mutta ei se ole lapsen silmissä samanlainen maailman keskipiste kuin äiti. Se nyt vaan menee niin, luonto on tehnyt äidistä tärkeämmän ja rakkaamman. (vaikka äiti ois millanen paska, äiti on äiti vaikka voissa paistais)[/QUOTE]

Joopa joo, varmaan sen insestiäidin lapsetkin ajattelee noin..

 

[QUOTE="mies";22363086]Pötyä. Mies voi kokea odotusajankin aika lailla samalla tavalla kuin nainen. Samoin mies voi osallistua lapsen kasvatukseen yhtä suurella tai suuremmalla panostuksella kuin nainen. Mies rakastaa lapsiaan useimmiten aivan samalla tavoin.[/QUOTE]

Wou.

 

Järkyttävää lukea näitä isänä, jolle lapsi on kaikki kaikessa. Minä höpöttelin jo synnytysaikana masuasukille päivittäin, kovasti ihmettelin, rakastin.. Hymyilin ja olin maailman onnellisin pikkuisen elämänalun isä.

Tämä tunne elää edelleen täysin samana.

mutta..

Olenkin vain kurja elannonhankkija jota lapsi ei etes tarvi.

 

Ihminen on eläinlaji siinä missä muutkin, ja luonto on luonut että äiti/emo on se, joka jälkeläisilleen on se ykkönen. Jos isähahmo on olemassa on siitä hyötyä ruoanhankkijana tai muuten mutta ilmankin pärjää. Se on luonnon järjestyksen mukaista. Oikeastaan, kun eläinlajeja tarkkailee, on urospuoliset olemassa vain siittämistä varten.

Ajatteletko sinä olevasi vain synnyttämistä varten? Yhtä hyvin voisi sanoa, että miehet on luotu pettämään, koska miesten geeneissä on halu levittää siementä. Et voi puolustella ajatuksiasi biologialla ellet tee niin kaikissa asioissa. Emme elä täysin biologian mukaan vaan kulttuuri vaikuttaa kaikkiin tekemisiimme.

Riippuu täysin perheestä, onko lapselle läheisempi äiti vai isä. Yleensä äiti on vauvalle tärkeämpi, mutta ei aina enää isommalle lapselle. Miettikääs, että on olemassa adoptiovanhempia, sijaisvanhempia, yh-isiä ja vaikka mitä. Turha väittää, että äiti olisi aina tärkeämpi.

 

[QUOTE="Fiona";22363066]Minkälaisia miehiä teillä oikein on lastenne isinä?! Olette vaan valinneet hunsvotteja miehiä ja siksi ajattelette noin.

Minun mieheni on aivan yhtä lailla tuki, turva ja syli lapsille kuin minäkin äitinä. Ei meitä voi laittaa tärkeysjärjestykseen lasten silmissä![/QUOTE]

100% peesi sulle Fiona

 

[QUOTE="vieras";22363145]100% peesi sulle Fiona[/QUOTE]

No mulla on ainakin hyvä mies joka on lapsillemme paras mahdollinen isä.
Mutta ei se muuta tosiasioita, luonto on tehnyt äidin ja lapsen välisestä suhteesta maailman lujimman suhteen.

 

:O
Mun ei tarvitse myöntää mitään tuollaista, koska rehellisesti sanottuna en ajattele asiaa noin. Meillä on kolme lasta ja mies pärjää heidän kanssaan siinä, missä minäkin. Meillä on vedetty yhtä köyttä näissä asioissa alusta alkaen, eikä isä tosiaankaan ole missään statistin roolissa lastemme elämässä. Mutta mulla onkin hyvä mies (yhdessä oltu tähän mennessä reilut 13 vuotta).

 

Miehet on tehty spermatankeiksi ja fyysisiin askareisiin. Ei vanhemmiksi.

 

Mies VOI olla yhtä tärkeä kuin äiti, mutta valitettavasti luulen, ettei monessakaan perheessä näin ole. Meilläkin isä on tärkeä, mutta minä kuitenkin pidän huolta suurimmasta osasta lasten tarpeita, erityisesti hoivaamiseen ja henkiseen tukemiseen liittyvistä tarpeista, joista isä ei osaa pitää huolta. Valitettavasti. Isä on loistava leikkikaveri ja miehen malli monella tapaa, mutta ei yhtä tärkeä kuin minä.