Kuka tunnustaa, että toivoo (tai jopa suunnittelee) lapsen syntyvän johonkin tiettyyn vuodenaikaan?

  • Viestiketjun aloittaja Minttu-Liisa
  • Ensimmäinen viesti
Minttu-Liisa
Minä aina haaveilin kevätvauvasta. Mutta sitten sainkin loppukesän vauvan. Ja sekin oli oikeastaan suunniteltu juttu silleen, että ei annettu vauvalle mahdollisuutta ennen kuin sain koulun loppuun. Mutta nyt kun toinen jo haaveissa, niin haluaisin saattaa sen alulle siten, että syntyisi ensi keväänä, vaikkapa tähän vuoden aikaan.

Esikoisen kanssa kyllä oli silleen hyvä, että kun loppukesästä ja sykysyllä oli lämpimiä ilmoja niin ei tarvinnut paljon pukea.
 
MT
Kyllä minä vähän toivoin syysvauvaa.
Ja olisin sellaisen saanutkin, jos vaavi olisi nähnyt päivänvalon.
Ajatus syyskuisesta kiehtoi kun raskaaksi tulin, kun olemme mieheni kanssa molemmat syyskuussa syntyneitä myös.
Mutta emme me mitenkään syysvauvaa yrittäneet.
 
vieras
mä toivon seuraavan olevan kevät/kesä vauva. just sen takia kun on helppoa pukemisten yms suhteen. ja sitten jos olis samaa sukupuolta ku esikko niin saisi sitten esim talvihaalarit käyttöön.
 
Mä toivoin, että toinen lapsi syntyis alkuvuodesta, kun esikoinen on joulukuinen ja mua niin kauhistutti laittaa häntä luokan nuorimmaisena koulutielle, olisin halunnut pitää murun viel vähän kauemmin kotona =)
Kuopus sitten syntyikin tammikuussa :whistle:
Tosin "sattumaahan" se oli, vaikken sattumaan uskokaan... Mutta ei siis varta vasten yritetty tammivauvaa vaan yritystä oli ollut takana jo pidemmän aikaa.
 
vieras
No kieltämättä aina halusin kevät-kesävauvan ja meillä muksut on sit syntyneet toukokuussa ja kesäkuussa :). Kaksi keskenmenoa olen kokenut ja jos nämä vauvat olisivat nähneet päivänvalon niin olisivat syntyneet toukokuussa ja heinäkuussa eli me ei ilmeisesti syksy-talvi vauvoja osata edes tehdä...
 
harmaana
Joo, suunniteltiin syysvauvaa, mut eipä sit tärpänny ku vasta neljän kuukauden yrittämisen jälkeen niin kuopus synty sitten tammikuussa =) mut oikeestaan mulle se oli ihan sama missä kuussa vauva syntyy, kunhan tärppää.
 
Ei olla sunniteltu, mut esikoinen syntyi toukokuussa ja oli tosi hyvä aika. Ja näinä päivinä pitäis kakkonen pakertaa ulos mahasta ja ihan mukavaan aikaan sekin tulee. Voipi olla, että sitä vaan sopeutuu automaattisesti siihen vuodenaikaan millon h-hetki on :)
 
tunnustan....suunnittelimme/toivoimme että tämä kolmas vaavi syntyisi niihin aikoihin kun esikko aloittaa koulun....koen tärkeeksi olla silloin kotona ja niin meille lahja suotiin ja 5pvä elokuuta on la :heart:
 
vieras
mä haluaisin että mulla olis iso maha kesällä,silloin kun on lämmintä, talvivarusteisiin kun ei tahdo mahtua. moni vaan sanoo että on raskasta olla kesällä raskaana. sitten taas toivoisin kevät-kesävauvaa :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Mulle ihan sama milloin syntyy mut jouluvauvaa en halua. Senpä takia tämä kierto jätetään yrittämättä. Muuten tulis lasketuks ajaks joulu...
ja mä taas olen onnellinen meidän joulutontusta :heart:
meille aivan sama milloin syntyy.
enemmäkin ikäeroa tuijotetaan kuin vuodenaikaa.. :D
 
ei ole ollut vuodenajat mielessä kyllä kun vauvaa on toivottu. molemmat vaan nyt sattuu olemaan kevätvauvoja.

tietty sinällään on ihanaa kun ei "tartte" olla viimeisillään kesähelteillä eikä ole paukkupakkasia kun vauvan kanssa kotiutuu. mutta ei sitä kyllä oikeastikaan suunniteltu.
 
minä
Alkuperäinen kirjoittaja :
Mulle ihan sama milloin syntyy mut jouluvauvaa en halua. Senpä takia tämä kierto jätetään yrittämättä. Muuten tulis lasketuks ajaks joulu...
Ju ja täällä just siks yritetään et tulis jouluvauva . Mut tulee kun tulee tai ei lainkaan
 

Yhteistyössä