Kuka täällä ei ole ollut koskaan päiväkodissa?
- Viestiketjun aloittaja Mona Lisa
- Ensimmäinen viesti
:wave: E ole ikinä sinne osannut kaivata. Kavereita oli muutenkin ja koulussa niiä sai sitten lisää.
"aliina"
En oo ollut päiväkodissa, ihan normaali olen kai. 
Sen sijaan päiväkodissa olen ollut töissä ja kammottava paikka oli.
Sen sijaan päiväkodissa olen ollut töissä ja kammottava paikka oli.
Keittiönoita
:wave: Riippuu ihan siitä, mihin vertaa. Ja mitä pidetään hyvänä/huonona elämänä. Itse arvostan hyvin paljon sitä, että vanhempani tarjosivat mulle kiireettömän ja aikatauluttoman lapsuuden. Ehti sen kellon mukaan elämisen aloittaa kansakoulussakin.
Ystävyyssuhteissa ei ole ollut mitään ongelmia. Ystävystyn melko helposti. Varmasti luonnekysymys suurimmaksi osaksi, mutta kenties vaikutusta on ollut silläkin, että en pienestä pitäen oppinut kilpailemaan huomiosta muiden lasten kanssa. Toiset eivät siis ole uhka sille, mitä minä saan.
Ystävyyssuhteissa ei ole ollut mitään ongelmia. Ystävystyn melko helposti. Varmasti luonnekysymys suurimmaksi osaksi, mutta kenties vaikutusta on ollut silläkin, että en pienestä pitäen oppinut kilpailemaan huomiosta muiden lasten kanssa. Toiset eivät siis ole uhka sille, mitä minä saan.
täällä
En ole ollut sekuntiakaan päiväkodissa.
Lapsuus oli erittäin mukavaa, koska vanhemmillani riitti keinoja ja kykyjä järjestää minullekin tilaisuuksia nähdä muita lapsia. Erikoinen taito kun seuraa nykyistä menoa, jolloin luullaan että lapsia on vain päiväkotien seinien sisäpuolella 24/7.
Lapsuus oli erittäin mukavaa, koska vanhemmillani riitti keinoja ja kykyjä järjestää minullekin tilaisuuksia nähdä muita lapsia. Erikoinen taito kun seuraa nykyistä menoa, jolloin luullaan että lapsia on vain päiväkotien seinien sisäpuolella 24/7.
"vieras"
Olen pienenä ollut kahdella eri perhepäivähoitajalla, mutten koskaan päiväkodissa. Ensimmäistä hoitopaikkaa en muista ollenkaan, mutta tiedän hoitotädin ja toisesta paikasta on todella lämpimiä muistoja. Muistan kuinka väsytti herätä aamuisin, mutta toisten lasten kans oli hauskaa... pari heistä kuuluu edelleen tuttavapiiriin.
En oo ollu päiväkodis enkä kyllä perhepäivähoitajallakaa. Äiti oli pph joten olis alle kouluikääsenä kotona lukuunottamatta seurakunnan kerhoa. Kavereita oli aina kotona ku ne tuli meille hoitoon. Kasvaes ja kouluikääsenä toki kaverit rupes olemaan enemmän sitte sieltä koulusta tuttuja. Ihan tavallinen lapsuus ja nuoruus mulla on ollu.
Kasvaes ja kouluikääsenä toki kaverit rupes olemaan enemmän sitte sieltä koulusta tuttuja. Ihan tavallinen lapsuus ja nuoruus mulla on ollu.
täällä
Oli maailman ihaninta kun asui upeassa paikassa, sai nauttia kouluikään asti kesät ja talvet ihanista leikeistä ja omasta aikataulusta. Vielä kouluiässäkin kesät olivat l o m a a, kun äiti meni töihin vasta ollessani melkein teini-ikäinen. Alakoululaisena oli onnellista, kun lämmin kaakao odotti. Ja koulusta sai mennä suoraan kotiin!
"alma"
Minä olin siskoni kanssa isovanhemmillani hoidossa päivisin ja muistan ajan aivan äärettömän onnellisena. Sain olla maalla rakastavien ihmisten ympärillä myös silloin kun vanhemmat olivat töissä.
Kouluun mennessä olin ehkä alussa hieman arempi kuin päiväkodissa olleet luokkakaverit, mutta koska olin leikkinyt jo "tarhaikäisenä" paljon vanhempieni ystävien lasten ja naapurien lasten kanssa, ei kouluunmeno ollut ihan niin järkyttävää kuin mitä se olisi ollut jos ainoat kontaktit toisiin lapsiin olisi ollut oma sisko ja satunnaiset kyläilijät.
Luonteeseeni päiväkodittomuus on vaikuttanut ehkä eniten varsin rikkaana mielikuvituksena. Mummolassa kun leikkien suhteen vaan taivas oli rajana, eikä leikkimistä ohjattu päiväkotimaiseen tyyliin: "Pekka leikkii tänään Antin kanssa junaradalla ja Tiina, Sanna ja Saana saa olla tänään prinsessoja.
Lisäksi olen aika oman arvoni tunteva, en kerjää huomiota vaan tiedän, että olen hyvä juuri näin ja jos jollekin ei kelpaa niin sitten ei kelpaa. Ystäviä ja tuttavia minulla on paljon, läheisiä sellaisia varmastikin hyvin keskimääräinen määrä.
Kouluun mennessä olin ehkä alussa hieman arempi kuin päiväkodissa olleet luokkakaverit, mutta koska olin leikkinyt jo "tarhaikäisenä" paljon vanhempieni ystävien lasten ja naapurien lasten kanssa, ei kouluunmeno ollut ihan niin järkyttävää kuin mitä se olisi ollut jos ainoat kontaktit toisiin lapsiin olisi ollut oma sisko ja satunnaiset kyläilijät.
Luonteeseeni päiväkodittomuus on vaikuttanut ehkä eniten varsin rikkaana mielikuvituksena. Mummolassa kun leikkien suhteen vaan taivas oli rajana, eikä leikkimistä ohjattu päiväkotimaiseen tyyliin: "Pekka leikkii tänään Antin kanssa junaradalla ja Tiina, Sanna ja Saana saa olla tänään prinsessoja.
Lisäksi olen aika oman arvoni tunteva, en kerjää huomiota vaan tiedän, että olen hyvä juuri näin ja jos jollekin ei kelpaa niin sitten ei kelpaa. Ystäviä ja tuttavia minulla on paljon, läheisiä sellaisia varmastikin hyvin keskimääräinen määrä.
Khimaira
Minäkään en ole koskaan ollut päiväkodissa enkä eskarissa ( olikohan koko eskaria silloin kotipaikkakunnalla..). Asuttiin maatilalla, jossa ukki ja mummo hoitivat minua äidin ollessa töissä. Ihania muistoja: eläinten kanssa puuhailua ja puissa kiipeilyä päivät pitkät, serkkuja+muita lapsia asui naapurissa, joten kavereita oli riittävästi.
kai musta ihan normaali tuli Mitä nyt eläimet ja maaseudun koen erittäin läheisiksi itselleni :heart:
kai musta ihan normaali tuli
Mitä nyt eläimet ja maaseudun koen erittäin läheisiksi itselleni :heart:
"mmm"
En ole koskaan ollut päivähoidossa.
Asuin vanhempieni ja isovanhempieni kanssa maalla ja aina oli joku aikuinen kotona. Ennen kouluikää minulla oli yksi kaveri kaksi vuotta nuoremman veljeni lisäksi. Lähellä ei yksinkertaisesti asunut samanikäisiä lapsia. Olin lapsena erittäin ujo ja ensimmäiset kaksi vuotta koulussa oli todella vaikeaa: jännitin koulua ja kavereita ei ole koskaan ollut montaa. Kärsin yksinäisyydestä vieläkin ajoittain ja olen kärsinyt siitä koko kouluajan. En usko että päivähoidolla/kotihoidolla olisi ollut elämääni kovin suuri vaikutus, ehkä kavereita olisin saanut lapsena paremmin jos olisi ollut muuallakin kuin kotona ja kerran viikossa kerhossa. Lapsuuteni oli mielestäni kuitenkin onnellinen ja minulla on ollut ns. normaali koti eli ei mitään alkoholiongelmaisia vanhempia tms.
Asuin vanhempieni ja isovanhempieni kanssa maalla ja aina oli joku aikuinen kotona. Ennen kouluikää minulla oli yksi kaveri kaksi vuotta nuoremman veljeni lisäksi. Lähellä ei yksinkertaisesti asunut samanikäisiä lapsia. Olin lapsena erittäin ujo ja ensimmäiset kaksi vuotta koulussa oli todella vaikeaa: jännitin koulua ja kavereita ei ole koskaan ollut montaa. Kärsin yksinäisyydestä vieläkin ajoittain ja olen kärsinyt siitä koko kouluajan. En usko että päivähoidolla/kotihoidolla olisi ollut elämääni kovin suuri vaikutus, ehkä kavereita olisin saanut lapsena paremmin jos olisi ollut muuallakin kuin kotona ja kerran viikossa kerhossa. Lapsuuteni oli mielestäni kuitenkin onnellinen ja minulla on ollut ns. normaali koti eli ei mitään alkoholiongelmaisia vanhempia tms.
En ollut koskaan päiväkodissa. Kotona leikin sekä itsekseni, sisarusten ja naapureiden lasten kanssa. Itse keksittiin kaikki omat leikit, paljon oltiin ulkona, monta tonttia leikkialaa. Seurakunnan kerhossa kävin 2 päivänä viikossa. Sain kavereita myös sieltä, ja sitten koulusta, missä myös tykkäsin käydä kun se alkoi. Keittiksen sanoin, olen myös kiitollinen aikatauluttomasta lapsuudesta.
Sanoisin että elämäni ei ole ollut erityisen huono tai hyvä, mutta en kyllä usko että nämä asiat mun kohdallani ainakaan liittyy päiväkodittomuuteen mitenkään erityisesti?
Keskivertoa luovempi olen kyllä, ja ammennan paljon lapsuudesta, en tiedä olisiko se toisin jos olisin ollut päiväkodissa vai ei.
Sanoisin että elämäni ei ole ollut erityisen huono tai hyvä, mutta en kyllä usko että nämä asiat mun kohdallani ainakaan liittyy päiväkodittomuuteen mitenkään erityisesti?
Keskivertoa luovempi olen kyllä, ja ammennan paljon lapsuudesta, en tiedä olisiko se toisin jos olisin ollut päiväkodissa vai ei.
"vieras"
Perhepäivähoitajalla ikäkaudet 9kk-6v, seurakuntakerhossa tuli käytyä ja esikoulussa. Ihan jees elämä, olin jo lapsena introvertti. Ensimmäisellä hoitajalla oli minun lisäkseni hoidossa yksi lapsi+ hoitajan oma poika, toisella 3-4 mun lisäksi + mummo ja kolmannella vain kolme omaa poikaa, joista yksi kävi koulussa. Sain ensimmäisen sisaruksen 9-vuotiaana, siihen asti vietin ainokaisen elämää.
Blue
En ole ikinä ollut päivähoidossa ja täysin normaali on minusta tullut. Valitettavasti niin näyttää käyvän lapsillenikin.
En ole ollut päiväkodissa, mielivaltaisella puolalaisella pph:lla kyllä varmaan heti kun mahdollista, kamalaa oli, mutta ei pilannut minun elämääni.
silloin kun olin pieni, niin ei silloin maaseudulla ollut mitään päiväkoteja, ei kyllä perhepäivähoitoakaan. mutta nyt kun itse olen ollut töissä tuolla päiväkodissa, voin sanoa, että mä olisin kyllä suunnattomasti nauttinut kun olisin päässyt toisten lasten pariin touhuamaan.
Saraldo
Mäkään en ole koskaan ollut päiväkodissa. Parivuotiaana kävin pari kertaa viikossa puistotädillä, joka piti tätä puistotätitoimintaa meidän taloyhtiön pihalla. Siihen ei olis ollut mitään tarvetta, mutta mä olin sinne hirveästi halunnut, niin otettiin sitten mukaan. Kolmevuotiaana muutettiin omakotitaloon, äiti oli edelleen kotona. Mun sisarukset ovat niin paljon vanhempia, että heistä ei ole ollut mulle koskaan mitään seuraa. Onneksi naapuritalossa toimi perhepäivähoitaja, jonka omien ja hoitolasten kanssa tuli leikittyä. Mutta koska ne lapset olivat mua pari vuotta vanhempia, mä jäin yksin kun muut lähti kouluun. Eli n. 5-vuotiaana aloin kaipaamaan päiväkotiin, koska niillä lapsilla näytti olevan siellä tosi hauskaa ja niillä oli kavereita.
Kouluun mä menin ilman että tunsin juuri ketään sieltä. Sekin ainoa tyttö, jonka jostain seurakunnan kerhosta tunsin, meni eri luokalle. Kyllä mä ihan kavereita sain ja pärjäsin koulussa, mutta mulla ei ole yhtään sellaista lapsuudenystävää, jonka kanssa oltais edelleen hyviä ystäviä.
Mä olen nyt aikuisenakin todella nirso syömään. Uskon, että jos olisin ollut päiväkodissa, olisin oppinut syömään erilaisia ruokia paremmin. Mun äiti oli todella lepsu ja jos en halunnut syödä, hän kehitti äkkiä tilalle jotain mistä varmaan tykkäsin. Tyyliin spagettia ketsupilla. Olihan se kiva kun ei tarvinnut herätä aikaisin aamulla ja äitikin oli koulun jälkeen aina kotona, mutta jäin kaipaamaan niitä "elinikäisiä" kavereita ja oppimista monipuoliseen ruokaan.
Kouluun mä menin ilman että tunsin juuri ketään sieltä. Sekin ainoa tyttö, jonka jostain seurakunnan kerhosta tunsin, meni eri luokalle. Kyllä mä ihan kavereita sain ja pärjäsin koulussa, mutta mulla ei ole yhtään sellaista lapsuudenystävää, jonka kanssa oltais edelleen hyviä ystäviä.
Mä olen nyt aikuisenakin todella nirso syömään. Uskon, että jos olisin ollut päiväkodissa, olisin oppinut syömään erilaisia ruokia paremmin. Mun äiti oli todella lepsu ja jos en halunnut syödä, hän kehitti äkkiä tilalle jotain mistä varmaan tykkäsin. Tyyliin spagettia ketsupilla. Olihan se kiva kun ei tarvinnut herätä aikaisin aamulla ja äitikin oli koulun jälkeen aina kotona, mutta jäin kaipaamaan niitä "elinikäisiä" kavereita ja oppimista monipuoliseen ruokaan.
....
Peesi.
Kasvoin kotona ystävinä pelkästään äiskän kennelkoirat. Sinäänsä tykkään todella paljon elämästäni ja muistelen lapsuuttani lämmöllä, mutta en todellakaan ole hyvä muiden ihmisten kanssa.
En koskaan oikein koulussakaan oppinut hankkimaan ystäviä, ja olen muiden mielestä hyvin kylmä ja tunteeton ihminen, muita ihmisiä kohtaan siis. Mielestäni ihmiset ovat vain kieroja ja ilkeitä olentoja.
En ole ollut.
Äiti oli pph, joten sain viettää aikani kotona muiden lasten kanssa, jotka meille tulivat. Toiselle paikkakunnalle muuton jälkeen jäin edelleen kotiin, ja kun äitikin lähti muualle töihin niin kirmasin sitten naapuriin isovanhempien jalkoihin (asuttiin siis melkein seinänaapureina, yksi asunto oli välissä rivarissa).
Eskarissa kävin sitten ennenkuin koulu alkoi.
Kavereita mulla ei oikein koskaan ole ollut, enkä niitä ole osannut kaivatakaan vasta kuin aikuisiällä. Sosiaalinen tyyppi musta kuitenkin kasvoi siitä huolimatta.
Äiti oli pph, joten sain viettää aikani kotona muiden lasten kanssa, jotka meille tulivat. Toiselle paikkakunnalle muuton jälkeen jäin edelleen kotiin, ja kun äitikin lähti muualle töihin niin kirmasin sitten naapuriin isovanhempien jalkoihin (asuttiin siis melkein seinänaapureina, yksi asunto oli välissä rivarissa
).Eskarissa kävin sitten ennenkuin koulu alkoi.
Kavereita mulla ei oikein koskaan ole ollut, enkä niitä ole osannut kaivatakaan vasta kuin aikuisiällä. Sosiaalinen tyyppi musta kuitenkin kasvoi siitä huolimatta.
..
En ole ollut, koska äiti oli pph. Ihan normaali varmaan olen. Ehkä jonkin verran keskimääräistä ujompi, mutta en usko sen johtuvan siitä, missä lapsena olin hoidossa tai en ollut. Toki meillä sitten oli tosiaan niitä hoitolapsia, joista oli seuraa ja sosiaalisia suhteita. Kavereita oli myös muita hoitolapsien lisäksi.
Oikeastaan nyt kun ajattelen, ois voinut olla aika erilainen lapsuus jos en olis ollut kotona. Mut sit taas jos ei ois ollut hoitolapsia niin aika pitkäks ois varmaan aika käynyt.
Ehkä jonkin verran keskimääräistä ujompi, mutta en usko sen johtuvan siitä, missä lapsena olin hoidossa tai en ollut. Toki meillä sitten oli tosiaan niitä hoitolapsia, joista oli seuraa ja sosiaalisia suhteita. Kavereita oli myös muita hoitolapsien lisäksi.Oikeastaan nyt kun ajattelen, ois voinut olla aika erilainen lapsuus jos en olis ollut kotona. Mut sit taas jos ei ois ollut hoitolapsia niin aika pitkäks ois varmaan aika käynyt.
"määmää"
En ollut päiväkodissa koskaan, äiti oli lapsuuden aikanani kahvila-yrittäjä ja olin hänen mukanaan töissä. Lisäksi olin srk:n kerhossa olisko ollut pari kertaa viikossa, josta sain paljon kavereita, silloin myös kylän lapset muutenkin leikkivät keskenään kun samoille kulmille sattuivat.
Mielestäni tuo lapsuusaikani oli hyvin ihanaa aikaa.
Mielestäni tuo lapsuusaikani oli hyvin ihanaa aikaa.
"vieras"
Ei 70-luvulla juuri ollut päiväkotipaikkoja meidän kylällä. Lapset olivat ristiin hoidossa kenen milloinkin luona. Muistan, että olisin kaivannut jonnekin missä olisi ollut enemmän lapsia eri paikoista. En ole ollut mikään ihmissuhdenero koskaan. Enkä tiedä, olisiko päivähoito sitä miksikään muuttanut. Ennemminkin kyse on varmaan suuren perheen perhedynamiikasta, jossa mulle tuli tietty rooli.
"Viinipyräle"
En ole myöskään ollut päiväkodissa. Äiti oli kotona ja tarjosi kiireettömän, huolettoman ja rakastavan lapsuuden. Mielestäni oon pärjännyt ihan hyvin ja oon ihan tavallinen aikuinen. Itselläni on useita lapsia, joita oon hoitanut mahdollisimman pitkään kotona.