Kuka luottaa omaan intuitioon? MIksi luotat, miksi et?

Olisko pitänyt joskus luottaa?

Mikä on radikaalein ratkaisu jonka olet intuition voimin tehnyt? Mitä siitä seurasi?

Mietin vaan koska itse en jostain syystä luota ja monesti olisi kai kannattanut.

 

Intuitiota on ainakin mulla ja se voi vahvistua, siihen ikäänkuin oppii.
Enimmäkseen olen menettänyt jotain(en tiedä siis mitä) kun en ole uskonut intuitiota.
Olen menettänyt rahaa, mahdollisesti jonkun ihanan miehenkin.
Aikoinaan mulla oli kerran niin voimakas intuitio ja tunne yhdestä asiasta että se oli yhtä
tuskaa kun en tehnyt niin kuin olisi pitänyt.
Se tunne tuli yhtäkkiä kuin kirkkaalta taivaalta ja vaivasi mua tunteja..

 

Yleensä luotan. Ainakin pyrin luottamaan. Lyhyesti, koska "parempi onni" kun toimii ns vaiston varassa, jos toimii vastoin tuntuu monesti kuin uisi vastavirtaan väkipakolla. Mikään ei onnistu.

 

En luota. Joka kerta kun olen luottanut niin mönkään on mennyt

 

Kyllä, luotan siihen todella paljon. Kerran en uskonut sitä ja sen kyllä tunsi karvaasti pitkään. Sen jälkeen en ole kyseenalaistanu sitä koskaan. Olen jopa syntymättömän lapsen kuoleman tuntenut käymällä lapsen isän huoneessa, tai oikemmin en pystynyt edes huoneeseen menemään kun niin voimakkasti sen "pahan" tunsin. Tuota en halua koskaan enää tuntea :/

 

En luota. Joka kerta kun olen luottanut niin mönkään on mennyt

Niinkö? Yritä kehittää sitä. Intuitio on hiljainen ajatus, tunne, joskus voimakaskin.
Sitä voi harjoitella, mutta ei pakottamalla se tule.
Näitä muitakin kykyjä voi muuten harjoitella.
Saan paljon tietoa omien kanavieni kautta ja asiat ovat olleet totta.

 

Nostellaas

 

Luotan. Mulla on vahva intuition tunne silloin kun se iskee. Ollut niin nuoresta saakka, kuin jaksan muistaa. Joskus kun en ole siihen luottanut, se on tiennyt mulle rahan menetyksiä, luottamuksen pettämistä, hyväksikäyttöä. Kun olen luottanut intuitioon, se on tuonut mulle turvaa, rauhaa ja itsevarmuutta. Ehdottomasti luotan nykyään aina intuitiooni.

 

Aika harvoin luotan. Ja sit kun välillä luotan, niin yleensä lopputulos ei ole hyvä.

 

Mulla ei ole koskaan ollut mitään äkkinäisiä tai vahvoja intuition tunteita, mutta enemmänkin sellaista hiljaista varmuutta jostain. Silloin helppo luottaakin siihen.

 

Kyllä mä aika paljon luotan. Asiat tuppaa menemään per*piip*lleen jos en luota.

Suurin juttu jossa oon luottanut, no yksi on se että laitoin välit poikki äidin puolen lähisukuun. Kannatti ehdottomasti!

Toinen juttu on se että pyysin mieheltä josko palattaisiin breikin jälkeen takaisin yhteen, kannatti todella, todellakin :heart:

 

En luota, menen mieluiten järkipohjalla.

Olen joskus toiminut intuitioni pohjalta ja sössinyt ihan huolella asioita.
En tosin tiedä, olisiko asiat sössiytyneet ilman mun touhuilujakin.

Tälleen järkipohjalta ei ole vaaraa sössiskella - tosin eipä mun elämässä juuri tapahdukaan kun en ota mitään riskejä.

 

punanen, musta, musta, musta, punanen, musta, punanen, punanen, musta....

Luotan.

 

Luotan, nykyään. Monta kertaa olen sivuuttanut ja katunut. Nykyään kyllä kuuntelen vaikka sekin tekee välillä kipeää varsinkin ihmissuhteista puhuttaessa..

 

Ellen pääse ratkaisuun jossakin asiassa, niin intuition voimalla mennään. Mutta ensisijainen päätöksentekokeino se ei ole.

 

Olen luottanut ja nytkin haluaisin, on isot tuntemukset parista jutusta. Mutta silti pelottaa. Järki yrittää puskea päälle. Jos nyt menee väärin niin en tiedä mitä siitä vielä koituu.

 

Mä perustan päätökseni yleensä järkeen, mutta silloin, kun mulla on vahva intuitio jostain asiasta, luotan ehdottomasti siihen. Radikaalein ratkaisu? Noh, tämä ei ollut millään tavalla radikaali, mutta mä olin tottunut koiran kanssa iltaisin ja öisin liikkumaan lähimetsässä. Rakastan sitä metsää ja vietettiin edesmenneen koiruuden kanssa siellä satoja tunteja. Yhtenä iltana olin jälleen menossa sinne, samaan paikkaan suuren kiven äärelle kuin missä mulla oli aina tapana käydä mietiskelemässä. Metsän reunaa lähestyessäni metsä ei tuntunutkaan kutsuvalta kuten aina ennen ja mulle tuli vahva tunne siitä, että tällä kertaa mun ei pidä sinne mennä. Oli aika tuulinen yö ja päätin olla menemättä. Seuraavana päivänä kävin siellä ja iso mänty oli yön aikana kaatunut juuri siihen, missä mulla oli tapana istuskella ja miettiä syntyjä syviä.

 

En uskalla luottaa, mutta jollain tasolla kyllä kuuntelen intuitiotani.
Siinä on se ongelma, että joskus pelot/toiveet tms. sekoittuu siihen ja ei oikein enää tiedä mikä on sitä oikeaa intuitiota ja mikä muuta mielen liikettä.

 

Intuitio on ollut mukana siinä tilanteessa kun päätin tutustua tulevaan mieheeni paremmin, kun jätin sen yksinkertaisimman ammatillisen polun väliin ja myös siinä miten olemme päätyneet nykyiselle asuinpaikkakunnalle.

Intuitio tuo mielestäni aina ne hiljaiset signaalit, joita yritän kuunnella ja ymmärtää miettiessäni tilanteita, mutta täysin sen varassa en koskaan ole tehnyt isoa päätöstä.

 

Mä luotan paljon omaan intuitiooni ja se on tehnyt mun kumppaneille mm. valhtelun todella haastavaksi ovat kaikki jääneet kiinni Samoin omat muksut, kun ovat tehneet kolttosia (ja teinini yhä vielä jaksaa järkyttyä, kun paukkaan kyselemään asioita, joita haluis salata multa).

Samalla intuitiolla mä tiesin veljeni kuolevan, muutaman kuukauden ennen kuin kuoli ja kerkesin sen hyvästelemään. Samoin tavoin arvasin tyttäreni vaarin vakavan sairauden (ja kun isä eikä vaari mitään ilmottaneet, sanoins uoraan mitä epäilin ja käskin soittamaan sekä kysymään), joten tyttärelläni on sama mahdollisuus hyvästellä rakas vaari, jos siihen pisteeseen sairaus menee (kuten olen ollut ymmärtäväni, ettei ole parannettavissa).

Samalla vaistolal olen törmännyt ihmisiin, jotka asuvat eripaikkakunnalla, kun olen poikennut erireittiä em. kauppaan, tietäen että törmään tuttuun tms.

Välillä tosi friikkiä ja välillä tosi rasittavaa, koska alkaa väistämättä funtsia, kun jotain miettii, että "onko tää taas sitä naisenvaistoa vai kuvitelmaa".

Kun en ole kuunnelut vaistoani, niin kyllä se on usein tuntunut ja näkynyt.

Ja ilmeisesti toi mun vaisto on aika vahva, koska 16-v tyttöni saattaa tulla kysymään välillä mun fiiliksiä tietyistä jutuista, joka on aika kamalaa, koska en kuitenkaan mikään noita ole, joka kaiken tulevan näkee tai aistii, vaikka arvaukset välillä valitettavan oikeeseen menee..