Kuka hullu äänestää Haavistoa?

  • Viestiketjun aloittaja HERÄTKÄÄ
  • Ensimmäinen viesti
Yhtälailla kuin joku Hakkaraista kansanedustajana. Mä pidän sitä sympaattisena ihmisenä. Sen lisäksi esimerkiksi hän puhalsi 0,3 promillea eikä verikoetta edes tehty, kuten suomessa. Sitä tulosta on hyvin vaikea edes vertailla suomalaiseen rattijuopumukseen. Suomessa, jos olisi ajanut, ei olisi saanut edes sakkoa.

Mä en pidä tuota puolisoa sen huonompana puolisona kun kenenkään muunkaan, miksi pitäisin? Ovat olleet yhdessä jo pitkälti toistakymmentä vuotta, joten parisuhde näyttää ainakin toimivan.

Netistä en pikaisesti katsottuna löydä mitään kapakkatappeluun viittaavaa informaatiota.
Suomen lainsäädäntö ei päde ulkomailla.:attn:

Presidenttiehdokkaan puolison taustalta paljastui pahoinpitely - "Minulle on raportoitu" | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
 
[QUOTE="vieras";25467842]Eihän ehdokkaan puolisosta tule presidenttiä!!!! Miksi sitten yrität perustella valintoja puolisolla. Predidenttiä ei pitäisi valita sillä perusteella, kuinka puoliso toimii päiväkotivierailulla. Eiköhän ne kaikki siitä selviäisi. katylinan kannanotot tässä ketjussa kyllä kertovat, miksi äänestäjille pitäisi asettaa tiukemmat vaatimukset ja ennakkotestit yhteiskunnan toiminnan ymmärtämisestä.[/QUOTE]

En perustele valintojani ainoastaan puolisolla, täällä vaan tupataan yleensä ensimmäisenä haukkumaan Haaviston puolisoa, koska sattuu olemaan mies. Äänestin Haavistoa perjaatteessa taktikoiden, koska en halua Niinistöstä presidenttiä. Täten vaihtoehtoina olivat käytännössä Väyrynen tai Haavisto. Väyrynen on ryvettänyt itseään sen verran, etten häntä koskaan äänestäisi, on varsin epärehellinen yms, joten äänestin Haavistoa. Toki olin myös tehnyt lukuisia vaalikoneita, joissa kävi ilmi, että Haavisto oli yksi vahvimpia ehdokkaita minulle ja sen lisäksi olen vieraillut myös Haaviston sivuilla, katsellut vaalipaneeleja ja keskustellut ihmisten kanssa presidentin vaaleista ennekuin kävin äänestämässä.
 
Turkilmas
Mikä on muuten presidentin rooli maahanmuuttopolitiikan suhteen? Aika monella Soinia äänestävälle maahanmuuttovastaisuus on riittävä peruste presidentiksi valinnalle.

Miksei siis samalla tavalla suvaitsevaisuus voisi olla peruste Haaviston valinnalle?
 
Ei niin? En väittänytkään että pätisi, sanoin vain että suomessa ei tuolla samalla määrällä edes sakotettaisi, joten sinänsä melko paisuteltu juttu.

Aaa, tuo juttu, muistankin hämärästi lukeneeni. No toisaalta, onhan tuokin uutinen, 2007.
 
"taavi"
Jep, äänestän. Pitkään pähkäilin Haaviston ja Arhinmäen välillä. Molemmilla on paljon omia arvojani liippaavia näkemyksiä, molemmat on fiksuja jne. Mutta tarkemmin ajateltuani totesin että Arhinmäellä on paljon annettavaa eduskunnassa ja Haavisto taas on pätevämpi presidentiksi. Niinpä äänestän Haavistoa :).

Outoa muuten miten nyt arvostellaan laumasieluisuudesta ja jostain muoti-ilmiöstä meitä, jotka äänestämme Haavistoa. Muoti-ilmiötä ja laumasieluisuutta oli havaittavissa viimeisimmissä eduskuntavaaleissa, joissa kaikenmaailman Kike Elomaat ja Halla-ahot pääsivät eduskuntaan. Jos presidentinvaaleissa on kyse samanlaisesta ilmiöstä, niin miten Persujen "jytky" oli muoti-ilmiönä vakuuttavampi/parempi kuin Haaviston äänestäminen?

Haavisto on pätevä kaveri kyllä muutenkin, mutta hän on myös sangen soveltuva ehdokas heille/meille, jotka ovat täynnä Persujen myötä tulleisiin vihapuheisiin ja vihamieliseen ilmapiiriin. Pehmeämmät arvot rulettaa :)
Miksi ihmeessä tämä yhteiskunnallinen keskustelu näyttää olevan kahden äärilaidan vihapuheilla ja vastavihapuheilla käytävää.

Oletteko lainkaan huomanneet, että jo kuusi vuotta on kaikkia gallupeja johtanut Niinistö, joka ei näitä vihapuheita, jytkyjä, mielenosoituksia, marsseja, blogeja, rangaistuksia, himokeskusteluja, kirkkoa tai puolueen sisäisiä riitoja ole joutunut julkisuudessa ruotimaan. Hän edustaa sellaista järkevää johtajuutta, jota ei tarvitse koko ajan selitellä ja hän pystyy toimimaan koko yhteiskunnan hyväksi. Siksi hänen kannatuksensa tuleekin yli puoluerajojen.
 
Turkilmas
[QUOTE="näin on";25467855]Haavistoa äänestetään vaan sen takia koska hän on homo.[/QUOTE]

Totta, jotkut todellakin kuvittelevat homouden olevan syy valinnalle. Törmäsin tähän outoon ilmiöön jopa facebookissa, omien kavereideni keskuudessa. Kuvittelin että jokainen lukutaitoinen ymmärsi miten kavereiden kanssa, minun seinälläni, vitsailtiin Arhinmäen komeudesta ja yhtenä pointtina myös Haaviston homoudesta. Mutta ei, jopa minut tunteva henkilö kuvitteli että meistä ketjuun osallistujista useampikin äänestää Haavistoa juurikin homouden vuoksi. Ei pysty ymmärtämään näin mustavalkoista ajattelutapaa.
 
Jep, äänestän. Pitkään pähkäilin Haaviston ja Arhinmäen välillä. Molemmilla on paljon omia arvojani liippaavia näkemyksiä, molemmat on fiksuja jne. Mutta tarkemmin ajateltuani totesin että Arhinmäellä on paljon annettavaa eduskunnassa ja Haavisto taas on pätevämpi presidentiksi. Niinpä äänestän Haavistoa :).

Outoa muuten miten nyt arvostellaan laumasieluisuudesta ja jostain muoti-ilmiöstä meitä, jotka äänestämme Haavistoa. Muoti-ilmiötä ja laumasieluisuutta oli havaittavissa viimeisimmissä eduskuntavaaleissa, joissa kaikenmaailman Kike Elomaat ja Halla-ahot pääsivät eduskuntaan. Jos presidentinvaaleissa on kyse samanlaisesta ilmiöstä, niin miten Persujen "jytky" oli muoti-ilmiönä vakuuttavampi/parempi kuin Haaviston äänestäminen?

Haavisto on pätevä kaveri kyllä muutenkin, mutta hän on myös sangen soveltuva ehdokas heille/meille, jotka ovat täynnä Persujen myötä tulleisiin vihapuheisiin ja vihamieliseen ilmapiiriin. Pehmeämmät arvot rulettaa :)
Viherpunaniskat ovat aloittaneet ja jatkavat vihapuheitansa yhä edelleen, mutta onneksi perussuomalaisten Iso Jytky on hyvä vastavoima tälle vastenmieliselle ilmiölle.
 
Turkilmas
[QUOTE="taavi";25467880]Miksi ihmeessä tämä yhteiskunnallinen keskustelu näyttää olevan kahden äärilaidan vihapuheilla ja vastavihapuheilla käytävää.

Oletteko lainkaan huomanneet, että jo kuusi vuotta on kaikkia gallupeja johtanut Niinistö, joka ei näitä vihapuheita, jytkyjä, mielenosoituksia, marsseja, blogeja, rangaistuksia, himokeskusteluja, kirkkoa tai puolueen sisäisiä riitoja ole joutunut julkisuudessa ruotimaan. Hän edustaa sellaista järkevää johtajuutta, jota ei tarvitse koko ajan selitellä ja hän pystyy toimimaan koko yhteiskunnan hyväksi. Siksi hänen kannatuksensa tuleekin yli puoluerajojen.[/QUOTE]

Niinistön arvomaailma on liian kova minun makuuni. Tottakai hänestä tulee presidentti, mutta silti haluan oman ääneni antaa Haavistolla. Jos ei muuta, niin kannanottona.
 
Jokainen äänestää juuri sitä ehdokasta jonka tuntee olevan lähempänä omia ajatuksia. Siitä on turha ketään syyllistää tai sanoa hulluksi. Tämä maa saa arvoisensa presidentin oli se sitten kuka hyvänsä.
 
  • Tykkää
Reactions: Algoma
No niin..
Viherpunaniskat tuhoavat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan epäonnistuneella maahanmuuttopolitiikallansa.

Presidentti Avussa: Työperäisen maahanmuuton vastustaminen ei ole rasismia -

"Halonen tuntuu myötäilevän Sdp:n poliittista ohjelmaa. Demarit haluavat rajoittaa työperäistä maahanmuuttoa, koska sen uskotaan rapauttavan ammattiyhdistysliikkeen asemaa. "
Palasihan se linkittäjä taas päätehtäväänsä.
 
"ruttis"
Uskoisin,että homot äänestävät ja sitten sellaiset joiden näkemykset kohtaavat Haaviston kanssa.

Minä en äänestä. Minä olen sillä tapaa suvaitsevainen,että jokainen seurustelkoot kenen kanssa tahtoo. Mutta homopresidentti ei sovi minun pirtaani.. tai sinkku homopresidentti sopisi mutta homopari Suomen edustajina ei sovi. Se ei vain käy.. minulle, jollekin toiselle sekin käy.

Katsoin Korkojen kera ohjelman ja päälimmäinen tunne siitä oli yöks..
 

Yhteistyössä