Mielenkiintoisinta lienee. ajatella miksi esimerkiksi itselle on tarve syntynyt lapsilukumäärästä,
onko koskaan tullutkaan mieleen,
ettei yleisessä käsityksessä ole lainkaan sijaa liiaksi määrälle, eli
ei ole meidän yhteiskunnassamme joka vuosi synnyttämiselle sijaa.
jos puhun kotiavun käsityksestä, sen tulisi olla perheen ehdoin ei siitä kierteestä äidin elämän kriisiyttämisestä lähtevää; niin kuin kyllä nyt käytännössä siis jo syyllistetään julkisella toimilla ihan oikesasti. hyvin helposti puhe menee lastensuojeluun pikkuisen känkkäränkkä-kaudessa. vanhempana sellaisen elämää arvioivan käytöksen suhteellinen mitta täyttyy, koska jos ei ole oikeaa syytä, lapsi ei ole syy ! tukea voidaan ja olla kuulolla ja sylinä!
jokainen suur perheen lapsi oppii välittömästi avoimeksi, jos ei ole luonne ujo.
jos hienommin ajatellen laatu määritelmästä löytyy normi käsitys
yhteisen hyvän nimissä;
sitähän loppujenlopuksi ei ole olemassakaan. Koska, mitään yhteistä palkkanauhaakaan ei löydy äitiydestä.,
tähän korostaisin muut raskauden aikaansaamiseksi kalliit yritykset jalostus ja lääke-annokset, kuten esimerkiksi ovatko he loppujen lopuksi kriisiensä kanssa pärjääviä, omillaan vapaita ja iloisina?
eikö kyse ole tavasta sitoutua ja saada mielensä mukaisesti toimittua elämänsä jatkumolla, siis ideologiansa ja uskonsa ja henkilökohtaiuuden eli biologiansa mukaisesti. lääketieteen avulla.
(oletetusti hyväpalkkaisina äitiyslomilta pikaisesti palautuessaan työelämään pikaisemmin ) tyytyväisempiä huoltaja emo-äitejä sitten?
saati sitten, isyyden mukanaan suomista poikkeuksellisista lahjakkuuksista yhteisen hyvän tai halusta ja ymmärryksestä ja henkiläkohtaisuudeksi kasvamisesta-
elämä voi olla hyvää, köyhyyden rajallakin.
Itse voinen todeta että saan sanoa neljän synnytetyn lapsen äitinä,
että jokaisen lapsen kohdalla pysähtyy ikään kuin uudelleen Lapsen ainutkertaisuuden ja tilanteiden monimutkaistumisen kanssa
elämän perusteellisesti koordinoimaan, mikä on saavutettavissa
niin ikään kuin vaarattomalla vyöhykkeellä, mikä saattaa satuttaa syvimpiä kerrostumia sielussa ja mikä taas on yhtäkaikki kaaokseen ja kertakaikkisesti kauhun tasapainon; eli
perheelämälle täysin käsittämätöntä sekä liika jännittävää taikka hulluuden tyrmäävää sensaatiomaista kertomuksen liioittelua, mistä menettää suoranaisesti ainakin yö unensa; sen takia korostan ettei koskaan olla liian hienovaraisia tuntevaa ihmistä kohtaan ja mitä enemän on lapsia perheessä sitä enenpi vanhemmat ovat valmiita luotsaamaan kaiken elämänsä arkensa
ja voimansa vain ja ainoastaan lapsensa hyvinvoinnin eteen.
Mietintä myssy käy luonnostaan kuumana, jo sellaisissa valinnoissa kuin on kyseessä vapaa valintaiseksi ajankäytöstä ja harrastusten mukauttaminen tai edes halukkuus, ja teietenkin huomioi persoonallisen elämän tavan ja tarpeiden rytmistä sen vaativuudesta lähtien-
Näennäistä vastuusta jaetaan, eli hyväksyntää tai ei saavutetaan usein toiminnan mukaan arvioitaessa arvoa yhteisössä ja näin hyvinkin pienissä kokoonpanoissa; ihmisten kommunikaatiossa ja sosiaalisissa yhteyksissä. En voi puhua kuin oman näkemykseni valtaistaen siihen joukkoon joka omassa ympäristössäni on nähtävissä nähtynä ja koettu. Osa on vanhemmista lapsista huolimatta organisoituneita hyvinkin äänivaltaisesti elinympäristön toteutuksessa. Toisaalta työ, taikka elämä silleensä saattaa olla antavampaa; kuin koti elämä yksin ja ainoastaan.
Mihin sitten perustuu yksilöllinen vatuu
kun vapaus kuitenkin on olematonta. Y
hteiskunta ojentaa kalseaa kättä, ja halukkuutta vain ja ainoastaan tukalasti selviytymiseen taloudessa. Puhe on puhetta ei tekoja koska,
syntyy liiaksi epämiellyttävyyttä jakamista yhteensuuntaan eli vain ja ainoastaan peittelyn ja hyvyyden sekä kasvun että yksilöllisyyden tukemista,
käsittääkseni äitien elämä pyörii oikeasti jaksamisessaan korostaen '' ulkopuolisen silmissä pätemisenä''
vain neuvola käynnistä toiseen ja muiden äitien kanssa' sitten todella kauhistellen niiden välissä!
Se mihin kiinnitän huomiota, ei suinkaan ole niin vaarallista kuin sen antaa ensivaikutelmasta otsikoida. Ehkä, voi olla tosi kyllästynyt pienen yhdenkin saati kuuden lapsen perheessä elämään.
Riippuu mistä lähdetään kaivelemaan epämiellyttäviä kokemuksia ja tunteiden tasapainoa.
Mutta yleensäkin siis elämässä, on vaiheita joissa ihminen on sangen kritisoiva ja tympääntynyt. Oikeastaan elämä
rakastuneena on ainoa jakso jolloin ollaan suhteellisen ulkopuolella oman elämänsä leivän kannikasta. Muutoin elämä on puurtamista moninaisissa asioissa ja erinäisistä seikoista huolimatta se on vain eletävä.
Toki, joitakin elämän piirteitä tuleekin hioa ja saavuttaa hieman korkeampia ja 'ylevämpiä aikoja
elämässä kokonaisvaltaisesti, jos parempia vaihtoehtoja on.
Talous on yleensä suurin kompastus.
Muita, elämän valintoja lienee lasten syntymä järjestyksen valinta.
Perheen asuin paikan valinta.
Sitoutuminen
luullakseni on yleisin elämän kannustava piirre. Toki sitä mitätöimään on sangen helppoa ryhtyä rikkomalla perhe elämä, ero. Lapsuudesta lähtien perusteeton elinolojen ristiriitaisuus, pelot ja turvattomuus, päihteet,huumeet, sota taikka muutoin erinäistämällä kyvykkyyttä. >Siihen saattaa liittyä ihan henkilöitymällä konkreettisesti traumatisoiva uskontokin.
Siis rasite ja rasittavuuden sijasta liiaksikin avoimuuteen pyrkivä sallivuuden ansa,
Niin raadollista, kuin sellainen onkin; vastuu siitä että olen sellainen kuin olen ollut ja tulen toivottavasti oppimaan ja anteeksi antamaan myös itselleni virheitä ja kasnamaan ihmisenä' niin,
elämässä on vain h-hetki ja sellaisenaan pajunköyttä on turhaa syöttää, siitä jälkiviisastella että jotenkin elämä olisi ollut parempaa toisin valinnoin. Minulla on omat evääni, toiveeni ja haaveeni siivet, juuret jouilla ei elä kukaan muu kuin minuuteni.
Valintani ovat minun,. Vaikuttaahan kaikki yrittää ja manipulointi on lahjakkuudessaan ovelaa. Joskus olematonkin uskallus tulee siis, tehtynä tavoitteiltaan juuri arvioitaessa myöhemmin; ikään kuin kompromissiksi. Kuin talouselämässä riskin otto saattaa olla kohtuuton panos riski-sijoituksen: aina ei voi tietää tulevaa ja sen ennustaminen edes on mahdotonta. kriisi tulee aina odottamatta, varomatta ja kohtalaisen kovalla vatimuksella, siksi
omakohtaisesti muistutan; hienosäätää koneistot niin ettei kovin ärhäkkäästi aleta alasajoa toteuttaa muiden oikeutuksella; nk heikomman etu ja oikeus on kyseenalainen. Tarkoitan viranomaisen tavoitteita.
Joskus tulee turpaan niin että soi koko elämän kirjo ja vaikka siihen on nääntyä, on siitä noustava.
Äitinä elämän voimaa ihmettelee ja uudelleen saamme kokea äidit ovat kestävät niin 'voimassan väkevät'
Kriisistä, henkilökohtaisuuksiin eli elämän motiiviin, taikka, oli se kriisistä biologista oman lapsen saamisen epäonnistumisesta taikka menetyksistä raflaavaa; syitä ja tekoja ratkovaa.
Se tekee elämän näkemyksestämme oman näköisemme. Muistaisimme aina että, emme saisi olla niin julmia toisen elämän tilassa.
Vaikea sitä on olla vertaistukena sinkulle kun hän on notkeampana ja itse kokemustaan rikkampana, se että olen neljä kertaa sentteinä uhkeampana kuin tavattuemme viisi vuotta aikaisemmin. Pyylevyyteni pönttömäisyyteni kyllä tuottaa kummallekin hämmennyksen.
Se on vain vaihe.
Kevyesti aatellen, onhan sitä helppo heittäytyä untenarmoille. onhan sitä kiva ajella ja piipahtaa tyttökavereilla.
*Ensimmäisen lapsen kanssa olo on varsin uutta ja kaikki mikä hiemankin kuuluu odotuksen ja synnytyksen ja lapsen elämän sujumiseen luetaan ja koetaan mielellään ylpeänä yhdessä.
lapsien hyvän kantavasta tarvehierarkiasta joho´n kytkeytyy moniosaamisen käyttöä,. epäilen ajankäyttö ongelmaa.
avuntarpeiden näennäisyys ja työmäärän lisäämisen ja perheen hyvinvoinnin kustannuksella,
samankaltaistuksella ja lapsuuden yksinkertaiseksi käytetty näkemys unohtaa kylllä elämän ilon ja valinnan vapauden ja elämän hallinnan tyytyväisyyden , siksi
kokonaistamalla tehdään olemattomaksi toteutukseltaan yksilöllinen totuus jatkuvuus riippumaton perheelämän vapaus.
-ensin oli osamattomat...
-sitten tulee huolimattomat...
- ja sitten välinpitämättömät vanhemmat ... ja
- jos vielä lapsia tuelee, vanhemmat ovat jo piittaamattomia... sitten ollaankin jo vanhoja!
Aina syyllistetään vanhempia lasten lukumäärästä! usko pois,
milloin ne ovat hjengiytyneet, milloin vievät äitiyslomat työntekijät, milloin opinnot viipyy ja lapsille ei ole aikaa!!! jne.
Läänissä jopa korttelissa ja kyläyhteisössä on helppo kauhistella jonkin tahtoa ja tapaa perheessään lapsien lisääntymis iloon.
arvion takaa läytyy aina yksi syy; ( arvio vero-)
rahana.
lapsien paljoutta katsellaan pääkallellaan arvostelevalla
näennäisellä kiinnostuksella puhetavan kohteliaisuuskasvatuksen, puuttumisen, nappi rivien värien ja uuden ostamisen arvioimisena,
ja ja samalla ajattelulla ei ole pohjaa kierrätyksen ja ksetävän kehityksen ja yhteisöllisen vastuun osana.
jo ollaan toisen elämään niin viisaita kannustavia
ja henkilöityen avuliaita sekä liiankin huomaavaisia joskus?
Tätä minä suurin kirjaimin olen miettimässä,
mikä motiivi pitää olla jos aikoo
olla lähimmäiselleen avuksi eikä edes ajattele
puolikkaallakaan
että vastapalvelusta korkoineen takaa-ajaa.
Miten yleensä voi ottaa vastaan palvelusta jos on vain tarvitsijan eli ojentaa kättään jatkuvasti ottajan asemassa.
Jos sanonta kerran löyhää,aina kaihoo saavuttamalla jokin hetkellinen näennäinen apu saa riesaksi ainoastaan vaikka :
huonon omantunnon; sehän syntyy ihan omasta halustaan tarpeiden ristiaallokossa
-kun menneen elämän vaiheen muisto on kohtuuttoman syyllistävä. ´Varsinaisesti kun äitiys on katkolla,
äitiin henkilöityvinä; tämän omista pakottavista syistä.
Kuinkahan paljon äitejä turhaan omia elämiään miettii, naisen äitiyden myytistä mustanneena kuin myöhemmin ihan irrationaalisesti muistelee omia kokemuksiaan.
Se ei ole syynä taikka elämän prosessin esteinä
eikä mitenkään muuta vaikutusta -
miten aikuinen etenee elämässään,
-se miksi oma aikuinen lapsi; joistakin psyykeesään ehkä kärsii ja kyselee, on äidille kipeä aihe, muistojen hetki ja muisto yhdistyy henkilöityen helposti mesentuneen ja vähättelyyn taipuvaisessa ratkaisemattomassa etsiessä vapautusta ei ole pääasia syy, on kun hän äiti ei ole ollut sylinä,rintana, paikalla, taikka tukena- vaan ihan muista äitiyden paikalla olevan ja yhteisistä ilon aiheista, elämässä nyt.
Jopa sisarusten välinen kokemus on mielnkiinnossaan ja rikkaudessaan mainio tutkimus matka, ihan uskomatonta miten tulkinta muuttaa maailmaa.
Mitä suurempi perhe sitä intensiivisempää on yhteys mutta myöskin rimpuilu eriytymiseen jossa kuitenkin äänenpaino on valtaa siihen nähden missä asemassa on henkilökohtainen oletus ja toteamus tilasta. Rikas kokemus elämän eri tilanteissa.
On mieletöntä onkia ongelmaa jostakin sukujuurista jos on oivaltanut kasvun ja kasvamisen ja elämän vastuun yksilöllinen perheen komppanja säännöt.
<Perhe on parasta elämää.
liiaksi sanojia ns. toimijoita arjen- sopassa monta kokkia 'vie täysin ulalle'!
jopa lapsen edun nimissä mukamas voi olla tyranneja ns. äitipuolen asemasta puhuttaessa, välittämättä
auttamassa koskapa ollaan köyhyyden rajamailla.Tästähän siis onkin kyse koska kaikenlainen puoskaroiminen ja kokeilu saavuttaa vasta ajan kanssa, ja lain voimansa kautta todellisen tason; jota voidaan arvioida muutoksen ja kypsyyden taikka edes
kaiken kaikkiaan hyväksi kestäväksi kehitykseksi ja se (kenen)
edun mukaiseksi toimiksi. Se taas pitää vaativan monimutkaisen tutkimuksen ja palautteen sisäistämisen ja tämän alttiuden kypsyttää moniasteista totuutta, muutoksen niin ikään kautta.
yksilöllisesti onkin oikeutus olla siitä siivissään, että niin paljon lapsen hyvään elämään kiinnostusta harmaalla alueella otsikoissa on; käytännössä on musta valkoista joko elämä on yhteistyötä viranomaisen ja tausta ongelman kanssa taikka siihen ei ole yhteistyöhalukkuutta tietyltä suunnalta lainkaan. Tai
on kuin jokin oikeutus,
olkoon vaikka kuvitellusti osoitettu lapsuuden puolustamisen hyvin toteuttamista ja kokoavaa huolehtimisen näkymisistä,, kevyesti: On lähinnä tuotettu tunne
jopa neuvolaa ei voida todella vapaaehtoisena pitää, enään.
miksi muuten, äidit puheemme on
huoli siitä miten kehtaa viedä neuvolaan,
kun taas ei ole kumpikin kasvu ja paino lisääntynyt,,
riittävää olisi seurata henkilökohtaista tapaa vaikutusta elää ja olla yksilön mukana hänen tavassaaan kasvaa
(vauhdilla ja äkkiseltään) mutta
kun, elämä pyörii valvonnassa seuraavia
kasvukäyriä varten
sitten lasta salaa lihoitetaan sokerilla ja suklailla ja kekseillä,.
Neuvolassa kaikki on ok, eikä kukaan arvaa että
ei ole muuta kuin huono omatunto . koska ei ole neuvolasta enään äitien kaveriksi?=
muutenkin lapsensa kanssa olevaa halveksitaan, kuitenkin koska
lapsen ei pidä kuulua kerrostaloissa, ei näkyä pihalla,
ei olla kovin omintakeinen taikka edes pelkän kotihoidon varassa,
hänenkin toki iloisesti ja omilla voimavaroillaan opetellen leikin lomassa:
tulee saada aktiviteettia perheen ulkopuolelta, vastuu jaetaan ja kasvatuksesta vanhenpi on vastuussa, nyt lapsi on -vallan ja arvioinnin väline?
ja tehtävä aktivoinnin arvostamisella vaikka millä tavalla perheen ajankäyttö mahdottomaksi nautittavaksi olemassa oloksi ja yhdessä oloksi. mitättömäksi yhtälöksi ,
epäsuoraan vastikkeelliseen työn vaaatimuksella, tämä salainen oikeutus velvoittaa yhteiskunnassa kaikkialle, myös 4-5 vuotiasta lasta suorittajaksi,
selvimmin sanottavasti; että jokaisella on oikeutus ja velvollisuutensa Suomalaisessa yhteiskunnassamme olla työelämässä- eikä poissaololle pitempiaikaisesti lainkaan ole oikeutusta.
