Kuinka vaikeaa nuoren aikuistuminen/irtautuminen voi olla?

[Kastanja]

Meillä on sellainen tilanne että esikoisella diagnosoitu masentuneisuus- ja ahdistuneisuushäiriö. Tämä kaikki pikkuveljen vakavan sairastumisen, avioeron yms. jälkeen. Veljen sairastuminen ja muutenkin lasten asioista huolehtiminen jäi yksin mun kannettavaksi. Sori kun valitan täällä---tää on sitä omaan napaan tuijottamista taas...

Tytöstä on tullut teini-iän myötä todella v**mäinen. Mikään ei kiinnosta. Mitään ei voi pyytää tekemään, edes huonettaan siivoamaan. Haukkuu mua huoraksi ja huutaa olevansa saatanan lapsi yms.

Olen tämän syksyn kokenut että mun voimat on lopussa. Olen kertonut siitä eri tahoille. He ovat kuunnelleet ja ymmärtäneet, mutta mitään konkreettista apua ei ole tullut. Ei ennenkuin kotona räjähti teinin kanssa pahemman kerran (jälleen) ja mulla paloi pinna totaalisesti. KUn teini uhkaili mun henkeä ja että mun pitäisi varoa häntä, mulle tuli joku primitiivireaktio ja tartuin tyttöä hiuksista karjuen "Minähän en sinua pelkää, saatana, painu ulos" ja samalla työnsin tyttöä pihalle.

Ok, tyttö oli ulkona pari tuntia ja minä soittelin puhelimella ja kerroin että nyt kaikki on mennyt päin persettä ja menetän tyttöni huoltajuuden. Seuraavana aamuna soitin läpi sossut ja terapeutit yms. ja tein itsestäni ilmoituksen lastensuojeluun. SIKSI että en tiedä mistä voisimme saada konkreettista apua. Olen kertonut asiasta konkreettisemmin ja ehkä myös asiallisemmin tuolla koululaiset osiossa...

 

[Kastanja]

Kellään kokemuksia vastaavasta ja miten selvisitte? Millaisessa tapauksessa/tilanteessa lastensuojelu on velvoitettu tekemään huostaanoton? Riittääkö siihen tuo mun pinnan palaminen/uupumus? Vai eikö lastensuojelu halua muutoin auttaa tässä meidän tilanteessa?

 

[Ethewelle]

En tiedä mistä voisi saada konkreettista apua, mutta oikein paljon jaksamista sinne! Kuulostaa kyllä tosi hurjalta lukkotilanteelta :hug:

 

["höh"]

Ihailen sua jos tuollaista uhkailua olet sietänyt pitempäänkin. Mulla palaa pinna paljon hermommin oman lapsen kanssa. vaikka hän vaan huutaa ja kiukuttelee ja leikkipotkii (heiluttaa jalkaa ilmassa)

 

["vieras"]

Jaksamisia paljon, tilanne kuulostaa pahalta. Toivottavasti saatte apua ja tyttö vaikka sijaisperheeseen? Voi joskus rauhoittaa tilanteen, eikä sinun tarvitse siitä huonoa omaatuntoa kokea millään tavalla. Lähennytte varmasti uudelleen rankan vaiheen jälkeen. Onko tyttösi ollut pienempänä kovinkin kiinni sinussa? silloin irtautuminen ja yhteenotot ovat varmasti pahempia.

 

["vieras"]

Voin omasta kokemuksestani kertoa että se voi olla todella vaikeaa. Itselläni oli rankka murrosikä ja oli äitiäni kohtaan aivan kamala, en siivonnut, ryyppäilin ja huitelin milloin missäkin, haukuin vastaavasti kuten tyttäresi sinua. Meillä oli perheolosuhteet muuten ok, mutta en tiennyt mikä itseäni vaivasi niin kovin. Meillä oli myös ihan käsirysyjä ( minun puoleltani).

En muista miten siitä selvittiin ja mentiin eteenpäin. Nyt yli 15v. myöhemmin olemme äitini kanssa erittäin hyvissä väleissä ja minusta tuli ihan kunnollinen ihminen. Hävettää kaikki mennyt, mutta nyt on vain elettävä eteenpäin. Usko pois, myös sinun tyttäresi kasvaa ja jos hyvä tuuri käy niin hänestäkin voi tulla vielä ihan kunnollinen. Yritä jaksaa ja hyvä kun olet hakenut apua! En osaa sinua muuten auttaa...

 

["vieras"]

Olen samaa mieltä kuin joku aiemmin kirjoitti että jos teillä on ollut läheinen suhde aiemmin niin sitä kovemmin on otettava etäisyyttä. Anna tyttärellesi aikaa kypsyä ja yritä edes jotenkin ymmärtää, rankkaa aikaa se on. Jaksamista sinulle, toivottavasti saat apua!

 

["hmm"]

Tietääkö tyttäresi että haluat hänet pois hoitoon??
Puhuisitte, ei hän sinua tapa vaikka uhoaa. Olette molemmat väsynyt.
Kokeilkaa halata toisianne ja muistele niitä päiviä jolloin olitte onnellisia.
Meillä oireilee kohta 13v poika muttei ihan noin rankasti. Nimittelee ja huutaa,paiskoo ovia.

 

[Kastanja]

Ehkä tämä esikoinen on sikäli "joutunut" olemaan kiinni minussa, että hänen piti lapsena ja siis nuoremmassa iässä aina olla se VAHVA sisaruksista. Kun kuopus syntyi (tytön toinen pikkuveli siis) niin hänen toinen veljensä (siinä vaiheessa perheemme keskimmäinen) sairastui vakavasti ja minä olin äitinä hyvin kuormitettu. Esikoinen oli aina niin vahva ja iloinen, reipas....kaksi vuotta sitten kaikki alkoi luhistua hänen kohdallaan. Valtava suorittaminen mm. koulussa kävi ylivoimaiseksi...eteen tuli koulun vaihto, sekään ei tuonut apua...monien mutkien kautta ollaan apua haettu. tytöllä menee lääkitys, on tehty HOPS ihan hiljattain mutta mikään ei tunnu auttavan. Mun keinot ja voimat on lopussa. En ole edes kunnolla voinut mennä työelämään lasten vaikeuksien takia. Nyt kun olen päässyt vihdoin harjoittelijaksi erääseen paikkaan, jossa koen työn mieleiseksi ja "rikkaaksi" niin olen viikottain joutunut olemaan teinin oikkujen takia sieltäkin pois. Lähinnä siksi, että hän lintsaa koulusta ja istuu yöpuku päällä kotona...se on aika shokeeraavaa.

Toiv. huominen palaveri sossujen kanssa auttaa tähän jotenkin....kyllä minäkin haluaisin voida elää normaalia elämää siinä mielessä, että SEKÄ työssä käyminen JA lasten kasvatus onnistuisi, oli heillä sitten ongelmia tai ei. Sukulaisia ei ole lähellä auttamassa:|

 

["höh"]

ei tuo minusta ole edes kauheaa. teini on jo isokokoinen ja jos uhkaa tappaa ja uhittelee, niin kyllähän se saa aikaan tuon reaktion itsepuolustuksen

 

[Ultramariini]

:hug::hug: toivon todella, että saisit/ te jostakin apua.

 

[idunnor]

En osaa neuvoa... Tuli mieleen eräs perhe jossa oli tällainen tilanne, mistään ei kuitenkaan koskaan herunut mitään oikeata apua, mitään, mikä olisi helpottanut tilannetta...

Toivottavasti te kuitenkin saisitte tilanteen rauhoittumaan, stressaavaahan tuo on kaikille kun tilanne on ns. räjähdysherkkä kokoajan :hug:

 

[Ultramariini]

Käsittääkseni huostaanottaminen ei ole mikään ihan mutkaton prosessi, ellei sitten ole kyse pikaaisesta huostaanotosta.. jossa on sitten tietyt kriteerit, joiden tulisi täyttyä. Mutta en sano enempää, sillä kyse on vaan käsityksestäni- ei tiedosta.

Olen sivusta seurannut erään perheen kipuilua ja sitä, miten avuntarve ja avunanto eivät aina ihan kohtaa toisiaan. . siinäkin nuorten ongelmista kyse. Mutta enempää en voi siitä avautua täällä, edes anonyyminä-
Muutakuin sen, että avun saaminen on hankalaa, ja jos asiassa on monta tahoa, tuntuu että perhettä pallotellaan ja kukaan ei oikein tiedä, mitä tehdä.

Voimia ja jaksamista sinulle. Älä soimaa itseäsi liiaksi, ja toivon, että saisit levähtää, hengähtää ees hetken.:hug:

 

["sipsi"]

Kovasti voimia sinulle! Ja toki myös tyttärelle. Toivottavasti saatte nyt apua, ja mielestäni olet tehnyt kaiken minkä voi - auttaksesi lastasi. Sydämestäni toivon, että tuo vaihe menisi pian ohi - :hug:

 

["Vilukissa"]

Voimia ja jaksamista ihan hurjasti sinulle :hug:...ja teille kaikille! Aikamoisessa myllerryksessä olette kaikki olleet viimeaikoina, ihme on, että kutakuinkin kasassa olette...

Oletan, että olet kääntynyt esikoisesi asiassa koulukuraattorin puoleen? Onko hän sanonut mitään, antanut viimekäden apuja, suositellut kääntymään jonkun tahon puoleen? Tai oletko ollut yhteyksissä perheneuvolaan? Mä jotenkin näin ulkopuolisena näkisin sen avunsaamisen koko teidän perheelle hurjan tärkeänä asiana, koska teille on sattunut niin paljon henkisesti ja fyysisestikin kuormittavaa... Selkeän väliintulon paikka minusta, tilanteeseen olisi hyvä saada ihan etäisyyttä sekä tukitoimenpiteitä ammatilliselta taholta. Jo oma jaksamisesi kaiken keskellä on jo yksistään sellainen asia, jota pitää tukea.

Toivon todella että saatte apua pikaisesti!

 

[idunnor]

Tuli täs mieleen, onko lapsesi siis lasten/nuorisopsykiatrian piirissä? Olisko osastohoito mahdollinen? Kai hällä on tarpeeksi hyvä lääkitys käytössä? Mietin vaan, et oireilee varmasti paljon juurikin tuon ahdistus/masennus-jutun takia...

 

["mä"]

En tiedä, mistä teillä kiikastaa, mutta veikkaan, ettet ole koskaan vakavissasi ottanut kasvatusvastuuta kaikista lapsistasi. Ymmärrän, että lapsia voi tulla enemmän kuin vanhemmat jaksavat. Meille tuli yksi ja olen keskustellut hänen kanssaan kaikesta, mistä vain voi näinä vuosina ja murrosikä on lähtenyt mukavasti alkuun.

 

["mä"]

Kellään kokemuksia vastaavasta ja miten selvisitte? Millaisessa tapauksessa/tilanteessa lastensuojelu on velvoitettu tekemään huostaanoton? Riittääkö siihen tuo mun pinnan palaminen/uupumus? Vai eikö lastensuojelu halua muutoin auttaa tässä meidän tilanteessa?

Mikset sä anna niitä poikia pois? Tyttöhän sulla oli ekana!!! Halaatko sinä tytärtäsi, jutteletteko te?

 

[kaalimaan vartija]

[QUOTE="mä";25206969]En tiedä, mistä teillä kiikastaa, mutta veikkaan, ettet ole koskaan vakavissasi ottanut kasvatusvastuuta kaikista lapsistasi. Ymmärrän, että lapsia voi tulla enemmän kuin vanhemmat jaksavat. Meille tuli yksi ja olen keskustellut hänen kanssaan kaikesta, mistä vain voi näinä vuosina ja murrosikä on lähtenyt mukavasti alkuun.[/QUOTE]

Just, elämä onkin aina just noin mustavalkoista. Sinulle tuli yksi ja hienoa, että olette voineet keskustella kaikista asioista ja että murrosikä on lähtenyt hyvin käyntiin. Mutta kaikesta hienosta ja hyvästä huolimatta, älä heittäydy ylimieliseksi. Sinulle olisi voinut käydä toisinkin, _VAIKKA_ saitkin vain yhden lapsen. Ja vieläkin voi elämä voi heittää häränpyllyä.... Silti kaikkea hyvää myös sinulle ja perheellesikin.

 

[kaalimaan vartija]

[QUOTE="mä";25207429]Mikset sä anna niitä poikia pois? Tyttöhän sulla oli ekana!!! Halaatko sinä tytärtäsi, jutteletteko te?[/QUOTE]Aivan. Tää olikin joku pilailija.... Kukaan ei voi kirjoittaa/ sanoa tuollaista tosissaan.

 

[mut]

Aivan. Tää olikin joku pilailija.... Kukaan ei voi kirjoittaa/ sanoa tuollaista tosissaan.

no olishan se helpompaa niille, jos niitä on kaks.

 

["miikkis"]

[QUOTE="mä";25206969]En tiedä, mistä teillä kiikastaa, mutta veikkaan, ettet ole koskaan vakavissasi ottanut kasvatusvastuuta kaikista lapsistasi. Ymmärrän, että lapsia voi tulla enemmän kuin vanhemmat jaksavat. Meille tuli yksi ja olen keskustellut hänen kanssaan kaikesta, mistä vain voi näinä vuosina ja murrosikä on lähtenyt mukavasti alkuun.[/QUOTE]

Heh, kiva, että se yksi on ollut helppo tapaus.

Minä olin hirveä, veljeni iisi, pikkusiskoni uskomaton kauhistus.

Ihan sama vastuu on kaikista otettu, mutta eri elämäntilanteet teki erilaisia lapsia. Minulla oli lapsena ja alakouluiässä vakava synnynnäinen sairaus, atopiaa, allergioita ja ties mitä. Terapiassakin kävin jo lapsena, murrosikä oli aikamoista kipuilua.
Veljeni taas oli siinä sivussa kasvanut, tottunut ja joutunut jäämään vähemmälle huomiolle, joten murrosikäkin meni hiljaisemmalla kapinoinnilla.
Pikkusiskoni lapsuusaikana äitini isä kuoli ja äidiltäni meni vuosi toipumiseen - ei jaksanut olla äiti meistä kenellekään täysipainoisesti, kun yritti selvitä ja hoitaa omaa äitiään surussa. Me kaksi olimme jo isompia, mutta sisko olisi tarvinnut äidiltä enemmän, taisi olla silloin kuusi-seitsemänvuotias ja aloitti koulunkin siihen hässäkkään. Murrosikä oli sitten myöhemmin tuon kaiken takaisin ottamista.

Isäkin meillä oli, jolla on ollut leikkauksia ja kremppaa pitkin elämäämme, samalla käynyt töissä ja pyörittänyt arkea äidin kanssa, milloin milläkin voimilla.

Ihmisiä meistä kaikista tuli, työssäkäyviä, elämäänsä tyytyväisiä ja tasapainoisia.

 

[Kastanja]

Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille! Idunor: kyllä teini on nuorisopsykiatrian piirissä ja lääkitys menee. Sehän tässä huolettaakin, ja ehdottomasti tarvisi osastojakson jossa seurataan lääkitystä, sen toimivuutta ja muuta oireilua. Yksilöterapia on alkamassa ensi vuoden puolella.

Kävin tänään tytön kanssa lastensuojelun juttusilla ja myös siellä olivat sitä mieltä että osastojakso olisi tärkeä nyt. Menimme päivystävän lasten ja nuorten psykiatrin vastaanotolle, ja kovasti yritimme puhua tyttöä sisään (koska hän siis itsekin todella haluaa nyt apua) mutta ei auttanut. Nyt pitää olla huomenna yhteydessä tytön vastuulääkäriin, joka on opintovapaalla (siksi en viime viikolla tavoittanut) ja huomenna kuulemma käymässä poliklinikalla. Häneltä voimme kuulemma sitten vasta pyytää lähetteen osastolle....Siis päivystävä psykiatri ei voinut sitä tehdä, kun osastolla on niin täyttä.

 

["Vilukissa"]

Hienoa, että saitte asiaanne eteenpäin tämän päivän aikana ! Ja toi on jo paljon ja sangen positiivistakin, että tyttö on itse myös myötämielisenä avuntarpeellisuudesta ja on myös valmis ottamaan sitä vastaan. Kuulostaa hyvältä!

Toivottavasti vastuulääkäri ymmärtää tilanteen ja saa asiat järjestymään, jotta osastopaikka urkenisi ja tilanteenne saisi kaipaamaansa hengähdystä ja tasapainoa. Tosin se on hyvin valitettavaa, että lasten- ja nuorisopsykiatrian puolelle on ollut jo pidemmän aikaan tuskastuttavan pitkät jonot, jolloin avunsaaminen viivästyy...mutta pidetään teille peukkuja, jotta asia järjestyy.

Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi . Voimia.

 

[Kastanja]

Kiitos Vilukissa, olet lämminhenkinen ja positiivinen ihminen. Sinusta tulee mielikuva että teet töitä lasten ja apua tarvitsevien parissa.:hug: Kyllä se tästä helpottaa, uskon...Ja minun pitää hakea sitä omaa apua, aikaa ja tukea, heti kun saan tytön vankemmalle pohjalle avun saamisen kanssa, haen apua itselleni myös...sitä ei niin vain tarjota, ja usein se menee tosiaan niin että jos perheessä monta haastavaa tilannetta ja haasteellista lasta eri ongelmineen, kokonaisuus pirstaloituu niin että monella eri taholla saa juosta asioita hoitamassa...Mutta aikansa kutakin...Mukavaa joulun odotusta!:heart: