Kuinka vaikeaa ne oikeanlaiset varusteet on tuoda päivähoitoon??

  • Viestiketjun aloittaja emmä kestä!
  • Ensimmäinen viesti
"Päikky"
Kirpputorilla maksaa kurahousut 2-5 eur ja sadetakit 2-5 eur. Ehjiä ja käyttökelpoisia. Sieltä nappaan mukaan aina hyvät seuraavaan tarpeeseen. Löytyy oikeaa kokoa, väriä kotiin yhdet ja toiset päiväkotiin. Ei maksa paljoa ja kaikki on tyytyväisiä. Ja sieltä kirpparilta voi ostaa jo valmiiksi edulliset seuraavaa kokoakin... Varmasti tulee käyttöön päiväkodissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Äidin blogi
Joo, se olin minä. :) Ja oli kyllä vaikeaa. Kävin yhdessä kaupassa jo päivällä, ei ollut mitään sopivankokoisia sadevaatteita siellä. Eli uusi yritys miehen kotiuduttua. Ensimmäisessä "toisen kierroksen" kaupassa eli kaupassa nro 2 ei ollut kuin ihan liian pieniä sadehousuja, yksi sopivankokoinen sadetakki löydettiin, mutta koska kuitenkin piti kierrosta jatkaa, päätettiin jättää se sinne ja katsoa löytyisikö muista kaupoista parempia. Ja sadevaatteita myydään joskus setettäin, olisi ollut tyhmää jos oltaisiin jo sadetakki hankittu.

Kolmannesta kaupasta löytyi oikeaa kokoa yhtä mallia ja väriä, mutta vain vaaleansinisiä (vaalea sävy minusta huono kuravaatteissa) ja kalliita, joten päätettiin jatkaa kierrosta. Seuraavasta kaupasta eli kaupasta nro 4 löydettiin lopulta sopivan tummat ja oikean kokoiset sadehousut, tosin nekin sitten maksoi melko paljon eli yli 30 €. Sadetakkikin olisi ollut, mutta siinä oli toistakymmentä nappia eri paikoissa, joita minäkään en meinannut saada kiinni, joten lapsen omatoimisesta pukemisesta ei olisi tullut mitään. Sitä paitsi olisi maksanut melkein 50 €, joka minusta oli jo liikaa takista, joka tulisi käyttöön ehkä pari kertaa. Otettiin kuitenkin ne sadehousut ja suunnattiin kauppaan nro 5. Siellä oli vaan yhtä hankalia napitettavia sadetakkeja, joten päätettiin palata kauppaan nro 2 ostamaan sadetakki. Mutta se olikin jo mennyt kiinni!

Löysin illalla onneksi vanhan sadetakin, joka olikin jäänyt aiemmin täysin käyttämättä. Se oli kyllä liian pientä kokoa, mutta meni lapsen päälle sentään ja ajattelin, että kai se nyt yhden päivän menee. Nimikoin sadetakin ja juuri ostetut sadehousut, pakkasin lapselle myös mukaan pitkävartiset kurarukkaset, että ei sitten pääse ranteetkaan kastumaan, vaikka sadetakin hihat oli vähän lyhkäiset.

Kumpparit lapsella on jo ollutkin mukana aina, kun ollut pienikin mahdollisuus sateeseen ja myös ne vedenpitävät ulkoiluvaatteet, eli mielestäni hän olisi ollut varustettu ulkoilemaan sateella jo aiemmin. Mutta kun kaikki nyt oli sitä mieltä, että erilliset sadevaatteet on välttämättömät, tein nyt eilen parhaani että lapsi olisi nipoimpienkin mielestä riittävästi varustettu.

Tänään hain lapsen tavalliseen tapaan päiväkodista vähän ennen yhtä. Pakkaamani sadevaatteet olivat käyttämättöminä pussissaan. Lapset olivat juuri lähdössä ulkoilemaan, eikä kukaan laittanut sade-/kuravaatteita päälleen. Aamupäivällä kun satoi, eivät olleet ulkoilleet ollenkaan. Että silleen. :D Ei kun taas tänään uudelle sadevaatteiden metsästysreissulle, toivotaan että se yksi sadetakki on vielä kaupassa nro 2 tallella, vaikka hyvin mahdollista ettei ole, joten sitten taas uusia kauppoja kiertämään.

Että edelleenkin, olisi hirmuisen kiva, jos päiväkodista annettaisiin tällaisiin asioihin etukäteisohjeistus, jos vanhemman arvio vaatteiden säänmukaisuudesta ei kelpaa. Koska ei niitä sadevaatteita sitten viime hetkellä välttämättä olekaan niin helppo löytää. Me sentään päästiin autolla kauppoja kiertämään, mutta kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole. Meidän tilanne kyllä poikkeaa aloituksesta, sillä mielestäni lapsella on ollut säähän sopivat vaatteet aina, enkä siis todellakaan olisi ulkoilusta raivonnut vaan ollut tyytyväinen ainoastaan. Sinäkin päivänä, kun erillisiä sadevaatteita ei ollut.

ihanan pöhkö juttu:LOL:
 
"ttttt"
[QUOTE="mandy";30199590]Emme hyväksy muovivaatteita niissä myrkkyä joten lampsemme ei käytä päikyssäkään niitä ja PISTE![/QUOTE]
...ONNEKS tec-vaatteiden kalvot on myrkyttömii...
 
"Heidi"
On vaan niin kätevää ko hakee lapsen autolla kiskasta vaan auton vieressä kurakamppeet pois ja kuiva ja puhdas lapsi autoon ja kurikset peräkonttiin. Eikä ne tosiaan ne vaatteet kestä mitään usean tunnin kuralammikkokierrosta, meilläki kamppeet vesipilarilla 10 000 ja uutena ostettu, mutta niin vain on sisävaatteet märät/kosteat jos ei ole kurahousut ollu hoidossa. En tajua että mikä siinä on niin vaikeaa? Eihän niitä ole pakko kotona piettää jos kokee ettei tarvi, ja meillä niitä ainaki saa joka marketista 10-20 euron hintaan. Samaten esim. Vuorelliset kumpparit tuntuu olevan ihan hepreaa suurimmalle osalle. Jos mun lapsen hoitotäti joka on ollu alalla 30 vuotta suosittelee että ne kannattaa ostaa niin pysyy varpaat lämpiminä loskakeleillä, niin miks meidän lapsi on edelleen ainoa joka semmoiset omistaa? Mulla säälitti viime keväänä naapurin lapset ko niiden piti goretexeissään kiertää jokainen lammikko ettei vaan kengät kastua läpi ja meän lapsi sai hyppiä minun puolesta vaikka jokaiseen minkä näki. Meän goret lähteekin puvun kanssa myyntiin todella hyväkuntosena, koska varustus on ollut säänmukainen aina eikä ole tullut turhia kulumia ja kasteluja.
 
[QUOTE="Hömelö";30196539]Ootteko te puoltoista tuntia aamupäivällä sateella ulkona ja toinen samanmoinen iltapäivällä? Ja sama puku taas seuraavana päivänä samalla käytöllä? Ja sitä seuraavana? Koko syksyn? Uskaltaisin silti kyseenalaistaa, ulkoileeko kotiäidit yhtä paljon lastensa kanssa kuin mitä päiväkodissa yleensä. Uus ulkopuku saattaakin vielä pitää sitä vettä, mutta entäs kun se päällä on kontattu hiekkalaatikossa kuukausi ja kaaduttu asfalttiin muutaman kerran? Vieläkö pitää vettä yhtä hyvin?[/QUOTE]

Mie en notku siellä sateessa, mut kersat viihtyy. en laita tarhaan menijällekään seuraavalle päivälle samaa pukua jos on ollut tosi märkää, meillä on siis useammatkin varusteet.
 
terveisiä taas
Voi, tietäisitpä kuinka usein sitä valitusta tulee, kun joltain puuttuu välisormikkaat, villahaalarit tai milloin mitäkin, jotka varmasti on reppuun pakattu ja muistutettu että AlmaElias tarvitsee ne kun mittari näyttää X astetta. Kannattaa mennä vaikka viikoksi päiväkotiin tutustumaan, ehkä sitten valkenee miksi näitä tiettyjä asioita odotetaan vanhemmilta. Eikä se iso vaiva ole tuoda maanantaina kurikset, jättää siihen mihin kuuluu, iltapäivällä huuhdella ja jättää taas siihen mihin kuuluu, perjantaina viedä kotiin pesuun. Kai aikuiset omilla työpaikoillaankin laittaa tavarat omille paikoilleen, luulisi sen onnistuvan siellä lastenkin "työpaikalla". Ei ole suuri vaiva, mutta helpottaa kaikkia kun ei ole niitä vaatteita siellä sun täällä etsittävänä. Ihan maalaisjärjellä vaaditaan lapsilta tietyt pukeutumiset, esim nämä kuravaatteet. Vanhemmilta ei ohjeita kysytä sadesään pukeutumiseen, mutta ongelma tulee silloin kun meidän ohjeita ei haluta noudattaa ja lapselle ei tuoda säänmukaisia vaatteita. Sama kuin pienten puolella on pyyntö, ettei housuvaippoja päiväkotiin koska niiden vaihtaminen on turhan aikaavievää ja hankalaa, kun vaihdettavia on useita ja esim joskus kun vaihtoon lähdetään kesken talviulkoilun. Silti osa on sitä mieltä että AlmaElias ei pidä teippivaipoista joten tuo niitä housuvaippoja lapselleen.
 
  • Tykkää
Reactions: Naaba87
viera.s
Alkuperäinen kirjoittaja terveisiä taas;30200084:
Voi, tietäisitpä kuinka usein sitä valitusta tulee, kun joltain puuttuu välisormikkaat, villahaalarit tai milloin mitäkin, jotka varmasti on reppuun pakattu ja muistutettu että AlmaElias tarvitsee ne kun mittari näyttää X astetta. Kannattaa mennä vaikka viikoksi päiväkotiin tutustumaan, ehkä sitten valkenee miksi näitä tiettyjä asioita odotetaan vanhemmilta. Eikä se iso vaiva ole tuoda maanantaina kurikset, jättää siihen mihin kuuluu, iltapäivällä huuhdella ja jättää taas siihen mihin kuuluu, perjantaina viedä kotiin pesuun.
Onko AlmaEliakselle tullut paleltumia, onko hän itkenyt pihalla surkeana kylmissään? Jos ei, niin en kyllä tajua tuollaista valitusta ollenkaan.

Mutta meillä ei ole vaatteiden "sijoittelusta" muuta ohjetta, kuin varavaatteet reppuun ja reppu lokerikkoon. Kuriksille ei ole osoitettu mitään paikkaa, joten olen ottanut ne kotiin kun olen lapsen hakenut. Jos jotain ohjeita annetaan, niin toki niitä noudatan. Lapsi kuitenkin osaa pukeutua tyydyttävästi ihan itse, oli vaatteet sitten repussa tai levitettynä, joten sen puoleen en näe tarvetta laittaa hänen vaatteitaan valmiiksi esille. Epäilen, että naulakkoon levitettynä menisivät helpommin hukkaan, repussa pysyvät siististi kasassa.
 
Lhlh
Alkuperäinen kirjoittaja terveiset päiväkodista;30199010:
Älkää jättäkö niitä kuravaatteita tai muitakaan vaatteita mihinkään pussukoihin, harvoin me niitä aletaan kaivelemaan. Sama on reppujen kanssa, jos siellä on joku villahaalari mikä pitäisi alle pukea, ei me sitä tiedetä. Eikä ehditä 21 lapsen laukkuja kaivelemaankaan, jotta olisko siellä jotain mitä vanhemmat ehkä toivoisi päälle laitettavan. Kuravaatteet meillä roikkuu erikseen eteisen naulakossa, jos sellaista ei ole niin omaan naulakkoon roikkumaan, ei mihinkään nyssäköihin jemmaan. Meidän ryhmästä jokainen ymmärsi tuoda sadevaatteet ilmoittamattakin, jotenkin oletan ettei siihen erillisiä kirjallisia ohjeita tarvitsekaan. Joskus on ryhmässä ollut näitä tec-vanhempia jotka ei ymmärrä miksi sadevaatteet eikä mitkään tecit päiväkotiin ja niiden kohdalla ollaan kylmästi laitettu pk:n sadevaatteet teccien päälle. Huomatkaa muuten ostaa riittävän isot sadevaatteet, niitä käytetään todellakin paljon talven aikana, ei ole mitään parin kerran juttujaa niinkuin joku epäili. Sovittakaa siis niin että talvivaatteet mahtuu alle. :) Prisma ja muut marketit myy ainakin hyviä ja edullisia kuriksia.
Kyllä mä ainakin etsin vaatteita yms lapsen repusta tai pussukoista. Miksi ihmeessä koko vaatekerta pitäisi esille laittaa? Helppohan ne 20 reppua on tutkia tarpeen vaatiessa, jos jokin vaate esim puuttuu.
 
"Riksu"
Meidän päikkärissä on tosi pienet tilat, ei kuraeteisiä tms ja kurasäällä lapset menevät sisälle vesisaavin kautta. Jokainen siis astuu sellaiseen isoon vatiin/paljuun, ettei sisään kulkeudu kuraa. Ja jos ovat yltä päätä kurassa, sisään pääsee vasta, kun on suihkutettu puutarhaletkulla :D Siitä ei goretexnilkkureilla kuivana selviä, vaikka olisi kuinka leikkinyt siististi.

Kotona mekin ollaan aina pärjätty tec-vaatteilla, mutta en kyllä saa niitä kokonaan kuivaksi parissa tunnissa, jos vaikka housun lahkeiden vuori on kastunut. Kuivuvat toki nopeammin, jos ne kääntää nurinpäin, mutta ei kukaan päiväkodissa ehdi vaatteita eestaas vääntelemään.

Lapsi aloitti nyt eskarin ja vanhempainillassa nousi esiin sekin pointti, että jos yhdelle on äiti sanonut, ettei tarvitse kuriksia, on tätien vaikea perustella toiselle, miksi hän tarvitsee. Lisäksi lapset oppivat sanomaan, että "meidänkin äiti sanoi, ettei tarvitse", vaikka vaatteet eivät pidäkään vettä. Eskarissa ovat jo tosi omatoimisia, mutta ei sään mukaista pukeutumista voi antaa lapsen vastuulle. Kurikset eivät kuulemma mene päälle, jollei paras kaverikaan pue. Aiheuttaa turhaa vääntöä ja olivat päättäneet, että kaikki käyttävät niitä ja jos lapsella ei sellaisia ole, käyttää hän päiväkodin kuravaatteita. Eivätkä tädit (tai lapset) tiedä, mikä keli vaatii minkäkin vesipilarin ja miten mikäkin vaate kuivataan/kuivuu, eikä kukaan voi muistaa, mitä kenenkin vanhemmat ovat pukeutumisessa ohjeistaneet.

Kurikset helpottavat myös tuolla siivousta huomattavasti, kun ne säilytetään heti ulko-oven pielessä. Tavalliset ulkovaatteet säilytetään sisällä naulakossa, joten heti tuulikaapin jälkeen on puhdasta, kun kurat eivät kulkeudu vaatteiden mukana sisälle.

Pojan eskarissa ulkoilevat ja retkeilevät tosi paljon, kerran tai kaksi viikossa menevät ulos ruuan jälkeenkin, siis kolmesti päivässä. Kurahousut ja sadetakin voi pukea ulkovaatteiden päälle hieman kosteanakin, jolleivat täysin kuivu, mutta nihkeitä ulkovaatteita on ikävä käyttää.
 
yks täti vain
Minua ei oikeastaan ihmetytä niiden kuravaateihmettelyt, joilla on kunnolliset muut varusteet. Vaikka se nyt hankaloittaisi mun työarkea jne, ku niitä kuriksia on kauheaa tuoda hoitoon,mutta kuitenkin vanhempi on ajatellut lapsen ulkoilua ja miettinyt miten siitä tekee miellyttävää.

Niitä mä oikeasti en tajua, jotka eivät voi kertakaikkiaan tuoda kunnollisia vaatteita. Eräänkin lapsen molemmat vanhemmat hyväpalkkaisessa työssä, ajelevat kahdella kalliilla autolla, heidän vaatteet on aina tiptop ja leluja kannetaan lapselle säkkikaupalla. Mutta ne vaatteet. Talvella oli kirpparilta ostettu "toppapuku", jonka vanu oli pakoittain kulunut kokonaan pois,vain kaksi ohutta kangasta ilman minkäänlaista kosteuden pitoa. Suorastaan imaisi kosteuden. Väliin oli liian pieni fleece-puku, joka jäi nilkkojen ja ranteiden yläpuolelle. Liian pieni pipo ja vanhat reikiintyneet hanskat. Kengät oli ostettu uutena, ne oli niin isot ettei pysyneet kunnolla jalassa.
Tänä syksynä ku sateet alkoi tuotiin 5v pojalle 100 senttinen kurahaalari. :( Ei saappaita. Ei vaikka sanottiin,että tämä on pieni ja nämä puuttuu. Vaikka joka päivä sanotaan. :(

Sellainen mua ihmetyttää.
 
Ei eskarit todellakaan osaa kertoa, mitä heillä on repussa - varsinkaan, jos se on jotain niin tylsää kuin villahaalari :D Meillä on eskarissa niin hyvä tilanne, että ehdimme tutkia myös repuista, onko lapsella tarvittavia vaatteita. Toki ymmärrän hyvin, että isojen ryhmien kanssa sellainen vie aivan hulluna aikaa ja siksi tarpeelliset varusteet olisi hyvä pitää esillä lokerossa/naulakossa ja vain varavaatteet repussa. On muuten niitäkin vanhempia, jotka pakkaavat reppuun mukaan vaatteita, joita ei oikeastaan saisi käyttää. Älkää kysykö miksi, sillä en todellakaan osaa vastata.

Kuravaatteet ovat usein makukysymys ja oma mielipiteeni on, että ne ovat todella kätevät ja suojaavat ulkovaatteita lialta ja vedeltä. Ja kyllä, jotkut vanhemmat suuttuvat, jos ulkovaatteet ovat likaiset. Tässä ketjun lopussa on tullut hyviä pointteja siitä, miten kaikille lapsilla ei ole asianmukaisia varusteita. Ei ole vaihtovaatteita, pitkät kalsarit on laitettu päälle jo nyt (täällä lämpötila ollut n. 15-20 astetta), lapsella ei sukkia tai muita kenkiä kuin crocsit, vaikka joka päivä vähintään tihuuttanut,... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään - ja nyt on vasta elokuun loppu! Onneksi suurin osa vanhemmista ymmärtää, mitä "säänmukainen varustus" tarkoittaa, mutta joka vuosi joka ryhmässä on vähintään se yksi perhe, jossa ei vain tajuta/haluta kunnollisia vaatteita tuoda.
 
"kukkuruu"
Vedenpitävät vaatteet ovat varmasti hyviä, mutta jos ne kastuu kestää kuivuminen yllättävän kauan, eli ei välttämättä kerkiä kuivumaan seuraavaan ulkoiluun. Ja toinen on se että ne ovat niin likaiset/kuraiset/hiekkaiset että niiden riisuminen pitäisi melkein suorittaa ulkona joka taas hankaloittaa asioita, koska pieniäkin lapsia saattaa ryhmässä olla yli kymmenen ja isoja yli 20 kestää sisälle tulo aikas kauan ja toiset joutuu odottamaan pitkään mikä taas aiheuttaa levottomuutta niissä lapsissa jotka joutuu pitkään odottamaan. Kuravaatteet on helppo huuhtasta puhtaaks ja laittaa kuivuriin :). Näin voin sanoa sillä kokemuksella että jokunen vuosi noita hommia takana..... Ja kiltit nimetkää lapsenne vaatteet kunnolla, saattaa olla seitsemät samanlaiset kuravaatteet ilman nimiä, löydä siitä sitten oikeat.
 

Yhteistyössä