Kuinka vaikeaa eroaminen voi olla?!! :(

[tuskaa]

Reilun seitsemän vuoden parisuhteen jälkeen olen vahvasti sitä mieltä, että suhteellamme ei ole tulevaisuutta. Oikeastaan olen ollut tätä mieltä jo jonkin aikaa, mutta sinnittelen lapsemme takia. Käyn jatkuvaa, todella väsyttävää tappelua itseni kanssa: en tiedä valitsisinko oman onnellisuuteni (eli siis eron), vai lapsen parhaan ja elämän ydinperheenä.

Syyllistän itseäni näistä ajatuksista että haluan erota, enkä pysty sanomaan sitä ääneen miehelle tai no oikeastaan tiedän, että mies jyrää minut tämän jälkeen täysin. Joo, olen tossun alla, myönnän sen täysin. Vasta viime vuosina olen alkanut löytämään omaa identiteettiäni enkä ole enää sama ihminen kuin seurustelumme alkuaikoina. Haluaisin niin kovasti löytää oman elämänpolkuni, enkä vain elää niinkuin mies tahtoo!

Lähteminen, miehestä irti pyristeleminen ja kaikesta ehjänä selviäminen tuntuu niin mahdottomalta että en vaan uskalla lähteä!

 

["Lion"]

Mä ajattelen eroamista myös aika ajoin. Rakastan miestäni, mutta niitä hetkiä jolloin inhoan häntä on välillä liikaa.
En vaan tiedä kuinka tästä lähtis, jos sen päätöksen tekisin. Itsellä ihan ok palkka, mutta mies tuo työnsä ja yrittäjyyden myötä suuren osan rahoista.
Kolmen lapsen kanssa eläminen olisi kädestä suuhun elämistä
Saan kyllä olla ja elää niin kuin haluan. Pääsen omille menoilleni niin usein kun tarvii ja mies on lasten kanssa. Mutta välillä hänen tekemisensä tökkii pahemman kerran.
Luulempa, että olen tässä vielä 10 vuoden kuluttuakin.

 

[Joskus eronnut]

Jos sun tunteet on noin vahvat, tiedät vastauksen kysymykseesi itsekin. Tottakai ero sattuu, kovin ja kauan, ja kaikenlaiset syytökset piinaavat kauan, mutta kaikella on tarkoituksensa. Itse erosin kuuden vuoden kihlasuhteen jälkeen alkoholistista, ja vasta vuosi sitten sain kuulla, että tyypin vanhemmat (joiden mielestä pilasin heidän heidän poikansa tulevaisuuden) ovat ymmärtäneet miksen enää jaksanut istua iltoja yksin kotona murehtimassa. Tästä on siis jo seitsemän vuotta aikaa. Olin huora, petturi, hyväksikäyttäjä sun muuta siis seuraavat kuusi vuotta heidän silmissään.
Tämän kaiken jälkeen olen kuitenkin löytänyt oman paikkani, saanut lapsia kultaisen miehen kanssa, vaihtanut alaa ja saanut mahtavan työpaikan. Mun kohdalla ainakin ratkaisu lähteä oli ainoa oikea. Ymmärrän myös, että sun tilanne on vaikeampi, kun lapsikin, mutta kuuntele silti sydäntäsi. Tämä on sinun elämäsi, ei miehesi, ei sukulaistesi eikä tuttujesi. Tietääkseni kunnes toisin todistetaan, tämä on se ainoa. Tsemppiä sulle!

 

[v]

Se voi olla ihan kamalaa, mutte helpottaa kun saat tavarasi omaan asuntoon. Toivottavasti sinulla on auttajia ja tukea saatavilla ettei tarvitse yksin asioita hoitaa<3.

 

[alkuperäinen]

kaivelimpa tämän oman viestini täältä esiin. Nyt se ero sitten tapahtui, ja vielä miehen aloitteesta. Mies oli löytänyt jo uuden. Ja minun elämäni romahti... nyt kun luin tuota tekstiäni, en muista edes tunteneeni noin... olenkohan tullut hulluksi :O