Kuinka usein riitelette puolisonne kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Kiinnostaisi tietää kuinka usein riitelette? Olen ollut avokkini kanssa yhdessä neljä vuotta eikä olla kertaakaan riidelty OIKEASTI, kerran keskustelimme eräästä asiasta josta olimme eri mieltä hieman kiivaasti, mutta silloinkaan ei kummallekaan jäänyt paha mieli eikä kumpikaan huutanut. Sitten välillä olen möksähtänyt jostain pienestä asiasta, pitänyt mykkäkoulua tunnin, parin, sitten tajunnut tilanteen typeryyden ja pyytänyt anteeksi. Aloin vain miettimään kun yläkerrassamme taas asuu pariskunta joka aloittaa jokaisen aamun huutamisella ja karjumisella, sama kun tulevat töistä kotiin. Myös monet tuttavapariskunnat riitelevät tulisesti aika usein.

Ennen ajattelin että ei ole normaalia jos ei silloin tällöin puhdista ilmaa riitelemällä, exän kanssa riideltiin paljon ja se oli kamalaa. Nyt olen kai löytänyt oikean miehen jonka kanssa yhteiselämä sujuu onnellisesti, ja asioista voi keskustella järkevästi, ilman huutamista ja mielen pahoittamista.
 
Vauva-aikana väsymys pisti tunteet kuumenemaan ja tuli ääntä korotettua monestikkin. Nykään osaan kertoa asiani niin ettei toinen mene moodiin "ihan sama" joka btw on ihan helvetin raivostuttavaa. Jos joku asia hiertää niin se käsitellään ja jatketaan eteen päin, eikä pilata päivää sen takia.
 
Tyttären ollessa vauva oli riitaa melki joka päivä, oltiin molemmat todella väsyneitä. Tytär huusi ensimmäiset kaks kuukautta kaiken hereillä olo aikansa, naamapunasena ja raajat jäykkänä. Maitoallergia selvisi syyksi ja sen jälkeen kaikki rauhottu.

Mutta yleensä ei juuri ollenkaan riidellä, ei haukuta toisiamme ja eikä riidoissakaan sorruta mihinkään toisen huonoon kohteluun. Ei olla ikinä nimetelty toisiamme mieheni kanssa riitojen yhteydessä. Meijän riidat syttyy nopeesti ja hyvinkin pian tehään jo sovinto ja naureskellaan jälkeenpäin, miten hölmöistä asioista voi tulla riittaa. En tosiaan nyt muista millon viimeks oltais riidelty. Kiivasta sanailua on ja sekin on ennemminkin sanoilla taiteilua :). Me selvitetään yleensä puhumalla asioita niin, ettei riitaa pääse syntymään ja yleensä kiivaat keskustelut toimii ilman puhdistajana. Yhteisymmärryksessä ja toista ja toisen mielipiteitä kunnioittaen meillä asiat kulkee.

Inhoon riitelyä ja exän kanssa riideltiin melki joka ikinen päivä. Neljä vuotta asuttiin yhessä ja tuo exä oli myös väkivaltanen ja sai riidan aikaan aina tyhjästäkin. Sain tota riitelyä kokee ihan tarpeeks ja ei siitä tule muuta kuin hemmetin pahamieli.

Enkä halua riidellä mieheni kanssa muutenkaan, koska mulle saattaa tulla yht'äkkiä miehen puolesta todella pahamieli ja rupeen itkemään. En pysty etes riidan aikana miestäni katsomaan silmiin, koska jos katon niin mulla pääsee itku. Mieheni silmistä näkee jotenkin sen pahanmielen ja musta se tuntuu vaan musertavalta. Mieheni oli ihmeissään tosta mun reaktiosta ekan kerran, kun meillä oli riita. Sano, ettei tiedä ketään toista joka reagois samalla tavalla. En halua satuttaa mun miestä, koska on kuitenkin kultanen ihminen, aina paikalla kun tarviin, jaksaa kuunnella, tukee, auttaa ja tekee lähestulkoon, mitä vaan mun ja tyttäremme hyvinvoinnin eteen. Mulla on ihana aviopuoliso ja rakastan häntä aivan älyttömästi :love:
 
Me ollaan reilun kolmen vuoden aikana kolme kertaa otettu sillain yhteen että sitä voi jo riitelyksi sanoa. Muuten ollaan oikein sopuisasti, puhutaan asiat.
Mitä nyt näitä möksähtelyjä on joskus, mutta sekin varmaan johtuu enemmän minusta (persoonallisuushäiriö).

On aivan ihanan rentouttavaa kun on tilanne näin, exien kanssa tapeltiin sitten kyllä tämänkin edestä, mutta ehkä tämä kertoo sen, että oikea ihminen vierelle löytynyt.
 
Hmm melkein joka päivä tulee joku pieni erimielisyys ja tulee korotettua ääntä, kunnon riitoja (ei nekään mistään pahoja) tulee muutama vuodessa. Mulle riittää yleensä se että johonkin vastaa väärällä äänen sävyllä niin hermostun helposti, jos vähänkin valmiiksi stressaantunut tai väsynyt. Nyt on muutaman kuukauden ollut ihanan rento olo ja ei ole tullut riideltyä turhasta. 3 ekaan vuoteen ei mun mielestä ollut yhtään riitaa ja nyt 7. vuosi menossa yhdessä.
 
Hmm melkein joka päivä tulee joku pieni erimielisyys ja tulee korotettua ääntä, kunnon riitoja (ei nekään mistään pahoja) tulee muutama vuodessa. Mulle riittää yleensä se että johonkin vastaa väärällä äänen sävyllä niin hermostun helposti, jos vähänkin valmiiksi stressaantunut tai väsynyt. Nyt on muutaman kuukauden ollut ihanan rento olo ja ei ole tullut riideltyä turhasta. 3 ekaan vuoteen ei mun mielestä ollut yhtään riitaa ja nyt 7. vuosi menossa yhdessä.
Eli tuolla nousujohteisella käyrällä niin muutaman vuoden kuluttua on joka päivä kaksi -kolme elämää suurempaa riitaa :D
 
Ei me nykyään oikein usein riidellä mutta välillä on kireää jos on kiire ja ressi ja ei ole ollut seksiä. Jos saiskin vaan olla kotona ilman jatkuvaa kiirettä niin jaksais harrastaa seksiäkin. Mielummin nukkuu edes sen 6 tuntia yössä. Tää on vähän outoa koska itekin onparemmalla tuulella jos on ollu seksiä. Mut sit ei vaan huvita.
 

Yhteistyössä