?
~
Vieras
Ja sanotaanko heti alkuun että a) topa on turhis
b) ideaalimaailmassa lapsille ei huudeta, kaikki keskustellaan halki, taikka tilanteet estetään jne.
Mutta täällä käytännöntasolla alkanut mietityttää se, kuinka usein keskimääräisesti lapsille, leikki-ikäisille, huudetaan?
Mietityksen on aiheuttanut se, että naapurissa, kerrostalossa, tunnutaan huutavan jatkuvasti. Ja tarkoitan jatkuvasti. Käytännössä katsoen joka ainoa päivä, ainakin aina kun itse kotosalla olen (viisastelijoille mainittakoon tässä kohtaa, että tämä aaltoviiva on päätoiminen opiskelija, eli kotona tulee oleiltua "pakosta" paljon), ja radiohiljaisuutta olenkin oppinut pitämään merkkinä perheen lomailusta, tai sukuloinnista.
Ymmärrän että jokaiselle lapselle korotetaan ääntä joskus, kenties jopa huudetaan, ja minusta tämä on ok. Kun Niko-Jemima on menossa nassu ja tassut edellä uuniin, kun Santtu kiusaa kissaa, kun on rankka työkuukausi takana ja Ella-Petteri kiukuttelee sukkaa, ääni kohoaa hetkellisesti. Tämä on ok, parissa ensimmäisessä tapauksessa jopa suotavaa, mieluummin hätkähtänyt ja säikähtänyt lapsi, kuin onnettomuus.
Muttamutta, kun tässä kyseisessä taloudessa huuto ei ole hetkellistä. Vaan tunteja kestävää, ja toivon todella että liioittelisin. Aikuiset huutavat äänensä käheäksi, muut naapurit hakkaavat patteria, mitään muutosta ei tapahdu. Tuntuu että lapsetkin vain huutavat, eli malli lienee jo siirtynyt heille. Eivät siis kiljahtele tms leikin lomassa, vaan huutavat suoraa huutoa.
Eihän tämä asia hirveämmin minulle kuulu, lapsetkin vaikuttavat ihan rakastetuilta ja hyvinvoivilta kun heitä näkee, ja äänihaittakaan ei hirveä ole, heitän vain kuulokkeet päähän ja jatkan lukemista, mutta mietityttää kovin.
b) ideaalimaailmassa lapsille ei huudeta, kaikki keskustellaan halki, taikka tilanteet estetään jne.
Mutta täällä käytännöntasolla alkanut mietityttää se, kuinka usein keskimääräisesti lapsille, leikki-ikäisille, huudetaan?
Mietityksen on aiheuttanut se, että naapurissa, kerrostalossa, tunnutaan huutavan jatkuvasti. Ja tarkoitan jatkuvasti. Käytännössä katsoen joka ainoa päivä, ainakin aina kun itse kotosalla olen (viisastelijoille mainittakoon tässä kohtaa, että tämä aaltoviiva on päätoiminen opiskelija, eli kotona tulee oleiltua "pakosta" paljon), ja radiohiljaisuutta olenkin oppinut pitämään merkkinä perheen lomailusta, tai sukuloinnista.
Ymmärrän että jokaiselle lapselle korotetaan ääntä joskus, kenties jopa huudetaan, ja minusta tämä on ok. Kun Niko-Jemima on menossa nassu ja tassut edellä uuniin, kun Santtu kiusaa kissaa, kun on rankka työkuukausi takana ja Ella-Petteri kiukuttelee sukkaa, ääni kohoaa hetkellisesti. Tämä on ok, parissa ensimmäisessä tapauksessa jopa suotavaa, mieluummin hätkähtänyt ja säikähtänyt lapsi, kuin onnettomuus.
Muttamutta, kun tässä kyseisessä taloudessa huuto ei ole hetkellistä. Vaan tunteja kestävää, ja toivon todella että liioittelisin. Aikuiset huutavat äänensä käheäksi, muut naapurit hakkaavat patteria, mitään muutosta ei tapahdu. Tuntuu että lapsetkin vain huutavat, eli malli lienee jo siirtynyt heille. Eivät siis kiljahtele tms leikin lomassa, vaan huutavat suoraa huutoa.
Eihän tämä asia hirveämmin minulle kuulu, lapsetkin vaikuttavat ihan rakastetuilta ja hyvinvoivilta kun heitä näkee, ja äänihaittakaan ei hirveä ole, heitän vain kuulokkeet päähän ja jatkan lukemista, mutta mietityttää kovin.