Kuinka usein imuroitte?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tritonia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

tritonia

Jäsen
07.07.2013
32
0
6
Itse ainakin tiedän, että ehkä pitäisi imuroida vähän useammin, kun noita koirankarvoja kerääntyy niin helposti, mutta ei olla miehen kanssa kumpikaan mitenkään turhan tarkkoja. Imuroin kaksi kertaa viikossa, eteistä useammin. Tuolla yhdessä ketjussa tuli vastaan, että imuroidaan jopa kolme kertaa päivässä. Meillä ei ole lapsia, niin mietinkin sitä että imuroidaanko lapsiperheissä yleensä muutenkin useammin?
 
Joka päivä tuo taitaa aina jossain vaiheessa pöristä. Kerta viikkoon sitten oikein kunnolla, muutoin mennään pienillä ylläpitopörräyksillä. Meillä ainakin kesäaikaan tulee hiekkaa niin mahdottomasti, joten eteinen on hyvä surista puhtaaksi, samaten keittiön lattiat.

Ja ihan rennolla otteella, ei tuo imuri vielä ole käteen kiinni kasvanut :)
 
Kerran päivässä näin kesäaikaan,eteinen ja keittiö kahdesti päivässä.lapset kantaa uskomattoman paljon hiekkaa sisälle jaloissaan.(nyt kun vauva lähtee ryömimään niin luuttuan lattiat keskeisiltä paikoilta kerran päivässä)
 
Liian harvoin.. ehkä kerran parissa viikossa. Lemmikkejä ei ole, mutta muuten ehtii kyllä aina villakoiria nurkkiin ennen imuriin tarttumista. En yhtään tykkää imuroimisesta (tai siivoamisesta ylipäätään). Varmaan pitäs alkaa tsemppaamaan asian suhteen viimeistään kun tuo kuopus lähtee ryömimään.
 
Ihan koko kodin nurkkia myöten imuroin tavallisella imurilla kerran viikossa. Robotti imuroi sitten tarpeen mukaan. Esim. Olohuone ja makuuhuoneet robotilla 1-2 kertaa viikossa ja eteinen joka ilta ainakin näin kesäaikaan. Keittiön lattiaa meillä hervemmin imuroidaan. Lakaiseminen on mielestäni siellä helpompaa.
 
Kaksi kertaa päivässä. Meillä on iso koira, josta lähtee koko ajan karvoja. Ja pari lasta joiden kenkien ja vaatteiden mukana tulee kivasti hiekkaa sisälle, muuallekkin kuin eteiseen.
 
Kaksi kertaa päivässä. Meillä on iso koira, josta lähtee koko ajan karvoja. Ja pari lasta joiden kenkien ja vaatteiden mukana tulee kivasti hiekkaa sisälle, muuallekkin kuin eteiseen.

Tuon takia meillä ei ole koiraa. Mies kyllä haluaisi, mutta eipä tuo taida oikein ymmärtää, kuinka paljon lisäsiivousta se teettäisi. Minä ja tytär olemme molemmat allergisia.
 
Voi kun te olette reippaita! Mä imuroin maksimissaan kerran viikossa, ja siihenkin olen ollut tyytyväinen (ennen tätä ketjua :) lemmikkejä ei ole, yksi lapsi löytyy. Keittiön lakaisen kyllä sitten päivittäin pahimmista muruista. Inhoan imuroimista.... Plääh. Miten te jaksatte.
 
Alakerrassa joka päivä, yläkerran imuroin kerran tai kaksi viikossa. Riippuu siitä miten lapset ovat kotona. Normaalisti alakerran imuroin kahdesti päivässä mutta nyt kun mulla on nilkka sökönä niin kerta saa riittää.
 
Vinkkinä niille, jotka haluaa imuroida useammin, mutta imurin kaivaminen kaapista laiskottaa: jättäkää imuri siihen hollille! Ei tarvi kun tarttua siihen ja laittaa päälle. Meillä tämä konsti on lisännyt imurin käyttöä kovasti. Ennen lakaisin paljon, mutta jotenkin siistimmän tuntusta käyttää hetki imuria.
 
Voi kun te olette reippaita! Mä imuroin maksimissaan kerran viikossa, ja siihenkin olen ollut tyytyväinen (ennen tätä ketjua :) lemmikkejä ei ole, yksi lapsi löytyy. Keittiön lakaisen kyllä sitten päivittäin pahimmista muruista. Inhoan imuroimista.... Plääh. Miten te jaksatte.

No katoppa kun oli itse samaa mieltä, että miten ihmiset jaksaa viitsii, kun luin joskun vastaavan ketjun, kun silloin olin imuroinut kerran viikkoon.
Sitten meille hankittiin rikkaimuri ja silläpä tulee sutaistua muutaman kerran viikkoon ja on helppo, ilokseen sillä hurauttelee :) ja sitten kerta viikkoon max kunnon imurointi.
 
Imuroin vähintään kerran päivässä, useimmiten kahdesti, joskus jopa enemmän..
miehen koirista lähtee niin tuhottomasti karvaa ja lapset mönkii lattialla niin ällöttää!!
 
Siis meillä imuroidaan joka toinen viikko, eikä meillä oo kyllä yhtään silti likaista! En tajua miten imuroitte noin paljon...Toki muruja ja muuta keittöistä otetaan rikkaharjalla päivittäin. Lemmikkejä ei ole, yksi lapsi.
 

Yhteistyössä