Kuinka rasvaisessa kunnossa naisen pitää oikein olla, että se ei vituta kanssasisaria?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja huooh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

huooh

Vieras
Olen treenaillut ja syönyt tavoitteellisesti nyt vajaan vuoden ja tulosta on tullut. Lähtömitat oli 170/73 kg ja nyt painoa on 59kg ja voin rehellisesti sanoa, että olen todella timmissä kunnossa. Ikää 28v ja viimeksi 10 vuotta sitten olen tainnut olla näissä rasvoissa ja mitoissa:)

Projektin tarkoitus oli parantaa mun omaa oloa ja ulkonäköä. Halusin ennen kolmekymppiä päästä hyvään kuntoon ja kumota sen luulon, että kolmenkympin lähestyessä nainen lihoo ja muuttuu ryhdittömäksi pullaksi (miten minullekin meinasi käydä).

En ole sanallakaan puhunut asiasta, tai hehkuttanut, en tuonut itseäni esille, mutta silti se tuntuu ärsyttävän muita. Minua saa haukkua turhamaiseksi, luuviuluksi (jota en todella ole), itseään parempana pitäväksi jne. Yritän välttää keskusteluja aiheesta, mut aina joku alkaa aukomaan.

Johtuuko tämä siitä, että en enää kuulukaan siihen samaan "heimoon" muiden kanssa ja käytän surutta tietyn ajan viikossa treeniin (joka usein mielletään jostain ihmeellisestä syystä turhamaisuudeksi)? Mun kanssa ei voi enää voivotella painonnousua ja hakea tukea, että joku muukin on yhtä iso/isompi kuin itse ja että kolmekymppisenä se lihominen ja repsahtaminen nyt vaan on väistämätöntä.

Miten ihmeessä mun hyvä kroppa ja kunto on muilta pois? Varsinkin, kun en ikinä asiasta mitään puhu. Toki pukeudun nyt hieman eri tavalla, kun voin. En myöskään voi yhtyä läskien valitteluun tai keskusteluihin siitä, miten pitäisi saada kiloja pois ja silti vaan tulee vedettyä suklaata. Olen hiljaa, mut sekin tuntuu ärsyttävän.
 
no ne on niitä joilla ei ole itsetunto kohdillaan jotka keljuilee. mulle on aivan sama miltä joku näyttää, sitten voin alkaa aukomaan päätäni jos tulee mun suklaata ja herkkuja viemään. painan 145kg ja se on kerätty kovalla työllä ja isolla rahalla=)
 
Jaa..mulla on rasvaprosentti about 15,5, pituus 174 ja paino 62. Eli lihasta on, rasvaa ei.

Enkä kertaakaan ole kuullut kenenkään aukovan päätään tai muuten negatiivisesti suhtautuvan muhun ulkonäön perusteella. Ihan samalla tavalla laihat ja lihavat ja keskikokoiset suhtautuu, pihalla ja töissä ja naapurissa ja kaupassa ja päiväkodissa ja ja ja..

Eli en usko ihan kaiken selittyvän ulkonäöllä, ei millään pahalla ap. Enkä siis vihjaa että olisit inhottava ihminen tms. joku muu syy voisi olla?
 
se taitaa olla se kateus :D itekin sen myös huomanneena, kun tässä on myös projekti meneillään, että saan itteni taas hyvään kuntoon kuopuksen jälkeen niin olen huomaavinani samaa ympärilläni...sanotaan, että ei sun tarvi enää laihduttaa yms....vaikka todellakin tarvitsee, mulla on liikaa läskiä ympärilläni vielä 15 kg ja aion ne todellakin sulattaa pois:D ja nämä jotka tämmösiä sanoo ovat melko tuhdissa kunnossa.
 
Me ollaan just samanmittaset, en oo vielä ihan yhtä timmi mutta paino pudonnut parin vuoden aikana 71->63. Mun ystävät on kaikki suhtautunu ihan eri lailla kuin sinun, eivät hauku tai pidä mua turhamaisena. No yks kaveri joskus sanoo et vitsi inhoon sua kun oot noin laiha, mutta sen kans meilla on tapana sanoa toisillemme tuollaisia.

Mulla syynä oli pikemminkin halu saada parempi kunto, olen sua 10v vanhempi ja aloin olla oikeasti huolissani että rapistun täysin, kun työnikin on fyysisesti kuormittavaa. Olen kyllä terveempi ja reippaampi nyt, ja toivottavasti vielä joku päivä myös kiinteä :D

Tsemppiä hyvien elintapojen tiellä!
 
Monta vaihtoehtoa...

1) Jotkut vaan vituttaa, oli ne sitten laihoja, sopusuhtaisia tai lihavia. Sitä ulkonäkönälvimistä on helppo käyttää aseena.

2) Jotkut on kateellisia, ja nälvivät siksi.

3) Jotkut ei huomaakaan, kuinka paljon keskittyvät tasan siihen yhteen aiheeseen (painonpudotus, liikunta, oma rasvaprosentti), eivätkä siksi huomaa että muita alkaa kypsyttää jonkin ajan päästä kuunnella koko ajan samaa.

Noi on musta yleisimmät syyt.
 
[QUOTE="mä";25006210]Jaa..mulla on rasvaprosentti about 15,5, pituus 174 ja paino 62. Eli lihasta on, rasvaa ei.

Enkä kertaakaan ole kuullut kenenkään aukovan päätään tai muuten negatiivisesti suhtautuvan muhun ulkonäön perusteella. Ihan samalla tavalla laihat ja lihavat ja keskikokoiset suhtautuu, pihalla ja töissä ja naapurissa ja kaupassa ja päiväkodissa ja ja ja..

Eli en usko ihan kaiken selittyvän ulkonäöllä, ei millään pahalla ap. Enkä siis vihjaa että olisit inhottava ihminen tms. joku muu syy voisi olla?[/QUOTE]

Tässä voisi olla erona ap:n suht nopeaan tapahtunut ja pysynyt muutos...
 
[QUOTE="mä";25006210]Jaa..mulla on rasvaprosentti about 15,5, pituus 174 ja paino 62. Eli lihasta on, rasvaa ei.

Enkä kertaakaan ole kuullut kenenkään aukovan päätään tai muuten negatiivisesti suhtautuvan muhun ulkonäön perusteella. Ihan samalla tavalla laihat ja lihavat ja keskikokoiset suhtautuu, pihalla ja töissä ja naapurissa ja kaupassa ja päiväkodissa ja ja ja..

Eli en usko ihan kaiken selittyvän ulkonäöllä, ei millään pahalla ap. Enkä siis vihjaa että olisit inhottava ihminen tms. joku muu syy voisi olla?[/QUOTE]

Mutta miksi ihmeessä se arvostelu sitten kohdistuisi mun ulkomuotoon, jos se ei olekaan se, joka ärsyttää? Eikä voi suoraan sanoa, että joku muu ärsyttää? Inhoan tuollaista akkamaista kyräilyä ja kiertelyä, kun helpommalla pääsisi, kun sanoisi suoraan. Miksi se on niin vaikeaa? Asiaan voisi sitten kiinnittää huomiota/sopia asiat. En osaa lukea ajatuksia.

Mutta vaikea keksiä, mikä muu se asia olisi, kun ennen tätä muodonmuutostani tällaista ei ilmennyt, joten veikkaan sen olevan juuri tämä juttu. Ihmetyttää vaan, miksi se ärsyttää.
 
No siks, kun se ilmeisesti on sulle se herkkä paikka. Sellaisiahan ihmiset on, iskee sinne missä tuntuu. Toisen ilon latistaminen ja suoritusten mitätöiminen on yksi suosituimmista vittuilukeinoista.
 
[QUOTE="mä";25006268]No kuka sua arvostelee? Sen tietäminen varmaan auttais "diagnoosin" teossa :)[/QUOTE]

Lähipiirin ihmiset, sukulaiset ja ystävät. Monet heistä ovat hieman pulleampia. Eivät toki kaikki arvostele, mutta osa. Osa on taas aivan vilpittömän iloinen, että voin paremmin ja olen kaunistunut.

Esimerkiksi äitini on kommentoinut uutta ulkomuotoani lähinnä taivastelemalla ja nenää nyrpistelemällä ja päivittelemällä. Ei siis ole sanonut suoraan, että olisi hyvä tai huono, kommentit lähinnä "voi kauhee, kun sulta on lähtenyt painoa". Äiti on taas näitä "meidän suvun naiset nyt vaan on tällaisia vähän rehevämpiä..".

Osa ystävistä taas loukkaantuu siitä, että en herkuttele rasvaisella ja makealla joka päivä, vaikka he niin tekevät. Mä olen sitten nirppanokka heidän mielestään. JA mä tosiaan myös herkuttelen, välillä, en aina, koska haluan psysyäkin kunnossa.
 
Mä olen käynyt läpi samanlaisen muutoksen ja huomannut ihmisissä ihan saman jutun. Enkä minäkään mitenkään hehkuta "uutta" kroppaani. Mutta oloni on hyvä, ja se varmasti näkyy ulospäinkin.

Kyllä ne on ihan vaan kateellisia. Minua ainakin arvostelevat just ne "voi kun mä oon läski"-tyypit jotka samalla vetävät pullaa naamaan. Ihminen on ihan just sitä mitä haluaa. :)
 
Huoh, vihaan ihmisiä, jotka ei pysty nauttimaan toisten hyvästä olosta. Se että sä olet hyvässä kunnossa ei todellakaan ole keneltäkään pois, mutta aina niitä kateellisia on. Oisin kuitenkin vähän huolestunut jos sun omat ystävät ja lähipiiri osoittaa kateuden merkkejä. Juuri näiden ihmisten kun pitäisi eniten iloita sun puolesta..
 
Hmm, no mä oon myöskin saanut vain hyvää palautetta. (164cm, 75kg:stä 60kg:hen.) MUTTA vähän tökkii se, että kun nykyän saan kuulla olevani seksikäs, niin paksuna se oli 'älykäs', mikä oli kivempaa. Tuntuu myös, että joudun näkemään kaksinkertaisen vaivan saadakseni esim. kokoustilanteessa muut osallistujat suhtautumaan muhun vakavasti, eikä 'söpönä blondina'. Täähän taas mun mielestä kertoo aika paljon siitä, miten ihmiset meidänkin yhteiskunnassa alitajuisesti suhtautuvat naisiin ja naiseuteen. Mutta se onkin juttu erikseen.
 
Onnea, olet varmasti upeassa kuosissa!

Minä en kyllä kuuntelisi toisten henkilökohtaisia loukkauksia yhtään, vaan napauttaisin heti takaisin tai kysyisin, miksi haluat loukata tai sanoit pahasti.
 
Yhteistyössä