Kuinka pitkään muilla 'tehty' hampaita?

Kahta hammasta pukkaa siis yhtäaikaa alas, tyttö siis viikon vajaa 7kk. Meillä on aiemminkin ollut yöt yhtä hulinaa allergiaepäilyjen, mahavaivojen ja ihottumien kanssa, mutta nyt tilanne on se ettei nukuta päivälläkään ja yöunille meneminen on pelkkää kaaosta. Yhtä kitinää ja huutoa, eikä äiti saisi kadota yhtään mihinkään edes sekunniksi. Missään ei ole hyvä olla, muuta kuin hetken sylissä. Ikeäniään rappaa ja jätystää mitä nyt ehtii. On kokeiltu viileitä puruleluja, kylmällä vedellä kasteltua rättiä pureskeltavaksi, tuorekurkkua, panadolia... mutta ei vaan toisella olo helpota. Voi pientä. :/

Tätä on jatkunut nyt n. 5 päivää, ja yhä näkyy ja tuntuu vain pienet hampaannököset ikenissä, eli yhä on tuloillaan. Kuinka kauan muilla on siis tehty hampaita, ennen kuin ne sieltä ikenistä kunnolla nousevat ja olo helpottuu?


Entä olisiko muuten vinkkejä hammasvaivoihin?
 
Oletko kokeillu peräpuikkoa laittaa? En osaa oikein neuvoa, kun meillä ekat hampaat tuli kuin salaa..
Mä annoin porkkanalla hangata ikeniä, sitten just niitä hammasleluja. Nyt on hammasharja käytössä, sillä rappaa ikeniä.

Nyt vissiin puhkeaa kohta kulmahammas alas. Tällä hetkellä 2 hammasta. Meillä ei vaikuttanut mitenkään uniin. Meillä tyttö oli itkuinen 4kk asti niin onneksi tuo hammas homma on sujunut ilman ongelmia ainakin tähän asti. "Koputtaa puuta"

niin ja tytöllä ikää 8kk. hampaat tuli 7kk ikäisenä( eka puhkes 4.1 ja toka 14.1)
 
meillä on pian 4kk poika..reilu 2viikkoa on ollut nuita kitinöitä ja nukkumaan mentäessä raivoaa =)
hampaita on tulossa 3 ja juuri tänään huomasin että yksi niistä on onneksi jo puhjennut..
 
Ammattilainen
Meillä kans 8 kk:lle puhkeaa just ylähampaat. On ne jo useamman päivän vaivanneet. Illalla katottiin että toinen oli tullut ja toisesta oli se ien ihan punainen ja sellainen pieni "verirantu" oli ikenessä siinä kohtaa mihin hammas tulee. Kipeän näköinen! Oon antanu iltaisin Buranaa ja päivisin syöttänyt jääkaappikylmää hedelmäsosetta. Sitä "pureskelee" muovilusikasta ihan mielissään. Toivottavasti kohta helpottaa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Nenni:
Tätä on jatkunut nyt n. 5 päivää, ja yhä näkyy ja tuntuu vain pienet hampaannököset ikenissä, eli yhä on tuloillaan. Kuinka kauan muilla on siis tehty hampaita, ennen kuin ne sieltä ikenistä kunnolla nousevat ja olo helpottuu?
Meillä poika alko oireilla hampaita ollessaan 2½kk ikänen ja eka puhkes pojan ollessa 6kk2pv ja toinen tuli sit melkein perään eli 6kk2vk3pv. Että onnee vaan sulle, jos ihan lähipäivinä läpi tulee. :) Näkyvissä, siis sellasena lasimaisena laikkuna ikenessä ne hampaat oli ehkä 3-4 viikkoa ennen läpi tuloa.

Nyt on tulossa kaks lisää ja viikon verran ovat kuultaneet selvänä lasimaisena laikkuna. Kovasti noi vaivaa, kuten kaks ekaakin, mut apuja saadaan eri jutuista vaihtelevasti. Panadolia riittävä annos on ihan paras ja sit tietty jätystettävät, viilennettynä ja ilman. Hammasharjasta tykkää myös meidän poika.

Jätkä siis hautoo pitkän kaavan mukaan ja suurieleisesti... Joillakin tulee helpommin, toivottavasti meilläkin ne loput. Voimia!
 
Kiitokset kaikille vastauksista! :flower:

Tuota hammasharjaa vois kokeilla. Meillä on annettu Panadolia yks puikko, mutta ei tunnu auttavan. Toista en ole tohtinut kokeilla... Kuinka paljon olette antaneet särkylääkettä kerralla?

Myy-80, sellaset lasimaiset laikut oli meilläkin pitkään, nyt on 2 pientä valkoista pattia ilmestynyt ikeniin, mutta ei nuo oikein vielä hampailta edes näytä. ;) Siis niitähän ne on, mutta näyttävät lähinnä pieniltä nykeröiltä kun eivät ole sieltä kunnolla putkahtaneet esiin.

Jospa tää tästä. Ongelmana vaan, ku toiselle ei oikein ruoka maistu, ei tissi eikä soseet. Pullosta menisi, mutta nyt on allergiaselvittelyt meneillään ja tuttelit sun muut nanit kiellossa vähän aikaa ainakin. Pitänee mennä hakemaan apteekista jotain soijakorviketta, ettei tyttö joutuisi vielä ienvaivansa lisäksi olemaan nälässä. Mutta kai se on normaalia, että syömälakkoa pidetään hampaidentekovaiheessa enemmän tai vähemmän.
 
Kurjaa tollanen syömälakko... Maistuisko paremmin kylmänä?

Mä oon antanu särkylääkettä painon mukasen maksimin. Panadol varsinkin kun on sellanen, että jos ei kerralla anna tarpeeks, niin sit on vaikee saada tehoja. Tai ainakin se kestää tautisen kauan. (Nimim. neljä tuntia melkolailla putkeen täyttä huutoa kuunnellut). Kato pakkauksesta minkä verran saat antaa... Kannattaa kokeilla myös nestemäistä, jos ei supolla saa apuja.
 
Joo, meilläkin poika tehnyt pitemmän kaavan mukaan noita hampaita.. Kaikki hampaat ovat vaivanneet lähes kuukauden ennen puhkeamistaan kunnolla. :headwall:
sit onneksi on aina tullut kuitenkin kaks kerralla ettei sentään ihan yksitellen.. Nyt on ylhäällä neljä ja alhaalla kaksi hammasta ja kaks lisää on justiinsa tulossa läpi, nämäkin jo oireilleet kolme viikkoa..
 
Meillä ensimmäinen hammas tuli vasta 11 kk:n ikäisenä. Nyt poika on
1,5 vuotta ja hampaita on tulossa viisi kerralla. Meillä nämä hampaat puhkeavat näin myöhään. Voitte arvata mitä meno on yöllä. Yhtä huutoa hammasten kivistelyä. Olen aivan puhki, koska olen ollut työssä ollut jo viisi kk täysipäiväisesti. Poika onneksi hoidossa isälläni.
:LOL: :LOL: :LOL:
 

Yhteistyössä