Kuinka pian kunnallisella pääsee tutkimuksiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kaunis Aamu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kaunis Aamu

Jäsen
13.07.2005
279
0
16
Ja pääsenkö edes. Minulla on:
1 tuulimuna, kaavittu.
1 onnistunut raskaus.
1 keskenmeno vko 6.
1 keskenmeno vko5.
Tässä järjestyksessä.

Siis kolme keskenmenoa, vaikka ei ihan peräkkäin. Sitten pojan jälkeen tullut rinnoista tähän saakka (3.v) nestettä. En imettänyt, maitoa ei tullut.

Onkohan tässä tarpeeksi syytä päästä tutkimuksiin? Minusta nyt tuntuu, että kaikki ei ole ihan kohdallaan.
 
Voithan tietysti hakea tutkimuksiin, mutta voi olla, että eivät vielä ota sillä sinullahan on 1 onnistunut raskaus noiden keskenmenojen välissä.

Yleensähän tutkimukset tehdään jos on ollut kolme peräkkäistä keskenmenoa tai sitten kohtukuolema.

Itselläni on takana 1 km rv8 ja kohtukuolema rv25 ja minut tutkittiin.
Mitään vikaa ei löytynyt, mutta menkat ovat olleet kohtukuoleman jälkeen ihan mitä sattuu ja kävin viime syksynä lääkärissä niiden takia. Sanoivat, että puoli vuotta odottele ja jos silloinkin ovat mitä sattuu niin sitten tarkempiin tutkimuksiin ja ihan varmasti soitan heti maanantai aamuna sinne.

Voimia sinulle! :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 27.01.2006 klo 10:43 enkeli prinsessa kirjoitti:
Voithan tietysti hakea tutkimuksiin, mutta voi olla, että eivät vielä ota sillä sinullahan on 1 onnistunut raskaus noiden keskenmenojen välissä.

Yleensähän tutkimukset tehdään jos on ollut kolme peräkkäistä keskenmenoa tai sitten kohtukuolema.

Itselläni on takana 1 km rv8 ja kohtukuolema rv25 ja minut tutkittiin.
Mitään vikaa ei löytynyt, mutta menkat ovat olleet kohtukuoleman jälkeen ihan mitä sattuu ja kävin viime syksynä lääkärissä niiden takia. Sanoivat, että puoli vuotta odottele ja jos silloinkin ovat mitä sattuu niin sitten tarkempiin tutkimuksiin ja ihan varmasti soitan heti maanantai aamuna sinne.

Voimia sinulle! :hug:

Voimia sinulle :hug:

Olet kuitenkin kokenut sen rankemman. Minä jotenkin olen vähän sekaisin vissiin kun en oikein sisäistä noita keskenmenoja. Tai sitten en ole vielä oikein ajatellut olevani raskaana.

Epätietoisuus on rankkaa. Mutta hoitoon pääsy varmasti helpottaa?
 
Niin, kaikkihan eivät jää suremaan alkuraskauden keskenmenoa vaan uutta yritystä putkeen ja jotkut taas saattavat surea kauankin...

helpottaa varmasti tutkimuksiin pääsy, mutta meidän tytön kuoleman syytä ei koskaan saada tietää koska kaikki kokeet olivat ok.
Nyt se soitto sit lekurille ja tutkivat onko jotain vikaa hormooneissa...
Toivottavasti mitään vakavampaa ei löydy...
 
Yhteistyössä