avuton vaimo
Tiedän että tämä on tietysti tapaus-, olosuhde- ja ihmiskohtaista mutta haluaisin tietää teidän kokemuksianne. Sekä miesten että naisten. Miten paljon avuntarvetta te miehet siedätte vaimoiltanne ilman että parisuhde siitä kärsii, ja miten avuttomia te naiset olette olleet?
Meillä on nyt nimittäin sellainen tilanne, että olen ollut muutaman vuoden pois työelämästä mielenterveysongelmien vuoksi. Maksan kyllä kuntoutustuestani oman osani menoista joten siinä mielessä en elä mieheni siivellä.
Kuitenkin minusta tuntuu, että kun kerran olen kotona, minun pitäisi tehdä esimerkiksi kaikki kotityöt. Että huushollin pitäisi olla siisti ja päivällisen pöydässä kun mies tulee kotiin. Jne. No, valtaosan kotitöistä jaksankin tehdä ainakin jollain tavalla, tosin ei meillä hirveän siistiä ole koskaan. Mutta sellainen perussiisteys on. Laitan enimmäkseen ruokaa, mies kokkaa pari kertaa viikossa.
Mutta sitten mies esimerkiksi hoitaa yhteiset raha-asiamme. No, niitä ei ole hirveän paljon mutta kuitenkin. Tuo on jäännettä siltä ajalta kun olin ison firman talousosastolla ja totesin etten enää jaksa kotona pyöritellä numeroita. Toisinaan myös pyydän miestä vaikka imuroimaan tms, jos on sattunut olemaan sellainen viikko että sekin pieni homma on minulle ylivoimaista. Lisäksi mies käy aina kaupassa. Tosin tuo on siinä mielessä kohtuullista että hän kulkee autolla ja minä jalkaisin, joten on ihan järkevää että hän käy kaupassa töistä tullessaan tai vaikka hakee pakettini postista jos olen tilannut jotain(meillä kun on koira, käytän vähäisen kävelyenergiani mieluummin koiran lenkittämiseen kuin asioimiseen). Minä teen kyllä kauppalistan kun se on kuulemma pahin homma, päättää mitä ostetaan. Mies myös hoitaa kaikki autoon liittyvät jutut mutta se on mielestäni ihan kohtuullista koska minä en kerran autoa käytä. Yritän kyllä aina tukea häntä päätöksissään jos niihin liittyy isompaa rahanmenoa vaikken asiasta mitään ymmärtäisikään.
Mutta jos sattuu jotain yllättävää tai tavallisuudesta poikkeavaa mies yleensä joutuu asian hoitamaan koska minusta ei sellaiseen ole. Jos vaikka täytyy käyttää koira ulkona keskellä yötä. Tuohon on kyllä sekin syy että mielialalääkkeeni on valittu sitä silmällä pitäen että saisin yöni nukuttua. Nukunkin, mutta olen aika sekaisin jos täytyisi yöllä mennä pihalle. Mutta tuntuu vaan kurjalta kun toinen joutuu aamulla menemään töihin ja silti nousemaan yöllä. Toki minäkin saatan mennä jos satun olemaan täysin hereillä ja mies sikiunessa. Mutta noin yleensä kaikki tuollainen on miehen heiniä.
Minä siis hoidan enimmäkseen siivoamisen, pyykin ja kokkaamisen mutta mies auttaa jos en jaksa. Asumme kerrostalossa joten mitään isompaa hommaa ei ole. Hoidan myös enimmäkseen koiran ulkoiluttamisen ja sen eläinlääkärikäynnit ym. (mies ei tiedä koska koira on saanut matokuurin tai mitä matolääkettä se syö, eli koiran hyvinvointi on kyllä täysin vastuullani.) Lapsia meillä ei ole. Mies käy kaupassa, hoitaa raha-asiat ja juoksevat asiat. Minä autan mielipiteilläni silloin kun niitä tunnutaan kaipaavan. Kulut maksetaan kokolailla puoliksi. Jos mennään johonkin, mies ajaa aina, minulla kun ei ole ajokorttia. Jos jotain täytyy paikata tai parsia, teen sen kyllä mutta en ole mikään käsityöihminen.
Miten te itse kokisitte tällaisen tilanteen? Tuntuuko teistä, että jotenkin riistän miestäni kun vaan loisin kotona? Mies itse ei ole sitä mieltä, vaikka arvaan että on ikävä lähteä joka aamu töihin kun minä vasta pikkuhiljaa alan heräillä. Muuten meillä on mielestäni hyvin tasa-arvoinen suhde, seksiä on aina kun jompikumpi haluaa ja mielestäni pystyn kyllä tarjoamaan henkisiäkin virikkeitä miehelleni luultavasti enemmän kuin silloin kun olin työelämässä. Mutta se on vaan se tunne, että kotona olijan pitäisi tehdä sitten ihan kaikki sen toisen ihmisen palkkatyötä lukuunottamatta...
Meillä on nyt nimittäin sellainen tilanne, että olen ollut muutaman vuoden pois työelämästä mielenterveysongelmien vuoksi. Maksan kyllä kuntoutustuestani oman osani menoista joten siinä mielessä en elä mieheni siivellä.
Kuitenkin minusta tuntuu, että kun kerran olen kotona, minun pitäisi tehdä esimerkiksi kaikki kotityöt. Että huushollin pitäisi olla siisti ja päivällisen pöydässä kun mies tulee kotiin. Jne. No, valtaosan kotitöistä jaksankin tehdä ainakin jollain tavalla, tosin ei meillä hirveän siistiä ole koskaan. Mutta sellainen perussiisteys on. Laitan enimmäkseen ruokaa, mies kokkaa pari kertaa viikossa.
Mutta sitten mies esimerkiksi hoitaa yhteiset raha-asiamme. No, niitä ei ole hirveän paljon mutta kuitenkin. Tuo on jäännettä siltä ajalta kun olin ison firman talousosastolla ja totesin etten enää jaksa kotona pyöritellä numeroita. Toisinaan myös pyydän miestä vaikka imuroimaan tms, jos on sattunut olemaan sellainen viikko että sekin pieni homma on minulle ylivoimaista. Lisäksi mies käy aina kaupassa. Tosin tuo on siinä mielessä kohtuullista että hän kulkee autolla ja minä jalkaisin, joten on ihan järkevää että hän käy kaupassa töistä tullessaan tai vaikka hakee pakettini postista jos olen tilannut jotain(meillä kun on koira, käytän vähäisen kävelyenergiani mieluummin koiran lenkittämiseen kuin asioimiseen). Minä teen kyllä kauppalistan kun se on kuulemma pahin homma, päättää mitä ostetaan. Mies myös hoitaa kaikki autoon liittyvät jutut mutta se on mielestäni ihan kohtuullista koska minä en kerran autoa käytä. Yritän kyllä aina tukea häntä päätöksissään jos niihin liittyy isompaa rahanmenoa vaikken asiasta mitään ymmärtäisikään.
Mutta jos sattuu jotain yllättävää tai tavallisuudesta poikkeavaa mies yleensä joutuu asian hoitamaan koska minusta ei sellaiseen ole. Jos vaikka täytyy käyttää koira ulkona keskellä yötä. Tuohon on kyllä sekin syy että mielialalääkkeeni on valittu sitä silmällä pitäen että saisin yöni nukuttua. Nukunkin, mutta olen aika sekaisin jos täytyisi yöllä mennä pihalle. Mutta tuntuu vaan kurjalta kun toinen joutuu aamulla menemään töihin ja silti nousemaan yöllä. Toki minäkin saatan mennä jos satun olemaan täysin hereillä ja mies sikiunessa. Mutta noin yleensä kaikki tuollainen on miehen heiniä.
Minä siis hoidan enimmäkseen siivoamisen, pyykin ja kokkaamisen mutta mies auttaa jos en jaksa. Asumme kerrostalossa joten mitään isompaa hommaa ei ole. Hoidan myös enimmäkseen koiran ulkoiluttamisen ja sen eläinlääkärikäynnit ym. (mies ei tiedä koska koira on saanut matokuurin tai mitä matolääkettä se syö, eli koiran hyvinvointi on kyllä täysin vastuullani.) Lapsia meillä ei ole. Mies käy kaupassa, hoitaa raha-asiat ja juoksevat asiat. Minä autan mielipiteilläni silloin kun niitä tunnutaan kaipaavan. Kulut maksetaan kokolailla puoliksi. Jos mennään johonkin, mies ajaa aina, minulla kun ei ole ajokorttia. Jos jotain täytyy paikata tai parsia, teen sen kyllä mutta en ole mikään käsityöihminen.
Miten te itse kokisitte tällaisen tilanteen? Tuntuuko teistä, että jotenkin riistän miestäni kun vaan loisin kotona? Mies itse ei ole sitä mieltä, vaikka arvaan että on ikävä lähteä joka aamu töihin kun minä vasta pikkuhiljaa alan heräillä. Muuten meillä on mielestäni hyvin tasa-arvoinen suhde, seksiä on aina kun jompikumpi haluaa ja mielestäni pystyn kyllä tarjoamaan henkisiäkin virikkeitä miehelleni luultavasti enemmän kuin silloin kun olin työelämässä. Mutta se on vaan se tunne, että kotona olijan pitäisi tehdä sitten ihan kaikki sen toisen ihmisen palkkatyötä lukuunottamatta...