Kuinka paljon ja millä tavoin miehenne osoittaa teille hellyyttä?

[Havers]

Ei ole hyvä, että sinulla ei ole sinne avainta. Olette kuitenkin avo/aviosuhteessa ja teillä on lapsia, luottamuksen ja sitoutumuksen pitäisi olla sitä luokkaa että kotien avaimet annetaan... Ja vielä jos siitä kämpästä olisi hyödyksi teille molemmille töidenne suhteen.

Miehesi tuntuu viettävän poikamieselämää silloin kun hän niin haluaa, ei ota osaa lasten sairastumisten hoitoon jne. Pahin mahdollinen kuvio on sitten se, että miehelläsi on jokin nainen, joka siellä kämpällään myös käy. Mies on suhteessa hänen kanssaan ja kokee muut hellyyden osoitukset, suukot jne, tarpeettomiksi kanssasi. Hän ei ylipäätään ole enää kiinnostunut sinusta, hän ei kohtele sinua eikä lapsia lämpimästi.

Miksi edes haluat antaa hänelle mahdollisuuden yhdyntäseksiin kanssasi? Kieltäydy ja pistä stoppi miehen puuhille, nosta keskustelua asioista ja pidä pintasi. Asuntoasia esiin ja sen hyötykäyttö molempien eduksi, miehen huono käytös perhettään kohden ja miten aikoo muuttaa asioita.

Hän on kohdellut sinua kuin spitaalista ja määrännyt omat itsekkäät säännöt, miten on perheessä ja miten on kanssasi. Joku voisi myös sanoa että "kohdellut kuin prostituoitua", koska yleinen huhu on, että prostituoitujen kanssa halutaan yhtyä ilman suutelemista ettei hommaan sekoitu tunteita.

Ota asiat esiin miehesi kanssa. Ole oikeutetusti suuttunut, älä nyt hyvä ihminen alistu tuollaiseen.

 

[nokisses]

Puolentoista vuoden pususelibaatin jälkeen mieheni lopultakin HALUSI suudella minua. Tilanne oli sellainen, että meillä oli riehunut sitkeä vatsatauti lapsissa ja toiseksi viimeisenä miehessä - minä olen edelleen oireeton. Vessakäyntien hieman harventuessa hän halusi rakastella ja samalla myös suudella minua, suorastaan tuppautui suuhun. En innostunut asiasta, jolloin mies tietenkin loukkaantui verisesti ja kieltää minulta nyt kaikenlaisen läheisyyden, kääriytyy illalla tiukasti peittoonsa sängyn toiselle laidalle selkä minuun päin ja tiuskii ilkeästi, jos yritän lähemmäs. Tuli kyllä ensimmäisenä mieleen, että hän haluaa tahallaan tartuttaa minuunkin tuon ilkeän vatsataudin, etten pääsisi liian helpolla. Nyt eletään hyytävän kylmässä ilmapiirissä, kuuntelen piikittelyä joka asiasta, lopulta turskahdan itkuun, kun en jaksa ihan kaikkea niellä. Vastaankaan en uskalla sanoa eikä ainakaan auttaisi mitään. Yritän antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos välillä hyvällä välillä huonolla menestyksellä. Tulisiko taas hyviä neuvoja? Vai nostanko kädet pystyyn ja luovun taistelusta tasapainoisen avioliiton puolesta?

 

[Aloita]

ainakin jostain helpommasta urakasta! Nuorallatanssi, kiinan kieli, leijonankesytys...

Sitten varmaan voi jo kokeilla saada tuosta avioliitostakin täysjärkisen. Huh heijaa!

 

[ehkä se oikeaton]

Kertokaa toiveenne hänelle. Jospa hän siitä innostuisi.
Minä ainakin tykkään usein halia ja suukotella vaimoa.

Mun muija ei ainakaan innostu!!!
Olen ollut 17 vuotta uskollinen samalle naiselle!!!
Meillä on seksiä 3-5 kertaa viikossa edelleen, mutta kaikki, mitä
rouvalle ehdotan on " EI KÄY " !!! Mitä vittua??? Se voi ottaa tauluun ja antaa nopean hydrauliikan, mutta siinä enemmän ku kaikki!!!
Sanojensa mukaan saa mun vehkeillä orkut parhaiten, mitä nopeemmin!!!
5min on jo ihan liian kauan!!! Asento on siis sama aloittaessa, kuin lopettaessa!!!
Mä haluun ihan vitusti enemmän!!! Onko se taas peniksen mitoista kiinni???
Tiedän jo naiseni puheista, etten ole basisti.

pikkum...

 

[Realisti]

Joskus mietin, olenko vain "ahne" hellyyden osoitusten suhteen, mutta usein todella tuntuu, että onko mieheni jotenkin erityisen viileä.. Vai onkohan ne kaikki tuollaisia..

No jokatapauksessa.. Minä itse osoitan enemmän, kuin mieheni. Kun tulen kotiin, ei minun ensimmäiseksi trvitse hyökätä suukottelemaan, voin kaikessa rauhassa purkaa kauppakassit, tehdä ruokaa, käydä suihkussa, hoitaa sähköposteja ja touhuilla mitä tahansa ilman, että tarvitsisi liimautua mieheen kiinni. Mutta sitten kun rentoudumme molemmat sohvalla, haluan mennä kainaloon ja vaikka vähän silittää miehen hiuksia ja suukottaa ja hän toki ottaa sen kaiken vastaan ja silittää takaisin, mutta se tapahtuu lähes aina minun aloitteestani. Joskus olen kokeillut, etten menekään tekemään minkäänlaista aloitetta suukotteluun tai halailuun, niin sitten ollaan koko ilta koskematta toisiamme. Olisi mukavaa, että hänkin voisi joskus oma-aloitteisesti ottaa minut kainaloon ja suukottaa.

Ainoat hetket, jolloin hän on osoittaa oma-aloitteisesti hellyyttä on joskus nukkumaan käydessä, jolloin hän laittaa kätensä ympärilleni, mutta sekin vain joskus. Ja sitten aamuisin, kun hän lähtee ennen minua töihin, niin kyllä hän käy sängyssä suukottamassa, mutta muuten hän vaan olla möllöttää. Hän ei koskaan muuten suukottele minua oma-aloitteisesti, paitsi se aamun lähtöpusu ja tietysti seksin aikana, mutta ei ikinä muuten. Onkos miehet vaan semmosia, vai olenko löytänyt poikkeavan jörrikän, joka pussaa pannessa ja hyvästellessä, mutta muuten säästelee suukkojaan. En tiedä, saatan olla itse vaan turhan hellyydenkipeä ja mies on ihan normaali.. Siksi kirjoitankin tänne, että saisin kuulla muiden mielipiteitä. Ehkä tämä hellyydenkipeys saattaa olla myös omaa epävarmuuttani ja kaipaan suukkoja ja halauksia sen varmistamiseksi, että minua rakastetaan. Kertokaa minkälaisia hellyyden kipeyksiä teillä muilla on ja onko miehet ylipäänsä huonompia osoittamaan hellyyttä, vai onko kaikilla muilla halailevat ja suukottelevat miehet?

 

[Realisti]

Joskus mietin, olenko vain "ahne" hellyyden osoitusten suhteen, mutta usein todella tuntuu, että onko mieheni jotenkin erityisen viileä.. Vai onkohan ne kaikki tuollaisia..

No jokatapauksessa.. Minä itse osoitan enemmän, kuin mieheni. Kun tulen kotiin, ei minun ensimmäiseksi trvitse hyökätä suukottelemaan, voin kaikessa rauhassa purkaa kauppakassit, tehdä ruokaa, käydä suihkussa, hoitaa sähköposteja ja touhuilla mitä tahansa ilman, että tarvitsisi liimautua mieheen kiinni. Mutta sitten kun rentoudumme molemmat sohvalla, haluan mennä kainaloon ja vaikka vähän silittää miehen hiuksia ja suukottaa ja hän toki ottaa sen kaiken vastaan ja silittää takaisin, mutta se tapahtuu lähes aina minun aloitteestani. Joskus olen kokeillut, etten menekään tekemään minkäänlaista aloitetta suukotteluun tai halailuun, niin sitten ollaan koko ilta koskematta toisiamme. Olisi mukavaa, että hänkin voisi joskus oma-aloitteisesti ottaa minut kainaloon ja suukottaa.

Ainoat hetket, jolloin hän on osoittaa oma-aloitteisesti hellyyttä on joskus nukkumaan käydessä, jolloin hän laittaa kätensä ympärilleni, mutta sekin vain joskus. Ja sitten aamuisin, kun hän lähtee ennen minua töihin, niin kyllä hän käy sängyssä suukottamassa, mutta muuten hän vaan olla möllöttää. Hän ei koskaan muuten suukottele minua oma-aloitteisesti, paitsi se aamun lähtöpusu ja tietysti seksin aikana, mutta ei ikinä muuten. Onkos miehet vaan semmosia, vai olenko löytänyt poikkeavan jörrikän, joka pussaa pannessa ja hyvästellessä, mutta muuten säästelee suukkojaan. En tiedä, saatan olla itse vaan turhan hellyydenkipeä ja mies on ihan normaali.. Siksi kirjoitankin tänne, että saisin kuulla muiden mielipiteitä. Ehkä tämä hellyydenkipeys saattaa olla myös omaa epävarmuuttani ja kaipaan suukkoja ja halauksia sen varmistamiseksi, että minua rakastetaan. Kertokaa minkälaisia hellyyden kipeyksiä teillä muilla on ja onko miehet ylipäänsä huonompia osoittamaan hellyyttä, vai onko kaikilla muilla halailevat ja suukottelevat miehet?

Kuin omasta kynästäni - vai pitäisikö sanoa näppiksestäni - "Halipulainen". Sillä erotuksella, että
minun tarinassani "hän" on nainen - ja vaimoni - ja "minä" mies. Vaihdetaanko?
No tuo viimeinen oli vitsi, tosin erittäin keskinkertainen - ellei peräti huono - sellainen.
Olemme olleet aviossa n. 19v. ja mikään ei ole muuttunut. Olen 1000 ja 1 kertaa yrittänyt keskustella asiasta Hänen kanssaan asiasta ja miten sen koen; sillä lopputuloksella, että Hänen mielestään yritän muuttaa Häntä mieleisekseni. Minusta olen vain kertonut miten minä asian koen ja miltä minusta tuntuu olla itsestäänselvyys.
Itse olen kokenut "ruuhkavuosien" jälkeen, n. 30v. sitten "herätyksen", että Hän ei ole pelkästään
vaimoni ja lastemme äiti, vaan sen lisäksi Naiseni isolla N:llä.
Olen aina osallistumut kotitöihin; siivonnut, vaihtanut vaippoja, tehnyt ruokia jne.
Lastemme ollessa pieniä, tein kaikki synttärileivonnaiset täytekakusta lusikkaleipiin. Valmistin kiusaukset niin rippi-, kuin ylppärijuhliinkin, käyttämättä valmismateriaaleja.
Tänä paivänäkin huolehdin - kaupasta kattilan/paistinpannun/uunin kautta pöytään -kaikissa perhetapaamisissamme. Tosin nykyisin vävypoikien ja lastemme avustuksella.
Mm. jouluruokamme olen aina valmistanut minä, Hän huolehtii siivouksesta, missä toki avustan siinä määrin, kuin ehdin.

 

[naisnäkökulma]

"Ehkä tämä hellyydenkipeys saattaa olla myös omaa epävarmuuttani ja kaipaan suukkoja ja halauksia sen varmistamiseksi, että minua rakastetaan."

Voi se olla noinkin, oletko lapsuudessasi kun sitä ajattelet, ollut riittävästi sylissä, saanut paljon aikaa vanhemmiltasi, tullut huomioiduksi? Minua rassaisi jos puoliso olisi aina haluamassa halauksia ja suukkoja, liika on liikaa, tulisi tunne että minun pitää täyttää jotain mustaa aukkoa mikä ei täyty millään. Hellyyttä tarvitaan, mutta jos se on jotain oman epävarmuuden poistoa se voi alkaa tympiä toista.

Sille miehelle joka tekee ruuat ym. Onko hellyys sinulle jonkunlainen kaupankäynti, eli "kun minä teen ruuat ja siivoan, niin sinun velvollisuus on huolehtia hellyydestä"? Jos se on vaimollesi vaikeaa, niin ohimennen halaa ja pidä hyvänä, suukota huomenta ja öitä, mutta edelleenkään, ei mitään jatkuvaa mikä häntä ahdistaa ja tuntuu _velvollisuudelta_. Mielestäni hellyys on oikeallaan mukava asia, ei pakko ja velvollisuus, mikä "sinun on pakko kun minä teen tämän".

 

[naisnäkökulmasta]

"Olen 1000 ja 1 kertaa yrittänyt keskustella asiasta Hänen kanssaan asiasta ja miten sen koen; sillä lopputuloksella, että Hänen mielestään yritän muuttaa Häntä mieleisekseni. Minusta olen vain kertonut miten minä asian koen ja miltä minusta tuntuu olla itsestäänselvyys."

Miksi koet olevasi itsestäänselvyys? Minusta sinun pitäisi nyt miettiä tuota. Rohkenen olla vähän samaa mieltä vaimosi kanssa siinä että yrität muuttaa häntä mieleiseksesi, jos toinen ei ole halaavaa sorttia, en oikein tiedä voiko siinä muuttua - toiset nyt vaan on toisenlaisia. Ehkä ne keskustelut voisi jättää vähemmälle jos niistä ei ole ollut apua. Sensijaan tee sinä ne aloitteet halimisiin spontaanisti sopivissa tilanteissa ILMAN minkäänlaista vaatimusta tai painostusta mihinkään. Eihän se kukkokaan käskien laula.

 

[Riitta-rouva]

Ihania miehia!!!! Miten tuollaisia voikaan olla.

Minakin haluaisin ehdottomasti hellan (muttei siirappisen "lassyn") miehen joka hellisi, koskettelisi (ei vain seksuaalisesti) halisi ja puhuisi myos lempeasti minulle... Sellainen nainen jolla on tallainen turvallinen, luotettava lammin ja hella mies olette niin onnekkaita, toivottavasti ymmarratte sen? kaikille ei tuollaisia miehia riita..

Ja ei, alkaa ikina lahteko sille tielle etta "olen vain niin epavarma etta kaipaan haleja/huomiota jne", on taysin inhimillinen tarve tulla hellityksi ja kosketetuksi, ja rakastetuksi! Sita tulisi osata odottaa kumppaniltaan ja saada myos.

 

[Riitta-rouva]

Olen ollut mieheni kanssa 41,5 vuotta, josta vähän reilut 35 vuotta naimisissa. Olin tosi, tosi nuori, kun aloimme seurustella, mies 5 vuotta vanhempi. Vaikka pitkässä parisuhteessa ei juuri olekaan enää uutuudenviehätyksen tuomia "väreitä", on meillä perusrakkaus olemassa. Minulla on turvallinen, luotettava, uskollinen, huumorintajuinen, kotitöitä tekevä, raitis, siisti, urheilullinen ja HELLITTELEVÄ mies. Hänen "vikojaan" ovat pieni epäromanttisuus (tosin hääpäivinä muistaa aina kukilla tai koruilla yms.), kun minä ylitunteellisena haluaisin ehkä vähän liikaakin imelyyttä, ja melkoinen jääräpäisyys ja välillä aikaansaamattomuus. Mutta erittäin hyvin olemme silti pärjänneet. Minä olen räiskähtelevä ja suorapuheinen, hän on rauhallinen ja itsensähillitsevä. Olemme melko tavalla toistemme vastakohtia, mutta elämänarvomme ovat hyvin samankaltaisia. Ei kaikki ole aina ollut helppoa, riitojakin on ollut ja suurta surua, kun menetimme yhden kolmesta pojastamme pari vuotta sitten 30 -vuotiaana yllättävän ja arvaamattoman sairauskohtauksen uhrina. Erilainen surunkäsittelymme on meinannut toisinaan tehdä juopaa väliimme, mutta olemme silti päättäneet, että yhdessä tästäkin on selvittävä ja yritettävä toinen toistamme tukea kumpikin omalla tavallamme parhaan kykymme mukaan. Minä olen meistä se hankala ja vaativa, ja tunnen suurta kiitollisuutta, että mieheni on jaksanut pysyä rinnallani.

 

[kaksi itsenäistä aikuista]

me olemme olleet yhdessä 43 vuotta mutta ei meillä joka päivä vierekkäin sohvalla telkkaria ole katseltu eikä toisen kainalossa kökötelty kuin silloin tällöin. Pusu suikataan toisen poskelle kun lähdetään, joskus useammankin kerran päivässä, mutta ei meidän maailma siihen kaadu jos se joskus unohtuu.

Olemme molemmat olleet kolmivuorotyössä lähes koko työikämme ja tottuneet siihen ettei se toinen siinä vierellä kökötä kaikkea vapaa-aikaa tai ei oikeastaan kökötä ollenkaan.
Kumpikin osasi aikoinaan hoitaa lapset yhtä hyvin, käydä päiväkodin ja koulun joulujuhlat sun muut yksin kun toinen oli töissä. Meillä ei ole koskaan ollut miesten ja naisten töitä, se kuka kotona oli kauppojen aukioloaikaan tai lasten hereillä oloaikaan teki ruuat ja huolehti kodista ja pyykeistä.
Eikä siihen tullut muutosta lasten maailmalle lähdettyäkään eikä nyt eläkeiän kynnykselläkään. .

Molemmilla on omat harrastuksensa ja ystävänsä + yhteiset ystävät. Viikonloput ollaan aika usein kaksin, ellen ole töissä, lastenlapsia tavataan vapaailtoina toisen töissäollessa.

Hyvin ollaan pärjätty ja sovussa oltu.
Seksiä saa pyytämättä tasaiseen tahtiin ja jos puute on ollut hyvin olemme rohjenneet puolin ja toisin pyytääkin tarvittaessa.