Kuinka paljon 4-vuotiasta joutuu KANTAMAAN?

["Kanteletar"]

Havahduin asiaan viedessäni lasta päiväkotiin. Olimme hieman myöhässä ja vein lapsen suoraan leikkipuistoon, jonne ryhmä oli jo mennyt. Kun laskin lapseni sylistäni liukumäen viereen, tarhatäti (joka on ollut tarhassa töissä jo parikymmentä vuotta, luotan häneen kuin kallioon, on tosi hyvä hoitaja) kysyi ihmeissään, miksi ihmeessä kannan lastani autosta leikkikentälle.

Aloin miettiä asiaa ja todellakin, juuri 4 vuotta täyttänyt poikani on monesti sylissäni kannettavana. Pukemisen jälkeen saatan kantaa hänet hissiin, monesti kannan hänet rappusissa, nostan hänet joskus kiireisessä hetkessä wc-istuimelle. Ja nyt tuolla leikkipuistossa, parkkeerattuani auton puiston viereen, huomasin hieman lunta ja jäätä maassa ja kannoin lapsen pientä kinttupolkua leikkipuistoon.

Kannanko lastani poikkeuksellisen paljon ja liikaa?

Lapseni on temperamentiltaan aina ollut ns. haastava. Kuopukseen verrattuna hänet oli riisuttava heti-heti-heti kun tulimme vaunuilemasta, hänet oli kiedottava heti pyyhkeeseen kylvyn jälkeen. Hänen itkunsa on yhä "räjähtävää" ja tuntuu, että välttelen ehkä kantamisella sitä itkua ja parkua, joka häneltä herkästi tulee.
Parivuotiaana, hänen toisena talvenaan, hänen astuessaan ulos hän itki lähes aina ja vaati minua puhdistamaan kengistä lumikokkareet. Lumikolaan tullut lumi häiritsi häntä kovasti. Ja monesti huomasin, kuinka läheiseen leikkipuistoon mennessämme muut äidit taluttivat lapsiaan tai lapset kirmasivat edellä, mutta minä kannoin omaani. Hän keinui ns. vauvakiikussa 2.5-vuotiaaksi, ja ei "pääse" itse oikein vieläkään lautakeinuun. Ainakaan minun seurassani. Pompottaako hän minua? Rengaskeinussa hän on oppinut keinumaan päiväkodissa.

Lapsemme on jonkin verran kömpelö, hän ei tunnu osaavan väistää ja varoa esim pöydän kulmia, kynnyksiä. Lähes aina, kun nostan hänet autoon istuimeen, hän lyö päänsä oven karmiin, tosin nykyisin ei enää itke sitä.

Tarhatäti sanoi kerran, että lapsemme on hieman vaikea puettava, koska tämä ei esim. auta yhtään hanskojen laitossa, vaan käsi on sellainen "lötkö pötkö".

Hän on kuitenkin oppinut kävelemään, juoksemaan, kiipeilemään ihan normaalisti. Kiipeily, roikkuminen rekkitangossa, pallon potkiminen onnistuu, mutta onko kyse persoonasta?

Mietin tässä, kuinka paljon siis te muut kannatte lastanne? Monesti (en tosin aina) nostan hänet edelleen esim. Tripp trapp-syöttötuoliin, koska hän ei tunnu siihen itse nousevan patisteluista huolimatta.

Olenko itse aiheuttanut tämän velttoilun?

 

[feger]

Meidän tyttö täyttää pian 5 vuotta. Me ollaan kanniskelijavanhempia, sen myönnän.

Mutta, tyttö on silti ketterä kiipeilijä, nopea juoksija ja kohta liiankin omatoiminen erinäisissä pukemisjutuissa.

 

["äitix6"]

Enpä juurikaan kanna. Sylissä pidetään muuten vain mutta en kanna. Osaa myös itse kiivetä tarvittaessa.

 

[oooh]

Ei ole tullut mieleenkään kantaa tai nostella 4-vuotiasta, ei edes 2-vuotiasta. Ei ihme, että lapsesi on kömpelö.

 

["hmmm"]

Ihan oikeastiko te puette vielä 4-vuotiaita??? Meidän lapset ovat alkaneet pukemaan jo itsenäisesti jo 3v. iässä toki hieman auttaen.

 

[No jaa...]

Meillä 5-vee joskus väsyneenä pyytää että kanna. Ja kannan minä . Luultavasti jos olisi kömpelö, niin harjoituksen nimessä vähentäisin kanniskelua + muuta "passausta" joka saattaisi olla omatoimisuuden este.

 

["mami"]

Meidän poika 4-vuotta, en todellakaan kanna, vaikka pyytäisi - pituutta liki 120, painoa 23. Pikkuveljensä 2-vuotta, ja häntäkin kannan mahd.vähän, kun selkä ei tykkää. Tuoliin en (tietenkään) isompaa nosta, pienemmän joskus harvoin, mutta yleensä kiipeää itse.

Eli ei kanneta turhia, ei nostella turhia. Sylissä pitäminen onkin sitten eri jutta, molempien kohdalla

 

["omg"]

Mä olen opettanut omat ja hoitolapset pukemaan 2-vuotiaana. En kyllä käsitä vanhempia, jotka pukevat 4-vuotiaita.

 

[vicy]

Itse olen kantanut oikeastaan vain päiväkotiin ja tämä siksi että mun mielestä oli tärkeää että lapsi sai tankattua vielä viimeisetkin yhdessäolot ennen pitkää hoitopäivää.

Mutta, kannattaisi varmasti rajoittaa tuota kantamista ja auttamista. Tee niinkuin ne pk:ssakin tekevät eli autat vasta sitten kun lapsi on itse ensin yrittänyt, pelkkä "en mä nyt viitsi" ei riitä syyksi auttamiselle.

 

[Möppöläinen]

Kuopus on nyt 3v3kk. En kanna häntä juuri ollenkaan.

 

[leijona76]

En oo tota poikaa kanniskellu muuten vaan sen koommin kun oppi kävelemään/ylipäätään liikkumaan maassa. 4v todellakaan paaponu. Sylissä kyllä 5v pidän mutta kävellä se saa ihan itse. Sanon että 4v ei JOUDU kantamaan mikäli ei ole jotain syytä miksi lapsi ei kykene liikkumaan. Osaa ne pompottaa ja heittäytyä ja toimia niin että saavat tahtonsa. Kuulostaa ap:n kertoma kyllä sille että lapsi on oppinut ja tottunut äidin apuun ja kantamiseen. Töissä on suunnilleen yksi äiti joka kantaa kohta 4v autoon ja hoitoon. Muut kävelee itse paikan pienintä lukuunottamatta.

 

[jhg]

Mulla on just neljä täyttänyt poika enkä kyllä kanna häntä yhtään. Auton turvaistuimeen joskus nostan (pääsee ainne kyllä itsekin), mutta muita nostoja/kantoja en keksi. Poika on aika iso, enkä tämän vauvamahan kanssa jaksaisikaan kantaa häntä.

 

["mhm"]

Juuh ei.

Meillä on 3 v tempperamenttinen lapsi, kannamme häntä kuitenkin hyvin hyvin harvoin.
Hän pukee ulkovaatteet itse ja haluaa itse kävellä, ei saisi edes kantaa.

Mulla on myös selkävikaa ja tuollaisen 15 kiloisen kantaminen jatkuvasti olisi selkäni loppu.

Sylissä toki on kotosalla esim sohvalla mutta osaa itse mennä pöntölle, ei istu syöttötuolissa vaan ihan normaalissa aikuisten keittiötuolissa.

 

[Sellaista menoa]

Herranen aika sentään, ei noin isoa lasta kanniskella ympäriinsä. Ja muutenkin tuo tekstisi oli kamalaa luettavaa.
Sinä olet tehnyt lapsestasi avuttoman lössykän. Jos et pilapäiten tätä aloitustasi tehnyt, niin
ei voi muuta sanoa kuin, että ryhtiä nyt siihen toimintaan.

4v ei ole enää mikään vauva.

Anna toisen mennä itse istumaan autonistuimeen. Ja sen triptrap tuolin voisi heittää jo kaatikselle, tuon ikäinen lapsi istuu kyllä tuolilla.

Oletko ihan tosissasi ?

 

[Ap...]

Mulla on just neljä täyttänyt poika enkä kyllä kanna häntä yhtään. Auton turvaistuimeen joskus nostan (pääsee ainne kyllä itsekin), mutta muita nostoja/kantoja en keksi. Poika on aika iso, enkä tämän vauvamahan kanssa jaksaisikaan kantaa häntä.

Kuopus on nyt hieman yli puolivuotias ja muistan, että kannoin tätä esikoista tosi paljon raskaanakin. Itselläni ei ollut ollenkaan selkävaivoja ja maha oli pieni, joten en kokenut sitä raskaaksi.

Itse en keksi kantamiselle muuta syytä kuin sen, että minun on äärimmäisen vaikea pysyä rauhallisena ja johdonmukaisena, kun lapsi alkaa itkeä tai "murtuu". Hän ei siis kitise, vaan sillä tavalla "hajoaa", kun hän esim. lipeää otteestaan vaikkapa keinussa. Ja tuntuu, että niissä tilanteissa oma vatsani kramppaa niin paljon, että ehkä välttelen ko. tilanteita?

Muistan kerrankin, vuosi sitten, kun unohdin 2. kerrokseen jonkun tavaran lähtiessämme pyörällä kaupungille. Lapsi istui pyörän lastenistuimessa. Ajatus siitä, että nostaisin hänet pois istuimesta, kävelisimme ylös kotiin ja takaisin tuntui niin hitaalta ja "murtuvaa itkua liikaa sisältävältä", että talutin pyörän ja lapsen hissiin, nousimme niin 2. kerrokseen ja hain eteisestä unohtamani ja palasimme hissillä takaisin.

Ehkä tässä tästä onkin juuri kyse: pelkään että lapseni ei kestä normaaleja asioita. En luota hänen pärjäämiseensä.

 

["hmmm"]

Meidän 4,5v tyttö on istunut jo vuoden verran tavallisessa tuolissa, kiipeää itse auton istuimeen ja sieltä pois, pukee ja riisuu itse (vetoketjuissa ym. autetaan), käy itse pöntöllä ja kiipeää siihen itse ym. Kannetaan lähinnä väsyneenä ja kipeänä ja toki muuten pidetään sylissä.

 

["mhm"]

Kuopus on nyt hieman yli puolivuotias ja muistan, että kannoin tätä esikoista tosi paljon raskaanakin. Itselläni ei ollut ollenkaan selkävaivoja ja maha oli pieni, joten en kokenut sitä raskaaksi.

Itse en keksi kantamiselle muuta syytä kuin sen, että minun on äärimmäisen vaikea pysyä rauhallisena ja johdonmukaisena, kun lapsi alkaa itkeä tai "murtuu". Hän ei siis kitise, vaan sillä tavalla "hajoaa", kun hän esim. lipeää otteestaan vaikkapa keinussa. Ja tuntuu, että niissä tilanteissa oma vatsani kramppaa niin paljon, että ehkä välttelen ko. tilanteita?

Muistan kerrankin, vuosi sitten, kun unohdin 2. kerrokseen jonkun tavaran lähtiessämme pyörällä kaupungille. Lapsi istui pyörän lastenistuimessa. Ajatus siitä, että nostaisin hänet pois istuimesta, kävelisimme ylös kotiin ja takaisin tuntui niin hitaalta ja "murtuvaa itkua liikaa sisältävältä", että talutin pyörän ja lapsen hissiin, nousimme niin 2. kerrokseen ja hain eteisestä unohtamani ja palasimme hissillä takaisin.

Ehkä tässä tästä onkin juuri kyse: pelkään että lapseni ei kestä normaaleja asioita. En luota hänen pärjäämiseensä.

Musta tuo ei kuulosta tosiaan normaalilta..

Lapsen pitää nimenomaan pettyä jotta tottuu elämään kuuluviin pettymyksiin.
Teet karhunpalvelusta kun teet tuollaista.

Me ollaan lähdetty hajoavan kirkuitkun kanssa neuvolastakin kerran kun kiva lelu jäi aulaan. Se on vaan lähdettävä ja lapsi ei päätä mihin ja milloin.

 

["hmmm"]

Muistan kerrankin, vuosi sitten, kun unohdin 2. kerrokseen jonkun tavaran lähtiessämme pyörällä kaupungille. Lapsi istui pyörän lastenistuimessa. Ajatus siitä, että nostaisin hänet pois istuimesta, kävelisimme ylös kotiin ja takaisin tuntui niin hitaalta ja "murtuvaa itkua liikaa sisältävältä", että talutin pyörän ja lapsen hissiin, nousimme niin 2. kerrokseen ja hain eteisestä unohtamani ja palasimme hissillä takaisin.

Ehkä tässä tästä onkin juuri kyse: pelkään että lapseni ei kestä normaaleja asioita. En luota hänen pärjäämiseensä.

Ongelma on sinussa, ei lapsessa, et kestä lapsen itkua ja välttelet sitä.

 

[hellsbells]

Meillä on 3,5-vuotias enkä todellakaan kanna häntä mihinkään. Ei tulis mieleenkään Enkä kyllä nostelekaan mihinkään..

 

[leijona76]

Kuopus on nyt hieman yli puolivuotias ja muistan, että kannoin tätä esikoista tosi paljon raskaanakin. Itselläni ei ollut ollenkaan selkävaivoja ja maha oli pieni, joten en kokenut sitä raskaaksi.

Itse en keksi kantamiselle muuta syytä kuin sen, että minun on äärimmäisen vaikea pysyä rauhallisena ja johdonmukaisena, kun lapsi alkaa itkeä tai "murtuu". Hän ei siis kitise, vaan sillä tavalla "hajoaa", kun hän esim. lipeää otteestaan vaikkapa keinussa. Ja tuntuu, että niissä tilanteissa oma vatsani kramppaa niin paljon, että ehkä välttelen ko. tilanteita?

Muistan kerrankin, vuosi sitten, kun unohdin 2. kerrokseen jonkun tavaran lähtiessämme pyörällä kaupungille. Lapsi istui pyörän lastenistuimessa. Ajatus siitä, että nostaisin hänet pois istuimesta, kävelisimme ylös kotiin ja takaisin tuntui niin hitaalta ja "murtuvaa itkua liikaa sisältävältä", että talutin pyörän ja lapsen hissiin, nousimme niin 2. kerrokseen ja hain eteisestä unohtamani ja palasimme hissillä takaisin.

Ehkä tässä tästä onkin juuri kyse: pelkään että lapseni ei kestä normaaleja asioita. En luota hänen pärjäämiseensä.

Teet suuren karhunpalveluksen lapsellesi. Ei se lapsi säry siitä että annetaan kasvaa ikätasollaan ja opetetaan pettymyksiäkin. Se tulee olemaan iso rysäys kun hän sinusta enemmän on erossa ja maailma ei kannakaan kokoaika ja silota tietä. Mikä saa sut ajattelemaan että laps ei kestä normiasioita?

 

["vieras"]

Ei yhtään, jollei kyse ole jostain aivan erityistilanteesta, vaaratilanteesta tai että olisi loukannut itseään. Jotain auttamista korkealta tai korkealle tietysti. Mutta ei muuten.

 

[halipupu harmaana]

Kuulostaa kyllä aika passatulta ja autetulta lapselta, mutta onneksi on vielä vähän aikaa ennen eskaria ja kouluunmenoa alkaa harjoittelemaan. Itse olen kantanut 4v:n lähinnä sänkyyn ja joskus kotiin päiväkodista, kun on kiukku yllättänyt kesken matkaa, mutta en muuten.

TT:iin lapset on meillä nousseet itse heti kun ovat kävelemään oppineet eli 1v:nä ja sillopin lähti myös se turvakaari pois tuolista.

Olen töissä päiväkodissa ja kyllä siellä huomaa ne lapset, jotka ei ole tottuneet itse kävelemään. Retkillä on vaikeaa heidän kanssaan, kun askel ei vie eteen päin ja saa vetää lasta perässä ja meno on hidasta. Pukemisessa meillä kannustetaan omatoimisuuteen, niin pääsee nopeammin ulos, kun osaa itse pukea eikä tartte odotella aikuisen apua.

Toivottavasti alat nyt ap kannustamaan lastasi omatoimisuuteen ja kävelemään itse. Saat varmasti helposti tukea hoitopaikasta, koska se auttaa myös heitä arjessa.

 

[leijona76]

[QUOTE="mhm";27794095]Musta tuo ei kuulosta tosiaan normaalilta..

Lapsen pitää nimenomaan pettyä jotta tottuu elämään kuuluviin pettymyksiin.
Teet karhunpalvelusta kun teet tuollaista.

Me ollaan lähdetty hajoavan kirkuitkun kanssa neuvolastakin kerran kun kiva lelu jäi aulaan. Se on vaan lähdettävä ja lapsi ei päätä mihin ja milloin.[/QUOTE]

Ja me on lähetty monestikin hajoitkun kanssa kerhoista jne. Mutta mutta...tuo 5v ei ole menny rikki. Se on oppinut sietämään pettymyksiä ja sitä että aina todellakaan ei mene mielen mukaan. Se ei päätä lähetäänkö kivan lelun parista kotia vaiko ei. Ei sitäkään haetaanko kotoa unohtunu tavara vaikka ois pakattu autoon, se auto ei mahdu hissiin.

 

["vieras"]

Enpä ole kantanut. Mulla on nyt 4v kaksoset ja joskus kolmevuotiaana luovuttiin matkarattaista. Sen jälkeen ovat ihan itse kävelleet joka paikkaan. Jo 2-3v suurin osa matkoista kävelivät itse, jos ei ollut pitkä matka minne pitäisi mennä rattailla.

Kahden neljävuotiaan kantaminen olisi muutenkin fyysisesti mulle mahdotonta. Sen lisäksi että se on turhaa, kun lapsella on toimivat jalat.

 

[viisikymppinen isoäiti]

en oo tuon ikäistä kantanut muuta kuin joskus kiukun puuskan saaneen tenavan sinne minne on pitänyt