Kuinka pahasti vammainen lapsi olisi sinulle liian sairas syntymään?

Tännehän on syntynyt hyvää keskustelua. Nimenomaan tuo lapsen oma osa itseäni paljon mietityttää. Millaista se elämä on. Kipua, leikkauksia, yksinäisiä sairaalajaksoja, jatkuvaa terapiaa ja tutkimista, huolta siitä kun ei ole itse enää lapsen etua ajamassa. Kaikkea ei tietenkään tiedetä ennen syntymää, ja elämän varrellakin voi moni asia muuttua. Mutta silti, ainako vain se on oikea ratkaisu ettei leiki jumalaa ja ottaa lapsen sellaisena vastaan, kuin annettu? Jos siis etukäteen vamma/sairaus on selvillä.

 

Vaikea ratkaisu

Kuinka tämä nyt selvisi? Oliko ongelmia kuitenkin jo aiemmin lapsen elämässä? Mistä syndroomasta on kyse, jos haluat kertoa?

 

Minusta jokaisessa sellaisessa raskaudessa, jossa sikiö on vammainen joutaisi päättymään aborttiin.

 

Kioyk

Tiedätkö, mikä vamma lapsella oli? Oliko selkeä? Kuinka tämä selvisi?

No sanotaan nyt sen verran, että ekassa ultrassa selvisi, kallossa ei ollut muuta kuin luut, sen näki jopa omin silmin kuvasta. Diagnoosina kansankielellä aivottomuus

 

Vaikea ratkaisu

Kuinka tämä nyt selvisi? Oliko ongelmia kuitenkin jo aiemmin lapsen elämässä? Mistä syndroomasta on kyse, jos haluat kertoa?

Ei ollut mitään ongelmia lapsena, eikä tullut mieleenkään että jotain tällaista voisi olla. On monessa osaamisessa ikätasoaan edellä, on testattu. Fyysisesti taas kehitys ollut todella hidasta.
Tuli ilmi kun pyysimme tutkimaan pituuskasvua ja kyseessä on Turnerin syndrooma.

 

Keskeyttäisin mikäli lapsesta tulisi syvästi kehitysvammainen tai hän kuolisi pian syntymän jälkeen. Ajattelen, että lievästi tai keskivaikeastikin vammainen voi aikanaan jollain tasolla itsenäistyä tai asua ainakin tuetusti. Ikuiseksi omaishoitajaksi minusta ei olisi enkä pidä sitä kummankaan kannalta hyvänä elämänä.

 

Vaikea kysymys. Aborttiin päätyisin ainakin, mikäli lapsella ei olisi elinennustetta, taikka sitä olisi päiviä/viikkoja. Muussa tapauksessa miettisin mitä kaikkea me vanhemmat jaksaisimme, ja miten paljon lapsi mahdollisesti kärsisi. Myös sisarusten jaksaminen, ja heille aiheutuva henkinen rasitus olisi mietinnän aiheena. Voisin kuvitella, että kaikissa vakavimmissa kehitysvammoissa päätyisimme aborttiin perheen jaksamisen ja lapsen elämänlaadun vuoksi.

 

Mun perheessä, ja mun elämäntilanteessa rajat tulis kyllä lievemmin vastaan.
Jos olisi todennäköistä että lapsella olisi minkään asteinen kehitysvamma niin todennäköisesti keskeyttäisin. Samoin Turnerin. Pyörätuoliin joutuvankin varmaan.
Meillä on perheessä jo kaksi tervettä lasta. Jos tulisimme siihen tulokseen, että pystyisimme talouden, ajan ja voimavarojen puolesta ottamaan vastaan vielä yhden lapsen niin meillä on iän ja taustojen valossa aika hyvä todennäköisyys saada vielä terve lapsi vaikka yhden raskauden keskeyttäisi ja suruaikaakin viettäisi. Voi myös ajatella että olet antanut elämän jo sille pikkusikiölle ja sillä on ollut kohdussa toistaiseksi ihan kivaa. Ei se abortista kovin pitkään kärsi eikä tajua että nyt mä kuolen tai pode henkistä tuskaa. Lyhyt elämä voi olla parempi kuin pitkä ja raskas. Ja kun tuon sairaan lapsen elämä jäisi lyhyeksi niin sen myötä joku toinen, terve lapsi voisi saada elämän (koska meille lapsiluvun katto on se 3).

 

Olen abortoinut sikiön jolta puuttuu osa aivoja ja jolla oli selkörankatyrä. Downinkin abortoisin. Tällä hetkellä kyllä terveenkin mutta joo.

 

abortoisin lapsen jos lapsi olisi neekeri tai homo.Yhtä rasistinen vastaus tämäkin.Henkistä kärsimystä nuokin joutuvat kestämään.

 

Jos lapsi ei olisi missään tapauksessa elinkelpoinen syntymänsä jälkeen vaan kuolisi välittömästi.

 

No jos, siis _jos_, kaikki viat ja vammat voitaisiin havaita etukäteistestein, tekisin vain aivan täydellisen terveen ja optimiarvoisen lapsen, muut sikiöt abortoitaisiin.

 

Elimelliset viat eivät ennusta downin syndroomassa kehitysvamman laatua suuntaan tai toiseen Taas näitä yleistyksiä...

Eikös se down ole aina semmonen perusdown, ainakin se havaitaan yhdestä ja samasta geenipoikkeavuudesta.