Kuinka onnellinen kuuluu olla?

[NippeliNappeli]

Parisuhteessa?
Riittääkö, että on ylipäätään niitä hyviä hetkiä olemassa, vai pitääkö niitä olla paljon?
Olen ihan romuna täällä.... henkisesti loppu.
Mies on superihana välillä, mutta myös todella inhottava (nimittelee, raivoaa, piilo-juo.....). Missä menee se raja? Koska tiedän toki, ettei parisuhde pelkillä ruusuilla tanssimista ole.
Onko muita joilla on tai on ollut äärilaita-mies?
Onko tämä yli 10 vuoden yhdessäolo ja 2 lasta totuttanut minut tilanteeseen? Onko minulla oikeutta rikkoa kaikki?
Tiedän ettei mies muutu, mutta minä voin.
Mitä teen?????!!!!!

 

[NippeliNappeli]

Kellään ajatuksia? Kokemuksia?
Kannattaako onnen perässä juosta? Kuinka paljon on riittävästi?
*sekoaa jo*

 

[NPOK]

kait jokainen asettaa rajat itse. minä erosin, kun oli arvomaailma ja elämäntarkoitukset aivan erit ja elettiin ku sisko ja sen veli. en ikinä ollut uskonut elokuvien ja kirjojen romattiseen rakkauteen, mutta sitte rakastuin ja tämä on sitä oikeaa. rakkautemme kasvaa koko ajan, ja olemme erittäin onnellisia, joka päivä. minä en siis juossut hakemaan onnea, toki erosin, mutta aijoin olla yksin. näin sitten kävi. elämästä ei koskaan tiä. voimia.

 

[cothis]

Nimittely, raivous ja piilo-juonti olisi ainakin mulle vähän liikaa. Mä en alkais kuuntelee nimittelyä ihmiseltä, jonka pitäisi olla mun suurin tukihenkilö elämän arjessa. Itsetuntoahan se syö, kun oma mies nimittelee! Sinulla on oikeus "rikkoa kaikki", varsinkin jos tuota superihana-oloa on vähemmän.. eikä anteeksipyyntöjä edes kuulu jälkeenpäin.

 

[naksu]

Niin onnellinen että tuntuu että jaksaa. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista kuin aina hetken kerrallaan ja kun näitä hetkiä on tarpeeksi niin jaksaa ne huonotkin hetket. Yksiselitteistä ratkaisua ei ole.
Jokaisella omat rajansa mitä jaksaa ja kestää.

 

[vierailija]

Täällä toinen joka sekoaa kohta!!!!!! tai on varmaan jo seonnut.... Meillä kanssa päällisin puolin kaikki hyvin.... mies hoitaa lapsia ja tekee kotitöitä ym. tavallista arkea, mutta osaa olla tosi hallitseva käytöksellään (ei ole väkivaltainen) ja sanomisillaan... haluaa hallita kaikkea mitä minä teen, tuntuu että kaikkiin menemisiini ja tekemisiini pitää saada mieheltä lupa.... asiasta on puhuttu, omasta ajasta on puhuttu monkin kertaa, mutta kun ei mee jakeluun niin ei....

kaikki pitäs tehä niin kun mies sanoo tai hän murjottaa kuin pikku poika....ollaan oltu yhessä 6 vuotta ja on kolme lasta, hän on pettänyt muutaman kerran.... nyt olen itse tavannut ihananmiehen..... ollaan kyl tunnettu jo monta vuotta mut nyt vaan tuntuu et jotain meiän välillä muuttunut (suudeltu ollaan mut ei menty pitemmälle)....

Mutta onko se ruoho vihreämpää siellä aidan toisella puolella... omatunto kolkuttaa ja pahasti... mutta silti....

 

[Fleur de la Cour]

Mulle kaikki heti ja aina kivaa, jokapäivä joulu- meininkiä tässä yhteiskunnassa ollut jo pidemmän aikaa.. itsekin joskus sorrun voivottelemaan, tosin minä itse elän sitä äärilaitaelämää, olen naimisissa välillä työni kanssa ja perhe kärsii. Oikeasti sana onni ja onnellisuus voitais poistaa sanakirjasta, suomenkieli ei sellaista tarvitse.. tai no suomenkielen perussanastossa onnihan kuvataan punaiseksi tuvaksi ja perunamaaksi ja se on oikeastaan melko osuvaa.. onnellisuus on sellaista työteliästä perhearkea johon panostetaan niin ettei polteta itseään loppuun, mitään ikuista juhlaa se ei ole eikä siinä ole romantiikkaa ellei nyt pidä punaista tupaa ja perunamaata romanttisena.

 

[äiti täälläkin]

Kauhean yksilöllistä tuo onni varmaan on. Meillä takana pitkä yhteinen taival. Itse en ole koskaan ollut millään tavalla romanttinen tai romantiikkaa /kahdenkeskistä aikaa kaipaava ihminen.

Minun onneeni riittää kivuton arkielämän sujuminen ja rauhaiselo. Sillä periaatteella kai tässä ollaan nämä vuodet menty, että ei olla toiselle tehty mitään sellaista, mitä ei haluta itsellekään tehtävän. Toisen kunnioitus on kaiken a ja o.

Minun olisi vaikea kuvitella, että mieheni minua nimittelisi tai harrastaisi kaappijuopottelua. Vakavan keskustelun paikka tuo varmaan olisi.Varmaan menisin myös itseeni ja miettisin sorrunko samaan. Moni muutos lähtee kuitenkin itsestä.

 

[ap]

vierailija näyttäs olevan samanlainen tilanne.
Mies toisaan on inhottavimmillaan kamala, mutta ihanina aikoina on pahoillaan ja kyllä, pyytää anteeksi.
Lapsille on hyvä isä.
Tiedän kyllä, että jokaisella on se oma raja.... Onko siis niin ettei minun rajani ole vielä tullut koska mietin näitä? Tietääkö sen sitten kun se tulee? Onko se sellainen absoluuttinen, sisäinen tieto, että nyt riitti? Onko epäröinti siis merkkinä ettei kaikkea kannata vielä rikkoa?
Tai jos olen vain lepsu antamaan anteeksi..... Olen saanut kuulla olevani vaikka mikä eläinkunnan edustaja, tyhmä, laiska, idiootti....voi niitä riittää. Mutta hyvin kun menee, mies tuntuu olevan (aidosti?) pahoillaan, pyytää siis anteeksi ja kohtelee minua kuin kungingatarta. Mutta ne huonot hetket....

 

[NPOK]

minä mietin monta vuotta....joten sitten kun erottiin, ero oli helppo: tunteita ei ollut ja asia oli mielessä ollut jo kauan. minä tiesin kun kuppi meni nurin ja siitä puoli vuotta vielä yritin...minä henk koht päätin eron jälkeen, että kukaan ei kohtele minua enää huonosti. toki, itsetunto on välillä tosi down, mutta kaiken kaikkiaan elämä järkkäs mulle asiat kuntoon. kannattaisko sun puhua miehesi kanssa?

 

[Nyynä]

jokainen on oman onnensa seppä. se mitä kaikkea kestää ja haluaa kestää on itsestä kiinni.

ei kukaan muu voi sitä siun puolesta valitettavasti päättää, helppoahan se olis.

mieti mitä itse haluat elämältäsi, käy eri vaihtoehdot läpi ns. dominopalikkatyyliin: jos teen näin niin tapahtuu tämä ja tämä ja tämä... jne. sitten tiedät mitä tehdä.

voimia :hug:

 

[Gekkolisko]

Ohan se aika yksilöllinen juttu. Mä oon onnellinen, kun meillä arki on tasasta ja turvallista, parisuhteessa asiat pelaa ja kunnioitetaan toisiamme ihmisenä. Ja hoidetaan yhdessä perhettä ja kotia.

Mut kyl mun onneni rakoilis, jos joutuisin kuunteleen mieheltä haukkumista. Kyllä toiselle pitäs osata puhua ilman haukkumista. Samoin en jaksais kattella viinan kans lutraamista yhtään. Toki satunnaiset juhlimiset on asia erikseen, mut jos joka ilta tarttis ryypätä, niin en kattelis.

 

[ap]

minä mietin monta vuotta....joten sitten kun erottiin, ero oli helppo: tunteita ei ollut ja asia oli mielessä ollut jo kauan. minä tiesin kun kuppi meni nurin ja siitä puoli vuotta vielä yritin...minä henk koht päätin eron jälkeen, että kukaan ei kohtele minua enää huonosti. toki, itsetunto on välillä tosi down, mutta kaiken kaikkiaan elämä järkkäs mulle asiat kuntoon. kannattaisko sun puhua miehesi kanssa?

Puhuttu on, niin monta kertaa etten osaa laskeakaan.
Mies on itkien pyytänyt anteeksi ja luvannut yrittää muuttua, lopettaa nimittelyn, lopettaa juomista jne. Hetken on toiminut mutta hiljalleen palataan samaan. Mies on tosiaan luonteeltaan "äärilaita-ihminen" ja todella tempperamenttinen. Lyönyt ei ole koskaan mutta suustaan sitäkin pahempi.
Mutta siis tyhjiä lupauksia, kerta toisensa jälkeen. Ja minä tyhmä uskon JOKA KERTA että asiat muuttuu.... Pitäisköhän antaa jo periksi?
Tiedän vaan, että jos/kun otan asian puheeksi (että minulle riittää, erotaan), niin mies saa TAAS KERRAN puheillaan minut puhuttua ympäri....on niin ihana kuin olla ja voi ja lupaa maat ja taivaat - muuttua että voimme olla perheenä yhdessä.
Itsetuntoani hän ei ole vielä nitistänyt. Tiedän etten ole sellainen, joksi hän minua haukkuu.

Kiitos tässä vaiheessa kaikille vastanneille, olette niin ihania!

 

[NPOK]

olen muuten huomannut, että niillä joilla on vielä kovastikin tunteita exää kohtaan (negaa tai positiivista tunnetta) on vaikeaa toi eroaminen. joten siihen pitää varautua, jos tunteita on jäljellä. meillä ei ollut vihaa eikä rakkautta, joten ero oli tosiaankin helppo ja lapsista ei olla yhtään riidelty (eikä muutenkaan). itse en olisi aikasemmin ehkä voinut erota, koska tunteita oli. voimia sinne hiiiimusti.

 

[Jossu]

Voisitteko mennä ammattiauttajan luo parisuhteenne kanssa, esim. perheneuvolaan? Jos miehelle sanoo, että nyt haetaan yhdessä ulkopulista apua tai sinä ja mies muutatte erilleen, suostuuko?

Tämä: piilo-juo... johtaa usein näihin: nimittelee, raivoaa. Ainakin tiedän näin käyneen.. Voisiko miehen alkoholinkäytöstä keskustella ulkopuolisen ihmisen kanssa myös?

Apua kannatta hakea, jos tuntuu siltä, että on sen arvoista. Apua on onneksi maksutta tarjolla!

Nykyisellään tilanteenne ei voi jatkua!

 

[ap]

Voisitteko mennä ammattiauttajan luo parisuhteenne kanssa, esim. perheneuvolaan? Jos miehelle sanoo, että nyt haetaan yhdessä ulkopulista apua tai sinä ja mies muutatte erilleen, suostuuko?

Tämä: piilo-juo... johtaa usein näihin: nimittelee, raivoaa. Ainakin tiedän näin käyneen.. Voisiko miehen alkoholinkäytöstä keskustella ulkopuolisen ihmisen kanssa myös?

Apua kannatta hakea, jos tuntuu siltä, että on sen arvoista. Apua on onneksi maksutta tarjolla!

Nykyisellään tilanteenne ei voi jatkua!

Ammattiauttajalle mies ei lähde, puhetta on ollut, mutta hänen mielestään kukaan ulkopuolinen ei voi ratkoa meidän asioita.
Alkoholiongelman toisinaan myöntää, mutta siinäkin sanoo ettei tarvitse apua, pystyy kyllä halutessaan lopettamaan. On ollutkin kuukausia juomatta.
Tiedän ettei voi jatkua. Tyhjiin lupauksiin en halua enää langeta. Olenkin ajatellut, että erillään oleminen voisi olla ihan hyvä ratkaisu tähän. Siinä mietityttää vaan taloudelliset asiat (on yhteiset tilit, velat, maksut...). Kallis ratkaisu jos asiat jää ennalleen.

 

[perusäippä]

Voisitteko mennä ammattiauttajan luo parisuhteenne kanssa, esim. perheneuvolaan? Jos miehelle sanoo, että nyt haetaan yhdessä ulkopulista apua tai sinä ja mies muutatte erilleen, suostuuko?

Tämä: piilo-juo... johtaa usein näihin: nimittelee, raivoaa. Ainakin tiedän näin käyneen.. Voisiko miehen alkoholinkäytöstä keskustella ulkopuolisen ihmisen kanssa myös?

Apua kannatta hakea, jos tuntuu siltä, että on sen arvoista. Apua on onneksi maksutta tarjolla!

Nykyisellään tilanteenne ei voi jatkua!

peesaan!!
ehdottomasti tarvitsette ammattiauttajaa tilaanteelle!!

 

[JenPen]

Mun mielestä onnellinen parisuhde ja onni yleensäkin eivät tosiaankaan ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista.Onni on sitä tavallista arkea, joka sujuu melke saumattomasti juuri sen oman kumppanin kanssa. Ja itse ainakin ajattelen niin, että vaikka joskus (toisilla useammin, toisilla harvemmin) tuleekin yhteentörmäyksiä ja isojakin riitoja, silti kumpikin tietää ja luottaa siihen että siitä selvitään. Näin myös pitempiaikaisissa kriiseissä. Tiedät ettei toinen sinua jätä yksin asioiden kanssa etkä myöskään itse harkitse eroa vastoinkäymisten tullessa.
Vaikea sanoa tuosta "hallitsevuudesta" sinun kohdallasi, onko se liikaa vai ei. Itse henkilökohtaisesti en olisi suhteessa jossa joutuisin lupia pyytämään ja kuuntelemaan alistamista, itselläni sen sijaan saattaa olla taipumus pomottaa :ashamed: Jos mies saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi jatkuvasti tai sinä olet mielestäsi kuin vankilassa, silloin mun mielestä kannattaisi miettiä eroa taikka saada mies terapiaan muuttamaan toimintamallejaan.

Itse en hyväksyisi mieheltäni sala-juomista ikinä, tollasia asioita ei parisuhteessa kuulu salata. Hyväksyn kuitenkin runsaankin juomisen silloin kun mies joskus haluaa, tosin eri asia ehkä sitten kun tulee lapsia. Nimittely on myös siinä rajoilla, tosin oma mieheni on niin uskomattoman äkkipikainen ett tulee nimitelleeksi vihaisena pahastikin. Oliskohan sunkin miehellä vaan joku itsehillintäongelma.... Jutelkaa!