Kuinka monet päiväunet nukkuu 1-vuotias?

Tai toisin sanoen pärjääkö teillä 1-vuotiaat jo yhdillä päiväunilla?

Meillä poika täytti lauantaina 1-vuotta ja noin viikon verran on menty yksillä päiväunilla. Aiemmin pelkkä ajatuskin tuntui täysin mahdottomalta, mutta pojalla sitten itsestään rytmi muuttui ja hän alkoi nukkumaan yhdet pitkät päiväunet. Ilta tuntuu kyllä melko pitkältä, kun hän uniltaan herää siinä iltapäivä kolmen maissa, mutta yrityksistä huolimatta ei enää nukahda myöhemmille unille. Joten parina päivänä ei olla sitten enää yritettykään. Jotenkin vaan tuntuu kurjalta, kun selvästi huomaa toista väsyttävä, hieroo silmiään ja haukottelee, mutta ei vaan nuku. Mielestäni kuitenkin toisille päiväunille nukuttaminen alkaa olla turhaa kun nukuttaminen ei onnistu edes tunnin yrityksen jälkeen. Normaalisti kun hän päiväunille nukahtaa heti kun laskee rattaisiin.

No, siltikin vuorokauden uniaika on n. 15 tuntia yhteensä vaikka yksillä päikkäreillä mennään eli huoleni kai on turha, siitä että nuo illat ovat hänelle liian pitkät tai raskaat ilman toisia unia.

Mites siis muilla? =)
 
meillä kyl poika nyt 1v7kk mut jätti toiset päikkärit pois just noin vuoden iässä. illat oli kyl pitkiä, mut jos otti toiset pikku tirsat vielä illalla niin ei menny millään ajois nukkuun joten jätettiin ne toiset tirsat pois ja poika meni nukkuun jo 20.30 suunnilleen. mut sit ajan kans kyl jakso paremmin olla illat ku tottu yksiin päikkäreihin.
 
Meillä myös toiset päikkärit jäi pois 1-vuotiaana. Ekoina viikkoina poika oli illasta jo tosi väsynyt, mutta tottui nopeesti uuteen rytmiin. ja parempi minun mielestä, että on illalla sit oikeesti väsynyt eikä liian pirteä toisten myöhäisempien päiväunien takia.
 
Meidän tyttö (nyt 1v1kk) jäi yksille päikkäreille noin 7 kk iässä. Nukkui silloin kahdet päikkärit, aamupäivästä ehkä vajaan tunnin, ja puolilta päivin 3-5 tuntia. Sitten rupesi tuntumaan että yhdetkin unet riittää, joten jätettiin lyhyet päikkärit pois. Nyt ollaan ruvettu lyhentämään näitä pitkä päikkäreitä, että olisi vain noin 2 - 2,5 tuntia.. Tuo typy nukkuisi vaikka kuinka ja pitkään, vanhempien yöunien takia yritetään vähän nyt rajoittaa päivänukkumista. Öisin nukkuu tommosen klo 21 - 6/7.
 
Meillä nukutaan kyllä vielä kahdet, vaikka toivoisinkin jo yksiin siirtymistä. Ei vaan onnistu vielä. Poika herää klo 7.30 ja klo 10 pitää jo päästä ekoille unille. Nukkuu reilun tunnin. Tokat unet on sitten n. 14-16 ja yöunille 20-21.
 
Yhdet päikkärit, puolesta tunnista kahteen tuntiin. Joskus harvoin nukkuu kahdet. Illalla nukkumaan klo 20.30-21.30 ja heräilee klo 7-8 aikoihin. Illat kyllä kieltämättä tuntuu joskus tosi pitkiltä kun nuo päikkärit on nykyään jo aamupäivällä.
 
Tyttö 1 v 2 kk ja yksillä päikkäreillä vajaa pari kuukautta. Satunnaisesti saattaa ottaa illalla puolen tunnin "neuvoa antavat" jos satutaan esim. olemaan autolla liikenteessä. Samoin meillä illalla ollaan tosi väsyneitä jo n. 19 ja 20 nukahdetaan samantien. Yöt n. 20 - 07 ja päivällä 2 - 3 h päikkärit. Varmaan pian helpottaa illatkin ja jaksaa paremmin tuonne kahdeksaan.
 
Meidän tyttö täyttää ensi viikolla vuoden ja on alkanut pärjätä välillä yksilläkin päiväunilla. Riippuu mihin aikaan aamulla herää, eli jos nukkuu aamulla pidempään 8 tai 9 asti, niin nukkuu yhdet n. 1,5h päiväunet. Jos herää jo klo 7 aamulla, niin tarvitsee vielä kahdet unet. Iltaisin menee nukkumaan yleensä puoli kahdeksan maissa riippumatta päiväunien määrästä.
Isoveljensä jättivät myös toiset päiväunet pois aikalailla tasan vuoden iässä.
 
Meillä tyttö nyt 11kk ja on vajaa 2kk verran nukkunu vaan yhet päikkärit. Olin ite ihan äimänä, että mitä. Mut alkoi siis aikasemmin unille siinä 11 maissa ja heräsi 13 maissa. Sit laitoin vielä 16-17 nukkuu tokat. Yhtäkkiä vaan tyttö ei meinannu enää saada unta tokille päikkäreille tai nukuttamiseen meni älyttömän pitkä aika niinpä ajattelin yrittää venyttää ekoja unia, että alkais vasta 12-13 maissa nukkuu ja nukkuu sinne 15 asti ja jaksaa vallan mainiosti kasiin ysiin. Eli nyt mennään tolleen ja hyvin menee. Herää poikkeuksetta joka aamu siinä 8.30-9.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miracles:
Meidän neiti 1v3kk nukkuu kans vaan yhdet unet. Kuukauden verran menty näin. Päikkärit ei kyllä ole kuin n. 1,5h, mutta yöllä nukkuu vähintään 12h, yleensä klo 20-8.30.
Kuin suoraan mun suusta, tosin meillä poika 1,1kk. Ja yö unille jo 19.00-19.30 ja nukkuu kans sinne 8-9asti...

 
Meillä poika on 1v6kk niin ehkä 2krt/vk nukkuu edes yhdet unet ja nekin erittäin lyhyet ja kuitenkin aamulla herää 6-7 ja illa menee aina sänkyyn 20.30 eikä suinkaan nukahda heti vaan välillä hiippailee sieltä pois vielä kymmenenkin aikaan...
 

Yhteistyössä