Kuinka moderni vanhempi tekee lapsilleen selväksi, kuka perheessä määrää?

Useimmilla lapsilla on taipumuksena tasaisin väliajoin testata, tarvitseeko heitä hoitavaa aikuista totella vai ei. Usein tämä tapahtuu siten, että lapsi jättää aivan kiusallaan jonkin määräyksen täyttämättä, nimittelee aikuista tai vastaavaa. Jos aikuinen ei tässä yhteydessä pakota lasta noudattamaan tahtoaan, vetää lapsi tästä sen johtopäätöksen, että tottelemisvelvollisuutta ei oikeasti ole, ja vastaavia testejä tulee entistä useammin ja lapsi yleisestikin alkaa tehdä mitä huvittaa.

Toisaalta olemme kaikki tietoisia siitä, että moderniin ja valistuneeseen vanhemmuuteen ei kuulu se, että lasta rangaistaan, vaan tämän käytös tulee ohjata järkeville teille keskustelun ja argumentaation keinoin. Samaan aikaan kuitenkin lasten taipumus testaamiseen johtuu puhtaasti tarpeesta ajaa oma tahto läpi, eikä niinkään siitä kysymyksestä, mikä kulloinkin olisi järkevin tapa toimia. Kuinka tämä yhtälö on mahdollista ratkaista, vai onko ylipäätään?

Ennen vanhaan lasten testausyrityksethän taltutettiin riittävän tuntuvilla rangaistuksilla, joiden pelotevaikutus säteili lapsen mielessä aina seuraavaan testaamisyritykseen asti, ja lapsi pysyi siten periaatteessa kuuliaisena ja käskyihin reagoivana koko ajan. Kuinka nykyvanhempi voi ylläpitää lapsella vastaavan aikuisen tahdon kunnioituksen?

 

Lapselle pitää antaa myös mahdollisuus perua tahtojen taistelu ilman, että hän tuntee olonsa alistetuksi. Eli asioista keskustelaan ja katsotaan mikä olisi hyvä loppu ratkaisu. Vanhempi voi tulla monessa asiassa vastaan lapsen toiveita, poikkeuksena on turvallisuuteen liittyvät asiat.

 

Tämän mäkin haluaisin tietää, varsinkin kun jäähytkin ovat monen mielestä 'kiellettyjä'.

 

Kun mun lapseni purnaa rangaistuksia, kuten pelikieltoa vastaan, niin selitän, että kyse ei ole vain aikuisen halusta käyttää valtaa lasta kohtaan. Olen sanonut, että jos aikuinen tekee typeryyksiä, seurauksena on sakkoja tai linnatuomio. Lapsillakin kuuluu siis olla omat lievemmät sanktionsa hölmöilystä. Tämä perustelu on mennyt eskarilaiselle hyvin perille. Mä en ymmärrä alkuunkaan, miksi rangaistukset olisivat jotenkin pahasta. Sanktioita on elämä täynnä, joten miksi lapset pitäisi vapauttaa niistä?

 

Musta ongelma on, että tilanteet menevät lian pitkälle.
Tässä yksi esimerkki. Ruokapöydässä äiti ilmottaa, että pitää maistaa avocadoa. Lapsi sanoo ettei halua sitä maistaa. Asiasta päätetään tehdä alistamissessio, eli myös isä liittyy tähän painostukseen. Kukaan ei syö ja keneläkään ei ole kivaa ennen kuin sitä helvetin avocadoa on maistettu. Lapsi joka jatkuvasti joutuu lytätyksi taistelee enemmän ja enemmän vastaan jotta saisi edes joskus päättää jostain. Loppujen lopuksi (30min. myöhemmin) se avocado tunngetaan väkis suuhun ja vanhemmat kokevat voiton hetken.
Saatiinpahan taas alistettua tuolta lapselta se tahto pois. Tämä on tositarina.

 

[QUOTE="Minna";30758441]Kun mun lapseni purnaa rangaistuksia, kuten pelikieltoa vastaan, niin selitän, että kyse ei ole vain aikuisen halusta käyttää valtaa lasta kohtaan. Olen sanonut, että jos aikuinen tekee typeryyksiä, seurauksena on sakkoja tai linnatuomio. Lapsillakin kuuluu siis olla omat lievemmät sanktionsa hölmöilystä. Tämä perustelu on mennyt eskarilaiselle hyvin perille. Mä en ymmärrä alkuunkaan, miksi rangaistukset olisivat jotenkin pahasta. Sanktioita on elämä täynnä, joten miksi lapset pitäisi vapauttaa niistä?[/QUOTE]

Puhuitiinko tässä pahan tekemisestä? Musta kyse on testausyrityksistä.

 

Toisaalta olemme kaikki tietoisia siitä, että moderniin ja valistuneeseen vanhemmuuteen ei kuulu se, että lasta rangaistaan, vaan tämän käytös tulee ohjata järkeville teille keskustelun ja argumentaation keinoin.

Tuohan on vain mielipide, jonka yritit naamioida yleiseksi totuudeksi Tokihan useimmat tajuavat, etteivät rangaistuksien käyttö ja keskusteleminen lapsen rikkeestä sulje toisiaan pois.

 

Puhuitiinko tässä pahan tekemisestä? Musta kyse on testausyrityksistä.

Tottelemattomuus ja aikuisten nimittely mainittiin aloituksessa. Meillä rangaistaan tarvittaessa molemmista. Jos lapsi ei pyöräillessä tottele pysähtymiskäskyä, hän kävelee seuraavan reissun. Jos lapsi kielloista huolimatta jatkaa nimittelyä, tulee siitäkin seuraus.

 

[QUOTE="Minna";30758453]Tottelemattomuus ja aikuisten nimittely mainittiin aloituksessa. Meillä rangaistaan tarvittaessa molemmista. Jos lapsi ei pyöräillessä tottele pysähtymiskäskyä, hän kävelee seuraavan reissun. Jos lapsi kielloista huolimatta jatkaa nimittelyä, tulee siitäkin seuraus.[/QUOTE]

Aloitus on kyllä sekava.

 

Lyhyt vastaus: Ei sitä aikuisen kunnioitusta voikaan saavuttaa "modernein" menetelmin. Tämä havainto on konkreettisena nähtävissä peruskouluissa ja päiväkodeissa kautta maan. Rangaistukseton kasvatus on parin suomalaisen lapsipsykologin pöytälaatikkokehitelmä, joka ei toimi käytännön elämässä.

 

Lahjominen ja uhkailu on ainakin meillä toiminut tosi kivasti

Esim. "jos et nyt syö ruokaasi kiltisti, joudut suoraan nukkumaan, mutta jos syöt, saat jälkiruoaksi keksin." (Tosin monesti mietin, että tota nukkumaanmenoa ei pitäis käyttää rangaistuksena koska sitten siitä tulee semmonen kurja juttu, mutta toistaiseksi ei oo tullut ongelmia siitä..)

 

Toisaalta olemme kaikki tietoisia siitä, että moderniin ja valistuneeseen vanhemmuuteen ei kuulu se, että lasta rangaistaan, vaan tämän käytös tulee ohjata järkeville teille keskustelun ja argumentaation keinoin. Samaan aikaan kuitenkin lasten taipumus testaamiseen johtuu puhtaasti tarpeesta ajaa oma tahto läpi, eikä niinkään siitä kysymyksestä, mikä kulloinkin olisi järkevin tapa toimia. Kuinka tämä yhtälö on mahdollista ratkaista, vai onko ylipäätään?

Lapsen tahdolle pitää antaa tilaa ilman että kehittää kaikesta valtataistelun. Ei moderni vanhempi ole mikään diktaattori, jonka latelee määräyksiä, joita lapsen pitää kyseenalaistamatta totella. Ei lasta ole tarkoitus alistuvaiseksi ja itse ajattelemattomaksi kasvattaa, vaan neuvottelijaksi ja tulevaisuuden johtajaksi. Tai siis tämä on ainakin minulla tavoitteena, ehkä joillain toisilla on tavoitteet matalammalla.

Lapsi kunnioittaa minua, koska olen järkevä ja kohtuullinen ja kuuntelen myös häntä. Voimme vaikkapa keskustella nukkumaanmenoajasta ja päätyä siihen, että lapsi menee nukkumaan 15 minuuttia yli yhdeksän (normaali nukkumaanmenoaika yhdeksältä). Eihän tuollainenkaan asia niin ehdoton ole, että minun pitäisi asettua poterooni ja vaatia käskyni noudattamista minuutilleen. Onhan niitä jotain ehdottomiakin asioita, nekin olen toki perustellut mutta pitänyt aina käskystäni kiinni johdonmukaisesti, jolloin asiasta ei tarvitse taistella kovin montaa kertaa. Mutta monista asioista voi keskustella ja silloin niin tehdään. Ei lapseni kanssa puhuminen ja neuvotteleminen ole minulle mikään epämiellyttävä asia, jota pitäisi välttää.

Päivähoidossa lapsi kyllä tottelee kyseenalaistamatta, mutta minusta on hienoa että kotona näin ei asioiden tarvitse mennä.

Rangaistuksia on käytetty joskus harvoin, mutta ei koskaan pelkästä tottelemattomuudesta. Sellaisesta on minusta täysin hyödytöntä rangaista, eihän silloin asiat edes mene vanhemman tahdon mukaan jos lapsi istutetaan jäähylle sen sijaan että lähdettäisiin ulos, harjattaisiin hampaat tai mitä nyt olikaan tarkoitus tehdä. Vaan jos asiassa ei ole neuvottelunvaraa, tehdään asiat niin kuin sanon ja sillä hyvä.

 

No meillä tuo pikkuinen on huomannut, että vanhemman sana pitää lopulta ja that's it. Saahan sitä kokeilla rajoja, inkuttaa vastaan ja protestoida mutta lopulta asiat menee, niinkuin vanhemmat päättää. Ilman mitään järjetöntä sanktioarsenaalia, muuten. Perustelu auttaa aika paljon jo tuon nelivuotiaan tapauksessa. Esimerkki on kaikkein tärkein. Joustaminen ja kompromissien tekeminen ovat ihan terveitä silloin, kun kyse on enemmän tyyliseikoista (eli asian voi tehdä monella tapaa, kunhan se tulee toteutettua). Lapsen tunteminen, eli se, miten hän kokee ja ajattelee auttaa saamaan lasta ymmärtämään, että miksi minkäkin asian tulee olla mitenkin. Ja tunteiden ja omien mielipiteiden salliminen on tärkeää.

Mitä pienempi lapsi, sitä tärkeämpää hänelle on kokea, että vanhemmat ovat myös rajojen ylläpitäjiä ja niitä, jotka tekevät keskeiset ratkaisut. Se luo lapselle turvaa. Kun lapsi ei saa mennä miten mielii ja isot asiat on aikuisen hallinnassa, maailma muuttuu lapsen kokoiseksi. Hän haluaa ja tarvitsee sitä. Siksi aikuisen ei tarvitse olla joustamaton, teräsmäinen sanktioita jakeleva auktoriteetti. Rauhallinen varmuus riittää.

 

Lapsen tahdolle pitää antaa tilaa ilman että kehittää kaikesta valtataistelun. Ei moderni vanhempi ole mikään diktaattori, jonka latelee määräyksiä, joita lapsen pitää kyseenalaistamatta totella. Ei lasta ole tarkoitus alistuvaiseksi ja itse ajattelemattomaksi kasvattaa, vaan neuvottelijaksi ja tulevaisuuden johtajaksi. Tai siis tämä on ainakin minulla tavoitteena, ehkä joillain toisilla on tavoitteet matalammalla.

Lapsi kunnioittaa minua, koska olen järkevä ja kohtuullinen ja kuuntelen myös häntä. Voimme vaikkapa keskustella nukkumaanmenoajasta ja päätyä siihen, että lapsi menee nukkumaan 15 minuuttia yli yhdeksän (normaali nukkumaanmenoaika yhdeksältä). Eihän tuollainenkaan asia niin ehdoton ole, että minun pitäisi asettua poterooni ja vaatia käskyni noudattamista minuutilleen. Onhan niitä jotain ehdottomiakin asioita, nekin olen toki perustellut mutta pitänyt aina käskystäni kiinni johdonmukaisesti, jolloin asiasta ei tarvitse taistella kovin montaa kertaa. Mutta monista asioista voi keskustella ja silloin niin tehdään. Ei lapseni kanssa puhuminen ja neuvotteleminen ole minulle mikään epämiellyttävä asia, jota pitäisi välttää.

Päivähoidossa lapsi kyllä tottelee kyseenalaistamatta, mutta minusta on hienoa että kotona näin ei asioiden tarvitse mennä.

Rangaistuksia on käytetty joskus harvoin, mutta ei koskaan pelkästä tottelemattomuudesta. Sellaisesta on minusta täysin hyödytöntä rangaista, eihän silloin asiat edes mene vanhemman tahdon mukaan jos lapsi istutetaan jäähylle sen sijaan että lähdettäisiin ulos, harjattaisiin hampaat tai mitä nyt olikaan tarkoitus tehdä. Vaan jos asiassa ei ole neuvottelunvaraa, tehdään asiat niin kuin sanon ja sillä hyvä.

Ei mikään armeijameininki ole tavoitteena, vaan se, että jos vanhempi vaikkapa sanoo, että nyt lähdetään pois leikkipuistosta tai että karkkihyllystä ei poimita pussia, niin asiasta ei jäädä turhaan neuvottelemaan ja jankkaamaan esim. vartin ajaksi, vaan lapsi tekee kuten vanhempi määrää. Toki lapselle on oikeus sanoa asiasta mielipiteensä, mutta vanhemman ei ole sitä pakko ottaa huomioon tai jäädä kuuntelemaan pidempää mielipiteenvaihtoa.

Useimmat vanhemmat epäonnistuvat tässä nykypäivänä, joko tahattomasti tai siksi, että heidän mielestään on hyvä idea opettaa lapselle, että elämässä ei ole auktoriteetteja (ja niinpä vanhemmankaan ei tule olla auktoriteetti vaan kumppani).

Rangaistus tottelemattomuudesta on hyvinkin hyödyllinen jo siinä välittömässä tilanteessa, jos se valitaan siten, että se ei estä rangaistuksen kärsimisen jälkeen tai sen aikana tapahtuvaa tottelemista. Ja joka tapauksessa rangaistuksen uhalla on ennaltaehkäisevä vaikutus myöhemmän tottelemattomuuden suhteen.

 

Ei mikään armeijameininki ole tavoitteena, vaan se, että jos vanhempi vaikkapa sanoo, että nyt lähdetään pois leikkipuistosta tai että karkkihyllystä ei poimita pussia, niin asiasta ei jäädä turhaan neuvottelemaan ja jankkaamaan esim. vartin ajaksi, vaan lapsi tekee kuten vanhempi määrää. Toki lapselle on oikeus sanoa asiasta mielipiteensä, mutta vanhemman ei ole sitä pakko ottaa huomioon tai jäädä kuuntelemaan pidempää mielipiteenvaihtoa.

Useimmat vanhemmat epäonnistuvat tässä nykypäivänä, joko tahattomasti tai siksi, että heidän mielestään on hyvä idea opettaa lapselle, että elämässä ei ole auktoriteetteja (ja niinpä vanhemmankaan ei tule olla auktoriteetti vaan kumppani).

Rangaistus tottelemattomuudesta on hyvinkin hyödyllinen jo siinä välittömässä tilanteessa, jos se valitaan siten, että se ei estä rangaistuksen kärsimisen jälkeen tai sen aikana tapahtuvaa tottelemista. Ja joka tapauksessa rangaistuksen uhalla on ennaltaehkäisevä vaikutus myöhemmän tottelemattomuuden suhteen.

Siitäkin karkkipussista voidaan keskustella ja samalla jatkaa matkaa, puistosta lähdetään muttei sen tarvitse tapahtua samantien kun niin sanotaan vaan lasta voi valmistaa siihen että 10min päästä lähdetään. Toisaalta omani esim lähti aina hyvin kun hän ikäänkuin tuli kuulluksi asiassa ja sai vaikka 5min lisää lopettaakseen leikit. Meillä paljon keskustellaan asioista ja kuunnellaan lastakin. Tietyt asiat tehdään jokatapauksessa, niistä puhutaan muttei se siitä muutu. Jotkut asiat tehdään sopien. Sanktiot ovat olemassa ja niitä kokeilleena tuo mielummin tottelee. Töissä lapset testaavat ja tottakai hoidossakin teoilla on seuraukset. Vaikka ksekustelemme ja kuuntelemme lapsia.

 

En tiä oonko mitenkään moderni vanhempi.. Toki ensisijaisesti ne rangasitukset pitäisi olla sellaisia että ne ovat luonollinen seuraus siitä huonosta käytöksestä. (Esim jos ei pue, sitten ei päästä kaverin luo, tai jos keikkuu tuolilla tuoli otetaan pois ja voi syödä seisten, jos kaataa tahallaan maidot myös siivoaa ne) tarvittaessa toki käytetään myös lelujen takavarikkoa/etuoikeuksien menetystä ja väkivaltaisuudesta jäähynurkaakin.
Paljon kyllä käytän aikaa argumentointiinkin ja lapset kyllä pääosin tuntuu uskovan. Usein selitän esim että vanhempien tehtävä on päätää tietyt asiat ja lapset päättää sitten lasten asioista(esimerkein valaistuna). Esim siis lasten turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät jutut on aina ehdottomasti aikuisten päätettäviä asioita joista ei jousteta.