Kuinka mies suhtautui synnytykseen?

Kuinka teillä on mies suhtautunut jälkikäteen synnytykseen, kun on ollut vierestä seuraamassa hommaa? Oliko järkyttynyt, kauhuissaan vai miten?

Meillä mies oli todella onnellinen, että lähti mukaan, halusi ehdottomasti lähteä mukaan. Oli kuulemma hieno kokemus, uskomatonta. Mutta sanoi synnytyksen jälkeen, että jos miehet synnyttäisi niin meillä ei olisi kuin yksi lapsi. Sekin kertoo aika paljon ja mies varmasti arvostaa minun tekemää työtä.

Mutta yhden tutun mies oli vähätellyt synnytyksen rankkuutta ja tuskallisuutta tyyliin, ei se nyt niin kamalaa ollut, ja itse pystyis siihen leikiten ja oma vaimo vaan taisi valittaa turhan pienestä! Tuo sai kyllä minun niskavillat nousemaan pystyyn... Huhhuh mitä kommenttia!

 

kyllä mun mies tsemppasi itsensä ja mut synnytyksen aikana ja olen hänestä todella ylpeä.tiedän että se oli hänelle kova paikka.eikä ainakaan ole sanonut että muistot olis jääneet vaivaamaan.piti sitä hienona juttuna lähinnä lopputuloksen takia =) sanoi ettei olis ikinä voinut ymmärtää mikä fiilis on pitää omaa lasta sylissä heti ensihetkestä lähtien.

 

tekemääni työtä ja piti kokemusta hyvänä. On lähössä myös tämän erotouhuissa alkaneen vauvan synnytykseen mukaan ja mä arvostan sitä todella paljon. Voisikohan olla niin, että ap:n kaverin mies on leikillään asian heittänyt noin, koska kyllä munkin exä sitten veljensä kanssa vitsailee (veljellä on jo 4 lasta) et ihan samahan tuo on kun kakalla kävisi, heh ja tämä on kyllä ollut ihan vitsinä vaan heitettyä.Kumpikin tietää kyllä miten hirveät tuskat siinä puoliso kärsii.

 

Mies on suhtautunut luonnollisesti, hötkyilemättä. Etenkin toiseen synnytykseen lähti sillä mielin, että täähän hoituu jo rutiinilla. Meillä oli molemmilla kuviot aika selvät. Alkuperäsen tutun juttuihin viitaten minustakin kuuloistais lähinnä huonolta huumorilta :/ Ja sitten vielä lisäisin, että kaikilla ei synnytys ole niin kovin tuskallista. Itsellä kuukautiskivut olleet kovemmat

 

Sanoi, että aika avuttomaksi siinä tuntee itsensä.
Nyt toisen lapsen synnytyksessä kun ponnistin jakkarralla, sanoi jälkeenpäin, että tuntui hienolta, että sai olla edes himpun verran aktiivisemmin mukana tukiessaan minua siinä jakkaralla.

Sanoi että on se aika villin näköistä kun sinisenkirjava lapsen pää näkyy jalkojen välissä, mutta eipä siitä mitään traumoja - ainakaan seksielämään, kuten jotkut pelkää - ole tullut.

 

sanoi ettei olis ikinä voinut ymmärtää mikä fiilis on pitää omaa lasta sylissä heti ensihetkestä lähtien.

Peesiä tälle.
Meillä mies vaan päivittelee, mitä teurastusta homma on. Eikä häntä lohduta yhtään se, kun sanoin, että se näyttää niin pahalta, mutta ei todellakaan tunnu niin pahalta. Ainakin minun kohdalla.

 

Meillä mies ollut todella onnellinen, kun oli synnytyksessä mukana. Elämän kamalin ja parhain kokemus. Mies kanssa koki olonsa välillä avuttomaksi, mutta ponnistusvaiheessa joutui mua kuitenkin auttamaan. Kyllähän se vitsiä vääntää muitten isukkien kanssa, niinkuin itsekin teen...Eikä tuo seksielämään vaikuttanut millään lailla. Päinvastoin oli halukas tietämään, josko olisi löytynyt uusia erogeenisia pisteitä... =) (jos se nyt on oikea sana ?!? )

 

Yllättävän hyvin vaikka alussa olikin ihan kauhusta kankeana salissa mukana. Mut sitte ku rupes ihan oikeesti tapahtumaan ni oli kyllä tosi hyvin tukena ja ei edes pyörtynyt
Ja sitte ku tytsy oli maailmassa ni empä ole ikinä häntä nähnyt nii ylpeenä ku sai leikata napanuoran ja sitte myöhemmin kylvettää+ punnita.

 

Mun mies oli esikoisen synnytyksessä mukana, kuopuksen synnytyksessä kävi aina välillä salissa, mutta ponnistusvaiheen oli oven ulkopuolella. Miehelle teki todella pahaa nähdä mut kivuissa, se oli ehkä rankinta hänelle. Mies tule heti kuopuksen synnyttyä takaisin saliin ja näki kaikki punnitukset ym ym. Musta se oli ok, että miehen ei väkisin pitänyt siellä olla ja tosiasiassa keskityin hommaan paremmin yksin. Mies kyllä osaa arvostaa sitä koitosta, jonka nainen siinä kestää.

 

Ihan hyvin suhtautui. Asiaan varmaan vaikutti se, että tyttö syntyi keisarinleikkauksella. Halusi tulla mukaan eikä hänestä mitään haittaa ollut. Haluaa tulla mukaan mikäli vielä joskus saadaan toinen lapsi.

 

Molemmista ollut aika jalat maassa ja hötkyilemättä. Eka syntyi kiireellisellä sektiolla. Mies lohdutteli minua ja vei ajatukset muualle kun hermostutti niin kovasti.

Toisen syntymään ehti mukaan vain viimeisille minuuteille kun kaikki kävi niin nopeasti - kävi minut tuotuaan sairaalaan viemässä esikoisen hoitoon ja ehti viime tipassa mukaan "grande finaleen". Aika pöllähtänyt oli silloin kun palasi sairaalaan ja olin jo ponnistamassa. Mutta hän oli rauhallinen, tuki mua selästä ja tsemppasi viimeisiin ponnistuksiin.

Ei olla niin analysoitu näitä jälkikäteen, mutta mieheni on kai pitänyt aika itsestäänselvänä, että hän tulee mukaan synnytykseen. Eikä ainakaan järkyttynyt. Pitääpä vielä kysellä tuntemuksia, miltä tuntui olla mukana

 

Esikoisen synnytykseen mies ei ehtinyt (rv.39+4)
ja häntä harmitti hirveästi kun ei nähnyt tytön syntyvän.
Onneksi pikkukakkosen synnytykseen tuli alusta lähtien mukaan, kovin hiljanen ja vakava oli sen ajan (kesto 4.21h joista sairaalassa 1h)
joutui raukka ottamaan multa ilokaasun pois 10min jälkeen olin kuulemma sekasin..
pelästyin vain sitä et kun sanoivat ettei kerkiä mitään muuta antaa, niin tottakai maskia painoin kaksin käsin naamaani
rankka mutta nopea toimitus.
miehen mielestä pahin on se ettei voi auttaa ja ei se jalkoväliin tiirailu haluja vienyt
vitsailee kyl välil, mut arvostaa minua.

 

Mun mies oli lapsena joutunut katsomaan siskonsa syntymää. Vieläkin on siitä traumoja, ja pelkää että kuolen tai mulle käy muuten huonosti.