Olen 2lapsen äiti. Rakastan perhettäni eniten.
Välillä vain tuntuu että mieheni ei oikein arvosta minua. Aamulla nousen lasten kanssa syötän ja samalla keitän kahvit miehelleni sekä vien ne jopa sänkyn. Palkaksi saan tiuskimista kun herätän liian aikasin. olipa kello sitten 8 tai 12. Ehdotan miehelleni päiväkävelyä leikkipuistoon ja se kuulostaa hänestä hyvältä kunnes kaveri soittaa ja hän "äkkiä" käy kaverillansa. On muutaman tunnin poissa ja käy kotona ja lähtee taas. Olen keskenäni lasten kanssa. Leikin syötän leikin syötän ja nukutan. Kun lapset on nukkumassa mies tulee.
Sitten istuu koko illan koneella ja kummastelee alakuloisuuttani.
Seuraaavana sama juttu uusiks. Kun hän on kotona sataa ja ulos ei pääse. Yritän siivota mutta apua en saa enkä uskalla pyytää. Pesen pyykkiä mutta vääriä vaatteita. Mieheni pääsee joka vloppu pelailemaan ja viettämään aikaa kavreitten kanssa mutta silti en muka päästä häntä ja rajotan hänen menojaan. tuntuu pahalta istua vloppu illat yksin ja odottaa kun mies palaa ja tehdä hänelle ruokaa. sen jälkeen pääsen nukkumaan. Joka kerta hän kyllä kysy että sopiiko jos menisin sinne ja tänne.. Sanon kyllä että sopii vaikka pidättelen itkua koska en uskalla kieltää koska pelkään hänen jättävän minut. En ole saanut nukkua pitkään muutakun äitienpäivänä. eli kerran vuodessa. mieheni valittaa että nalkutan ja se ei kauaa jaksa semmost katsella vaikka en pyydä muutaku aikaa minulle ja lapsille. Joka kerta kun hän yksin lähtee ovesta kyynel valuu silmästä kun nään hänen menevän. Kun hän tulee ja näkee minut itkeneen ja kysyy syytä valehtelen että riitelin jonkun kanssa tai vastaavaa, en vain uskallaa sanoa että kaipaan hänen seuraa ja halauksia. ennen sain niitä monta päivässä ja nyt vain kun itse pyydän. Pelkään jääväni ilman häntä enkä halua olla nalkuttava vaimo. Näen joka yö painajaisia hänet yhden saman naisen kanssa ja hänen jättäneen minut.
Itken lähes jokapäivä ja ollessani yksin. Rakastan häntä ja on todella ihana kun vain on paikalla ja meidän kanssa. olen ehkä ainut mutta minusta tuntuu todella pahalta, en ole itselleni pyytänyt mitään ja en voi kellekkään puhua koska en halua puhua miehestäni pahaa. Pian tää kaikki ei vain mahdu enää sisälleni. Pelkään että sairastun masennukseen mutta mieheni sitä tuskin huomaisi. Hänessä on monta ihanaa puolta mutta myös niin monta huonoa, Vai olenko minä vain paljon vaativa vaimo!?
Välillä vain tuntuu että mieheni ei oikein arvosta minua. Aamulla nousen lasten kanssa syötän ja samalla keitän kahvit miehelleni sekä vien ne jopa sänkyn. Palkaksi saan tiuskimista kun herätän liian aikasin. olipa kello sitten 8 tai 12. Ehdotan miehelleni päiväkävelyä leikkipuistoon ja se kuulostaa hänestä hyvältä kunnes kaveri soittaa ja hän "äkkiä" käy kaverillansa. On muutaman tunnin poissa ja käy kotona ja lähtee taas. Olen keskenäni lasten kanssa. Leikin syötän leikin syötän ja nukutan. Kun lapset on nukkumassa mies tulee.
Sitten istuu koko illan koneella ja kummastelee alakuloisuuttani.
Seuraaavana sama juttu uusiks. Kun hän on kotona sataa ja ulos ei pääse. Yritän siivota mutta apua en saa enkä uskalla pyytää. Pesen pyykkiä mutta vääriä vaatteita. Mieheni pääsee joka vloppu pelailemaan ja viettämään aikaa kavreitten kanssa mutta silti en muka päästä häntä ja rajotan hänen menojaan. tuntuu pahalta istua vloppu illat yksin ja odottaa kun mies palaa ja tehdä hänelle ruokaa. sen jälkeen pääsen nukkumaan. Joka kerta hän kyllä kysy että sopiiko jos menisin sinne ja tänne.. Sanon kyllä että sopii vaikka pidättelen itkua koska en uskalla kieltää koska pelkään hänen jättävän minut. En ole saanut nukkua pitkään muutakun äitienpäivänä. eli kerran vuodessa. mieheni valittaa että nalkutan ja se ei kauaa jaksa semmost katsella vaikka en pyydä muutaku aikaa minulle ja lapsille. Joka kerta kun hän yksin lähtee ovesta kyynel valuu silmästä kun nään hänen menevän. Kun hän tulee ja näkee minut itkeneen ja kysyy syytä valehtelen että riitelin jonkun kanssa tai vastaavaa, en vain uskallaa sanoa että kaipaan hänen seuraa ja halauksia. ennen sain niitä monta päivässä ja nyt vain kun itse pyydän. Pelkään jääväni ilman häntä enkä halua olla nalkuttava vaimo. Näen joka yö painajaisia hänet yhden saman naisen kanssa ja hänen jättäneen minut.
Itken lähes jokapäivä ja ollessani yksin. Rakastan häntä ja on todella ihana kun vain on paikalla ja meidän kanssa. olen ehkä ainut mutta minusta tuntuu todella pahalta, en ole itselleni pyytänyt mitään ja en voi kellekkään puhua koska en halua puhua miehestäni pahaa. Pian tää kaikki ei vain mahdu enää sisälleni. Pelkään että sairastun masennukseen mutta mieheni sitä tuskin huomaisi. Hänessä on monta ihanaa puolta mutta myös niin monta huonoa, Vai olenko minä vain paljon vaativa vaimo!?