Kuinka loppu ihminen voi olla, raha-asioista sun muusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Rahaa on 2 e lapsilisiin, kolme lasta pitäis sillä syöttää ja ostaa esikoiselle astmalääkkeet. Ostin ne jo sunnuntaina niillä ruokarahoilla, mutta keskimmäinen oli tyhjentänyt kiekon (!!!). Surettaa niin paljon, omatkin lääkkeet oli ostettavana ja no.. Niin.

Soitin vanhemmilleni, ei heru apua, kun joutuvat elättämään kahta aikuista sisarustani. Tai joutuvat, haluavat pikemminkin, sisaruksillani ei lapsia.. En tiedä missä vika. En ole moneen päivään syönyt, lapsille ruoan saan ja se riittää. Kai. Lastenhoitoapua ei vanhemmiltani tule, olen siis yh lapsilleni, onneksi menevät viikonloppuna isälleen.

Oma terveys ei ole kohdillaan, tutkitaan ja hutkitaan, onko kohtusyöpä vai mikä. Pelottaa ja jännittää, naistenpolille sain ajan syyskuulle.

Nyt lähetin tädilleni viestin, hävettää kysyäkään rahaa lainaan, mutta pakko. Soskusta ei ole apua, seurakunnalle en pääse ja siellä olis ollut ruoanjako tänään. Nuorin tarvis kuravaatteet, mutta milläs ostan? eskari tarvis kansion ja isommat molemmat tossut hoitoon/eskariin, vaan vaikea on muuttua rahaksi. Mitään pikakeinoa ei siis ole, ellei joku lainaa. Ulkovaatteita jne. pitäisi saada ostettua ja se tuntuu ylitsepääsemättömältä.. Kirppikseltä ei oikein tunnu löytyvän ja nyt just sekin on liian kallista.

Mitään muuta en halua kuin vain purkautua, oon älyttömän väsynyt ja itkuinen eikä ketään kelle puhua :( Kiitos jos joku jaksoi lukea. En tarvitse säästövinkkejä vaan vertaistukea jos joku on samassa tilanteessa.

Rahat tiukilla täälläkin.Välillä oikein hävettää kun lapsille ei kunnon ruokaa.Sitten kun narisevat niin käytän äidin oikeutta valehdella että kaupasta oli loppu tai kun ette viimeeksikään syöneet niin nyt en laita tarjolle.Esikoinen välillä ihmettelee kun jääkaappi on tyhjänä,että miksi ei mennä kauppaan jne.Tätä nykyköyhyyttä on vaikea jaksaa! Eletään kuitenkin 2000 lukua. Yllättävän vaikeaa pukea sanoiksi näitä tunteita.Ja itsekin tiedän miten vaikeaa on lainata kun sitten joskus on kertonut ostaneensa jotain heräteostoksia ja niistä sitten moititaan että oliko pakko kun ei rahat riitä jne..
 
Kyllä se vaan niin on että mistään ei rahaa tipu vaikka taskussa olisi vain sentti. Tänään olis tarve mutta ensimmäisen keskusteluajan saa vasta kuukauden tai kahden päähän.Jos sukulaisilta ei saa lainaan niin sitten itketään!
 
Miten voi olla ettei ole rahaa ruokaan? Mihin teidän rahat menee? Minimi toimeentulon saa suomessa jokainen joten missä vika jos äiti ei lapsille ruokaa osta? Itsekin sosiaalitoimesta olen riippuvainen yh joskus ollut, mutta aina oli rahaa ruokaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ohhoh:
Miten voi olla ettei ole rahaa ruokaan? Mihin teidän rahat menee? Minimi toimeentulon saa suomessa jokainen joten missä vika jos äiti ei lapsille ruokaa osta? Itsekin sosiaalitoimesta olen riippuvainen yh joskus ollut, mutta aina oli rahaa ruokaan.

Hahaa. Luulet olevasi hauska? Esikoisella vaikea atopia + astma + allergiat ja mulla äkillisesti tarve hormonilääkitykselle, lääkkeisiin on mennyt enemmän kuin kuvittelin. Toimeentulotukea en saa koska mulla on liian korkea vuokra - pitäis asua alkkisten kanssa samassa talossa jotta vuokra ois kohtuullinen täälläpäin. No, ruokaa on lapsille, vaikka ei ruhtinaallisesti, mutta tarpeeksi. Toivon..
 
Eipä näitä asioita voi ymmärtää kuin ihminen joka on samassa tilanteessa ollut.Itselläni sossun käyntejä nolla.Puhutaankin siitä kun käteen jää 50? viikossa ruokaan.Yhdet synttärit tai lapsen sairastuminen ja lääkkeen ostot ym.niin siinä sitä ollaan.Mistä otat kun muutenkaan ei rahat riitä.Olet siis syömättä kunnes saat seuraavat rahat.Tyhjästä on paha nyhjästä ja säästöönkään ei jää.
 
en kyllä osaa äkkiratkaisua keksiä, mutta ymmärrän että tilanne on tosi ikävä. Tulevaisuudessa kannattaa silloin kun rahaa on, ostaa kaappiin valmiiksi perustarvikkeita, puuroja, riisiä, pastaa, säilykkeitä, jauhoja, näkkäriä, pakasteeseen kasviksia yms. Näin minä olen opetellut tekemään ja vaikka meilläkin on välillä pulaa rahasta niin ruokaa sentään on aina, en pystyisi sanomaan lapsille että kaupassa ei ole ruokaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Joo niitä varastoja ollaan syöty ja syödään edelleen, en ole varma montako päivää vielä riittää. Hox, osaan kyllä säästää ja venyttää vaan kun tyhjästä on vaikea nyhjästä.
 
Kamalasti voimia!

En ymmärrä miten nyky Suomi, "vauras ja hyvinvoiva" voi olla tällainen! Perheet
(etenkin yksinhuoltajaperheet) jätetty täysin oman onnensa varaan! Kolmen lapsen kanssa varmasti vaikeaa, kun yhdellekin on vaikea järjestää 400E/kk kaikki tarvittavat ja maksaa vielä siitä laskut.

Pistettäskö päättäjät elämään 400e/kk edes yhdeksi kuukaudeksi niin tajuais että se on mahdotonta!!! Ja ihmetellään kun nykyäidit on masentuneita ja veloissaan.. pah! Jos tietäiskin että kaikki on samassa jamassa niin ois ok.. mutta sit kun on niitä (omassakin ystävä piirissä) joille läppärin hankkiminen tai pikku prahan matka viikonloppuna joka kk, ei paina missään.. ja sitten vielä kehtaavat ihmetellä kun minä en koskaan käy missään.. pitävät seuranpetturina kun en edes kahville lähde.. ja syy on se ettei ole edes 10e laittaa junamatkoihin ja kahviin.. ääh... kyllä sapettaa..

Älkää luovuttako! Kyllä me vielä täältä suosta noustaan ja näytetään kaikille... :) Toivottavasti teillä ois ees ystäviä rinnalla - vaikka eivät taloudellisesti pystyisikään auttamaan, niin henkisesti ainakin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Amelie23:

Suomen valtio lainaa jo nyt joka neljännen euron ja samalla tavalla kunnat ovat persaukisia. Ei se raha puussa kasva vaan työtä tekemällä ainoastaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mymmyryy:
käytkö töissä? Voitko tehdä lisätöitä/keikkaa silloin kun lapset ovat isällään?

Mistä hän voimat siihen ottaa oman vaikean sairausuhkansa lomassa? Aivan tarpeeksi, jos saa oman pään pidettyä kasassa, ja siihen nämä lepopäivät tulevat takuulla tarpeeseen.

En minäkään siis lapselle valehtele ettei kaupassa ole ruokaa,vaan kyseessä siis kurkut,tomaatit tai hedelmät sekä ketsupit,leivän päälliset,joista pakko tinkiä.Eli tyyliin,tänään ei ole teidän lempparimakkaraa koska kaupassa ei ollut.Katsotaan ensi kerralla kun mennään..Vähän vaikea selittää mutta luulen että Te siellä jotka samojen asioiden kanssa painitte ,ymmärrätte tämänkin. Eikä tässä syyllistämiset tosiaankaan auta.Kun rahaa ei ole niin sitä ei ole!
 
Kyllähän se vituttaa rankasti,mitä sitä kieltämään.
Mä jätän aina kylmästi omat lääkkeeni hankkimatta ja ostan lapsille ruokaa.
Tästä lääkäri on jo mulle tappotuomion antanu.
Sossussa ei viitti edes käydä,senverran alentavaa ja nöyryyttävää se on ja ne kusettaa siellä minkä ehtii eikä maksa ihmiselle sitä mikä lain mukaan kuuluu.
Kaikki sossukäynnit pitäis käydä lakimies mukana jos sieltä aikois saada sen mikä lain mukaan ihmiselle kuuluu.
Niiden laskuperiaatteet kun on sellaset että ihminen hakiessaan apua pärjää ensimmäisen kuukauden täysin rahatta.
Siitä se sitten onkin pienituloisen velkahelvetti taas valmis kun jää vuokra,sähkö,lääkkeet plus muut laskut laahaamaan kuukauden jäljessä.
Joka kuukausi yhtä pienet tulot eli pienin työttömyyspäiväraha,siitä ei paljon rästilaskuja maksella.
Tai maksetaan jos maksaa vaan niinkuin minä ja tinkii sitten kaikesta muusta.
Eli lapset ei saa uusia kenkiä,ei vaatteita,kaikki kerjätään tutuilta ja ruoka on halvinta mahdollista paskaa missä ei ole mitään ravintoarvoa.
Kouluruoka on samaa paskaa tätä nykyä niin ei voi edes lohduttautua sillä että saisivat edes siellä ravinnollisesti parempaa ruokaa.
Meidät on pelastanut diakonissa monta kertaa,vaikka ei sekään ole kaksista seurakunnan maksusitoumuksella ruokaa ostaa kun kaupan kassa huutaa kovaan ääneen että miten nää maksusitoumukset lyödään kassaan.Kiva että vielä kassatätikin muistaa nöyryyttää ettei vaan pääse unohtumaan että almuilla tässä kaupassa käydään.
Tää on ihan arkipäivää pätkätyöläiselle,rahoja saa odottaa minimissään sen 10 viikkoa liitosta ja kaikki rahat mitä ehdit tienaamaan parin kuukauden työstä,meneekin sitten velkojen maksuun.
Kyllä niin motivoi itse yrittää.
 
Siis mikset pääse srk:n ruokakassia hakemaan tai pyytämään sieltä diakonilta taloudellista apua? Siellähän ei edes kysytä kuulutko srk:aan vaan apua saavat kaikki, jotka ovat sen tarpeessa.
 
Yhteistyössä