Kumpi ja kampi tappeli...
Kun mieheni on pois luotani... on hyvä olla. Olen oma nauravainen, elämäniloinen, lähes kaikkeen pelkästään positiivisesti suhtautuva oma itseni. Elämä hymyilee.
Kun olen mieheni kanssa... joudun paniikkiin. Pelkkä ajatuskin mieheni läsnäolosta tekee minulle huonon olon; tuntuu, etten oikeasti saa henkeä, sydämeni hakkaa ja jättää lyöntejä väliin. Minulla on pelottava, tuskainen, kamala olo. Kun mieheni on paikalla, jotenkin hallitsen paniikkitunteet (useinmiten), tosin joskus saan paniikkikohtauksia. Ilman mieheni läsnäoloa saan niitä äärimmäisen harvoin. Hermoni ovat tiukalla. Ne ovat niin äärettömän tiukalla. En siedä mitään. En edes hyviä asioita. Koko elämä tuntuu pahalta.
Mieheni juo paljon. Minä olen täysin raitis (nykyään. Ennen join toisinaan paljonkin). Se on kamalaa, että mieheni juo niin paljon. Monta kertaa viikossa. On useasti niin, että joka ilta. No viimeaikoina hän on vähentänyt. En luota tähän tilanteeseen. Juominen. Se lisääntyy taas ajan myötä.
Mieheni alistaa minua. Ei hän itse sitä huomaa. Tuntuu pahalta, kun aina olen väärässä. Ihan aina. Ideani ja ajatukseni ovat "terveisiä perseestä!". Ei hän koskaan niin sano, mutta aina hän on eri mieltä ja pakottaa minut olemaan samaa mieltä kanssaan tai meille tulee riita. Ei siinä olisi mitään, vaikkei hän olisikaan samaa mieltä kanssani. Se on ok. mutta se, että hän pakottaa ja alistaa minut olemaan samaa mieltä kanssaan. Jos pidän puoleni, olen hullu, vastarannankiiski, vaikea ihminen, luulen olevani viisaampi kuin olen.
Ystävistäni hän ei pidä. Ei liiemmin perheestänikään. Minun veljet ja äiskä kuulemma "on mitä on". Mitä se sitten tarkoittaakaan, se ei ole positiivistä. Hän ei sano sitä positiiviseen sävyyn.
Luoja. Pelkään häntä. Onhan niissä tilanteissa ollut minullakin osuuteni, kun hän on rikkonut tavaroita ja pahoinpidellyt minua. Olen ärsyttänyt. Kyllä. Ihan sietokyvyn yli, mutta... hän on esimerkiksi kerran syöttänyt minulle väkisin lääkkeitä, lähes hengenvaarallisen määrän. Hän on esimerkiksi raahannut tukasta minut puolipukeisena rappukäytävään, olin siellä ainakin vartin, pelkkä yöpaita päällä. Hän on väkisin syöttänyt minulle ruokaa istuen selänpäällä, meinasin tukehtua. Olen saanut turpiin parii otteeseen. Kerran todella pahasti. Jälkeenpäin ajatellen, se olisi voinut olla viimeinen päiväni, jos olisin saanut aivoverenvuodon. Olin ihan mustan, sini-punakirjava. Anteeksipyytöjen välillä hän sanoi, ettei hän nyt edes niin kovaa lyönyt. Viimeinen juttu oli se, että jälleen huusin haluavani erota. Huusin, että minua ahdistaa niin paljon, että aikaisemmin yritin itsemurhaa sillä halusin ennemmin kuolla, kuin olla hänen kanssaan (se oli totta). Huusin vihaavani ja inhoavani häntä ja etten enää halua olla yhdessä. Ystävälliset puheet erosta eivät ole menneet perille. MJinä näin. Minä näin kun hän käänsi rattia, ohjasi meidädt pois tieltä, puuta päin ja painoi kaasua. Me törmättiin siihen puuhun. Me oltaisiin voitu kuolla.Luojan kiitos, vain jalka murtui. Niin ja muutama paha ja pitkään kestävä mustelma..tai siis olen naamaltani ihan musta. Tosin murtui pahasti. Minulla on jallassa 12 ruuvia ja muutama metallilevy, jotka pitävät luita yhdessä. Minä näin, kun se puu lähestyi tai siis kun me lähestyttiin sitä puuta.
Mieheni väittää ettei ajanut päin puuta tahallaan, mutta katsoin häneen päin ja minä näin. Hän väittää, että minä olen hullu. Jos ihminen ei pysty itseään hallitsemaan suuttuessaan vaan hajottaa tavaroita. Lyö ja pahoinpitelee muuten. Se kaikki vain raaistuu ajanmyötä. En epäilekkään, ettenkö ole oikeassa. Hetken mielenjohteesta hän päätti täräyttäää puuhun. Sama juttu, kun se, että tavarat lentää tai nyrkki tärähtää naamaan. Vain vähän pidemmälle vietynä.
Tiedän tilastot. 30 naista joka vuosi kuolee perheväkivaltaan. Päädynkö tähän tilastoon. Pelkään.
Mistä rohkeutta lähteä tästä sairaasta liitosta??? Jotenkin olen niin väsynyt, etten jaksa lähteä. Ja mieheni vetoaa aina tunteisiin tyyliin "Älä riko minua. Olet minulle rakas ja minuun sattuu jos lähdet". Aina uskon samat paskapuheet.
(Niin, en väitäkkään ettenkö olisi ihan yhtä syyllinen. Jos alkaisin tähän omia "rikkeitäni" luettelmaan tästä voisi tulla "Älä toimi parisuhteessa näin"-kirja)
Kun olen mieheni kanssa... joudun paniikkiin. Pelkkä ajatuskin mieheni läsnäolosta tekee minulle huonon olon; tuntuu, etten oikeasti saa henkeä, sydämeni hakkaa ja jättää lyöntejä väliin. Minulla on pelottava, tuskainen, kamala olo. Kun mieheni on paikalla, jotenkin hallitsen paniikkitunteet (useinmiten), tosin joskus saan paniikkikohtauksia. Ilman mieheni läsnäoloa saan niitä äärimmäisen harvoin. Hermoni ovat tiukalla. Ne ovat niin äärettömän tiukalla. En siedä mitään. En edes hyviä asioita. Koko elämä tuntuu pahalta.
Mieheni juo paljon. Minä olen täysin raitis (nykyään. Ennen join toisinaan paljonkin). Se on kamalaa, että mieheni juo niin paljon. Monta kertaa viikossa. On useasti niin, että joka ilta. No viimeaikoina hän on vähentänyt. En luota tähän tilanteeseen. Juominen. Se lisääntyy taas ajan myötä.
Mieheni alistaa minua. Ei hän itse sitä huomaa. Tuntuu pahalta, kun aina olen väärässä. Ihan aina. Ideani ja ajatukseni ovat "terveisiä perseestä!". Ei hän koskaan niin sano, mutta aina hän on eri mieltä ja pakottaa minut olemaan samaa mieltä kanssaan tai meille tulee riita. Ei siinä olisi mitään, vaikkei hän olisikaan samaa mieltä kanssani. Se on ok. mutta se, että hän pakottaa ja alistaa minut olemaan samaa mieltä kanssaan. Jos pidän puoleni, olen hullu, vastarannankiiski, vaikea ihminen, luulen olevani viisaampi kuin olen.
Ystävistäni hän ei pidä. Ei liiemmin perheestänikään. Minun veljet ja äiskä kuulemma "on mitä on". Mitä se sitten tarkoittaakaan, se ei ole positiivistä. Hän ei sano sitä positiiviseen sävyyn.
Luoja. Pelkään häntä. Onhan niissä tilanteissa ollut minullakin osuuteni, kun hän on rikkonut tavaroita ja pahoinpidellyt minua. Olen ärsyttänyt. Kyllä. Ihan sietokyvyn yli, mutta... hän on esimerkiksi kerran syöttänyt minulle väkisin lääkkeitä, lähes hengenvaarallisen määrän. Hän on esimerkiksi raahannut tukasta minut puolipukeisena rappukäytävään, olin siellä ainakin vartin, pelkkä yöpaita päällä. Hän on väkisin syöttänyt minulle ruokaa istuen selänpäällä, meinasin tukehtua. Olen saanut turpiin parii otteeseen. Kerran todella pahasti. Jälkeenpäin ajatellen, se olisi voinut olla viimeinen päiväni, jos olisin saanut aivoverenvuodon. Olin ihan mustan, sini-punakirjava. Anteeksipyytöjen välillä hän sanoi, ettei hän nyt edes niin kovaa lyönyt. Viimeinen juttu oli se, että jälleen huusin haluavani erota. Huusin, että minua ahdistaa niin paljon, että aikaisemmin yritin itsemurhaa sillä halusin ennemmin kuolla, kuin olla hänen kanssaan (se oli totta). Huusin vihaavani ja inhoavani häntä ja etten enää halua olla yhdessä. Ystävälliset puheet erosta eivät ole menneet perille. MJinä näin. Minä näin kun hän käänsi rattia, ohjasi meidädt pois tieltä, puuta päin ja painoi kaasua. Me törmättiin siihen puuhun. Me oltaisiin voitu kuolla.Luojan kiitos, vain jalka murtui. Niin ja muutama paha ja pitkään kestävä mustelma..tai siis olen naamaltani ihan musta. Tosin murtui pahasti. Minulla on jallassa 12 ruuvia ja muutama metallilevy, jotka pitävät luita yhdessä. Minä näin, kun se puu lähestyi tai siis kun me lähestyttiin sitä puuta.
Mieheni väittää ettei ajanut päin puuta tahallaan, mutta katsoin häneen päin ja minä näin. Hän väittää, että minä olen hullu. Jos ihminen ei pysty itseään hallitsemaan suuttuessaan vaan hajottaa tavaroita. Lyö ja pahoinpitelee muuten. Se kaikki vain raaistuu ajanmyötä. En epäilekkään, ettenkö ole oikeassa. Hetken mielenjohteesta hän päätti täräyttäää puuhun. Sama juttu, kun se, että tavarat lentää tai nyrkki tärähtää naamaan. Vain vähän pidemmälle vietynä.
Tiedän tilastot. 30 naista joka vuosi kuolee perheväkivaltaan. Päädynkö tähän tilastoon. Pelkään.
Mistä rohkeutta lähteä tästä sairaasta liitosta??? Jotenkin olen niin väsynyt, etten jaksa lähteä. Ja mieheni vetoaa aina tunteisiin tyyliin "Älä riko minua. Olet minulle rakas ja minuun sattuu jos lähdet". Aina uskon samat paskapuheet.
(Niin, en väitäkkään ettenkö olisi ihan yhtä syyllinen. Jos alkaisin tähän omia "rikkeitäni" luettelmaan tästä voisi tulla "Älä toimi parisuhteessa näin"-kirja)