Kuinka kauan täysimetyksellä? GALLUP

ihan mielenkiinnosta vaan..eli kuinka kauan ootte täysimettäneet?

itse imetin 2kk, jonka aikana vauva sai rintaraivareita ja neuvola suositteli pullosta korviketta, kun painoa ei ollut tullut tarpeeksi, jonka seurauksena parin päivän jälkeen ei huolinut enää rintaa. jaksoin pumpata 1,5 kk, joka tuntui masentavan minua, siksi lopetin(yöllä pumppaus raskasta ja tuli lisää univelkaa, päivällä aikaa tuntui kuluvan liikaa pumppauksen merkeissä koska heruminen oli niin hidasta). Eli sai 1,5 kk sekä korviketta että rintamaitoa puolet ja puolet, rintamaidon vähetessä pikkuhiljaa...Nyt korvikkeella ja soseet aloitettu (4kk).
 
Viimeksi muokattu:
Täysimetin 5kk, jonka jälkeen alettiin maistelemaan kiinteitä. Edelleen imetän osittain (poika 10kk). Imetys onnistui omaksi yllätyksekseni meillä tosi hyvin, joten poika ei ole korviketta juuri saanut muuta kuin satunnaisesti. Vähitellen aletaan harkita rinnasta vierottamista.
 
Täysimetin 5,5 kk, jolloin pikkuhiljaa aloiteltiin kiinteiden maistelut. Rintamaito oli silti pääasiallinen ravinto vielä ainakin pari kuukautta. Imetin lopulta vuoden ajan.

Rintaraivareita oli meilläkin, ne on hyvin tavallisia. Meillä ei vaan korvike ollut vaihtoehto missään vaiheessa. Pojan paino nousi superhienosti kovasta puklailusta huolimatta, joten kestin sisulla ne raivarit ja menihän ne sitten ohi. :)
 
Mulla lähes sama tarina ku alottajalla. Imetin n. 3kk. Erotuksena vaan että vauvan paino nousi plussilla tissi maidolla, silti neuvola käski antaa LISÄMAITOA ku kysyin noista rintaraivareista. "Jospa sillä on sitte nälkä " :( Tosi hienoa. Itse naivina ajattelin, ettei maito riitä ku vauva huutaa ja taistelee tissillä, neuvolan kommentit lisäsi tietysti vettä myllyyn. En osannut hakea oikeaa apua. Tottakai tyttö tottu pulloon heti eikä semminkään halunnu enää rinnalle edes öisin. Toki oman mausteen toi allergia, vauva oireili mun diettiyrityksistä huolimatta. Tytöllä todettiin maitoallergia. Silti olisin toivonut osaavaa neuvoa että olisin vielä voinyt yrittää.
Vieläkin (tyttö pian 11kk) mua masentaa ajoittain tuo epäonnistuminen. VAIKKA tuo allergia oli yksi iso syy lopettaa niin homma ryssi myös tiedon puutteeseen. Joten muille asian kanssa taisteleville, HAKEKAA oikeasti ajoissa OIKEAA apua!!
 
Täysimetin vajaa 4kk, tosin poika sai vaan silloin tällöin harvakseltaan maistella mm. luumusosetta. Nyt kun pojalla on ikää 5kk ja vähän päälle, ollaan otettu kiinteät ruoat jokapäiväiseen käyttöön. Eipä niitä mene vielä kuin muutama lusikallinen kerrallaan, imetys ei ole vähentynyt ollenkaan. :)
 
Yeb
Esikoista täysimetin 5,5kk, tämä toinen täyttää vajaan parin viikon päästä 6kk eikä ole vielä saanut kuin maitoa :) Luomuvaimon sanoin meilläkään ei korvike ollut edes vaihtoehto missään välissä. Olen lukenut ja nähnyt niin monta tapausta jossa vauva helposti hylkää rinnan kun pullosta tulee niin mukavan helposti :/
 
Meillä mentiin täysimetyksellä 6 kk:tta. Poika sai pullosta pari hassua kertaa lypsettyä maitoa ensimmäisten kahden kuukauden aikana, minkä jälkeen alkoi hylkiä pulloa kokonaan. Korvike ei ollut meillä vaihtoehto ennen pullon hylkimistä, eikä sen jälkeen varsinkaan, vaikka neuvolasta varovasti ehdottivat vellejä, kun poika söi tiheästi ympäri vuorokauden. Poika kasvoi todella hyvin rintamaidolla, vaikka välillä tiheä imettäminen ottikin koville, etenkin öisin. Kiinteät aloiteltiin 6 kk:n iässä ja ne maistuvat oikein hyvin. Nokkamukista poika oppi juomaan 5 kk:n iässä, mutta maito ei siitä oikein maistu. Väliin on mahtunut rintalakkoilua ja puremista, mutta ne ovat olleet vain vaiheita. Poika on nyt 10 kk:tta ja imetän edelleen 5-8 krt. vuorokaudessa.
 
täysimetystä ei ollu oikeestaan ollenkaan, jo laitoksella annettiin lisämaitoa, no ehkä eka kk oli lähes täysimetystä, siitä seuraavat pari kk yhtä paljon imetystä ja korviketta, kohta jäljellä oli ilta/yö/aamu imetykset, 4kk:n iässä imetys hiipui kokonaan.
 
NAJ
Ekan lapsen kanssa täysimetystä 2,5 kk, jolloin alkoi rintaraivarit ja neuvolasta suositeltiin korviketta, 4kk ikään osittaisimetyksellä, jonka jälkeen imetys hiipui.

Toisen kanssa 2kk iässä alkoi rintaraivarit, tällä kertaa tiesin vähän enemmän ja täysimetystä 7 kk ikään, kiinteät alkoivat kuitenkin maistua vasta reilu vuoden ikäisenä

Kolmonen nyt 4kk ja täysimetyksellä mennään, tyttö on saanut muutaman kerran pumpattua maitoa pullosta. Vähän vaihdellen pullo maistuu, kuitenkin imetyksellä mennään, toivottavasti 6kk ikään asti

NAJ+Lapset 9v, 5v ja 4kk
 
Ensimmäistä täysimetin hitusen yli 4 kk ja toista 5,5 kk. Kaikenkaikkiaan molempia imetin noin vuoden ikään asti. Tämä kolmas on nyt 4 kk ja edelleen täysimetän, ja toivottavasti voidaan jatkaa lähemmäs sitä 6 kk ikää. Tarpeen mukaan tietysti aletaan kiinteitä syömään.

Kaikilla noilla on välillä ollut rintaraivareita, mutta ne ovat menneet ohi kun ei ole heti luovuttanut. Yleensä niihin on ollut syynsä (joko maidon heruminen on kestänyt jonkin aikaa tai sitten sitä on suihkunnut), ja sen kun on hoksannut, niin niistä on selvitty. Toki silloin tällöin ovat kaikki pullostakin saaneet, omaa lypsettyä maitoa lähinnä kuitenkin.
 
Täysimetin noin 3,5kk. Tuossa vaiheessa alettiin antaa iltaisin maissivelliä ja sillä päästiin iltahuudoista eroon, tyttö oli siis tosissaan tainnut olla nälkäinen. 4kk iässä aloitettiin soseet ja jonnekin 5kk iän korville pärjättiin tissillä + maissivellillä. 5kk iässä jouduin alkaa antaa myös korviketta ja vähän ennen puolen vuoden ikää tyttö vieroitti itse itsensä tissistä. Ekat hampaat kun tulivat, ei tissi enää kelvannut.
 
Täysimetin 4 kk, sitten aloitin soseet. Poika oli siinä vaiheessa kolmatta tai neljättä päivää rinnalla tunnin välein (aiemmin tehoimupäiviä oli vain 1-2) ja illat meni ihan älyttömiksi. Oli käytännössä koko ajan tissillä 18-22, aiemminkin söi useasti iltaisin, mutta oli kuitenkin nukkumassa jo 20.30-21. Lopulta tilanne oli se, että lopullinen nukahtaminen alkoi venyä sinne 22, jopa 22.30 asti ja sitä ennen olin pojan kantanut nukkuvana sänkyyn 5-8 kertaa. Tutilla ei suostunut sänkyyn jäämään.

Pari-kolme viikkoa kesti, että soseet alkoivat tehota ja illat rauhoittua, eli maito oli pääasiallinen ruoka lopulta liki viiden kuukauden ikään asti. Edelleen imetän, keskimäärin 6 kertaa vuorokaudessa, poika kohta 7 kk vanha.

Aivan alussa sai muutaman kerran lypsettyä maitoa pullosta, mutta sitten kun siihen tuli pitempi tauko, ei huolinut enää pulloa lainkaan. Nokkamukista oppi juomaan 5 kk iässä, mutta ottaa siitä ainoastaan vettä.
 
poika pian 5kk ja edelleen pelkällä rintamaidolla. Soseiden maistelun ajattelin alottaa n. kuukauden päästä. Imetystä haaveilen jatkavani sinne lähemmäs vuoden ikään kun saa alkaa jo lehmänmaitoa antamaan.
 
Poika täyttää kohta 6kk ja täysimetyksellä ollaan, maito on riittänyt hyvin. Satunnaaisesti olen antanut makupaloja, mutta varsinainen sormiuokailu alkaa varmaan parin viikon sisällä. Veikkaisin että maito pysyy pääasiallisena ravintona vielä pari kuukautta.

Olen kieltämättä ylpeä imetyksestäni, mutta ymmärrän ettei ole kaikkien juttu :)
 

Yhteistyössä