Toggle sidebar

Kriisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Maiju34
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Maiju34

Vieras
Hei,
Olen aivan sekaisin ja surullinen - pitäisikö erota? Olemme n. kolmikymppisiä ja seurustelleet pari vuotta. Tähän väliin mahtuu jos jonkinlaista, mm. miehen lievä masennus ja pelko-oireilut (ex-avovaimo oli uskoton). Olemme kutenkin pystyneet puhumaan asiat läpi ja halunneet jatkaa. Mies ei missään vaiheessa ole pitänyt minua ns. "hollilla", vaan hän on oikeasti halunnut hyvän suhteen kanssani - kuten nytkin.

Ongelma vain on, että hän sanoo olevansa varma siitä, että ei ole varma mistään. Hän ei sano rakastavansa minua (vaikka on niin tehnytkin) ja että hän haluaisi että suhteestamme tulisi hyvä juttu - mutta minusta se on jo "hyvä juttu" - ts. meillä on kivaa yhdessä, molemmilla on hyvä duunit, ystäviä, harrastuksia jne. Pelkään kauheasti, että mies on kanssani mukavuussyistä (vaikka hän itse kieltää tämän), pelkään, että koska olemme niin "sopivat" toisillemme, niin hän ei uskalla katsoa silmiin sitä, ettei ehkä rakasta minua.

Tai sitten hän on tosi rikkinäinen ihminen (alkoholismi kotona, uskottomuus, koulukiusaaminen), eikä pysty normaaliin suhteeseen.

Miten siis suhtaudun tilanteeseen, missä minä haluaisin mennä eteenpäin ja rakastaa, ja toinen on epävarma? Jätänkö hänet?
 
Vaikuttaa, että se kriisi on nyt sinulla. Olisi hyvä, jos voisit jotenkin rauhoittua. Nykyään usein on ero ensimmäinen vaihtoehto, mutta ei se ole ainoa tai paras. Anna ajan kulua ja elä normaalia arkielämää parhaan taitosi mukaan.
 
Joku tuolla ehdotteli, että tämä on provo. Ei ole, minä vain vahingossa lähetin viestin monta kertaa. Kriisi on minulla: olen odottanut useamman kuukauden, että mies olisi varma tunteistaan, mutta hän ei osaa sanoa mitään. Luulin, että asiat olisivat kohdallaan, mutta eivät ne ole. Miten voin suhtautua, kun mies sanoo, että ainoa varmuus on se, että kaikki on epävarmaa? Olen ihan rikki ja loukkaantunut. Ja koen että ansaitsen rakastavan suhteen ja miehen joka haluaa minut.
 
Jos olet itse varma siitä, että rakastat häntä, niin pysy hänen rinnallaan. Ei elämän aina pidä olla 100% varmaa ja jos miehelläsi on masennus, niin voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että masentuneena ei pysty ajattelemaan muita. Se on hyvin itsekeskeinen olotila (en sano sitä negatiivisessa muodossa). Lievästikään masentununeena ei kertakaikkiaan jaksa nähdä muuta maailmaa omilta suruiltaan. Vaaditko liikaa itseltäsi ja suhteeltasi? Ehkä ainoa, mitä voit tehdä tässä asiassa on astua rohkeasti murheiden ja epävarmuuksien yli. Nouse niiden yläpuolelle ja näytä hänelle mallia. Jos itse rakastat häntä, niin näytä hänelle olevasi peruskallio silloin, kun hän ei itse jaksa. Siihenhän periaatteessa perustuu vakaa, vakava ja eteenpäin menevä suhde - ei siihen, että jätetään, jos tuntuu epävarmalta olo. Ei sinun kuitenkaan pidä hänen masennukseensa ottaa osaa tai mustasukkaisuuteensa (jos sitä on). Uskalla olla vahva hänenkin puolesta.
 
Mutta kun olen ollut hänen rinnallaan koko masennuskauden ja olen ihan loppu nyt. Olen ollut aivan älyttömän vahva silloin, kun hän on kertonut ettei tunne mitään minua kohtaan. Nyt olemme alkaneet tehdä suunnitelmia ja miestä innostaa taas elämä (työ, harrastukset jne.). Mutta hän on epävarma suhteemme takia.

Kun kysyn, miksi emme sitten eroa (jos hän ei ole varma niin voidaanhan me tosiaan erota, se on minusta ok. vaihtoehto jos mikään muu ei toimi), ja hän vastaa, että kun "meillä on kuitenkin kivaa yhdessä". Näin tietysti on, mutta intohimoakin pitäisi olla, enkä halua hänen olevan kanssani siksi että olen "kiva", vaan siksi että minua voi rakastaa. Tähän hän sitten sanoo, että ei tämä noinkaan mene, että ei hän koskaan jäisi ns. "kaverisuhteeseen".

Tilanne on se, että minulta on voimat loppu ja minulla on kriisi. Olen nyt kuullut niin kauan aikaa sitä, että hän on epävarma eikä tiedä, ja minuun sattuu: ihmiset ympärillä ovat onnellisia, menevät naimisiin ja ostavat asuntoja, saavat lapsia. Minä haluan olla yksi heistä enkä jatkuvasti kuulla, että vain epävarmuus on varmaa. Olen sydäänjuuriani myöten loukkaantunut ja ihan loppu. Kai tämä kirjoitus on jonkinlainen hätähuutokin.
 
Olen alkanut tinkiä omista vaatimuksistani ja toiveistani, joista kerroin miehelle alussa. Haluaisin elää ihmisen kanssa, joka rakastaa minua, enkä tee sitä nyt. Hän on vain epävarma, ei mitään muuta. Olen kuullut tätä samaa nyt monta kuukautta, enkä tajua, miten hän voi elää epävarmuuden kanssa. Eikö olisi helpompaa sanoa, että hän haluaa erota?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maiju34:
Olen kuullut tätä samaa nyt monta kuukautta, enkä tajua, miten hän voi elää epävarmuuden kanssa. Eikö olisi helpompaa sanoa, että hän haluaa erota?
Click to expand...

Et voi muuttaa toista. Jos hän tarvitsee pidemmän ajan tunteidensa selvittämiseen kuin sinä, on sinun vain hyväksyttävä se tai tehtävä ratkaisusi ilman hänen mietintöjensä valmistumista.
Mitä on muutama kuukausi sen rinnalla, jos tarkoituksena on elää loppuelämänsä suhdetta?
 
Ymmärrän hyvin pointtisi. Ongelmana on se, että mies on miettinyt jo aika pitkään, enkä ihan oikeasti tajua, miksi hänen pitää miettiä ja selvittää tunteita. Hän ei halua erota, mutta ei pysty antamaan juuri nyt oikein mitään. Johtuuko se masennuksesta, mistä hän on selviämässä? Olen seurannut tätä jo useamman kuukauden ja olen ihan rikki. Minä kaipaan turvaa ja rakkautta. Ja pelkään että tilanne selkiää vasta sitten, kun on liian myöhäistä saada esim. lapsia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maiju34:
Eli kai kysymykseni on... Mistä voi olla kyse, kun mies ei osaa sanoa _mitään_ mistään (toisesta naisesta ei ole kysymys)?
Click to expand...

Esität kysymyksiä, joihin ei kellään muulla miehesi lisäksi voi olla vastauksia. Jollette saa keskusteluyhteyttä auki omin voimin, voi eräs vaihtoehto olla parisuhdeterapia.Voit ainoastaan kysyä ehdotuksia siihen, miten itse menettelet mahdollisesti tulevaisuudessa ja niihinkin täältä saatuna on syytä suhtautua erittäin kriittisesti.

Kukaan muu ei voi ottaa vastuuta sinun elämästäsi, joten päätös jää ainoastaan sinulle tehtäväksi, mitä teet ja kenen/keiden kanssa vietät loppuelämäsi.

 
Kiitos. Olen hyvin selvillä siitä, että minun pitää ratkaista tilanne itse (pian, koska olen väsynyt eikä miehestä saa mitään irti). Pariterpiaan hän ei halua lähteä (siitä on jäänyt trauma, koska edellisen avovaimon salasuhde paljastui vasta monen terapiakerran jälkeen...). Kysyin aamulla mieheltä, miten hän toivoisi että menettelisin: minä voi lähteä, minä voin jäädä, olen kertonut että haluaisin elää yhdessä ja olla onnellinen, mutta jos ei niin ei, ja mies vain vastaa ettei tiedä mistään mitään. Eikä halua erota. Mutta minulle hän toki ei voi mitään.

Minun on tehtävä päätös, mutta olen aivan epätoivoinen kun en haluaisi sen olevan yksipuolinen. Asioiden pitäisi olla selvät molemmille. Ja haluaisin tajuta, mikä asian ydin on.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maiju34:
Kiitos. Olen hyvin selvillä siitä, että minun pitää ratkaista tilanne itse (pian, koska olen väsynyt eikä miehestä saa mitään irti). Pariterpiaan hän ei halua lähteä (siitä on jäänyt trauma, koska edellisen avovaimon salasuhde paljastui vasta monen terapiakerran jälkeen...). Kysyin aamulla mieheltä, miten hän toivoisi että menettelisin: minä voi lähteä, minä voin jäädä, olen kertonut että haluaisin elää yhdessä ja olla onnellinen, mutta jos ei niin ei, ja mies vain vastaa ettei tiedä mistään mitään. Eikä halua erota. Mutta minulle hän toki ei voi mitään.

Minun on tehtävä päätös, mutta olen aivan epätoivoinen kun en haluaisi sen olevan yksipuolinen. Asioiden pitäisi olla selvät molemmille. Ja haluaisin tajuta, mikä asian ydin on.
Click to expand...

Edelleen: Et_voi_toista_muuttaa. Jos hänestä ei saa tuon enempää vastauksia, on sinun vain siihen tyytyminen. Tee päätöksesi niillä tiedoilla, jotka sinulla nyt on.
Sivusta katsottuna tilanteenne näyttää siltä, että kummastakaan ei ole vastuun kantajaksi, kierrätte aiheen ympärillä kummankin ollessa kyvytön tekemään ratkaisua. Mitä asian ytimen tajuaminen muuttaa asioita? Ethän edelleenkään voi muuttaa sellaista asiaa, joka on ongelmana tai traumana miehesi sisimmässä.

 
Ryhtiä nyt hieman, tyttö!

Mitkä ovat vaihtoehtosi? Erota ja olla onneton (hetkellisesti) vai pysyä yhdessä ja olla onneton (koko ajan)?

Ei ratkaisun tekeminen vaadi korkeampaa rakettitiedettä...
 
Mutta minä olen ihan kahden asian välillä, enkä tajua itse, mitä ajatella enää. Haluan olla miehen kanssa ja rakastan. Hän kertoo haluavansa olla onnellinen kanssani. Nämä asiat tiedän. Tiedän myös, että hän ei samaan aikaan tiedä mistään mitään. Näillä tiedoilla on hirveän vaikeaa tehdä päätöksiä. Rakastan häntä - pystynkä elämään hänen kanssaan? Heitänkö pois jotain hyvää?

Ymmärrän pointtisi ja olet periaatteessa todella oikeassa. Minulla on vain hirveä määrä tunteita tässä sekoitettuna, enkä oikein pysty keräämään itseäni. Siksi kyselin täällä, voisiko joku olla ollut samassa tilanteessa ja mistä tuollainen käytös voi johtua (onko joku itse ollut siinä asemassa kuin mieheni nyt)?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maiju34:
Tai ehkä minun pitää tehdä aloite - ja erota. Tällä hetkellä se tuntuu ainoalta mahdollisuudelta saada joskus perhe ja onnellinen suhde :(
Click to expand...

No sellaista se aikuisen elämä vain on. Joskus joutuu tekemään kipeitä päätöksiä ja elämään sitten päätöstensä seurausten kanssa.
Et voi tosissasi olettaa, että kaikki päätökset voisi tehdä pelkkien tunteiden pohjalta, kyllä järki kuuluu aikuisen ihmisen päätöksentekoon mukaan. Joskus täytyy olla uskallusta heittäytyä tuntemattomaan, eikä jäädä tuttuun, mutta ahdistavan vaikeaan tilanteeseen.
 
Onko jollain vielä omakohtaista kokemusta ko. tilanteesta? Olen ehdottanut miehelle, että puhutaan asiat halki tänään. Erilaiset näkökulmat helpottaisivat päätöstä.
 
Taitaa miehellä olla itsellään niin paljon läpikäymättömiä asioita, ettei hän kykene luomaan parisuhdetta. Aika umpikujaan on mies itsensä ajanut, jos ei pariterapiakaan kelpaa avuksi. Mistäs hän apua luulee saavansa (vai haluaako edes?), kun pariterapiastakin on trauma herralle syntynyt? Vai eikö mies vaan malta päästää irti kaikenmaailman traumoistaan, ettei hänen vaan tarvitsisi ottaa vastuuta omasta elämästään, vaan voi piiloutua kaikenlaisten traumojen taakse...? Jos mies on noin monta kuukautta ollut epävarma tunteistaan, en usko, että ajan kuluminen sitä epävarmuutta hälventää. Haluatko oikeasti tuollaisen miehen, joka ei halua kantaa vastuuta edes parisuhteesta kanssasi, vaan sinä yksin joudut kantamaan kaiken vastuun ja tekemään kaikki parisuhdepäätökset? Minusta miehesi kuulostaa aika itsekkäältä.
 
Voisitko ajatella meneväsi yksin ammattiauttajan juttusille, joka antaisi sinulle keinoja jaksamaan tämänhetkisen tilanteen yli?

Itselläni oli pari vuotta sitten parisuhteessa kriisi miehen vakavan työuupumuksen ja masennuksen takia. Hän oli aivan puhki työasioiden vuoksi, ja ilman muuta se heijastui kotielämäänkin, eikä hän jaksanut välittää minustakaan. Minä taas olin ihan hajalla, kun miehelle oli kaikki "ihan sama". Koin, että en ansaitse tuollaista rakkaudetonta miestä, jolle mikään ei merkitse mitään, kun itse peräänkuulutin onnellisuutta ja tasapainoa elämäämme. Sillä hetkellä näin tulevaisuutemme ihan synkkänä, luulin että loppuelämämme on pelkkää työuupumusta ja masennusta ja kriisiä. Miestäni ahdisti työasioiden lisäksi siis minun paha oloni, jonka hän oli tavallaan aiheuttanut, ja siitä tuli kunnon noidankierre.

Ammattiauttajalle hän ei missään nimessä suostunut lähtemään, ei yhdessä eikä erikseen, joten minä päätin mennä yksin. Kävin muutaman kerran juttelemassa perheterapeutin luona, ja häneltä sain voimavaroja kestämään pahimman yli. Miestänikin helpotti henkisesti, kun hän tiesi että voin purkaa jonkun ulkopuolisen kanssa tätä ongelmaa, hänestä kun sillä hetkellä ei keskustelijaksi ollut. Myöhemmin hän onneksi ymmärsi jäädä sairaslomalle, ja alkoi käymään psykologin luona keskustelemassa.

Tällä hetkellä parisuhteemme on tasapainossa, ja olemme molemmat tosi onnellisia sekä toisistamme että koko elämästä!

Voimia sinulle!!!
 
Olen jaksnaut kamppailla tähän asti ja antaa rakkautta - ja kestänyt tätä vaikka on ollut paha olo. Tärkeää on a. että tämä EI ole minun vikani. Mies on itse aika sekaisin. Toinen tärkeä asia, b. on se, että minä en enää jaksa yrittää ja puurtaa. Minusta rakkaus ja hyvät asiat pitää saada tavallaan ansaitusti (eli olemalla rehellinen, luotettava jne.), mutta osin myös "ilmaiseksi" ts. minua rakastetaan minuna ilman suuria ponnisteluja.

En oikein edes usko, että mies haluaa apua. Hän ei oikein halua mitään, ei edes minua. Luulen, että hän tavallaan pakoilee vastuuta, heittelee minulle esim. että ei tiedä mitä haluaa, ja että elämän tarkoitus on hukassa. No joo, mutta hän otti kuitenkin minut mukaan tähän koko roskaan. Silloin on hitunen vastuuta olemassa.

Olen väsynyt ja pitänyt itseäni epäonnistuneena. Siltä elämä tuntuu tuollaisen ihmisen kanssa.
 
Joana, kiitos, olen varannut ajan työpskologilta - missä puhutaan myös muista asioista. Olen myös käynyt yksin pariterapiassa, mikä auttoi hetkellisesti (minulla oli hyvä olla), mutta sitten se loppui. Mies ei nimittäin ollut päässyt pidemmälle. tunnistan paljon tuosta mitä kirjoitat, mies ei ole paha, mutta jotain on nyt pahasti pielessä.
 
Joana, kiitos, olen varannut ajan työpskologilta - missä puhutaan myös muista asioista. Olen myös käynyt yksin pariterapiassa, mikä auttoi hetkellisesti (minulla oli hyvä olla), mutta sitten se loppui. Mies ei nimittäin ollut päässyt pidemmälle. tunnistan paljon tuosta mitä kirjoitat, mies ei ole paha, mutta jotain on nyt pahasti pielessä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa