Kreetalla käyneet!

Olen viemässä lapsia lomalle syksyllä ja kysyisinkin, onko sinne otettava luottokortti mukaan vai pärjääkö siellä pelkällä käteisellä?
Itse olen vannoitunut käteisen käyttäjä ja pelkän matkan takia en sitä hanki.
Mutta mietin sitten,että tarviiko hotelleissa jättää pantti loman ajaksi. Kun joissakin hotelleissa ne ottaa Visasta sen pantin ja joissakin voi maksaa käteisellä. Onko muilla tullu tälläistä vastaan.
 
cvb
Oon käynyt Kreetalla, enkä osaa kyllä varsinaiseen kysymykseen sanoa mitään. En ole koskaan törmännyt siihen, että luottokortit pitäisi jättää pantiksi. Mutta olenkin aina käynyt valmismatkoilla, jolloin hotelli on etukäteen maksettu.

Mutta vaikka periaatteen nainen oletkin, niin mieti kuitenkin, että voisitko tämän takia kuitenkin hankkia kortin. Jos meinaan tulee jotakin yllättävää, on se sitten sairaalassa käyntiä (kaikki lääkärit eivät suostu vastaanottamaan matkavakuutuskorttia) tai jostain syystä pitäisi sittenkin lähteä takaisin kotiin aikaisemmin kuin oli suunniteltu. Varsinkin kun on lapsia mukana. Itse en voisi kuvitellakaan ottavani mukaan tuhansia euroja käteisenä.
 
"Tikru"
Jos varaat matkan matkatoimiston kautta pakettimatkan, jonka olet maksanut etukäteen, niin silloin ei mielestäni panttia oteta. Mutta voithan varmistaa matkatoimistosta tai hotellista asian.

Cvb on kyllä ihan oikeassa noitten yllättävien kulujen kanssa, joten ehkä kannattaa joku kortti hankkia.
 
cvb
Noista yllättävistä tilanteista vielä, että tiedän ainakin tapauksen, jossa perhe lähti reissuun varaten mukaan rahamäärän, jonka tarkalleen oli laskenut viikkoa varten riittäväksi. Mutta sitten tulikin Islannin tuhkapilvet ja joutuivat jäämään matkakohteeseen 1,5 viikoksi lisää. Sitten soiteltiin tutuille ja sukulaisille, että voisivatko lähettää rahaa. Oli siinä säätämistä. Jos mukana ollut esim. Visa, pankkiautomaatista olisi voinut nostaa rahaa tai maksaa kotimatkan/siellä olo ajan kortilla.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23478194]Meillä ei ollut Kreetalla (Rethymnon) luottokorttia matkassa ja hyvin selvittiin matkasta ilmankin. Auton vuokrauskin sujui käteisellä![/QUOTE]

Me siis olimme "pakettimatkalla" eli hotelli oli etukäteen maksettu matkatoimiston kautta. Käteistä muistaakseni nostettiin ihan pankkikortilla automaatista.
 
geg
Tarkista hotellista tarvitseeko panttia jättää, mutta se ei ole Euroopassa kovinkaan yleinen tapa. Auton vuokraus monissa paikoissa ei suju ilman luottokorttia enää nykyään.
Itse en luottokorttia käytä juuri muuhun kuin matkoihin; ostan lennot ja varaan hotellin netistä, se kun ei onnistu ilman luottokorttia.
 
Kiitos vastauksista. Pakettimatkan olen hankkinut ja maksanut. Ja koska matkaan kuuluu täyshoito ei sitä rahaa siellä pahemmin mene kuin ostoksiin. No täytyy kuitenkin vielä miettiä sitä VISAa vaikka hangottelen vastaan koko kortin ottoa. Käteisellä mä olen aina pärjännyt maailmalla,mutta nyt kun nuo lapset ottaa mukaan niin päässä pyörii vaikka mitä ajatuksia. Ja mulla on aina ollu periaatteena ,että jos käteinen ei kelpaa niin ostokset jää tekemättä.;) Miehellä tuo kortti olisi,mutta nyt lähetään tyttövoimalla reissuun.
 
"vieras"
Ei se luottokortin vuosimaksu niin paljoa ole ettei sitä kannattaisi ottaa, ihan varmuuden vuoksi. Ihan yhtä hyvin voit edelleen käteistä käyttää kuten tähänkin asti ja pitää luottokortin vain hätävarana.
 
Mep
Mitäs sitten jos sun käteiset käännetään?

Meillä on aina reissuissa käteistä sekä kortit mukana. Yleensä jemmataan eri paikkoihin/ erillisiin lompakoihin tms., varmuuden vuoksi.

Ehkä ei Kreikassa hurjan todennäköistä, mutta mistäs noita tietää...
 
Itse en luottokorttia käytä juuri muuhun kuin matkoihin; ostan lennot ja varaan hotellin netistä, se kun ei onnistu ilman luottokorttia.
Onnistuupas, lukemattomilta nettisivuilta voi matkoja varata ilman luottokorttia mm. Supersaver, Ebookers, E-Ticket, Travellink jne. Lisäksi esim. Visa Electron -korttiin voi ottaa maksuttoman "Verified by Visa" -palvelun, jolloin netissä ollessa kortilla pystyy maksamaan aivan samoin kuin luottokortilla. Ainoa ero on, että tilillä täytyy olla rahaa, mutta siis maksaminen hoituu samalla tavalla.
 
geg
Travellinkin sivuilta
"Sivuillamme voi maksaa seuraavilla maksutavoilla:

Luottokortti (Visa ja Mastercard/Eurocard). Luottokortilla maksettaessa veloitetaan hallintokulut.
Verkkopankki (Nordea, Sampo, Osuuspankki ja Aktia).
Huom. Tietyt lentoyhtiöt hyväksyvät vain luottokorttimaksun. "

Jos oma pankki ei ole mikään noista, on oltava luottokortti.
 
Kiitos edelleen vinkeistä. Matkan maksu hoitu nettipankilla ja kävin tänään pankissa kysymässä mun debit kortista, jossa on mastercard merkki. Siis pankkikortti ilman luottoa. Sillä voin kuulema nostaa automaateista rahaa myös ulkomailla kunhan tilillä on rahaa ja myöskin voin maksaa ostokseni sillä jos liikkeessä on merkintä mastercard. Ne menee suoraan tililtä jos siis rahaa on vaan tilillä ja mun ei tarvi hankkia luottokorttia.:D vaan pärjään kuulema ihan hyvin näinkin reissulla.
 
"vieras"
Mitäs sitten jos sun käteiset käännetään?

Meillä on aina reissuissa käteistä sekä kortit mukana. Yleensä jemmataan eri paikkoihin/ erillisiin lompakoihin tms., varmuuden vuoksi.

Ehkä ei Kreikassa hurjan todennäköistä, mutta mistäs noita tietää...
niin ja mitäs sitten jos sun visa käännetään? ..samalla logiikallahan se visakin voi lähteä (tasku)varkaan matkaan..
 
se joka lomaili Rethymnonissa
Kiitos edelleen vinkeistä. Matkan maksu hoitu nettipankilla ja kävin tänään pankissa kysymässä mun debit kortista, jossa on mastercard merkki. Siis pankkikortti ilman luottoa. Sillä voin kuulema nostaa automaateista rahaa myös ulkomailla kunhan tilillä on rahaa ja myöskin voin maksaa ostokseni sillä jos liikkeessä on merkintä mastercard. Ne menee suoraan tililtä jos siis rahaa on vaan tilillä ja mun ei tarvi hankkia luottokorttia.:D vaan pärjään kuulema ihan hyvin näinkin reissulla.
samoin toimittiin me eli ihan pankkikortilla makseltiin ja nostettiin käteistä. Ja se autokin saatiin ilman luottokortteja vuokrattua :)
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";23485872]niin ja mitäs sitten jos sun visa käännetään? ..samalla logiikallahan se visakin voi lähteä (tasku)varkaan matkaan..[/QUOTE]

Luottokortit eivät enää ole haluttua tavaraa varkaille, koska pitäisi olla tunnusluku lähes joka paikassa kun niitä käyttää. Enää ei ole niitä höyliä, joissa pistettiin paperiin allekirjoitus kovinkaan monessa paikassa.
 

Yhteistyössä