Kovat vatsakivut rv4?

Aika erikoinen otsikon asettelu myönnän.. ;)

Mutta siis olen vieraisilla tuolta lapsettomuuspuolelta ja kysyisin, että onko teillä kellään ollut jo ennen plussaamista kovia vatsakipuja?

Meikäläisellä on ja virallinen koeputkihedelmöityksen testipäivä on vasta tulevana maanantaina. Nyt olen kuitenkin kolmena yönä valvonut kovien alavatsakipujen kanssa. Välillä tuntuu, että kyseessä on ilmiö "pieru hukassa" ja välillä ne taas tuntuvat selkeästi kohdun paikkeilla. Viime yönä sain sitten jo ravata vessassa ripuloimassa.. :(

Kaikki kivut ovat siis vain yöllä ja herään siihen kovaan kipuun. Yritän olla liikkumatta ettei sattuisi niin paljon.

Voisiko kyseessä olla jotain mahdollisen raskauden alkamiseen liittyvää? Tai olisiko kellään ehdotusta mistä on kyse?

Kiitos!
Raitis

 
Minulla ainakin kun aloin odottaa esikoista alkoi heti viikko ovulaatiosta kovat alavatsakivut.(kohdun kasvukipuja)Ovat siis normaaleja. jollain ei tunnu ollenkaan jollain sietämättömän kipeät. Vatsa ei ollut sekaisin esikoisen eikä kuopuksen odotuksesta, mutta viime kesänä kun aloin odottaa kolmatta oli mulla vatsa ihan sekaisin rvko4-6 , juoksin vessassa päivälläkin vähän tiheemmin kuin yleensä. Ihmettelin sitä myös kovasti. Sitten kuulin että että muillakin (ehkä kuitenkin harvoilla) on tätä ilmennyt. Toivottavasti myös sinun kohdalla olisi raskaudesta. Malta vaan odottaa testi päivään. Tule sit ilmoittelemaan!
 
Raittis,
Mulla oli eilen siis veritesti plussaa ja kaksi päivää kovia mahakipuja. Niinkuin menkat alkais, vihlontaa ja viiltelyä yms. Verta ei näy. Siispä soitin polille ja sanoivat siellä että kun on "muniksia sörkitty, niin ne saattaa riehaantua raskauden alettua, uudestaan.(huom. Suora lainaus osaston lääkäriltä, kun jouduin sinne osastolle punktion jälkeen...) :LOL:
Nytkin kovoasti maha on kipeä mutta luotan siihen, yritän, että se joka siellä kasvaa, pysyy siellä!
 
Minulla oli myös raskauden alkuviikoilla vatsakipua. Heräsin siihen muutamana yönä, sattui oikein kunnolla. Siitä aloinkin epäillä, että tärppi on tainnut käydä :) . Vatsan löysyys kuuluu myös "taudin" kuvaan :D .

t.Marimint81 rv 28+5
 
Raitis, minäkin heräsin useampana yönä vihlaisuihin kääntyessä ennen plussaa. Öiset vihlonnat on viimeaikoina helpottaneet (eikä tarvi herätä kun vessaan :D ), mutta päiväsaikaan välillä kyllä nippailee ja vihloo, erityisesti esim. aivastaessa.

Hurjasti peukutuksia täältä, että maanantai olis onnenpäivä!! :heart:

geri 5+4
 
Kiitos kysymästä! Vilutusta oli enempi alkuviikosta, samoin väsytystä. Kuvotusta on pitkin päivää mutta rintojen värimuutos ja pieni arkuus olivat ja menivät muistaakseni ke-to.

Maanantaina saisi testata.. Vatsakivut jatkuu nytkin pitkin päivää enempi sellaisina kohtukipuina ja öisin sitten maha on kuin ilmasta pinkeänä ja kivut on aikamoiset. Yksi yö tuossa välissä oli vähän helpompi tai sitten se vaan tuntui siltä kun edellinen yö oli ollut ihan "horror". :)

Toisaalta.. Kaikki voi johtua myös Lugeista.
 
minulla oli kolmannessa raskauden alussa (en tiennyt vielä olevani raskaana) järkyttäviä vatsakipuja..olin jo menossa lääkäriin kun epäilin umpisuolentulehdusta :LOL: mutta tuolla tuo umpisuoli (1vee) kiipeilee pisin sohvia

tsemppiä sinulle testaukseen!!
 
Moi!
Mulla oli raskauden alussa, viikoilla4-5 niin kovat vatsakivut että hakeuduin itkien päivystykseen. tiesin silloin jo olevani raskaana, muutama päivä aiemmin olin testannut. Kivut olivat voimakkaimpia noustessa seisomaan ja liikkuessa, mutta niitä oli myös muulloin. Sairaalassa sanoivat tutkimatta, että varmaan keskenmeno.. Ihan terve poika tuolla tuhisee, nyt ikää 3 kk:)
 

Yhteistyössä