H
Harmaan nöyränä
Vieras
Minä, pieni tyttö, vuosia sitten jouduin tuon helvetillisen kiusan kohteeksi. Minut riisuttiin niin nöyräksi, että aloin pelkäämään jopa omaa varjoani. Minut nöyryytettiin. Yläasteella minulle riitti ja aloin itse pyrkimään pois. sain jälki-istuntoa siksi, että menin pois koulusta turvaan, lintsauksesta. Minua syytti opettajat, kuraattorit ja terveydenhoitaja mutta minua uskoi yksi ihminen, se tärkein, äiti. Kotona minulla oli muutama hyvä ystävä, joiden voimalla jaksoin päivästä toiseen ja joiden kautta sain luotua itselleni kuin toisen elämän.
Minulle onnekkaalle on elämässä sattunut monta korjaavaa tapahtumaa, jotka on parantaneet minut. En enää inhoa itseäni ja kroppaani vaan tiedän, että olen arvokas juuri näin. Nyt minun pahin pelkoni on, että joku lapsistani joutuu kokemaan saman helvetin minkä minä aikoinani.
Entisille kiusaajilleni ei kaikille kuulu hyvää. En ole pahoillani, saavat mitä kuuluukin mutta ehdointahdoin en heille pahaa halua. Onneksi empaattisuuteni sentään säilyi.
Kaikki te vanhemmat, joiden lapset joutuvat kiusan kohteeksi, olkaa kuin vuori lapsenne tukena ja uskokaa heidän tuskaansa. Se saattaa pelastaa heidät loppuelämän tuskalta.
Ja kiusaajat!!! Onko omatuntonne puhdas niiden kiusausvuosien jälkeen? Miten neuvotte lastanne toimimaan ja puututteko lapsenne puuhiin?